Miksi en syö lihaa?

[mittaustagi]
[conversionpixel campaign=’wwf’ title=’Miksi en syö lihaa?’]

Otsikko on hiukan raflaava, myönnetään, sillä en noudata täysin vegaania ruokavaliota – enkä voi tituleerata itseäni edes virallisesti kasvissyöjäksi. Jos nyt ihan totta puhutaan, tykkään monista liharuuista, parmankinkusta, makkaroistakin, mutta niinkuin kaikessa muussakin kuluttamisessa, haluan myös ruuan suhteen tehdä ympäristön kannalta kestäviä valintoja. Siksi lähdin hyvin innoissani mukaan WWF:n kampanjaan pohtimaan lihantuotannon ympäristövaikutuksia ja miten itse voi pienillä valinnoilla vaikuttaa kehitykseen. Postaus on toteutettu yhteistyössä WWF:n kanssa.
Aika monet tuntemani, etenkin vanhan koulukunnan kasvissyöjät, perustelevat ruokavaliotaan omalla hyvinvoinnillaan. Kasvisruoka kuulostaa kevyemmältä ja terveellisemmältä – mitä se ei välttämättä todellakaan ole. Niinkuin Mintun Kokkikoulua seuranneet  ovat huomanneetkin, valmistan hyvin paljon kasvisruokaa. Haluan tehdä niin pääasiassa sen takia, että jatkuva lihan syönti ei vaan ole ympäristön kannalta kestävä ratkaisu. Ja tietty myös sen vuoksi, että kasvisruoka on tosi hyvää!

Ruuan tuotantoon käytetään maailmanlaajuisesti ihan valtavasti luonnonvaroja. Se kuluttaa globaalisti noin 70 % kaikesta makeasta vedestä ja 1/3 tuottavasta maa-alasta. Monikaan ei tule ajatelleeksi, että ruoka vastaa noin 20 % ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä, eli noin saman verran kuin liikenne.
Pääosa ruuan ympäristövaikutuksista liittyy eläinperäisen ruuan tuotantoon. Lihan ja muiden eläinperäisten tuotteiden (maito, kananmunat etc.) tuotantoon tarvitaan luonnollisesti moninkertainen määrä resursseja. Metsiä raivataan lihakarjalle laidunmaaksi ja pelloiksi rehun kasvatusta varten niin paljon, että voidaan puhua todellisesta metsäkadosta.
Kun tähän vielä lisätään lihan tuotannon aiheuttamat kasvihuonepäästöt ja vesistöihin valuvat rehevöitymistä aiheuttavat ravinteet, on aika helppo todeta, että maailma ei yksinkertaisesti kestä lihan kulutusta, jos se jatkuu nykyisellä tasolla.
 

Mitä sitten voi tehdä, jos puhdas kasvisruokavalio tuntuu liian haastavalta? WWF on koonnut helpon ja selkeän lihaoppaan, jonka avulla pystyy yksinkertaisesti tekemään ympäristön kannalta parempia valintoja.
Lisäksi kannattaa harkita, jos vaikka pitäisi viikossa yhden tai muutaman kasvisruokapäivän, vähentäisi yhdellä aterialla nautitun lihan määrää kasviksia lisäämällä ja siirtyisi käyttämään kasvispohjaisia “maitotuotteita” ainakin ruuanvalmistuksessa.
Inspiraation lähteeksi haluan jakaa aivan mielettömän herkullisen intialaistyyppisen kasvispadan ohjeen. Se on niin maukasta ja täyttävää, että vannoutuneinkaan lihansyöjä ei tule pettymään.

INTIALAINEN KASVISPATA (VEGAANI)
(4 annosta ja 2 lounaslaatikkoa)
Ainekset:

  • 3 isoa porkkanaa
  • 1 sipuli
  • 1 pieni kukkakaali
  • 1 pieni kesäkurpitsa
  • 2,5 dl punaisia linssejä
  • 1 prk kookosmaitoa
  • 1 lime
  • 2 rkl currya
  • 1 tl cayennepippuria
  • 1,5 tl kurkumaa
  • 2 kasvisliemikuutiota
  • 0,5 dl – 1 l vettä
  • öljyä paistamiseen
  • suolaa
  • pippuria myllystä
  • 6 hengen annos riisiä

Valmistus:

  • Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan.
  • Kuori porkkanat ja leikkaa ohuiksi siivuiksi, mielellään mandoliinilla. Huuhtele ja pilko kesäkurpitsa, hienonna sipuli ja palastele kukkakaali kivoiksi nupuiksi. Paistele kasviksia öljytilkassa yhdessä curryn ja cayennepippurin kanssa jonkin aikaa. Lisää hyvin huuhdellut linssit ja paista vielä hetki. Kaada päälle kookosmaito ja yhden limen mehu. Lisää vettä puolesta litrasta litraan niin, että koko helahoito on kostea. Murustele päälle kasvisliemikuutiot ja lisää kurkuma.
  • Anna kasvispadan kiehua hiljakseen noin 15 minuuttia, kunnes linssit on kypsiä. Lisää tarvittaessa vettä. Mausta suolalla ja pippurilla.

Ihana kasvispata valmistuu melko nopeasti, joten se on mitä parhainta arkiruokaa. Tykkään kokkailla aina aika isoja annoksia, koska siten tulee helposti ratkottua myös seuraavan päivän lounasongelmat. Intialainen kasvispata sopii erinomaisesti lounaslaatikkoon, sillä niinkuin pataruuille usein käy, tässäkin maku vain paranee seuraavaan päivään.

Vaikka totuus on se, että tämä rakas pallomme ei tule selviämään, jos jatkamme eläinkunnan tuotteiden syömistä nykyiseen tahtiin, haluan mieluiten lähestyä tätäkin ongelmaa ilon kautta. Miten älyttömän hyviä reseptejä sitä onkaan tullut löydettyä ja testattua sen jälkeen, kun tietoisemmin lähdin karsimaan lihaa ja maitotuotteita ruokavaliostani. Hyvästä ruuasta ja ihanista mauista en olisi valmis luopumaan milloinkaan!
Ja tosiaan WWF:n Lihaopas auttaa, kun ei halua luopua lihasta kokonaan, mutta silti tehdä ympäristön kannalta hyviä valintoja.
Lihan syöminen tai syömättä jättäminen kuumentaa helposti tunteita. Sen näki selvästi mm. facebookissa tammikuisen vegaanihaasteen aikana velloneissa keskusteluissa.
Nyt haluaisin kuulla juuri sinun mielipiteesi – miksi olet luopunut lihasta tai kaikista eläinkunnan tuotteista ruokavaliossasi tai miksi et voisi koskaan kuvitella tekeväsi niin?
Kaikkien tämän postauksen kommenttiboksiin sunnuntaihin 5.3.2017 klo 23.59 mennessä vastanneiden kesken arvotaan 50 euron lahjakortti WWF:n verkkokauppaan. Kilpailun tarkemmat säännöt löytyvät täältä.

Yhteistyössä WWF

51 Comments

  1. Tua

    En ole kokonaan luopunut lihasta tai muista eläinkunnan tuotteista, mutta olen lähes huomaamatta niiden käyttöä vähentänyt. Suunnilleen vuosi sitten minulla alkoi vain tehdä mieli enemmän kasvisruokaa, ja sitä myöten ruokavaliossani on lihan määrä vähentynyt huomattavasti. Pidän tätä suuntaa yhä yllä, ihan oman hyvinvoinninkin vuoksi, mutta myös sen ekologisuuden vuoksi. Win-win! 🙂

    Reply
    • Minttu

      Todellakin win-win! Parhaat muutokset hyvään suuntaan on niitä, jotka tulee luonnostaan!

      Reply
  2. Sara

    Koulussa syön lihaa, mutta kotiin en ole ostanut lihatuotteita. Mielestäni tämä on hyvä strategia

    Reply
    • Minttu

      Siinä tulee ainakin selkeästi vähennettyä lihan syöntiä, mikä on iso askel oikeaan suuntaan!

      Reply
  3. Riku

    Aihe on aina mielenkiintoinen vaikka olen lapsesta asti himoinnut lihaa. Ostin kerran viikkorahoilla kaksi kyljystä, jotka sitten paistoin kotona. Ajattelin, että kyljykset voittaa karkin.
    Äsken meillä oli juuri aiheesta väittelyitä puheviestinnän ryhmässä. Pareittain ja samaan aikaan eli kaikki väitteli. Molemmin puolin eli väliin vaihdettiin paria ja mielipidettä. Sitten keskusteltiin ja tällä kertaa oli hyvin mielenkiintoista. Pohjaksi olin pyytänyt lukemaan Wikipedia-artikkelin ‘Carnism’. Siinä viitataan kirjaan Why do we love dogs,eat pigs and wear cows – vai miten päin se meni. Minusta tuo on hyvä argumentti eläinten syöntiä vastaan, se viittaa siihen että suurinta osaa eläimiä ei ole luonnollista syödä – mutta mitä, se vaihtelee kulttuurista toiseen. Kaikki perusteet eivät ole uskonnollisia, esim. hevosen lihan syönti.
    Mun panokseni kasvissyöntiin on Go Green -merkin papupohjainen säilyke, jota tykkään syödä kylmänä ja kuumana. Kuumana tosin usein lihan höysteenä, mutta ei aina.

    Reply
    • Minttu

      Kyllä mulla riittää ymmärrystä myös niille, jotka “himoitsevat lihaa”. On tosi hyvä, jos silloin kykenee tekemään esim. tuon WWF:n lihaoppaan mukaisia, vähemmän kuormittavia valintoja – ja tosiaan edes vähän yrittää vähentää kerralla syödyn lihan määrää. Vaikka sitten papusäilykkeen avulla!

      Reply
  4. Norppa

    Ryhdyin kasvissyöjäksi parikymmentä vuotta sitten, tehotuotanto ja itseasiassa eläinten syöminen kaikkineen alkoi vaan tuntua liian pahalta. Täytyy sanoa että omasta ravintoaineiden saannista on tullut huolehdittua niin vaihtelevasti – mutta nykyään nopeat vege-helpotukset niinkuin nyhtökaura ja härkis pelastavat mun ateriat. Vaan jokainen tavallaan, meilläkin mies ja lapset syövät lihaa. Ei jotenkaan jaksa yhtään vähenpää kiinnostaa muiden ihmisten ruokavalio 😀

    Reply
    • Minttu

      Ihan hyvä se on, että aloittaa muutoksen itsestään. Eikä tietty muiden ihmisten ruokavaliot ole kenenkään oma asia. Silti olisin sitä mieltä, että kasvisyöjänä sinulla olisi mahtava tilaisuus yrittää auttaa muuta perhettäsi vähentämään lihan syöntiä ja vaikka löytämään nyhtiksen ja härkiksen herkullisuuden! Pienetkin askeleet on tärkeitä!

      Reply
  5. Paivikki

    Minä olen vähentänyt lihan syömistä sen jälkeen, kun luin lehdistä kuinka teurastamoissa oli salakuvattu niiden toimintaa ja sitä kautta tuli esiin kuinka törkeällä tavalla eläimiä kohdeltiin. Sen jälkeen näin vielä pari muutakin videota tuotantoeläinten kohtelusta. Vegaani en ole, en varmaan koskaan, mutta aivan selkeästi lihan kulutukseni on vähentynyt. Liha ei kertakaikkiaan vaan enää maistu. Siihen on tullut ikävä sivumaku….

    Reply
    • Minttu

      No vähän samalla tavalla homma on edennyt itsellänikin. Liha vaan ei maistu enää samalta, kun tietää mitä kaikkia ongelmia sen tuottaminen aiheuttaa – puhumattakaan eläinten kokemista kärsimyksistä.

      Reply
  6. Hannes Mäntyranta

    Hei, mukavan maltillinen kirjoitus. MUTTA, mitä ihmeen ympäristövaikutusten arviointia on se, että luetellaan vain vältettävän toiminnan huonot puolet? Miksi ei sen hyviä puolia ja miksi ei sen hyvän toiminnon huonoja puolia? Kyllähän myös kasvinviljely haittaa luontoa monin tavoin. Se esimerkiksi tuhoaa biodioversiteetin viljelyalalta kohtalaisen täydellisesti, ja jos viljely on kestävää, tuho on korjattava jotenkin. Perintesiessä maataloudessa, samoin kuin luonnonmukaisessa, paras keino on eläintuotanto, eli eläinten tuottama lanta. Tämä kierto on käytössä kaikkialla maailmassa – esimerkiksi riisipeltojen lannoittaja on kalanviljely. Karjan ja kotieläinten lannan avulla on myös esimerkiksi perustettu kaikki Suomen pellot. Tämä homma ei kuitenkaan kannata, ellei joku maksa niistä eläimistä. Toistaiseksi muita halukkaita maksajia ei ole löytynyt kuin lihaa syövä ihminen.

    Reply
    • Minttu

      Nyt melkein veikkaan, että et ollut, Hannes Mäntyranta, ihan tosissasi tätä kommenttia kirjoittaessasi! Mutta sen verran voin kuitenkin vastata, että lihankasvatus se vasta biodiversiteettiä tuhoaakin. Sen lisäksi, että karjalla on mahdollinen laidun, rehun kasvattamiseen käytetään valtaosa globaalista peltoalasta. Eli eläinperäisen ravinnon tuottamiseksi raivataan etenkin metsiä ja sademetsiä, mutta myös muuta luontoa niin paljon, että ei vaan voida puhua – vaan puhutaan – todellisesta metsäkadosta ja luonnon tuhosta. Jos karjaa ei tarvitsisi ruokkia niin valtavia määriä, myös biodiversiteetti olisi helpompi säilyttää.
      Niin pitkälle ei ekologisenkaan maanviljelyn tuntemus riitä, että osaisin ihan varmaksi sanoa, mutta väittäisin, että on yhden käden sormilla laskettavissa esim. Suomessa ne lihakarjatilat, jotka lapioisivat lehmänlannan lannoitteeksi pellolle. Saa korjata, jos olen väärässä, mutta romantisoimalla “vanhoja hyviä aikoja” ei valitettavasti selvitä nykyisestä ahdingosta!

      Reply
  7. Riku

    On tuossa kai sen verran perää nykyäänkin, että biodynaamisiakin tiloja on. Niiden kasvistuotteita voi mielestäni vegaanikin suosia.
    Tähän asiantuntemukseni jääkin. Jos ostan valkoviiniä, ostan sellaista itävaltalaista grünerweltlineriä, jossa on lehmä etiketissä. Takaketistä selvisi, että se lehmä ei ole koriste vaan viinitila on biodynaaminen. Onko tämä hyvä ja kuinka hyvä asia, sitä en tiedä. Hyvää viiniä kumminkin.

    Reply
    • Minttu

      No siis aivan varmasti on biodynaamisia tiloja paljonkin – sitä en tarkoittanut. Mutta suhtaudun epäileväisesti väitteeseen, että näissäkään lihakarjan lantaa käytettäisiin peltojen lannoittamiseen.

      Reply
    • Minttu

      Juuri näinhän se parhaimmillaan meneekin! 🙂

      Reply
  8. Kati T.

    Meillä pidetään muutamana päivänä viikossa kasvisruokapäiviä ja punaista lihaa syödään lähinnä viikonloppuisin. Kotoa jo pois muuttaneet tyttäret ovat vegaaneja, joten aihe on tuttu.

    Reply
    • Minttu

      Kuullostaa oikein hyvältä strategialta vähentää lihan syöntiä!

      Reply
  9. Haka

    Olen ollut koko elämäni vannoutunut lihansyöjä, mutta muutaman viime vuoden aikana huomaan etsiväni entistä enemmän kasvisruokia ja nauttivani usein niistä liharuokia enemmän. Nykyään viikossani taitaa olla enemmäni kasvisruoka- kuin liharuokapäiviä. Ainoa negatiivinen havainto on, että kasvisruoan valmistamiseen menee huomattavasti enemmän aikaa, kun joka ruokaan tuntuu olevan paljon pilkottavaa. Liha pyritään ostamaan luomuna ja suoraan lähitiloilta, eniten koen huonoa omatuntoa tehotuotettua broileria ostaessani.

    Reply
  10. Minna M

    Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta, tuota reseptiä täytyy ehdottomasti kokeilla ohrasuurimoiden kera 🙂
    Tein itsekin tässä lähiaikoina blogiini vastaavanlaisen kirjoituksen. Itse en myöskään pysty 100% kasvissyöntiin mutta pyrin käyttämään ainoastaan vaaleaa lihaa. Myös ulkona syödessä. Pystyn kyllä elämään ilman Hesburgerin kerroshampparia taikka Amarillon nautatäytteistä tortillaa.
    Maidon korvaaminen soijajuomalla oli myös yllättävän helppoa.

    Reply
  11. Bella

    Olen itse luopunut lihasta. Syön vielä kalaa, maitotuotteita ja kananmunaa jossain määrin mutta suunnittelen vähentäväni vielä. Tykkään eläimistä ja minun mielestä koko prosessi kasvattaa eläimiä jotka kituvat koko elämänsä kunnes ne tapetaan on väärin. Myös ympäristön kannalta oli hyvä valinta jättää liha!

    Reply
  12. Minttu

    Mä oon vähentänyt lihan ja eläinperäisten tuotteiden syöntiä vegebuumin ansiosta. Tulee parempi mieli, kun tietää, etteivät eläimet joudu kärsimään sen tähden, että mä saan ruokaa. Ja on muuten äärettömän koukuttavaa kokeilla uusia kasvisruokareseptejä – eilen tein savutofukiusausta, nam! 🙂

    Reply
  13. Anniina

    Olen ollut lihattomalla ruokavaliolla 15 vuotta. Päätös syntyi siitä,etten halua yhdenkään eläimen kärsivän teurasmatkoja ainakaan minun vuokseni. Olen myös siirtynyt muutama vuosi sitten maidottomaan ruokavalioon sekä vegaanisuudesta haaveilen… 🙂 Uskon nuoriin,fiksumpiin ihmisiin ja toivon sydämestäni,että tulevaisuudessa maailma olisi parempi paikka myös eläimille.

    Reply
  14. Liisa

    Ensimmäisenä ruokavaliosta lähti kana 20 vuotta sitten. Sen jälkeen pois jäi muukin liha kalaa lukuunottamatta. Ensisijainen syys on tehotuotanto ja eläinten olot. Nykyään ympäristövaikutukset motivoivat myös paljon. Mies ja lapset ovat sekasyöjiä, mutta kotona lihaa syödään silti vähän ja sekin luomua. Mies valitsee itse mitä syö ja lasten kohdalla kasvisruoka tuntui liian isolta vastuulla kasvun kannalta kun olivat pieniä. Olen sanonut että saavat itse valita kasvisruoat kun ovat 15, jos haluavat. Voi olla että tämä tulee vastaan jo ennemmin . Mielelläni näkisin meidät kaikki kasvissyöjinä tulevaisuudessa.

    Reply
  15. Marisa

    Olen lopettanut tehotuotetun lihansyönnin, koska en yksinkertaisesti pysty syömään syötäväksi ja tapettavaksi kasvatettujen eläinten lihaa. Sen sijaan esim. riistaa voin syödä toisinaan. Vähintään yhtä suuri syy kasvissyöntiin on se, että olen kokenut saaneeni luonnolta niin paljon, että haluan tehdä oman osuuteni sen suojelemiseksi.

    Reply
  16. Niittyleinikki

    Olin jo aiemmin syönyt vähän lihaa, koskaan en perustanut kalasta tai makkaroista, en juonut maitoa. BSE:n myötä vähensin punaisen lihan käyttöä entisestään. Olin raskaana, synnytin. Synnytys oli pitkä ja haastava. Sain eteeni keittoa, jossa oli kinkkupaloja. Jätin kinkut syömättä. Ei tuntunut oikealta syödä jotain, jonka joku oli joskus työllä ja vaivalla synnyttänyt.Sinä kesänä käi kaikki liha pois. Ryhdyin kasvissyöjäksi. Olin yli 18 vuotta lakto-ovo-vegetaristi, samoin molemmat lapseni. Jätin kananmunan pois, vaihdoin kasvimaitotuotteisiin, aloin syömään vegaanisesti. Vatsaani vääntää joka kerta kun näen sikakuljetusrekat, haistan ne jo kaukaa. Eläinoikeudet ovat aina olleet se ykkösjuttu. Lihansyönti tukee jatkuvaa eläinten holokaustia, massamurhaa, pahoinpitelyä, väkivaltaa, kaasutusta, kuollettavaa pulttipistoolilla päähän ampumista. Teurastamot lihatiskien viereen, lasiseinillä. Miksemme halua lastemme näkevän, millä väkivallalla porsas päätyy lautaselle? Lapsia nämäkin eläinuhrit. Sademetsät hakataan ja raiskataan tähän hulluuteen, että saadaan ruokittua sairasta tuotantoa. Planeetta voi pahoin, oksentaa tsunameja, sairastaa kuumetta hiilidioksidipäästöjen (, joita vapautuu eläintuotannosta liikennettäkin enemmän) myötä, kärsii nälkää maaperän köyhtymisen vuoksi, hädissään häätää ihmisiä ilmastopakolaisiksi. Kaiken tämän teemme me ihmiset itse. Puhumattakaan siitä, miten syömällä lihaa ja lihajalosteita, prosessoituja leikkeitä ja makkaroita, aiheutamme itsellemme ja toisillemme, lapsillemme, perheellemme, perillisillemme syöpää, sydän- ja verisuonisairauksia. Sillä se, mitä syömme, vaikuttaa geeneissä pitkälle tuleviin sukupolviin. Niin… miksikö olenkaan kasvissyöjä?

    Reply
  17. Katjuska

    Olen luopunut ekologista syistä lihasta: ensin lopetin kotona lihan käytön, lopulta en syönyt ravintoloissakaan ja nyt olen viimeisen 1,5 vuotta muuttanut ruokavaliota vegaaniseksi. Uskon hitaseen muutokseen 🙂 Koen saaneeni vain lisää ruokavaliooni, en menettänyt mitään. Myös eläinten oikeudet ja terveellisyyd painavat vaakakupissa vaikken niiden vuoksi lopettanutkaan lihansyöntiä.

    Reply
  18. Anne

    Aloin kasvissyöjäksi lukiossa ympäristö- ja hyvinvointisyistä. En ole koskaan ollut suuri lihan ystävä, leikkeleet ja makkarat piilotin aina muun ruuan sekaan, pihvit saivat mahani sekaisin. Opiskelijana olen asunut lihaa rakastavan poikaystäväni kanssa nyt reilut kaksi vuotta ja lukioaikaisesta jyrkästä linjastani olen joustanut. Lähinnä syön sen verran lihaa, mikä jää poikaystävältäni syömättä, koska en halua heittää sitä poiskaan. Mielestäni tämä on yksi hyvä tapa vähentää jätettä ja turhaa lihan kulutusta…..jollain tapaa. Korvaukseksi olen jättänyt omilleni muuton jälkeen lähes kaikki maitotuotteet, ne korvaan kasviperäisillä tuotteilla. Maitotuotteita syön tietysti satunnaisesti juhlisaa yms. (mielenterveyssyistä, ei aina jaksa selittää kaikille…) Tämä balanssi sopii ainakin minulle!
    Kiitos hyvästä postauksesta 🙂

    Reply
  19. Milla

    Aloin 2015 lokakuussa kasvissyöjäksi (lakto-ovo). Olin juuri katsonut Cowspiracy -dokumentin, sekä muutamia muitakin dokumentteja + Youtube -videoita. Ennen näitä en uskonut, että minä (joka oikeasti rakasti lihaa) voisin lopettaa lihan syömisen. Olin kuitenkin aina arvostanut henkilöitä, jotka siihen pystyivät. Kuitenkin näiden kaikkien katsottujen juttujen jälkeen päätin, että en halua tukea toimintaa. Ja nyt sitten tämän 2017 vuoden vegaanihaasteen myötä ruokavalioni on varmaankin 95% vegaaninen.

    Reply
  20. Oona

    Lihansyönti (ja maitotuotteiden ja kananmunien kulutus) on ekologisesti erittäin kestämätöntä, ja vaikka niiden mausta pidänkin, en voi pitää omaa nautintoani maapallon hyvinvointia tärkeämpänä. Myös eläinten huono kohtelu ja ajatus siitä, että olento syntyy vain ja ainoastaan siksi, että se voidaan myöhemmin tappaa, on kamala.

    Reply
  21. Inka

    Heippa! Aivan ihana resepti ja menee kokeiluun heti koska rakastan intialaisia makuja. Olen itse jättäytynyt maidosta pois koska sain pari vuotta sitten tietää olevani allerginen ja aluksi se tuntui oudolta mutta nyt olen useimmiten vain tyytyväinen Olen harkinnut lihan pois jättämistä ja olen vähentänytkin sitä jo paljonkin koska rakastan eläimiä ja on vaikea hyväksyä se mitä maailmassa tapahtuu ruoan tekemisen takia Vegaanisia tuotteita on kaupoissa niin paljon nykyisin että on ihana huomata kuinka ihmiset ovat alkaneet panostamaan ruokavalioon

    Reply
  22. Taru

    Lihansyönti loppui 23 vuotta sitten riidan päätteksi; Siskoni sanoi etten pystyisi olemaan kasvisyöjä edes viikkoa. Noh, sillä tiellä ollaan vieläkin 🙂 Lehmän maidosta ja kananmunista pitäisi vielä vierottautua, onneksi nykyään on paljon vaihtoehtoja.

    Reply
  23. ElinaK

    Omatuntoni vuoksi itse teen pääasiassa kasvisruokaa tai valitsen sitä ravintolassa. Joskus ostan luomulihaa/riistaa tai vanhaksi menevää alennuslappuista lihaa. Tarjotessa syön lähes mitä vain tai en ainakaan tee asiasta numeroa.

    Reply
  24. sikkuralla

    Olen harkinnut lihatuotteiden vähentämistä. Jostain syystä eivät vaan enää maistu. Ruokavaliossa on melko paljon lihaa. Olen kokeillut korvaavia tuotteita, Härkistä ja nyhtökauraa ym.

    Reply
  25. Inka

    Luovuin lihansyönnistä kokonaan melkein kolme vuotta sitten. Päätös oli eettinen; olen eläinoikeuksien puolustaja ja lemmikinomistaja, joten tuntui tekopyhältä rakastaa joitain eläimiä, vaikka syön toisia. Lähiaikoina olen kokannut paljon vegaanista ruokaa ja kiinnittänyt paljon huomiota myös syömieni ruokien ekologisuuteen. Kasvisruoka on kyllä ihan erikoisen hyvää!

    Reply
  26. Airiina

    Meillä on ihan luonnostaan menty nyt pikkuhiljaa enemmän kausikasvisten käyttöön. Toki linssejä ja papuja syödään aika usein mutta punaista lihaa ei koskaan, kalaa syödään paljon ja sekin kotimaista.

    Reply
  27. Petri

    Olen ollut jo kauan salaattilinjalla, kanaa joskus sekä kalaa, juustoa syön kyllä mutta possu ja naudanliha ovat jääneet pois.

    Reply
  28. Henna28

    Lihan syöntiä on meillä vähennetty niin, että kerran tai kertaa viikossa meillä on kasvisruokapäivä, pieneten lasten äitinä toki lapset syö terveellisesti mutta isompi lapsi ei koskaan syö kasviksia ja se minua harmittaa, ainoa on tuorekurkku jota hän syö.

    Reply
  29. tiiu

    En ole luopunut kokonaan mutta aika vähän syön ihan vain siksi ettei liha maistu. Myös eläinten oikeudet saavat osaltaan vähentämään lihansyöntiä.

    Reply
  30. Jenna Oks

    Olen vähentänyt hurjasti lihan syöntiä. Sen syöminen ei ole millään tapaa eettistä saati sitten terveellistä.

    Reply
  31. Elise H.

    En ole missään vaiheessa nähnyt tarpeelliseksi luopua lihan syönnistä. En syö sitä valtavan paljoa, mutta jonkin verran kuitenkin, mielestäni liha on hyvää ja täyttävää. Ehkä olisi hyvä olla valveutuneempi näissä asioissa, mutta kuitenkin mieluummin pysyn sekasyöjänä 🙂

    Reply
  32. piitu

    Vietän lihattomia päiviä ihan luonnostaan ja niitä sen enemmän suunnittelematta mutta tuskin koskaan luovun lihasta. Punaisen lihan syöntiä olen kyllä pyrkinyt vähentämään ihan tietoisesti.

    Reply
  33. nelliina

    Punaista lihaa olen vähentänyt , mutta tuskinpa ihan täysin lihattomaksi. Vegaanituoteuutuuksia kokeilen mielelläni. Mukana.

    Reply
  34. Mimosa

    Olen luopunut punaisen lihan käytöstä, mutta valmistan ruokaa broilerista ja erilaisista kaloista.
    Käytän soijapapuja ja soijarouhetta. On ihan älytöntä syöttää soijaa possuille ja sitten syödä possunlihaa. Soijaa syömällä säästää luontoa hurjasti.
    Kasvisruokia olen lisännyt viikon ruokalistaan.

    Reply
  35. Len

    Sulla on täällä kyllä tosi hyviä reseptejä, mulla oli tossa vuodenvaihteessa projekti että selasin ne kaikki läpi 😀
    En ole kokonaan luopunut lihasta mutta tosi vähän sitä menee…Voisin siitä kyllä luopua, ei niin hirveästi tee mieli enää..Kai on jonki sortin laiskuutta etten vaan lopullisesti ole sellaista päätöstä tehnyt.

    Reply
  36. Noora

    Olen pikkuhiljaa alkanut tiedostamaan lihateollisuuden ja tehotuotannon aiheuttamat ongelmat ja siirtymään enemmän kasvipohjaiseen ruokavalioon. Tuntuu hyvältä auttaa maapalloa 🙂

    Reply
  37. Sarkku

    Olen kyllä lihansyöjä, tuntuu että elimistölleni sopii liha.. ihan kaipaan välillä pihviä 🙂 Kuitenkin haluan tehdä ekologisia valintoja ja oon viime aikoina yrittänyt laajentaa kasvisruokarepertuaariani juuri lisäämällä papujen ja linssien käyttöä ja maustamalla intialaisittain.

    Reply
  38. Sara

    Olen vähentänyt lihan syöntiäni monistakin syistä, joissa perustana ovat terveys, ekologisuus ja eläinten hyvinvointi. Samaa ajatusta käytän myös muissa ruokavalinnoissani esim. riisin korvaan yleensä kotimaisella ohralla tms. Ajatuksena se, että kaikkea saa syödä kohtuudella, aika samoilla linjoilla sinun kanssasi.
    Pakko palata sen verran tuohon ravinteiden kiertoon lihan kasvatuksessa… eli jokaisella tilalla se lanta ja virtsa todella ajetaan pelloille, mikä vähentää muun lannoituksen tarvetta paljonkin kun se tehdään hyvin ja sää suosii. Ongelmana kuitenkin on että lannan säilyttäminen, käsittely ja levittäminen ei ole vielä sillä asteella, että ravinnekierto olisi suljettu vaan esim fosforia ja typpeä ei saada lannasta tehokkaasti kasvien käyttöön. Tätä kehitetään ja tutkitaan koko ajan.

    Reply
  39. Suvisini

    Lihan syönnin (paitsi kalan) lopetin jo 20 vuotta sitten, eettisistä, ympäristöllisistä ja terveydellisistäkin syistä. Nykyään yritän kaikissa ostoissani huomioida eettisyyden ja ympäristöasiat mahdollisimman hyvin.
    Kasvispata menee heti huomenna testiin, kuulostaa herkulliselta 🙂

    Reply
  40. sina

    En ole luopunut lihasta, koska koen lihattoman ruokavalion vaikeana, enkä usko, että osaisin tehdä maistuvaa ruokaa ilman lihaa. Punaista lihaa olen kyllä vähentänyt.

    Reply
  41. Pirjo

    En ole vielä lopettanut lihansyöntiä kokonaan, mutta olen siirtynyt kanaan. Pelkkien kasvisruokien teko on vaikeaa. En oikein tahdo saada niihin makua ja aikaakin kuluu liikaa.

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *