Tilanne täällä meillä tänään on ollut sellainen, että olemme tehneet koko päivän duunia Peetun kanssa ihan hikipäässä (mutta loistofiiliksellä!) yhden kivan jutun kanssa. Siitä tulee kyllä tietty tänne blogiinkin, kunhan kaikki on valmista. Tällä hetkellä kaikki on vielä tosi kesken ja leikkuupöydällä, mutta täytyy sanoa, että kivalta näyttää!

Peetu siis editoi juuri nyt tänään kuvaamiamme videoita. Kestänee hetken, koska olemme molemmat ihan noviiseja tuolla alueella.

Jotta kaikenlainen hässäkkä olisi parhaimmillaan, on tilanne lisäksi se, että Peetun oma tietokone on huollossa, joten video-editointi tapahtuu Mintun tietsalta. Reippaana bloggarina olen kuitenkin kunnostautunut sekä valmistamalla herkulliset Pickletinit ahkerille blogiduunareille – että toteuttanut tämän postauksen, (kuvat myös – me so sorryy…) vanhalla iPhone nelosellani.

Pickletini á la Peetu

Ainekset (2 drinkkiä)

8 cl Bombay Sapphire gin
4 cl Martini Extra Dry
Herkullisia oliiveja
Maukkaita pikkukurkkuja
Jäitä
2 hammastikkua

Valmistus

Ihan ensimmäiseksi laita kaksi martini-lasia pakastimeen jäähtymään.

Mittaa gini ja martini esim. juomalasiin tai oikein shakeriin, jos sellainen sattuu taloudesta löytymään. Lisää reilu kasa jäitä ja sekoita, kunnes juoma on kylmää.

Keihästä oliivit ja herkullinen pikkelsikurkku hammastikkuun. Siivilöi juoma viilennettyyn lasiin, koristele pikkelsitikulla ja nauti mieluiten röyhelöiseen esiliinaan puketununeena.

Nyt vihdoinkin sain eetteriin toivereseptin: Peetun ihana kukkakaalilasagne – olkaa hyvä!

Kuulemma Suomessa (maailmassa?) on juurikin meneillään “lihaton lokakuu”. Siihen tämä resepti istahtaa paremmin kuin loistavasti. Peetun lasagnen juju on raastettuun kukkakaaliin perustuva tomaattikastike. Täytteen rakenne on niin lähellä jauhelihakastiketta, että luulisi vain paatuneimpien halpisjauhelihan rasvan makuun tottuneiden syöjien jäävän kaipaamaan sitä itseään. Suosittelen siis myös lihansyöjiä testaamaan ennakkoluulottomasti reseptiä!

PEETUN KUKKAKAALILASAGNE

Lasagnea varten tarvitaan noin litraan / puoleentoista maitoa tehty valkokastike (Bechamel-kastike). Peetu tekee kastikkeen klassisesti sanottuna päästään, mutta kuulemma hyvää tulee, kun maito kuumennetaan lähes kiehuvaksi, toisessa kattilassa sulatetaan reiluhko nökäre voita, johon sekoitetaan desin verran vehnäjauhoja. Sitten nämä kaksi sekoitetaan, maustetaan suolalla ja annetaan sakeutua. Sekaan voi halutessaan (ja jos kaapista sattuu löytymään) vähän raastettua muskottipähkinää.

Valkokastikevaiheen vaikeus on se, että homma kärähtää pohjaan tosi helposti. Peetu, joka muuten suhtautuu ruuanlaittoon nonchalantilla tyyneydellä, tekee kastikkeen teflon-pohjaisessa kattilassa koko ajan muovivispilällä sekoittaen.

Vegaanisen version kastikkeesta saa vaihtamalla voin margariiniksi ja maidon soijamaidoksi.

Kukkakaalilasagnekastike – ainekset

1 isohko kukkakaali

1 kesäkurpitsa

2 sipulia (ei kuvassa, joku unohti ostaa… :P)

2 – 3 valkosipulin kynttä

2 purkkia hyvää tomaattimurskaa (tai sama määrä itsetehtyä, jos haluaa hifistellä…)

lasagnelevyjä

juustoraastetta (Peetu käyttää yleensä Goudaa, varmaan jotain vegaanivaihtoehtoakin löytyy?) kaksi isoa kourallista (kirjoita nyt tuollaisen kokin kanssa reseptiä ylös…)

Valmistus

Raasta kukkakaali semi-hienoksi raasteeksi. Peetulla on tuollainen uusi hieno lelu (Bosch), jolla homma hoituu tosi kätevästi. Voisin kuvitella, että raastinraudan kaikkein krouvimmalla osalla saa ihan yhtä kivaa jälkeä aikaiseksi. Tärkeää on, että kukkakaali ei mene liian hienoksi, koska silloin kastikkeesta tulee liian “sileää”.

Kun kukkakaali on raastettu, toimitaan about kuin minkä tahansa bolognese-kastikkeen kanssa. Kukkakaalia paistellaan aikansa voissa (vegaanit margariinissa), lisätään sekaan lohkottu kesäkurpitsa ja annetaan muhia lisää. (Oikeastaan ihan ekana olisi tietty pitänyt pilkkoa ne kaksi sipulia ja kuullottaa niitä voissa/margariinissa, mutta kun Peetu unohti ostaa sipuleita… Hyvää tuli siitä huolimatta!)

Kastiketta voi toki maustaa mielensä mukaan, mutta me, yksinkertaisen hyvien makujen ystävät, tyydymme suolaan ja vastarouhittuun mustapippuriin.

Kun kesäkurpitsatkin alkavat osoittaa pieniä pehmentymisen merkkejä, lisätään joukkoon kaksi purkkia hyvää tomaattimurskaa. Annetaan muhia hetken lisää – eikä haittaa, jos pitää odotella pidempäänkin. Terv. nimim. “Kokki lähetti ostamaan lisää lasagne-levyjä”.

Lasagnepalapelin osaset kootaan uunivuokaan siten, että ensiksi laitetaan kerros tomaattikastiketta, seuraavaksi kerros lasagnelevyjä, sitten kerros valkokastiketta ja “kourallinen” juustoraastetta. Tämä toistetaan vielä kerran – eli päällimmäiseksi tulee se toinen kourallinen juustoraastetta.

Lasagne saa olla uunissa noin puoli tuntia noin 200 asteessa. Kokemuksesta tiedän, että olisi tosi mahtavaa, jos juuri uunista ulos otettu herkku saisi vetäytyä vaikkapa vain 15 minuuttia ennenkuin nälkäiset syöjät käyvät kimppuun. Maku on ihan yhtä hyvä alusta asti, mutta koostumus paranee, kun kosteus ehtii vähän tasaantua.

Arvatkaapa jaksettiinko odottaa… Haha!

Heti sen jälkeen, kun lasagne tulee uunista, se on helposti liian vetkua eikä siitä saa perineisiä kauniita neliöpalasia lautaselle. Voin kuitenkin vakuuttaa, että kuvan “lasagnekeitto” tiivistyi niinkin mallikkaasti, että kollegat kilvan ihastelivat seuraavana päivänä lounaslaatikkoni herkullisen näköistä sisältöä!

Sitä kyllä pikkuisen ihmettelen, että jokaikinen kerta, kun syön “kasvisruokaa” töissä lounaalla (eli meille ihan normaalia ruokaa), joku onnistuu sitä ihmettelemään ja pohtimaan, että ollaanko kasvissyöjiä vai ei. Vastaus on, että ei, emme ole vakaumuksellisia kasvissyöjiä, mutta varsinaisesti lihaa syömme äärimmäisen harvoin. Siksi koen aika vieraana ajatuksen esim. nyt meneillään olevasta “lihattomasta lokakuusta” – tai siis en edes ymmärrä, millä tavoin se voisi olla mikään haaste tai vaikeus jollekulle, joka on sen verran hengissä, että tietää, että moinen teemakuukausi on meneillään.

Kasvisruokahan on yksinkertaisesti hyvää ja kutsunkin sitä mielelläni vain “ruuaksi” en “kasvisruuaksi”…

Kesäähän on vielä vaikka miten paljon jäljellä – eikö niin!? Ja jos vaikka pikkuisen sadetta onkin ilmassa, pitää hellelukemissa keikkuvat lämpötilat kuitenkin kesäfiilistä ihanasti yllä.

Tällä kertaa “kesä”-aiheinen puolustuspuhe (“jatkuuhan se vielä, eikö jatkukin”..) johtuu siitä, että Peetu valmisti viime viikolla meidän festariporukalle ehkä maailman ihaninta janonsammutusdrinksua Stockholm Music & Artsin warm up -iltana. Virallisesti juoma on – Peetun mukaan – nimeltään “Vesimelonisangria”, mutta esim. brittifani Karkki maistoi heti Pimm’sin ja Mintusta se oli muuten vain mahtavan kesäinen ja raikas juoma, jossa ei ole ihan liian kanssa alkoholia. Perinteisen sangrian kanssa on toki yhteistä se, että tässä yhdistellään hedelmämehuja ja viiniä boolimaiseksi suht keveäksi juomaksi.

Tämä taitaa muuten olla Go 4 it vol. 2 -blogin historian tasan ensimmäinen postaus, jossa on mukana alkoholia! Onhan täällä toki ollut kuvia, joissa on saattanut vilahtaa viinilasi tai samppanjapullo, mutta ehkä nyt, kun molemmat pikkuruiset blogilapsukaiset (Karkki ja Peetu) ovat saavuttaneet täkäläisen Systembolaget-täysi-ikäisyyden eikä kummityttökään ole enää alaikäinen, voidaan aloittaa täällä ihan uusi – DRINKSUT – kategoria!

Ja ensimmäisenä siis:

VESIMELONISANGRIA à la PEETU

Ainekset (noin neljälle hengelle)

• puolikas vesimelonia (mieluiten kivetön)
• 1/2 pulloa rosé viiniä (joku halpa kuiva rosé toimii oikein hyvin)
• reilu loraus Cointreau-likööriä tai vastaavaa makeaa sitruslikööriä
• 2 – 3 sitruunaa
• 1 lime
• n. 10 cm pätkä kurkkua
• jäitä

Valmistus

• Pilko vesimeloni lohkoiksi ja poista vihreä ja valkoinen osa kuorta. Laita palaset mikseriin ja muusaa ne perusteellisesti. Tämä vaihe onnistuu todenäköisesti loistavasti myös sauvasekoittimella, koska vesimeloni ei ole mikään maailman vaikein muusattava.
• Siivilöi vesimelonimössö sopivan kokoiseen (noin 1,5 litraa) kannuun. Tämän vaiheen voi jättää väliin, jos meloni on ollut kivetön ja/tai haluaa vähän rouheamman version juomasta. (Peetu skippasi siivilöinnin..)
• Lisää hyvin jäähdytetty rosé-viini
• Purista sekaan yhden ison tai kahden pienen sitruunan mehu
• Lorauta mukaan sopivasti Cointreau-likööriä (noin 1cl / hlö on erittäin tarpeeksi – muuten maku tulee liikaa läpi)
• Siivuta mukaan loput sitruunat, lime ja kurkku sekä mielellään myös muutama ohut kapea siivu vesimelonista ihan koristeeksi
• Lisää reilusti jääpaloja
• Sekoita

Tarjoilu

Sangriaa tarjoillaan oman kokemukseni mukaan sekä viinilaseista että tavallisista sievistä juomalaseista. Peetu laittoi meille korkeaan viinilasiin pari siivua limeä ja sitruunaa, pari kurkunsiivua (ei kannata skipata, ihanan raikas maku!) ja sievän vesimelonilohkon ennen jäiden lisäämistä ja itse juoman kaatamista.

Vesimelonisangriasta valmistuu helposti myös aivan ihana, alkoholiton vaihtoehto. Juhliin suosittelen, että rosé-viini korvataan Sprite-, 7 Up-, tms. sitruslimsalla. Ihan milloin vain nautittavan, viilentävän herkkujuoman saa, kun korvaa viinin (ja liköörin…) sitrushedelmillä maustetulla kivennäisvedellä.

Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin Peetun yhdeksän kuukautta kestänyt reissu alkaa pikkuhiljaa olla ohitse! Jännä juttu tuo aika – toisaalta tuntuu, että vastahan se sinne lähti, mutta edessä olevat reilut pari viikkoa tuntuvat ihan mielettömän pitkältä ajalta.

Kuitenkin ihan pian perheen ruuanlaittovastaava palaa takaisin kattiloiden ja patojen ääreen. On siis hyvä hetki laittaa jakoon yksi niistä noin neljästä reseptistä, joiden ansiosta viime talvi ei mennyt ihan täysin voileipien ja paistettujen kananmunien syömiseksi.

Peetun papuburritot on aivan mielettömän hyvä, helppo ja käsittääkseni myöskin ravinto-opillisesti varsin kelpo ruokalaji. Vege kaiken lisäksi – niinkuin meillä suurin osa ruuista, vaikkei kasvissyöjiä ollakaan. Tällä ohjeella tulee 12 reilun kokoista burritoa. Sillä ruokkii helposti isommankin katraan – tai tekee niinkuin me – syö yhden maittavan illallisen ja pakkaa loput näpsäköiksi lounaspaketeiksi.

Tosi hifistelijät (kuten Peetu) keittelevät pavut itse, maku löytyy muualta kuin kaupan tacosåsista ja varmaan paistavat tortilla-lätytkin itse, mutta ohje on sovellettu helposti kauhanvaressa hermoromahduksen saavalle kokkikoululaiselle. Pienet oikopolut ovat mielestäni ihan ookoo etenkin, kun kaupan hyllystä pyritään etsimään mieluiten ne ekologiset vaihtoehdot.

PEETUN PAPUBURRITOT

Ainekset:

4 henkilön annos keitettyä riisiä (pussin kyljestä löytyy ohjeet)

1 – 2 tavallista sipulia

3 valkosipulin kynttä (enempikin voi laittaa)

1 pussi valmista tacosalsaa (vahvaa – stark)

1 kesäkurpitsa (myös paprika käy tosi hyvin ja antaa kivasti väriä, mutta Minttu ei tykkää, siksi sitä ei ole ohjeessa…)

2 isoa tai 3 pientä tötsää papuja

1 pieni purkki maissia

1 purkki tomaattimurskaa

reilu palanen goudaa tai jotain muuta “tiivistä” juustoa

Mausteeksi pippuria myllystä, suolaa ja cayenne-pippuria tai chilijauhetta (voi laittaa tuorettakin chiliä, jos on)

Lisäksi tarvitaan:

Kaksitoista isokokoista tortilla-lättyä. Ainakin täällä meillä noi isommat myydään 6 kpl:n paketeissa, eli kaksi pakettia tarvitaan.

Lounasburritot pakkaan aina folioon. Se on mielestäni kaikkein helpoin ja vaivattomin tapa säilyttää ja kuljettaa päivän lounasta. Revin aina valmiiksi riittävän määrän oikean kokoisia neliöitä. Burritojen pakkaaminen sujuu siten kunnon liukuhihnameiningillä!

Valmistus:

Keitä riisi pussin kyljestä löytyvän ohjeen mukaan. Pilko valkosipulit ja sipulit, laita paistumaan pieneen öljytilkkaan. Kuutioi kesäkurpitsa ja paistele kaikessa rauhassa (levy noin seiskalla) niin, että kesäkurpitsa tuntuu vähän pehmenevän.

Mausta pippurilla (reilusti) ja suolalla.

Kippaa sekaan pavut, riisi, tomaattimurska, salsa. Tässä vaiheessa kannattaa maistaa ja lisätä pippuria ja suolaa tarpeen mukaan – sekä tietty chiliä. Itse tykkään, kun burritoissa on pientä kipakkaa tulisuutta. Se laittaa veren kiertämään kummasti myös officella lounastellessa.

Burritojen kääriminen:

1.  Laita pari siivua goudaa tai vastaavaa tiivistä juustoa pohjaksi lätylle. Tämä on tärkeää varsinkin, jos burritot laitetaan pakkaseen ja syödään mukaan otettuna lounaana. Juusto toimii “eristeenä” ja lätty ei kostu ja mene hajalle mikrolämmityksessäkään. Jos kaikki burritot syödään heti, juuston voi hyvin jättää poiskin. (Vaikka kyllä se hyvältä siellä maistuu…)

2.  Kasaa reilu keko papumössöä juustojen päälle keskelle lättyä.

3.  Taita lätyn alareuna pohjaksi.

4.  Taittele molemmat lätynreunat keskelle.

5.  Taita folion alareuna pohjaksi.

6.  Kääri folion pitkät reunat burriton ympärille.

7.  Taita nyytti kiinni yläreunasta. Jätän aina tuollaisen selkeän taitoksen yläreunaan, ettei toimiston lounashulinassa tarvitse alkaa ihmetellä, että mistähän päästä se lätty olikaan nyt taas auki…

8.  Toistetaan, kun koko keko on pakattu folioon!

Yksi burrito riittää aivan mainiosti lounasruuaksi – pavut ovat sen verran täyttäviä. Illalliselle varaan yleensä aina kaksi per ruokailija. Karkin kanssa kyllä yleensä syödään ensin yhdet ja sitten laitetaan yksi puoliksi. Siitä tulee jo ihan tosi täyteen!

Illallismoodiin burritot saa helposti laittamalla haluttu määrä kääröjä uunin kestävään vuokaan. Päälle voi raastaa jotain hyvää voimakasta juustoa (käy se sama goudakin, jos ei ole muuta). Uunin grillivastus täysille ja vuoka ritilälle tokaylimmälle tikapuurappuselle.

Annetaan olla uunissa sen aikaa, että pinta tulee kauniin väriseksi. Tässä kohtaa kantsii olla tarkkana, sillä pinnalta palaneet burritot maistuvat… no… palaneilta. Ja jos kaiken tämän on tehnyt yhteen putkeen, burritoja ei oikeastaan tässä vaiheessa tarvitse enää lämmittää. Tortillat maistuvat kieltämättä paremmilta pienen uunivisiitin jälkeen, joten ihan pelkästä kosmetiikasta tässä ei ole kyse.

Eikä sit muuta kuin syömään!

Hyvä ystäväni Tinni on kehittänyt brunssien perusdrinkistä, Mimosasta, astetta viileämmän version, jossa sitrussorbetti ja kuohuviini muodostavat täydellisen, raikkaan ja herkullisen liiton. Drinkki sopii erinomaisesti onnittelumaljaksi, keväisen keveäksi aperitiiviksi, elegantiksi brunssin piristäjäksi – ja tietty nyt Vappuun.

Ohje on yksinkertainen: muutama lusikallinen sitrussorbettia kuohuviinilasiin ja päälle lempparikuplia.

Piirun – tai oikeastaan aikas monta piirua – parempaa jälkeä tulee, jos viitsit valmistaa sorbetin ihan itse. Lisäksi kaupoista saa aika harvoin muuta sitrussorbettia kuin sitruunoista tehtyä – ja se on ehkä vähän liian ärtsyä maultaan ainakin astetta parempaan kuohuviiniin sekoitettuna.

Periaatteessa sorbettiin kuuluu kananmunanvalkuaisvaahtoa tai jotkut laittaa jopa liivatetta. Se on varmasti ihan paikallaan, jos sorbetin aikoo syödä jäätelön tapaan. Sorbetti-Mimosassa käytetyssä versiossa ei ole kumpaakaan ja siksi se sulaa ihanasti Mimosamaiseksi drinksuksi pitäen samalla juoman viileänä. Oikeastaan kysymyksessä on siis vastapuristetun appelsiinin (ja tässä tapauksessa myös limen) mehusta tehdystä mehujäästä, mutta sorbetti kuullostaa kyllä aika paljon elegantimmalta.

Sorbetti valmistuu tosi nopeasti, eikä siihen tarvita välttämättä edes jäätelökonetta. Jopa Mintun kaltainen keittiönoviisi selvisi hommasta alle puolessa tunnissa. Pari-kolme tuntia kannattaa tosin varata siihen, että herkku tekeytyy pakastimessa.

AINEKSET

(tämä on aika iso annos – mutta samantien kandee tehdä enemmän, sorbetti on nimittäin oikein hyvää myös sellaisenaan!)

2 – 3 appelsiinia

1 – 2 limeä

1 dl sokeria

2 dl vettä

VALMISTUS

Purista appelsiinien mehu, maista. On hyvä, jos mehu on pikkuisen kirpeää, mutta ei liian hapanta – eli lisää sekaan limeä tai sitruunaa maun mukaan. Sulata sokeri kiehauttamalla vesi kattilassa. Jos appelsiinit on hyvin makeita, vähempikin sokeri riittää. Anna sokeriliemen jäähtyä, sekoita mehuun ja laita jäätelökoneeseen pyörimään.

Vaihtoehtoisesti voit laittaa liemen isohkoon pakasterasiaan ja pakkaseen. Sekoita muutaman kerran jäätymisen aikana (noin tunnin välein), ettei sokeri painu pohjaan. Jäätelökoneestakin sorbettimassa kannattaa laittaa hetkeksi pakkaseen. Pehmeänä mehujää sulaa kuohuviinin sekaan vähän turhankin nopeasti.

TARJOILU

Lusikoi sorbettia samppanjalaseihin, kaada päälle hyvin jäähdytettyä kuohuviiniä (suosittelen hedelmäistä Proseccoa!).

Nautitaan välittömästi!

CIN CIN!

Terkkuja ysäriltä! Tai ainakin ajalta, jolloin kuntoremontteja ja elämäntapamuutoksia oli vielä ihan poliittisesti korrektia kutsua laihiksiksi. Kävi nimittäin niin, että huomasin kauhukseni (tosin en kyllä yllätyksekseni…), että viime kevät-/kesäsesongin vaatteet ovat muuttuneet ahdistaviksi… Siis… liian pieniksi. Kyllä kyllä, supersäännöllistä kuntoilua ja pysyvästi parempia ruokailutottumuksia täälläkin tavoitellaan, mutta en mitenkään panisi pahakseni, jos vaikka näin alkuunsa saisi rivakkaan tahtiin pientä, mutta selkeää edistystä.

Päätin siis kaivaa arkistojen kätköistä vanhan luotettavan laihisystäväni – Ihmekeiton – reseptin!

Aikoinaan väitettiin, että Ihmekeitto-nimisen hard core kaalikeiton teho perustuu siihen, että sen sulattaminen kuluttaa enemmän kaloreita kuin mitä siinä itsessään on. Niin tai näin lähestulkoon kaloriton soppa toimii hyvänä puhdistuspaastona ja lähtölaukauksena terveellisemmälle (kevyemmälle) elämälle. Kaali täyttää kummasti, sellerit ja persiljat poistavat nestettä ja tulee takuuvarmasti halvemmaksi kuin kaikenmaailman jauhopussikuurit.

IHMEKEITTO

Ainekset:

1 keskikokoinen kaali

3 – 6 suurta sipulia

3 – 6 porkkanaa

1 nippu selleriä

(punaista ja keltaista paprikaa 1 kpl kutakin kuuluu alkuperäiseen ohjeeseen, mutta Minttu kun ei välitä paprikasta, niin jäivät pois)

1 kesäkurpitsa (laitoin kesäkurpitsan paprikoitten tilalle, tämä ei kuulu alkuperäiseen ohjeeseen)

2 tlk tomaattimurskaa

2 kasvisliemikuutiota

chiliä, tuoretta persiljaa, valkosipulia, tabascoa, chilijauhetta – kaikkea maun mukaan.

Valmistus:

Pese ja tarvittaessa kuori vihannekset, chili ja valkosipuli, laita kaikki ainekset kattilaan (isoon, Mintulle oli käydä huonosti, niinkuin kuvasta näkee…) ja peitä vedellä. Anna kiehua, kunnes vihannekset ovat sopivan pehmeitä. Itse olen käyttänyt porkkanaa koepalana.

Lisää lopuksi silputtu persilja ja muut mausteet. Periaatteessa suolaa ei pitäisi lisätä ollenkaan vaan se, mitä kasvisliemikuutioista tulee, pitäisi riittää. Chiliä ja tabascoa laitan mielellään reilusti, koska jostain syystä keitto tuntuu silloin enemmän ruualta. Ja eikös chilin pitäisi kiihdyttää kaiken muun hyvän lisäksi myös aineenvaihduntaa?

Ysärikuurin idea oli, että maksimissaan kahden viikon ajan syödään ainoastaan ja vain Ihmesoppaa, mutta sitä sitten sai – ja piti – syödä aina, kun oli vähänkään nälkä.

Sen verran nössö olen nykyään, että olen lieventänyt omia ehtojani aika huomattavasti. Aamulla syön pari ruisleivän siivua kaffen kanssa, niinkuin olen tottunut tekemään. Tuntuu, että aamulla on pakko saada vähän hiilihydraatteja, muuten ei aivot lähde käyntiin. Ja illalla olen lisännyt keittoon kanaa, kananmunaa tai raejuustoa. Kyllähän sitä nyt pikkuisen pitää proteiiniakin saada.

Katsotaan nyt sitten, josko ne vetoketjut alkaisivat pikkuhiljaa mennä ihan ylös asti kiinni…