Matkapäiväkirjamerkintä poikkeuksellisesti päivän myöhässä. Tulin takaisin hotellille illallisen jälkeen joskus kymmenen maissa ja havaitsin, että poikkeuksellisesti tähän asti ihan moitteetta toiminut hotellin wifi on nurin. Tunnin verran jaksoin lueskella ja odotella nettiyhteyden palaamista, mutta sitten uni vei voiton. Nyt tässä aamiaisen jälkeen onkin sitten hyvä julkaista eilisen höpinät.

Etukäteen olin tuuminut, että tekisin uuden, vähän paremmin suunnitellut pyöräretken Tigakiin (joissain kartoissa Tingaki). Edellispäivän reippailut olivat kuitenkin aiheuttaneet oudon ilmiön nimeltä “lihakset hellänä”, joten päätin olla possulaiska ja polkaista vain Lambin päässä olevalle kivalle rannalle. Tuo on ollut muutenkin mielestäni kaikkein mukavin näistä lähialueen biitseistä. Aurinkotuoleja on (á 3 euroa päivävuokra) ja ihmisiäkin, mutta meno on rauhallista ja väljähköä. Samoin itse ranta on mukava. Pohja ei ole kovin kivikkoinen (niinkuin parissa muussa testaamassani kohdassa) ja vesi on kirkasta ja puhtaan oloista. Vaikka varsin puhtaalta meri on vaikuttanut täällä ihan missäpäin tahansa.

Läksin liikkeelle heti aamiaisen jälkeen, mutta en polkenut ihan suorin tein rannalle. Olen ottanut tavakseni fillaroida pikkukatuja ristiin rastiin ja ihmetellä samalla paikallista meininkiä. Tosi mainio tapa nähdä vähän laajemmin ympäristöä.

Muuten päivä meni tuttuun tapaan. Auringossa makoilua ja meressä lillumista vuoron perään. Tuuli ei ollut ihan niin kova kuin edellisinä päivinä, mutta sen verran kuitenkin puhalsi, että kertaakaan ei tullut olo, että onpas tukalan kuumaa.

Iltapäivän puolella kävin haukkaamassa Mylos Beach Barissa fetajuustolla, oliviitahnalla, tomaatilla ja salaatilla täytetyn patongin lounaaksi. Olin tikahtua, kun bongasin menun samppanjavalikoiman. Ilmeisesti jollakulla on vähän äveriäämmät after beach -tottumukset. Pullo Crystalia 670 euroa… Aikamoista!

En olekaan tainnut esitellä vielä reissun tärkeintä turvavälinettäni. Kaiken muun hysterisoinnin lisäksi pelkään, että joku pelle pöllii kaiken omaisuuteni aivan välittömästi, jos en ole pitämässä siitä huolta. Etukäteen, kun mietiskelin näitä yksinmatkustamisen ongelmia, ihmettelin, että miten voin käydä uimassa, jos en aina löydä jotakuta, jolle voisin uskoa reppuni vahdittavaksi. Ei sitä aina kehtaa kysyä – etenkin, kun tykkään uiskennella aika pitkään. Siinä sitten ne raukat repunvahtijat olisivat jumissa, vaikka mieli tekisi jo lähteä vaikka baarin välikaljoille.

Ratkaisu löytyi tukholmalaisesta Naturkompaniet-retkeilykaupasta. Aquapac-pussukka on täydellisen vesitiivis, näin kertoi retkeilykaupan myyjä ja se on todella pitänyt erinomaisesti paikkansa. Napakan kokoinen joustavasta muovista valmistettu kaulapussi nielee sisäänsä iPhonen, pankkikortin ja vähän rahaa – eli kaiken minkään arvoisen, mitä rannalla nyt voi tarvita. Jos joku haluaa varastaa vanhan saronkini tai nuhjaantuneen pokkarin – silvuplee vaan.

Pussukka suljetaan kahdella kääntölukolla ja huolellisesti suljettuna tuo on tosiaan aivan tiivis. Etupuolen läpinäkyvä muovi on vielä kaiken lisäksi sellaista materiaalia, että puhelimen käyttö onnistuu aivan mainiosti ilman, että sitä tarvitsee ottaa pois. Jopa itseensä päin kuvaaminen onnistuu. Valitettavasti kuvista tuli niin karseita, että niiden on parasta jäädä kotialbumiin, mutta se ei ollut pussukan vika!

Illalliselle läksin suihkun ja pienen huilin jälkeen hyvissä ajoin, sillä halusin vielä kierrellä vähän vanhassa kaupungissa. Mietiskelin siinä valmistautuessani, että mitä tämä turisti-homma oikein tekeekään tyylitajulle… En ole sortunut ostamaan mitään huikeita liuhuhameita tai “tyylikkäitä” printtipaitoja, jotka yllättäen reissussa ollessa alkaa tuntua ihan kivan rennon oloisilta. Kotona sitä sitten ihmettelee, että mikähän sitä oikein viirasi päässä.

Tuumasin kuitenkin, että kreikansininen hopealla painettu Röhnischin treenitoppi on ihan jees ilta-asuste. Parina valkoiset shortsini, jotka täysin vastoin odotuksia selvisivät ensimmäisestä käyttökerrastaan ihan puhtaana. Mutta että treenitopilla ulos syömään! Tätä ei olisi kotona tapahtunut!! Haha!

Matkalla kohti keskustaa törmäsin jälleen yhteen luksus-veneeseen. Ihan tulee sellainen olo, kuin olisi James Bond -leffan kuvaukset meneillään. Kai näissä matkustaa niitä ihmisiä, jotka tilaa samppanjaa rantabaarissa…

Vanhan kaupungin kierroksella bongasin Hippokrateksen puun. Tuon puun (tai ehkä kuitenkin sen edeltäjän…) juurella on kuulemma luotu länsimaisen lääketieteen perusta. Aika vaikuttavaa – vaikka kuinka olisi vain legendaa.

Raunioiden ja vanhojen linnoitusten katseleminen on jotenkin rauhoittavaa. Sitä tuntee itsensä hyvällä tavalla pieneksi ja mitättömäksi. Asiat saavat perspektiiviä, kun tajuaa, että maailma on ollut tuhansia ja taas tuhansia vuosia täynnä Minttuja, joilla on samanlaisia murheita, ongelmia ja demoneita kuin itsellänikin. Mitenkään omaa elämää vähättelemättä tuntuu hyvältä, että on vain yksi monista. Ei ole mitään syytä suurennella omia ongelmiaan maailmankaikkeuden kattaviksi, sillä ne ovat, mitä ne ovat. Parempi keskittyä kaikkeen siihen hyvään, onnelliseen ja iloiseen, mitä on, ja kasvattaa sitä.

Näiden aatosten siivittämänä kapusin turistiväen keskellä pyörääni taluttaen vanhan kaupungin päälle, oppaan suosittelemaan Zorbas-ravintolaan.

Pikkuisen varotuskellot soivat, kun havaitsin tavernan olevan juuri sellainen turistirysäpyydys, jollaiset olen pyrkinyt kiertämään kaukaa. Mielummin syön tosi simppelissä kuppilassa kuin näissä muka pinnalta silotelluissa massaruokaloissa. Oppaan edellinen ravintolasuositus oli kuitenkin osoittautunut aivan erinomaiseksi, joten päätin niellä ennakkoluuloni ja marssin sisään.

Palvelu oli ystävällistä, huomaavaista ja tehokasta – siitä ei pahaa sanaa! Tässä vaiheessa Minttukin on vielä positiivisella mielellä.

Ruokalistaa edes takaisin plärätessäni tajusin tehneeni suuren virheen. Mitä kertoo kreikkalalais-tavernasta se, että “kokki suosittelee” -kohdassa on mm. tortellinia ja hampurilainen?

Sanoin tarjoilijalle rehellisesti, että en löydä listalta mitään, mitä minun tekisi mieleni syödä. (Sinänsä aika kauheaa, sillä yleensä silloin, kun on kiljuva nälkä, melkein mikä tahansa kelpaa. Ehkä joku listan pizzoista olisi ollut hyvä vaihtoehto). Tarjoilija oli suorastaan hämmästyttävän ystävällinen ja auttavainen tällaisen ronkelin asiakkaan kanssa. Sanoin haluavani syödä jotain krekkalaista, joten hän ehdotti, että ottaisin pari eri alkupalaa – niistä saisin varmasti vatsani täyteen.

Tilasin paneroitua juustoa (kuulemma paikallinen perinneherkku) ja toisen, jonka senkään nimeä en enää muista, mutta jonka piti sisältää grillattua kesäkurpitsaa, munakoisoa ja onko nuo paprikan tapaiset sitten peperoneja vai mitä.

Paneroitu juusto yllätti jo olemuksellaan. Kelpo biitti juustoa lautasella – ja kaverina limelohko. Tykkään kyllä juustosta, kotonakin aina grillataan halloumia, mutta tämä oli aikamoinen jöötti ja läpeensä kovahkon sitkeää. Ei siis sitkeää sillä ihanlla tavalla kuin sulanut juusto voi olla – vaan vain yksinkertaisesti sitkeää. Lime toi toki annokseen hiukan kivaa raikkautta.

Grillatut kasvikset saapuivatkin pöytään yllättäen tuhdisti paneroituna. Kaikki muut kasvikset paitsi nuo paprikantapaiset olivat niin paksun kuoren sisällä, että itse rehua tuskin löysi kaiken rasvan ja leivityksen keskeltä. Urp. Kaivelin urheana kesäkurpitsat ja munakoisot esiin, mutta nekin olivat niin paistinrasvassa, että vieläkin puistattaa. “Kastikkeena” oli keko tönkköä majoneesia, joka ei maistunut yhtään miltään…

Ei siis todellakaan mikään huippuillallinen. No, aina ei voi onnistua ja opinpahan taas luottamaan vaistoihini. Sen verran panikoiduin, että laitoin välittömästi viestiä matkailukulinaristiystävälleni Tinnille ja huusin apua viimeisen illan ravintolavalintaan. Sainkin linkin kivan näköiseen ravintolaan, joten voipi olla, että tämä kauhuillallinen ei jää päällimäiseksi ruokamuistoksi täältä.

Nyt pärähti puhelimeen tekstiviesti oppailta, joka kertoo, että lentokenttäkuljetus lähtee huomisaamuna hotellilta klo 8.15. Pakkaanpa siis rantavehkeet Kånkeniin ja suuntaan nauttimaan viimeisestä reissupäivästä. Illalla sitten pakkaamisen lomassa vielä tämän päivän kuulumisia.

Aurinkoa!