Viime lauantain asu jäi ihan esittelemättä – joskus kun käy niin, että irl-elämä vie voiton bloggailusta. Halusin kuitenkin laittaa tämän tänne blogiin. Ei siksi, että varsin armottoman kirkkaassa kevätauringossa otetut kuvat olisi jotenkin erityisen upeita, mutta kun tuo ihana minimarketin lotuskukkakuvioinen bomber on jäänyt ihan esittelemättä. Siis vaikka se on ollut päällä jo vaikka miten monta kertaa, en vain ole onnistunut saamaan sitä mukaan asukuviin. Ensimmäisen kuvan piristeenä myös yksi hännänpää.
Lauantain pääohjelmanumero oli kaverini Linan yhteistyössä yhden valokuvaajan (Linan tuttu, valitettavasti en juuri nyt muista nimeä…) järjestämän näyttelyn avajaiset.

Lina on koulutukseltaan muotisuunnittelija, mutta tehnyt pääasiassa töitä opettajana. Nyt kuitenkin jo parin-kolmen vuoden ajan hän on pyörittänyt omaa, Lina Hanno Design -nimistä, yritystä. Toistaiseksi Lina suunnittelee ja myös ompelee kaikki malliston vaatteet itse. Toiminta on siis varsin pienimuotoista, mutta tavoitteena on saada verkkokauppa auki ihan lähiaikoina.
Ekologisesta luomupuuvillasta ja kierrätysmateriaaleista toteutetun malliston inspiraationa on toiminut luonto, sään ja vuodenaikojen vaihtelu sekä vesi elementtinä.





 

• jakku, minimarket
• t-paita, Carin Wester
• hame, H&M
• kengät, Acne

Täällä tennarikuume ei kun pahenee vaan samaan tahtiin kuin asfaltit kuivuu. Heittäydyin tuossa vähän aikaa sitten melkein filosofiseksi havaitessani, että olen onnistunut hankkimaan vakavanasteisen Vans-pakkomielteen.
Just tänä viikonloppuna kannattaisi tosiaankin olla Helsingissä, sillä Cape Universalin ystävämyynneistä olisi mahdollista kotiuttaa Vans poikineen (myös vaatteita ja niiden supercooleja aurinkolaseja!) todella hyvään hintaan.

Ystikset on alkanut tänään, mutta kampetta on kuulemma niin paljon, että paikalle kannattaa vaivautua, vaikkei olisikaan ollut tänä aamuna yhdeksältä oven kahvassa roikkumassa.
Oma Hesan reissuni on vasta viikon päästä viikonloppuna, joten täytyypi sitten shoppailla Vansejä ihan vain myymälästä. Siihen asti pitää tyytyä selaamaan kateudesta vihreänä kaikkien Instagram-kavereitteni kuvia ystis-saalistuksista.

Ajattelin, että pärjään tämän tennarisesongin kenkävarastostani jo löytyvillä mustikansinisillä Karhuilla ja valkoisilla Converseilla. Luulin väärin.

Törmäsin näihin elegantteihin Vans-kuviin & Other Stories -nettikaupan tarjontaa selaillessani. Jotenkin olin ajatellut, että Vans on tarkoitettu ihan jollekin muulle kohderyhmälle kuin kaltaiselleni keskikonservatiiviselle aikuismuotibloggarille. Eli vaikka olen sitä mieltä, että ko. tossut on tosi kivat (kaikkia ihania väriyhdistelmiä ja printtikuoseja!!), ne ei oikeastaan näyttäisi järkevältä jonkun minun tyyliseni päällä. Nyt, kun näen ajatukseni oikein tuossa kirjoitettuna, se näyttää suoraan sanottuna vähän hassulta.
Tosiasia kuitenkin on, että joillain brändeillä on niin voimakas side esmes alakulttuuriin tai elämäntyyliin, että en haluaisi käyttää juuri niitä vaatteita tai asusteita tuon yhteyden takia. Lähinnä kysymys on siitä, että haluan kunnioittaa ko. alakulttuuria/elämäntyyliä siten, että en käytä heidän “omia” vetimiään, vaikka niitä kivoina pitäisinkin. Aikoinaan Vans oli niin selkeästi skeittimerkki, että tossujen käyttäminen olisi ollut käytännössä sama kuin olisi väittänyt olevansa skeittari. Samantien olisi voinut kulkea skeittilauta kainalossa, koska se  on niin kivan näköinen asuste.
Olen siis sulkenut Vansit pois ajatuksistani, koska en halua antaa mielikuvaa, että en muka ymmärrä, että ne eivät ole “vain” kivat tennarit enkä toisaalta myöskään väittää olemuksellani, että olisin muka skeittari, kun en kerta ole. Ei niin, että oikeasti kuvittelisin jonkun luulevan meikäläistä skeittariksi vain sen takia, että jalassani on Vansit – eli käytännössä vain ensimmäinen vaihtoehto pätee… 😀

Valkoinen asukokonaisuus ja leopardi-Vansit – ihan must tälle keväälle! Täytyy nyt vain toivoa, että noita kokonaan leopardikuvioisia löytyisi myös matalalla varrella. Korkeavartiset on jotenkin ehkä vähän too much ehkä. Toisaalta ihanan kissamaiset on myös nuo matalat mustilla yksityiskohdilla. Eniveis näiden kuvien jälkeen tulee sellainen olo, että miksen minäkin, kun kerta muutkin…
Sen verran aloittelija olen Vans-asioissa, että en suoraan sanottuna oikein tiedä muita merkin jälleenmyyjiä Tukholmassa kuin & Other Storiesin. No toisaalta, parin viikon päästä olen suuntaamassa Helsinkiin ja silloin voin hyvin poiketa sikäläisessä Vans Storessa. Siellä näyttäisi ainakin olevan  kunnollinen valikoima suunnilleen kaikkea, kuoseja ja malleja.
Kuvista kiitos: & Other Stories

Pistämätön shoppailuvinkki Tukholmassa lähipäivinä oleskeleville!

Malmskillnadsgatan 42 löytyy täältä – eli aivan keskustasta.

Yhden tai kaksi kertaa olen valvonut koko yön seuratakseni aamuyöllä pohjoismaista aikaa alkavan Oscars gaalan monituntista suoraa lähetystä. Aika monena vuonna olen suunnitellut tekeväni saman – tai vähintäänkin herääväni pikkutunneilla muutaman tunnin unien jälkeen. Sunnuntain ja maanantain väliin osuva gaala ei ole kuitenkaan ihan helpoiten yhdistettävissä normaaliin toimistosuolakaivostyöhön, joten Oscarseista on tullut nautittua lähinnä jälkikäteen.
Pari päivää sitten jaettiin tuoreimmat kultapystit. Nyt tuntuu siltä, että tämänvuotiset juhlat olisivat olleet ehdottomasti valvomisen ja väsymyskooman arvoinen elämys. Puheet, puvut, juonto – eikä vähiten U2:n häkellyttävä live-esiintyminen Nelson Mandelan kunniaksi tekivät häppeningistä onnistuneimman aikoihin. Onneksi interwebs tulvii aiheeseen liittyviä kuvia, juttuja, filmejä etcetera, joten fiiliksiin pääsee mainiosti näin jälkikäteenkin.
Tuttuun tapaan jätän pystien jakamiseen liittyvät detaljit muiden kommentoitavaksi (vaikka en kyllä voi olla mainitsematta yhtä. Leonardo di Caprio. I say no more.) ja keskityn lähinnä mekko-osastoon. Parhaat asut mielestäni – ja tällä kertaa ei missään erityisessä paremmuusjärjestyksessä:

Samppanjan, vaalean beigen ja haalean nuden sävyt oli todella suosittu värivalinta. Muutama muukin saman väriskaalan puku oli mielestäni tosi kaunis, mutta upein kokonaisuus oli kuitenkin aina yhtä tyylikkään Cate Blanchettin yllä. Armani Privé -malliston luomus henkii oscarsmaista glamouria ja sopii Blanchettin luontaiseen eleganssiin aivan täydellisesti. Koko kokonaisuus on aivan häikäisevä, mutta ihan erityisesti ihastuin tuohon, miten puku ikäänkuin sulautuu ihoon dekolteella ja olkapäillä.

Periaatteessa en ole mikään valkoisten smokkitakkien ystävä. Siis miesten yllä – naisille ne kyllä sopii (se siitä tasa-arvosta… ;P). Jotenkin valkoinen smokkitakki-mustat housut -yhdistelmästä tulee välittömästi ei-niin-elegantit ruotsinlaivabändivibat. Jared Leton pitkä fleda voisi kyllä sopia samaisen bändin basistille, mutta jotenkin vain tämä kokonaisuus toimii. Ja tiedättekö mitä – olen aivan varma, että salaisuus löytyy leikkauksesta ja mittasuhteista. Hedi Slimane hallitsee nämä jutut ja siksi Jared Leto on kertakaikkiaan makea Saint Laurentin puvussaan, vaikka periaatteessa kaikki oddsit olikin sitä vastaan.

Olen niin rakastunut Jennifer Lawrenceen, että hän voisi varmasti laittaa päällensä ihan mitä tahansa – ja siitä huolimatta päätyisi Mintun Top 5 -pukeutujat listalle. No, oranssinpunainen superlinjakas pienillä peplum-kurveilla pimpattu Dior oli fantastinen mahtavan näyttelijän päällä – eli epävirallisen listaykkösen paikka tuli ihan ilman muita ihastuspisteitä.
Jennifer Lawrencen asua täydentää loistavasti lyhyt, hiukan maskuliinisesti taakse vedetty kampaus ja selkäpuolella roikkuvat timangit.

Eikä sille kyllä voi mitään, mutta valovoimaisimpien tähtien paras asuste ja upean kokonaisuuden salaisuus on usein myös sädehtivässä persoonallisuudessa.

Dimangit lähikuvassa.
Oscars on juhla, jonka yhteydessä arvostan perinteistä glamouria. Periaatteessa ihastun siis yleensä innovatiivisesta ja modernista pukeutumisesta, mutta Oscarseissa on ihana nähdä tuulahdus aitoa Hollywood-glamouria.

 
Ja sitä tarjoili viileän tyylikkäässä paketissa Kate Hudson. Atelier Versacen toteuttama gaala-mekko todistaa, että napaan asti ulottuva pääntie ei välttämättä ole yhtä kuin tyrkky. Ja toisaalta osoittaa päivänselvästi kaikille wanna-be-tähtösille, että pelkkä paljas pinta ei riitä tuomaan oikeaa fiilistä; tarvitaan myös tyyliä ja karismaa. Sekä mahdollisesti 40-lukuisilla olkatoppauksilla varustettu viitantapainen.
Illan epäviralliseksi kuningattareksi on kruunattu Oscars-voittaja Lupita Nyong’o.

 
Ja mikä ettei. Intensiivisen baby-vaaleansininen Prada-mekko on upea ja sopii Nyong’on ihonväriin aivan täydellisesti. Panta, korut ja puvun keveä olemus toimii saumatta yhdessä – eikä lihaksikkaitten käsivarsien ja selän luoma kontrasti ole ollenkaan hassumpi. Jotenkin vain olen tainnut lukea tästä mekosta – ja kokonaisuudesta – jo niin monta ylistyslaulua, että alkaa jo vähän itseänikin kyllästyttää…
Vaikka onhan tuo mekko aivan järkyttävän ihana! Katsokaa nyt, mikä helma!!

Ja sitten se maailmanhistorian – tai no, ainakin twitter-historian – kuuluisin selfie:

Ei, kyllä olen aivan varma, että tämä tulee jäämään vähintäänkin populäärikulttuurin historiaan yhtenä merkkihetkenä. Onhan tuo nyt aikas huikea kuva!

 
THE Selfie ja kuinka se tehtiin. 😀
Kaikki kuvat: Popsugar