[mittaustagi]

Arvatkaapas, mikä tuntuu hippasen epäreilulta? No se, että Instagram suorastaan tulvii toinen toistaan mehevämmän näköisiä Runebergintorttuja – ja täällä lahden toisella puolella niistä ei tiedetä yhtään mitään! Universumissa on virhe!
Tykkään ihan älyttömästi sellaisesta muhevanpehmeäntiukasta versiosta, missä on aidoilta vadelmilta maistuvaa hilloa (eikä mitään teollista punaista liivatejuttua..), jota kiertää ohut sokerikuorrutenauha. Tortun ei tarvitse olla mitenkään iso, mutta sopivasti kostea ja vähän “raskas”. Niinkuin huomaatte, täällä on tänään käytetty tovi jos toinenkin Runebergintortuista haaveilemiseen.
Joskus muinoin facebookissa kiersi testi, taisi olla peräti Hesarin tekemä, missä sai testata, miten hyvin osaa erilaiset suomenkielen oikeinkirjoitussäännöt. En enää muista, millaisen tuloksen sain – varmaan jonkun keskinkertaisen, kohtuuhyvän, mutten mitään huippupisteitä tosiaankaan. Yksi kysymyksistä käsitteli Runebergintortun oikeaa kirjoitusasua. Muistan hyvin, että se meni pieleen silloin ja tuskin tuo nyt käyttämänikään muoto täysin oikein on. No, kommunikaatio se on kuitenkin se tärkein näissä hommissa – ainakin omasta mielestäni.
Toisaalta väärät kirjoitusasut ja reippaat kielioppivirheet saattavat vaikeuttaa tai jopa estää viestin menemisen perille. En valitettavasti ole itsekään mikään täydellisen kieliopin taitaja, mutta täytyy sanoa, että erikseen kirjoitetut yhdyssanat aiheuttavat niin vakavaa kutinaa ihon alla ja surinaa korvien välissä, että en enää pysty keskittymään siihen, mitä kirjoittaja yrittää sanoa. Koskee molempia kotimaisia.

Runebergintortusta sujuvasti kielipoliisihommiin ja sieltä kulman kautta päivän asuun…
Tai ei – ensiksi haluan hehkuttaa sitä, että tänään oli valoisaa – siis päivänvaloa – kun läksin töistä kotiin! Mikä fiilis! Toki meillä on hiukan lyhyempi työpäivä perjantaisin, mutta silti! Hymyilin ja hymistelin itsekseni koko matkan toimistolta tunnelbanalle. (Olisi tehnyt mieli laittaa tuohonkin huutomerkki, mutta joku raja sentään…). Eikä siinä vielä kaikki – kotikulmille saavuttuani oli edelleen ei-pimeää. Työmatkani kestää kuitenkin noin 50 minuuttia.
Eli ei muuta kuin vahvaa uskoa nyt vain siihen, että kohta se ihana, odotettu k:lla alkava juttu on täällä. Kevät! Mikä ihana sana!

Itselläni on sellainen huono tapa, että pinoan silittämistä kaipaavat vaatteet pesun jälkeen vaatekaapin tankohyllyn alle epämääräiseksi kasaksi. Perusajatus on tietenkin se, että ne silitetään siitä aivan heti seuraavaksi ja ripustetaan nätisti henkarille. Ei tule varmastikaan yllätyksenä, kun tunnustan, että näin ei kovin usein käy (joskus sentään!). Lopputulos on se, että silitettävien pino kasvaa ja alimmaiseksi jääneet hiukan unohtuvat. Pinon alimmaiset unohtuvat luonnollisestikin siksi, että niiden silittäminen käyttövalmiiksi ei ole tuntunut houkuttelevalta juuri sillä hetkellä.
Kaikki tämä kuullostaa varmasti jonkun pedantimman ihmisen korvissa aivan kauhistuttavalta. Positiivista vaatteen vetovoimakykyyn perustuvassa silitysjärjestyksessä on se, että kyllästymiseen asti käytetyt vaatteet saavat hetken lepoa. Ja mikä iloinen jälleennäkeminen, kun kerran päättää, että nytjumankekka pistetään sileäksi koko pino, ja kasan alimmaisena pilkotteleekin vanha lempparihame!
Toimistolla oli tosin tänään helmikauluspaidan ja neuletakin kaverina ihan vaan farkut. Illaksi halusin vaihtaa jotain vähän perjantaimaisempaa.
(Ja kyllä, tämän viikonlopun ohjelmassa on todellakin myös hiusten tyvikasvun värjäys!)

• paita, Forever21
• neuletakki, Filippa K
• hame, frkn
• nilkkurit, Acne