Todistettavasti olen onnistunut kutomaan jotain muutakin käyttökelpoista kuin sukkia!

Peetu pisti tilaukseen sliparin jo siinä vaiheessa, kun vielä pähkäilin, että mitenkäs ne kantapään kavennukset oikein nyt meneekään. Optimismin puutteesta ei lasta voi ainakaan syyttää! Ja oli myös itsestään selvää, että toivomuksena oli juurikin tuo viimeksi milleniumin alussa trendikkyyspisteitä kerännyt vaatekappale. Neuleliiviksi ne kai sitä nykyään kutsuu.

Ajattelin, että tuosta vaan löydän hyvän ohjeen – onhan slipari kuitenkin ihan neulemaailman klassikko. Homma ei kuitenkaan ollut aivan niin itsestäänselvä. Peetu antoi varsin vapaat kädet mallin valintaan, ainoa toive oli, että neuleliivi olisi suht istuva, räätälöidyn oloinen, sekä sellainen, että sitä voisi halutessaan pitää myös sellaisenaan toppina.

Kaikki löytämäni mallit olivat väljähköjä, rentoja mitoitukseltaan – enkä olemattoman kokemukseni (ja kyseenalaisen track recordin) kanssa uskaltanut lähteä suuremmin sooloilemaan ohjeiden kanssa. Sukkien lisäksi en ole tehnyt kuin yhden neulepaidan (tapaisen..) Novitan 7-Veljestä langasta, joten mieluiten todellakin halusin kunnollisen ohjeen. Suomeksi. Jostain tutusta langasta.

Ahkera googlailu ja ohje-arkistojen selailu ei tuottanut oikein mitään sellaista, mistä olisin tohtinut alkaa edes yrittää slipari-projektia, kunnes ihan täysin jotain muuta Novitan ohjearkistosta etsiskellessäni törmäsin tähän. Vertailin Nalle-langalle olevan ohjeen silmukkamääriä aikaisemmin tekemääni paitaan ja totesin, että jos teen Peetun toivoman neuleliivin 7-Veljestä -langasta, voin käyttää 146 cm pojalle tarkoitettua ohjetta!

Kokeneille neulojille ohjeiden soveltaminen on varmasti aivan arkipäivää, mutta itse koin olevani varsinainen Einstein tämän keksittyäni!

Pieniä muutoksia Pojan Slipoveri -ohjeeseen tohdin tehdä.

Ensinnäkin helman resori on selkeästi pidempi kuin ohjeessa. Ehkä se olisi voinut olla vielä vähän pidempikin, mutta aika hauskalta se näyttää myös noin. Lisäksi kokonaispituus on suhteessa selkeästi alkuperäistä lyhyempi. Tavoitteena oli juuri tuollainen “ei-aivan-crop-top” -pituus. Peetu tykkää käyttää korkeavyötäröisiä housuja ja hameita – ja niiden kanssa kivan näköinen pituus on juuri vyötärölle ulottuva.

Lanka on siis Novitan 7-Veljestä – en muista, mikä tuon valmiiksi liukuvärjätyn värin nimi on – se tuli jossain valmiissa “sukkapussissa” mukana. Oikein hauska hillitysti raidoitettu lopputulos siitä kuitenkin tuli. Tykkään myös aivan valtavasti, miten superyksinkertainen oikeilla ja nurjilla tehty kuviopinta elävöittää koko neuletta.

Pieniä virheitä työhön jäi – sen tunnustan, ennenkuin joku tarkkasilmä huomaa. En vaan kyennyt purkamaan puolta liiviä, kun kokoamisvaiheessa tajusin, että kaikki ei nyt ihan täsmää. Onneksi Peetu on sitä mieltä, että käsityön jälki saa näkyä…

Pääntien ja kädentien joustinneuleiden tekeminen on edelleen vähän mysteeri. Ihan ookoolta nuo nyt näyttävät, mutta jotenkin tuntuu, että siinäkin pitäisi olla joku tekniikka. Ehkä sitten ensi yrittämällä selvitän sen.

Hiukan kyllä huvittaa, että juuri sliparista tuli ensimmäinen oikeasti käyttöön päässyt vaate kaikkien valmistuneiden sukkien jälkeen. Siinä vaiheessa, kun laitoin aikoinaan edellisellä trendiheilurin heilahduksella oman slipoverini kierrätykseen, muistan ajatelleeni, että tämä ei nyt varmasti kyllä enää ikinä palaa muotiin!

Joulukuun ensimmäinen päivä – miten ihanaa!! Ja myös pikkuisen uskomatonta samalla. Jotenkin ainakin itselleni tämä jo kohta kymmenen kuukautta kestänyt kotitoimistolta työskentely, superpitkä kesäloma (meillä oli “painokas suositus”, että myös kaikki säästölomat täytyy pitää koronataloustalkoiden nimissä), nyt saikku ja yleinen mitään-ei-tapahdu -elämä, on aiheuttanut vahvan tuntemuksen ajan pysähtymisestä. Säätila ja lämpötilat vähän vaihtelevat – ja luonto näyttää pikkuisen eriltä, mutta muuten päivät ovat olleet hyvin pitkälle toistensa kaksosia.
En oikeastaan edes valita. Aika mielenkiintoinenhan tämä kokemus ylipäätään on – ja varmasti myös ainutkertainen. Otetaan nyt sitten siitä kaikki ilo ja erityiskokemuksen mahdollisuus irti. Itselläni on tietty elämänpiiriä rajoittanut vielä vähän ekstraa tämä käden kanssa säätäminen, mutta kaiken surrealistisuudessa on mielestäni ihan komedian piirteitä.
On silti kyllä ihanaa, että vuoden masentavin kuukausi, marraskuu, on nyt ohi! Olen ollut havaitsevinani, että joulukoristelu ja muu jouluun valmistautuminen on alkanut poikkeuksellisen aikaisin niilläkin, jotka tapaavat muutenkin olla ajoissa. Ihanaa kyllä, että voi hyvällä syyllä tuoda valoa ja iloa keskelle pimeyttä ja harmautta!
Ja hei – kolmen viikon päästä tilanne kääntyy taas parempaan. Jaksaa, jaksaa!

“Talvivalkoinen” ei nyt enää ole mikään uusi käsite pukeutumisessa, mutta silti tuntuu vähän radikaalilta pukeutua pimeyden keskelle kiireestä kantapäähän valkoiseen. Itseäni kuitenkin ilahduttaa ja jopa lohduttaa käyttää vaaleita sävyjä, kun ainainen hämäryys ja harmaus meinaa imeä kaiken inspiraation ja ilon elämästä.
Lupasin esitellä viime talvisesongin luottoasujani, jotka ovat nyt, käsihärvelin asettamien vaatimusten sanelemana, yhä käytössäni. Tässä yksi niistä.
& Other Stories on pelastanut pukeutumiseni oversize-neuleillaan. Tämä luonnonvalkoinen villasekoiteneule tuli rakastettua aivan nukkaiseksi. Vaalean sävyn ongelma on se, että sitä pitää pestä/pesettää useammin, koska harmaantuminen ei lähde tuulettamalla, vaikka muuten neule siinä puhdistuisikin. Pesu kuluttaa melkein enemmän kuin käyttäminen. Tuokin on käynyt jo kaksi kertaa pesulassa ja kaksi kertaa olen pessyt sen pesukoneen villaohjelmalla. Ei siis ihme, että pinta alkaa jo pikkuisen nuhjuuntua.
Hyvin se kuitenkin vielä toimii. Ehken enää laittaisi neuletta toimistolle, mutta Skype-palaverissa se menee ihan mainiosti.
Kaulassa on pilkahdus väriä suloisen pikkuhuivin muodossa. Siinä on aivan ihana retrohenkinen kuviointi Pohjois-Italian upeista pikkukylistä Garda-järven ympärillä. En tiedä huivin merkkiä, enkä usko, että se on silkkiä (vaikka myyjä kyllä niin väitti), mutta tykkään siitä ihan hurjasti. Pitääkin laittaa siitä kuva, missä koko kuvio näkyy…

Valkoiset farkut olen alunperin saanut Elloksen kanssa tekemäni yhteistyökampiksen yhteydessä. Niistä on tullut ihan luottofarkut, vaikka melkein joka käytön jälkeen ne pitääkin iskeä pesuun. Materiaali on kestänyt oikein hyvin kovaa käsittelyä ja muutenkin olen ollut niihin supertyytyväinen.
Ihan aluksi ajattelin, että käännän lahkeensuut, että eihän tuollaisia rispaantuvia ja hapsottavia puntteja voi käyttää. Sittemmin tuumasin, että juuri se on se kiva yksityiskohta, joka tekee farkuista minttumaisen huolettomat. Valkoiset housut kun helposti antavat vähän muodollisen, tiukkapipoisen preppyn vaikutelman. Pieni yksityiskohta voi vaikuttaa todella paljon kokonaisilmeeseen.


(Ihan älytön tuuli… aivan jokaisessa kuvassa karseesti karvoja naaman päällä – pahoitteluni!)

Mulberryn pikkuruinen zipped Bayswater senkuin paranee käytössä. Laatutuotteiden kanssa on kyllä ihan superihanaa se, että vaikka ne on uutena upeita, vasta käytön myötä ne todella pääsevät näyttämään parhaimmat puolensa. Tuokin on pehmentynyt juuri sopivasti ja muokkaantunut menettämättä muotoaan tai muutenkaan kärsimättä välillä kovastakaan käytöstä.
Fun fact: näköjään tuo laukun sävy on mulla nyt jotenkin pahasti päällä. Olin tässä yksi päivä purskahtaa ääneen nauramaan, kun laukku seisoi keittiösaarekkeella ja tajusin, että uudet keittiönkaapinovet ovat tismalleen saman sävyiset kuin pikku Mulberryni. Haha!

• neulepaita, & Other Stories
• farkut, Ellos (saatu)
• laukku, Mulberry
• korvikset, H&M
• tennarit, Sketchers
• huivi, ???

Tämä ei ole jälleen yksi voi voi, Mintun käsi on rikki -postaus, mutta sen verran siihen liittyen, että tässä menee nyt vähän kauemmin kuin luulin. Kyynärpäässä on yksi osanen irti (auts!) ja se ei parane itsestään. Tarvitsen siis uuden leikkauksen, jonka ajankohta on “joskus alkuvuodesta”. Siihen asti mennään robocop-härvelin kanssa, joka ystävällisesti pitää kasassa kaikki käsivarteni irtonaiset osaset.
Halusin kuitenkin palata tekemään klassisia “päivän asu” -postauksia. Ongelmat pukeutumisen kanssa ovat nyt osa arkipäivääni, koska niin toimistolle kuin vapaa-aikaankin on pitänyt kehittää rajoitteideni kanssa toimivia asuja. Käsihärvelin (toim. huom. “ortoosi”) kiinnityssoljet, ja saranaosa varsinkin, on sen verran kookkaat, että laitos ei ihan tuosta vaan solahda normiväljänkään hihan sisään. Lisäksi kyynärpään irtonaisuus tekee sen, että en pysty työntämään, vetämään tai painamaan ilman, että … no, menemättä ällöihin yksityiskohtiin sanon vain, ilman että tekee kipeää. Samasta syystä ei myöskään sormien toimivuus ole palautunut.
Eli luvassa on siis lepakko- ja kimonohihoja, oversize-neuleita, ponchoja ja alaosia, jotka ovat joko väljiä tai resori vyötäröllä. Ei vetoketjuja, solmittavia nauhoja tai pukeutumisakrobatiaa vaativia leikkauksia. Vain kaikkea kivaa, mitä pystyy pukemaan päälle yhdellä kädellä toisin sanoen!

Tässä esittelyssä eilinen toimistoasuni.
Monessa tilanteessa palvelleen kimonojakun ostin jo kesällä. Silloin ajattelin, että se käy robocop-periodin ainokaisesta pitkähihaisesta. Nyt tilanteen pitkittyessä, se on lähes ainoa jakkumainen asia, jonka saan puettua päälleni.
Kimonon materiaali on 100 % viskoosi, mikä tekee siitä tosi miellyttävän käyttää. On toki tosiasia, että viskoosi rypistyy helposti – ja niin se tekee myös tässä. Onneksi materiaali on laadukasta ja rypyt oikenevat itsestään varsin nopeasti, joten hyväksyttävä office-siisteystaso tulee saavutettua varsin nopeasti, vaikka kimono olisikin matkustanut laukussa toimistolle.

Meikkaaminen ja hiusten laitto yhdellä – vasemmalla – kädellä on edelleenkin haaste. Kuontalo kulkee stailattuna tyyliin “Curly Girl goes kesämökki” ja meikiksi saa riittää CC-voide, puuteri, aurinkopuuteri, kulmakynä (kyllä! Olen opetellut piirtämään kulmat vasurilla!!) ja huulikiilto (värillinen toki… haha!).
Tuota hiusten “kiharuutta” olen kyllä tässä hiukan kummastellut. Aikaisemmin kutrini vetäytyivät mukavalle surffilaineelle ja usein jopa ihan kikkuralle, vaikka käytin ihan mitä sattuu hiustuotteita. Ainoa CG-metodi, mitä olen toteuttanut koko aikuisikäni on, että pesen hiukseni vain kerran viikossa.
Kesällä aloin pikkuhiljaa, tuote tuotteelta, siirtyä nonchalantista kyllä se siitä -asenteesta kohti CG-hyväksyttyjä aineita ja metodeja. Tällä hetkellä kaiken hiuskosmetiikkani pitäisi olla erittäin tiukasti CG:n säännösten mukaisia, mutta tukka on edelleen söhryä eikä mitään erityisiä kiharoita ole näkynyt. Kun on viettänyt päivän kuivassa toimistoilmassa, tilanne on jo aikas karsea.
Mutta näillä mennään. Kyllä mahtaa tuntua mahtavalta, kun taas pystyn käymään kaksin käsin kiinni tilanteeseen!

Päällysvaatteiden löytäminen on sekin ollut varsinainen seikkailu. Onneksi täällä meillä lämpötilat on vielä toistaiseksi useimmiten jopa aamulla huidellut siinä kymmenen plus-asteen tietämillä. Siinä vielä tarkenee poncholla. Tykkään muuten ihan hurjasti tuosta liehusta, jonka löysin asoksen miesten osastolta! Sitä tulee aivan varmasti käytettyä vielä tämän hässäkän jälkeenkin.
Positiivista robocop-elämässä on tosiaankin se, että pakon edessä tulee testattua vaatteita, joita muuten en harkitsisikaan. Kuten nyt esimerkikisi tuota torkkupeittoa muistuttavaa liehuketta.

• kauluspaita, Lindex
• toppi, Åhléns
• kimonojakku, Lindex
• farkut, Ellos
• poncho, asos
• tennarit, Puma

Olin kyllä jo viime viikolla ke-pe töissä, mutta koska siellä ei lisäkseni ollut kuin pari hassua kollegaa, tunnelma ja tempo oli kaikkea muuta kuin business as usual. Paljon näköjään kyllä saa aikaiseksi, kun normaali härdelli ei pyöri ympärillä, mutta jotenkin sitä kuitenkin pystyi viipyilemään vielä lomatunnelmassa.
Tänään oli kuitenkin jo ihan toinen ääni kellossa. Osa porukasta palailee sorvin ääreen vasta viikon mittaan, mutta maanantain aamupalaverissa oli jo täysi hulina päällä. Ja hyvä niin!

Tykkään tietty olla vapaalla, kun saa tehdä mitä haluaa, levätä, lukea ja vain olla, jos siltä tuntuu. Tai sitten tavata ystäviä ja perhettä puuhailla asioita, joihin muuten ei ole aikaa, käydä näyttelyissä ja harrastaa kulttuuria. Mutta ei minusta kyllä olisi kokoaikaiseksi vapaaherraksi.
Yksi lomien mukava puoli on se, että ne myös loppuvat. Arki on ihanaa ja rutiinit tuntuvat hyvältä. Tänä aamuna sain hämmentävää himmää iloa jopa siitä, että on maanantai ja hankala nousta sängystä. Jotain turvallisuutta kai siinäkin, että asiat ovat niinkuin ne ovat aina olleet.
Eilen siivottiin joulu täältä mun luotani pois. Karkki oli löytänyt Bauhausista (muistaakseni se oli Bauhaus) älyttömän kätevän muovisäkin, joka on tarkoitettu helpottamaan juuri tätä tapahtumaa. Kerrostalossa kun on helposti se ongelma, että sitä saa viettää kuusen ulos viemisen jälkeen seuraavan kuukauden siivoten neulasia paitsi kotona myös rappukäytävästä ja pihalta.
Parina viime vuonna ollaan tehty niin, että heitän kuusen alas toisen kerroksen parvekkeeltani. Periaatteessa ihan briljantti ajatus (vaikka Karkin ja Peetun mielestä onkin erittäin hävettävää tehdä niin), mutta kuusen ährääminen kapeasta parvekkeen ovesta aiheuttaa varsinaisen neulas-zunamin sekä sisälle että parvekkeelle. Lisäksi kuusen laskettu alastulokohta on tismalleen pihan puolen sisäänkäynnin kohdalla ja etenkin viime vuonna, kun jouluna oli vähän lunta, tuli naapureilta pikkuisen noottia, kun en saanut lumen ja jään sisään painuneita neulasia siivottua kovinkaan hyvin ovensuusta. Niitä sitten kulkeutui kengänpohjissa kotiin koko rapun suureksi iloksi… (Sorryyy!)
Nyt vain sujautettiin pussi kuusen ympärille ja kannettiin koko helahoito keräyspisteelle, mistä asuinaulueeni joulupuut kiikutetaan poltettavaksi. Neulasongelma oli toimenpiteen ansiosta jopa sisällä kotona lähestulkoon nolla. Vähän tietty sai lakaista, mutta mitään hermojen menetystä tai muuta normaalia ei ollut lainkaan ilmassa.
Ensi viikonloppuna on sitten sama edessä Karkin luona.

Olen ennenkin julistanut, että casual Fridayn sijaan pitäisi julistaa virallinen casual Monday. Pehmeä lasku maanantaihin ja alkavaan työviikkoon, piirun verran rennompi outfit ja raskaimmat strategia-palaverit sun muut ajoitettuna vasta tiistaille. Siinä reseptini onnistuneelle viikolle.
Tosin itselläni ei ollut niin kovin rentoa… Eilen alkanut jomotus takahampaassa yltyi yön aikana sen verran ikäväksi, että päätin pistäytyä töiden jälkeen täkäläisen hammashoidon akuuttivastaanotolla (jos nyt kahden tunnin odotusta voidaan pistäytymiseksi kutsua…). Tuomio oli simppeli: hampaan juuri on tulehtunut ja siksi vihoittelee. Sain vaivaan ensiapua ja määräyksen varata aika juurihoitoon asap. Se siitä pehmeästä laskusta. Haha!
Asuni oli onneksi kuitenkin varsin pehmoinen ja hellä. Lempparineuleeni (yhden niistä!) alla on aikoinaan jostain Elloksen kampanjasta saamani ruudullinen tunika ja varsinkin viime talvena, kun oli vähän talvempi, tosi paljon käyttämäni lämpimät nilkkurit ovat peräisin samasta osoitteesta nekin.

• ruututunika, Ellos (saatu)
• neulepaita, Acne Studios
• farkut, Ellos
• kengät, Ellos (saatu)

[mittaustagi]

2017 vetelee viimeisiään. Uusi vuosi on ollut aina itselleni merkittävää aikaa. Teen mielelläni lupauksia, aloitan uutta ja päätän ryhtyä kaikinpuolin paremmaksi ihmiseksi. Talvialet houkuttelevat hyvillä tarjouksillaan – ja tänä vuonna päätin yhdistää nämä kaksi asiaa. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Elloksen kanssa.
Aleshoppailu ja uuden vuoden lupaukset eivät ensisilmäyksellä kuulu mitenkään yhteen. Melkein päinvastoin. Toisaalta järkevien ja hyvien hankintojen tekeminen päättömän ostiskelun sijaan on yhä useamman tavoitteena. Harkittu ostos on laadukas, pitkäikäinen ja hankintahinnaltaan hyvä.
Kaupoissa aleaikaan pyöriminen voi olla aika tuskallista puuhaa. Välipäivävapaitaan viettävät ihmismassat tungeksivat penkomassa löytöjä ja väkeä on niin paljon, että hyvähermoisintakin alkaa rasittaa. Onneksi on verkkokaupat!
Omalla sohvalla surffaillen tehdyt löydöt ovat ainakin itselläni usein paljon harkitumpia ja siten parempia kuin livenä kaupasta mukaan tarttuneet asiat. Putiikeissa pyöriessä sitä helposti tempautuu mukaan ostoshysteriaan – vaikka olisi kaltaiseni harkitseva konkari.

Esim. Elloksen verkkokauppa on aivan lyömätön! Talvialesta löytyy niin heidän omia merkkejään kuin kymmeniä muita merkkejä. Ei tarvitse vaivautua mihinkään erikoisliikkeeseen löytääkseen esim. Röhnichsin naisille suunniteltuja urheilu- ja ulkoiluvaatteita. Toimitus on myös aivan supernopea. Jopa jouluisen postikaaoksen aikaan peruspaketti tuli perille vain kahdessa päivässä. Aikamoinen saavutus!
Mutta miten shoppailu ja Mintun uuden vuoden lupaukset sopivat yhteen?
Yksi päätöksistäni on ulkoilla enemmän. Mikään ei voita raittiin ilman ja talven aikana iholle pyydystettyjen valoisien hetkien elvyttävää vaikutusta. Ongelma vain on ollut se, että en ole omistanut oikein kunnollisia, ulkoiluun sopivia vaatteita.
Röhnisch Bootis -parkatakki on suloisen lämmin, pehmeä ja kevyt. Päällisen materiaali on käsitelty vettä hylkiväksi ja tuulen pitäväksi – silti se hengittää liikkuessa. Säätömahdollisuuksia ja taskuja on niin paljon, että vaativampikin käyttäjä on takuulla tyytyväinen. Ziljoona lisäpistettä siitä, että taskut on vuoritettu pehmeällä fleecellä. Niin mukava työntää Pokémon-pelaamisen kohmettamat sormet lämpöisiin ja mukaviin lokosiin.

Toinen ulkoilua tukeva hankintani on laadukas fleece-takki. Kaikki vanhat fleece-paitani ovat, no, tooosi vanhoja, ikävästi nuhraantuneita ja taskuttomia tylsimyksiä ilman alas asti ulottuvaa vetoketjua. Kyllähän te tiedätte, mitä tapahtuu, kun pakkasella vetää fleecen pään yli? Jep, hiukset ovat niin sähköiset, että sillä voimalla varmasti lataisi puhelimen kertaalleen.
Áhkká by Renata -malliston fleece-takki on juuri niin käytännöllinen ja laadukas kuin vain kunnon ulkoiluvaatteelta voi odottaakin. Taskut, täyspitkä vetoketju, miellyttävän pehmeä, mutta napakka materiaali ja Pokémon-pelaajan arvostamat pitkät hihat peukaloreikineen tekee paidasta täydellisen tukipilarin uudenvuodenlupausteni toteuttamiseen.

Elloksen talviale on nyt parhaimmillaan. Valikoimaa löytyy toistaiseksi hyvin ja aleprosentti on parhaimmillaan jopa 70%. Ja mikä parasta – löytöjen tekeminen onnistuu helposti ja vaivattomasti kotisohvalta!

Elokuussa puhun aina sinnikkäästi loppukesästä, vaikka kaikki merkit viittaisikin siihen, että on alkusyksy. En ole mikään suuri syysfani – en edes oikeastaan tiedä miksi. Jotain vaikean teini-iän aikaisia traumoja varmaan kummittelee alitajunnassa, koska periaatteessa rakastan monia seuraavan vuodenajan tyypillisiä asioita.
On ihanaa, että saa taas kaivaa kaikki lempparineuleet käyttöön, sytyttää ziljoona kynttilää valaisemaan tunnelmalliseen pimeitä iltoja, haistella raikasta syksyn kirpeyttä tuulessa ja nauttia sadonkorjuuajan mielettömän ihanista vihanneksista, juureksista, sienistä ja marjoista. Rakastan kulkea metsässä, kun lehdet räiskyvät punaisina, keltaisina, oransseina ja purppuraisina.

Ehkä kaikkein eniten tykkään kuitenkin siitä, että syksyn tulo antaa täydellisen tilaisuuden elämän arviointiin ja uuden aloittamiseen. Useimmiten se on itselleni tarkoittanut sitä, että mietin uusia harrastuksia, haasteita ja projekteja, joita haluaisin aloittaa. Elokuun puolivälin tienoille osuu “koululaisten uusivuosi” ja siksi kai se tuntuu juuri sopivalta hetkeltä miettiä, mihin suuntaan sitä haluaisi itseään, tietojaan ja taitojaan kehittää.
Toisiaan seuraavat kammottavat tapahtumat maailmalla ja Suomessakin on pyörinyt päässäni koko viikonlopun. Jotenkin tuntuu siltä, että haluaisin tehdä jotain enemmän kuin vain tuijottaa omaa napaani ja miettiä henkilökohtaista hyvinvointiani.

Toisaalta karu totuus on kuitenkin se, että itsestä sitä on aloitettava. Jos on voimaton, saamaton, iloton ja täysin vailla energiaa, ei ole paljoa, mistä voisi ammentaa mihinkään sen laajempaankaan kokonaisuuteen. Eikä pidä myöskään väheksyä sitä hyvää, mitä voi pienillä teoilla ja sanoilla levittää lähiympäristöön. Positiivinen energia leviää vesirenkaiden tavoin toivottavasti myös sinne, missä sitä kipeimmin tarvitaan, uskon niin.
Eikös perhosefekti ole lähes tieteellisesti todistettu asia? Tosin kyseinen teoria ei taida luvata hyvän leviämistä, mutta antaa ainakin uskoa siihen, että pienilläkin asioilla ja teoilla on merkitystä.



Osallistuin viime talvena Unelma Itsestä online valmennukseen. Koin valmennuksen aikana monia oivalluksia ja niiden avulla olen pystynyt löytämään uusia voimavaroja itsestäni ja muokkaamaan elämästäni enemmän itseni näköistä. Osan ajatuksistani olen jakanut täällä blogissakin (jutut löytyvät tagin: Unelma Itsestä -alta).
Tammikuussa alkaneen valmennuksen ensimmäiset viikot sujuivat tosi hyvin, olin innostunut ja käytin sopivasti aikaa tehtävien tekemiseen ja kysymysten pohtimiseen. Sitten tuli se e:llä alkava väliin ja putosin hiukan vauhdista. Otin kyllä keväällä loppukirin, mutta tuntuu, että missasin monta tärkeää ja inspiroivaa steppiä. Niinpä olinkin tosi innoissani, kun minulta kysyttiin, että haluaisinko osallistua 4. syyskuuta alkavaan seuraavaan valmennukseen. Aivan varmasti haluan!
Jos olet miettinyt tämän tyyppistä itsensä kehittämistä, hyvinvoinnin aakkosten haltuunottoa ja voimavarojen kerryttämistä, kantsii tsekata Unelma Itsestä -valmennuksen kotisivut täältä. Mikäli neljän kuukauden mittainen hyvinvointivalmennus alkoi kiinnostaa, koodilla “minnaunelmaitsestä” saat kurssin hintaan 149 €. Koodi on voimassa elokuun loppuun asti. (Yhteistyössä Unelma Itsestä Online valmennus)

Vähän tuntuu ristiriitaiselta ajatella toisaalta kaikkea maailman pahuutta ja samalla suunnitella osallistumista omaan hyvinvointiin keskittyvään valmennukseen. Ihan niinkuin minun napani olisi tärkeämpi kuin ympärillä olevat vääryydet.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos haluan edes yrittää tehdä maailmasta parempaa paikkaa, on ihan pakko ensin pitää huolta omasta jaksamisesta. Jonkinlainen uusi alku on edessä ja odotan innostuneen malttamattomana, että pääsen näkemään, mitä tästä vielä tulee!
Näiden pohdiskelujen lomassa loppukesän lemppariasuni lämpimänviileisiin iltoihin. Neuletta jo vähän kaivataan, eikä täysin sääret paljaana tarkene olla, mutta sandaaleista ei onneksi vielä tarvitse luopua.

• neule, Dagmar
• farkut, Lindex
• laukku, Rebecca Minkoff
• sandaalit, Jeffrey Campbell