Maaginen valo

Aivan täydellisen töttöröö-väsynyt bloggari täällä hei! Aika koville ottaa tuollainen vain kolmekin päivää kestävä muotiviikkoilu. Jätin aivan tietoisesti kaikki iltapirskeet väliin, mutta siitä huolimatta yöunet jäivät monena yönä aikas minimaalisiksi. Eikä sitä kyllä kovin kauaa pysy järjissään tai toimintakykyisenä, jos ei saa välillä nukkua kunnolla.

Tämän illan ohjelmassa on laiskahkoa sähköpostilaatikon raivaamista ja kevyttä bloggaamista sillä aikaa, kun Peetu käy kaupassa ja laittaa ruokaa. (Kyllä. Mulla on asiat aika hyvin!) Sitten katsotaan True Bloodin vitossesongin finaali. Peetu on suunnitellut meille oikein juhlamenun finaalin kunniaksi: punajuuripaistosta ja jälkiruuaksi veriappelsiini-granaattiomenasorbettia. Can’t wait!!

Vaikka tunnustinkin olevani harvinaisen poikki, väsymys ei ole syynä siihen, että en ole kirkastanut, vaalentanut tai itseasiassa käsitellyt yhtään mitenkään muutenkaan Peetun eilisillan asusta otettuja kuvia. Olen kieltämättä tainnut hiukan narista syksyn tulemisesta, mutta tämän kaltaista huimaavan maagista valoa ei ole muuta kuin syksyllä. Eipä paljoa haitannut Tiger of Swedenin näytökseen jonottelu…

 

 

 

  • toppi, H&M
  • hame, Monki
  • mokkatakki, TopShop
  • sandaalit, Carin Wester
  • laukku, Marc by Marc Jacobs
  • huulipuna, MAC Russian Red

Kynsissä hennon vaaleanpunaista, baby-sinistä ja peukaloissa kultaista lakkaa – kuorrutettuna glitterillä. 🙂

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *