Ameriikan unelmia

Muutama viikko sitten Peetu ilmoitti, että haluaa lähteä ensi vuodeksi vaihto-oppilaaksi USAan. Hetki siinä tuli haukottua henkeä samanaikaisesti, kun muistelin, miten omat jenkkivuosihaaveeni jäivät aikoinaan suureksi harmikseni toteutumatta. Sen jälkeen ollaan istuttu tuntikausia keittiön pöydän ympärillä ja juteltu ameriikan juttuja.

Ja tietäähän sen, miten siinä käy: ihan hillitön matkakuume iskee vääjäämättä!

tb_zion_utah_usa

Juuri viimeksi puhuttiin Peetun kanssa siitä, minne kaikkialle sitä voikaan päästä high school -vuottaan viettämään. Alaskaan tai Hawaijille. Kaliforniaan tai New Yorkiin. Oli kuulemma lukenut jonkun ruotsalaisen vaihtarin blogia, joka oli päätynyt Orange Countyyn. (Mieti, O.C. but for real! ;D) Onneksi Peetu itse suhtautuu asiaan tyynesti ja tuumaa, että mikä tahansa fly-over-states -mestoista käy ihan yhtä hyvin, vaikka monet muut paikat ehkä kuullostavat coolimmilta. Jotenkin hassua muuten, että noin 90 % USAn paikoista tuo mieleen jonkun leffan, telkkarisarjan tai Lucky Luken…

Ajattelin, että Peetun jenkkivuodesta saisi erinomaisen tekosyyn tehdä perusteellisen tutustumisreissun pitkin poikin eri osavaltioita. Tosin aiheeseen ei tarvitse tutustua kovinkaan perusteellisesti, kun voi todeta, että vuosi on auttamatta liian lyhyt aika. Vähemmässä tuskin ainakaan ehtisi koluta kaikki ne paikat, missä haluaisi käydä. (lisää matkajuttua: Yhdysvallat) Molemmat rannikot, suurimmat kaupungit, rannat, vuoristot, aavikot, syvä mid-west… etc. Kaikki pitäisi kokea.

Vaikka voisin kyllä aloittaa New Yorkista.

new-york

Tuntuu suorastaan kiusalliselta, että en ole ikinäkoskaanmilloinkaan käynyt New Yorkissa. Kaikkien leffojen, tv-sarjojen, kavereitten kertomusten ja noin ziljoonan blogijutun jälkeen kaupunki tuntuu jo vähintäänkin tutulta.

i-love-new-york

No, Peetu tuskin päätyy viettämään vaihtarivuottaan nykkiin. Perheet löytyvät kuulemma yleensä vähän pienemmiltä paikkakunnilta. Mutta mikäli matkasuunnitelmat toteutuvat, aion tehdä kaikkeni, että reitti kulkee New Yorkin kautta.

Kuulemma New Yorkiin ei kannata mennä kesällä. Paitsi jos on erityisen innostunut hankkimaan lämpöhalvauksen kotiinviemisiksi. Toisaalta tavaratalot, nähtävyydet ja ravintolat on todennäköisesti kaikki ilmastoituja, joten ei kai ajankohdalla nyt niin hillittömän suurta merkitystä ole…

05fashion-13

Ihan ehdottomasti mahtavinta olisi kuitenkin päätyä New Yorkiin muotiviikkojen aikaan. Näytöksiin tuskin meikäläisellä suomi-bloggarilla olisi paljoa asiaa, mutta ainahan sitä voisi hengailla näytöspaikkojen ulkopuolella imemässä vaikutteita IRL muotinäytöksestä.

Ja nyt en tosiaankaan aio toivoa New York -vinkkejä kommenttiboksiin, sillä seuraavana odottaa reissu Costa Ricaan… Hoksasin muuten juuri, että tuohon reissuun olisi helposti voinut yhdistää uuden vuoden vieton New Yorkissa (= unelmani siitä lähtien kun näin ensimmäisen kerran “When Harry met Sally”), mutta ei tullut mieleen lentolippuja varatessa. Ens kerralla sitten!

4 Comments

  1. Sja

    Vaihtarivuosi on parasta, mitä vanhemmiltani olen koskaan saanut ja kasvatti hirvittävästi. Aussivuosi on puheessa ja mielessä jollakin tasolla lähes päivittäin, niin paljon opin sieltä kaikkea. Ja varmaan se vuosi myös pohjusti elämää niin, että se vei uudestaan ulkomaille, nyt pidemmäksi aikaa opiskelemaan. Meidän perheen kolmesta tytöstä kaikki ovat käyneet oman vuotensa – viimeisin tälläkin hetkellä maailmalla. 🙂 parempaan ei olisi vanhemmat voineet rahojaan sijoittaa.

    New York, kesäkuu, kirjaimellisesti sata astetta… Elämäni pahin flunssa, kun helteestä hyppäsin rajusti ilmastoituihin liikkeisiin edes takaisin 😀 Haluaisin nähdä New Yorkin kevään, kun Central Park alkaa puhjeta kukkaan. 🙂

    Reply
  2. ida

    Ihanaa, kun suosikkiblogissani kirjoitellaan minulle näin ajankohtaisesta aiheesta! Itse olen tosin lähdössä eteläisenpään kohteeseen, mutta samalle mantereelle kuitenkin 😉
    Olen tullut siihen tulokseen, etten millään ehdi koluta koko maata vaihto-aikanani. Pitäähän sitä opiskellakin! 😀

    Reply
  3. hanna

    ahahha allekirjoitan tasan tarkkaan kaiken mitä sja jo sanoi paitsi että mulla vaan on veli joka on on lähdössä uuteen-seelantiin 😀 mutta tosiaan tyttö maailmalle !

    Reply
  4. ANu

    Ihanaa! Vaihtarivuosi on kyllä aivan mahtava ja kaiholla muistelen omaani. Minäkin halusin Kaliforniaan, Arizonaan ja Texasiin,mutta elokuussa 1989 löysin itseni 15 000 asukkaan kylästä Minnesodasta! Niinkin voi siis käydä ja useimmiten käy. Mutta se ei menoa haitannut, vaan oli tosi kivaa. Sain kokea todellisen amerikkalaisen perheen keski-lännestä ja opin paljon. Kuukautta ennen kuin lähdin kotiin, olin muiden vaihtareiden kanssa 2 viikkoa kiertelemässä Jenkkejä bussilla. Se oli TODELLA hauskaa ja näin varmaan ainakin 10 eri osavaltiota keski-lännestä Tyynellevaltamerelle asti.

    Vaikka minulla on ristiriitaisia tunteita Jenkkejä kohtaaan 4 vuoden asumisen ja työskentelmisen jälkeen, niin on sinne kyllä aina NIIN kiva mennä. Varsinkin shoppailemaan!

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *