Kaikkein coolein asuni!

Heeeei!! Mites siellä voidaan? Joko alkaa lämpö käydä hermon päälle vai vieläkö helletyttää?
Mintun blogilomat saapuvat nykyään näköjään vähän suunnittelematta. Aikaoptimistin elämä on välillä semmoista. Vietin viime viikon jooga/midfullness/self-care -leirillä. Olin valmistellut muutamat blogipostaukset melkein valmiiksi ja ajattelin, että naputtelen ne sitten siellä maaseudun rauhassa iltateetä hörppiessäni valmiiksi. Ha ha! Eihän leirillä mitään wi-fiä ollut. Ei tietenkään. Eihän siellä saanut käyttää edes puhelinta!
Some-loma ja blogiloma tuntuivat kyllä oikein mukavalta. Paikka, missä leiri pidettiin, oli aivan supersuloinen – kuin tehty Instagramia varten. Jotenkin äärimmäisen rentouttavaa (mutta kieltämättä hiukan myös turhauttavaa), että sai ihan kaikessa rauhassa nauttia ympäristön kauneudesta ilman, että koko ajan olisi tarvinnut miettiä Instaan sopivia kuvakulmia. Vetäjät lupasivat nettiin järjestäjien puolesta otettuja kuvia, joten ehkä saan niistä sitten tänne teillekin esittelyn viimeviikkoisesta seikkailustani.
Pahoitteluni, että en ilmoitellut lomastani teille etukäteen – tarotitkin olivat paussilla peräti kaksi torstaita!! Nyt olen taas takaisin ruodussa ja vaikka hässäkkä pikasen koti-pitstopin jälkeen jatkuukin huomenna aamulla Tampereen reissulla, laitan nyt ainakin tarot postauksen torstaina ja varmaan pitäisi taas kriiseillä vähän hiusten kanssa myös…


Tässä silmien iloksi vähän harvinaisempaa herkkua osastolta Peetun vetimet. Neitokainen on taas kesäduunibluesissa täällä kotikulmilla, joten ehkä pääsen ikuistamaan vielä jonkun toisenkin outfitin ennenkuin opinnot kutsuvat takaisin Uumajaan.
Kuvien back drop jo paljastaakin, että kuvauspaikka ei ole klassinen takapihamme tai kotikadunpätkä. Peetu täytti keväällä huimat 25 vuotta ja juhlistimme sitä yhdessä Karkin kanssa menemällä Beyoncen ja Jay-Z:n konserttiin. Areenan ulkopuolella asukuvien nappaaminen oli aavistuksen haastavaa puuhaa. Ihmisiä oli liikkeellä niin tajuttomasti (loppuunmyyty Friends Arena = 50 000 katsojaa!), että melkein joka kuvaan osui jonkun käsi tai jalka eteen.

Peetun konserttiasu koostui vilpoisana liehuvista viskoosihousuista, ribbi-puolipoolosta (joka tosin vahtui sisällä välittömästi kiertuepaitaan), kermanvalkoisesta bomber jacketista, ja uusista tennareista. Aksenttina Mintun vanha sininen pikkulaukku ja sitruunakuvioinen huivi hiuksissa. Sneakersien tummanvihreä sävy toistuu sitruunahuivin yksityiskohdissa ja sinisen skaala rimmaa niin New Balance “N”:ssä, laukussa kuin huivin pohjasävyssäkin.

Peetu kertoi käyttäneensä ennenkin erityisesti bomberin, puolipoolon ja liuhuhousujen yhdistelmää, koska “se on kaikkein coolein asuni”. Olen kyllä niin samaa mieltä, että yhdistelmä on tosi onnistunut! Harmi, että Peetu on niin paljon pidempi kuin minä. Ei ole mitään realistista mahdollisuutta, että voisin lainata housuja. Puntit laahaisivat niin pitkällä maassa!
Itse konsertti jäi mieleen todella mahtavana, vaikuttavana elämyksenä. Taidettiin kaikki kolme olla menossa niin Beyoncen konserttiin, että melkein unohdettiin koko Jay-Z -osuus. Olin aivan yllättynyt, miten paljon tuttuja biisejä ja rytmejä siltäkin saralta löytyi! Kaikkea se passiivinen kuuntelu teettää!

Koko show oli niin huikea, että olin vielä koko seuraavan päivänkin töissä ihan puolipökerryksissä ihastuksesta ja ihmetyksestä. En ole mikään musiikkikriitikko tai -toimittaja, mutta tajusin konsertin juonen niin, että siinä tavallaan kerrottiin Beyoncen ja Jay-Z:n rakkaustarina biisien, tanssien, valojen, videonpätkien ja muun shown avulla. Siksi myös lopun sokerinen duettokin tuntui ihan hyvältä, vaikka vanha rokkitäti onkin tottunut siihen, että loppua kohden vauhti vain kiihtyy.
Ei mutta hei, kyllä mun nyt pitää alkaa pakata huomisaamuista Tampereen reissua varten, että ehdin hetken nukkuakin tänä yönä! Eikös sinnekin ole luvattu hellettä? Taidan jättää farkut kokonaan kotiin…

  • housut, Indiska
  • paita, Primark
  • jakku, Minimarket
  • laukku, Rebecka Minkoff
  • huivi, Banana Rebuplic
  • tennarit, New Balance

4 Comments

  1. Len

    Sun tytöt on ihania ☺️

    Reply
    • Minttu

      Olen niiiin samaa mieltä!! ❤️

      Reply
  2. Anonymous

    Oliskin tosi kiva lukea sun mindfullness-leirikokemus! Ja tarot-torstaita oottelen myös innolla.
    Harmittaa, että itseltäni jäi Beyoncen keikka väliin. Suomessa ton kokoluokan starat esiintyy niin harvoin. Coldplay olis mahtavaa nähdä kans.

    Reply
    • Minttu

      Toivotaan, että leirin sivuille tulee niitä luvattuja kuvia, niin saan tehtyä kivan postauksen siitä! Oli tosiaankin erittäin mahtava kokemus! Ja Torstai Tarot tulee tällä viikolla – I promise!

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *