Olen haaveillut keittiöremontista vähintään 6 – 7 vuotta – varmaan pidempäänkin. En sinänsä edusta nykyään trendikästä ajattelua, että kaikki pitää laittaa uusiksi, koska vanha ei heijastele omaa imagoa tai kaveripiirin/viiteryhmän standardeja. Olen varsin pragmaattinen tässä suhteessa ja jos jokin toimii, ei sitä mielestäni ole tarpeen lähteä muuttamaan.
Viimeistään siinä vaiheessa, kun Peetukin muutti pois kotoa Uumajaan opiskelemaan, kävi varsin selväksi, että perheasuntoon suunniteltu tilava keittiö palvelee huonosti aikuista sinkkua. Esimerkiksi kaappitilaa on niin valtavasti, että montaa kaappia ei ole edes avattu sitten 11-vuotta sitten tapahtuneen muuttomme. Löysin mm. siniset muoviset shampanjalasit, jotka on alunperin ostettu Karkin 12-vuotissynttäreille (Karkki täytti juuri 30…) ja tyttöjen partion ruokailuvälineet, vaikka molempien partioura päättyi muuttokeväänä 2009.
Liika kaappitila vain edesauttaa kaiken käsittämättömän roinan kertymistä.
Kaipaan myös lisää työtilaa. En niinkään perinteistä keittiön pöytätasoa, mitä sitäkin on jo valmiiksi ihan kohtuullisesti, vaan vähän isompaa pintaa, jota voisi käyttää esim. ompeluhommissa kankaiden leikkaamiseen ja muihin askarteluhommiin. Vanha ei viitsisi enää könytä lattialla!

Ja kuten olen tainnut täällä jo jossain välissä mainitakin, olen töissä kodinkonealalla, mikä on osaltaan vauhdittanut hinkua saada modernit laitteet keittiöön. Varsinkin höyryuuni on asia, jota olen todella himoinnut. Enkä panisi pahakseni nykyaikaista induktiokeittotasoakaan. Vanha lattialiesi keraamisine keittotasoineen on niin hidas, että tekee mieli keittää kananmunatkin vedenkeittimessä..
Suunnitelmat ja haavekuvat millaisen keittiön haluan ovat tosiaan olleet hienosäätöä vaille valmiit jo useamman vuoden. Unelmien uunin ja keittotason ostin vuosi sitten keväällä, kun töiden B-varastoon sattui tulemaan showroomilla esittylykappaleina olleet huippuyksilöt hyvään hintaan. (Eikö teillä muka ole induktiokeittotasoa sängyn alla?? Haha!).

Ihan älyttömän perusteellista vertailua keittiötoimittajista en kyennyt tekemään. Kaikkihan ne lupaavat kuun taivaalta ja että kaikki onnistuu ja järjestyy eikä mikään ole ongelma. Harva meistä tekee useampia isompia keittiöremontteja elämänsä aikana, joten sikälikin valinta oli sitten lopulta aika fiilispohjainen. Kävin jututtamassa myyjiä IKEAssa, HTH:lla, Marbodal ja Ballingslöv -kaupoissa sekä Puustellilla.

Valitsin lopulta toimittajaksi Puustellin – ja oikeastaan vain siksi, että suomalainen laatufirma tuntui hyvältä ja turvalliselta vaihtoehdolta. Ja koska he olivat ensimmäisenä varmistamassa, että pystyvät toimittamaan pöytätasot Karjalan punagraniitista, mikä on yksi tärkeimmistä asioista, mitä uuteen keittiööni haluan.

Näin homma lähti rullaamaan… Tarinan seuraavassa osassa katsotaan, mitä tapahtui, kun varsinainen action alkoi!

Eikös se ole niin, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – eli käytännössä melkein valmis?
Yksi rakkaimmista suunnitteluprojekteistani on keittiöni remontointi. Pidempään mukana olleille lukijoille sekä ystävilleni tiedoksi: kyllä, kyse on edelleen samasta remontista, josta olen jauhanut jo vuosikausia. Haha! Hiljaa hyvää tulee tai jotain sinnepäin.
Mutta minkäs sille voi, kun jo pelkästään suunnitelmien tekeminen on niin älyttömän kivaa! Tosin nyt jo kouluikään ehtineen projektin pääpiirteet ovat olleet itselleni varsin selvät siitä lähtien, kun sain tämän päähänpinttymäksi muodostuneen idean koko keittiö/ruokailutilan totaalisesta uudistamisesta.
Näin kevyessä kotikaranteenissa tulee hiihdeltyä omien seinien välissä huomattavasti enemmän kuin normaalisti ja olen siirtynyt tuumimisesta toteutukseen useammankin kodinparannusprojektin kanssa. Hyvää ajanvietettä sikälikin, että näin yksikätisenä edelleenkin operoidessa (huoh!) kaikenlaiseen pieneen näpräämiseen hurahtaa helposti kolminkertainen aika.

Päivitin myös keittiöremppahaavekuviani Pinterestin kotikansiooni ja siitä inspiroituneena päätin esitellä unelmiani teillekin.
Tavoitteenani on avoin ja aavistuksen rouhea keittiö, jossa on hyvä laittaa ruokaa – mutta myös tilaa puuhailla kaikkea muuta. Tällä hetkellä ratkaisu on hyvin käytännöllinen “puoliavoin” – eli keittiö ei ole oma erillinen huone, mutta näköyhteys olohuoneeseen on estetty pätkällä seinää, johon on upotettu jääkaappi ja pakastin.
Tarkoitus on repiä kyseinen seinä alas ja rakentaa tilalle keittiösaareke. Ja saarekkeen pääasiallisin tehtävä on toimia Mintun ompelu-, askartelu- & maalaustasona. Siis osana nyt jo vuoden käyttämättömänä lojunutta ateljeeta ennemminkin kuin keittiötä. Vaikka saahan sitä toki keittiöhommiinkin käyttää!

Olen sikäli poikkeuksellisessa tilanteessa, että kaappitilaa on keittiössä yllin kyllin – jopa liikaa. Asunto on modernihko kolmio (talo on rakennettu 2005), selkeästi vähintään kolmen hengen perheelle suunniteltu. Vaikka jopa siihen nähden keittiönkaappeja on tosi runsaasti.
Eihän se nyt välittömästi tunnu miltään valtavalta ongelmalta, että säilytystilaa on yli oman tarpeen, mutta – trust me – tyhjällä tilalla on jokin käsittämätön kyky täyttyä. Niinpä minunkin kaapistot on täynnä mitä ihmeellisintä roinaa.
Lähtöpakkaus edellisestä kodista ei sujunut mitenkään erityisen järjestelmällisesti. Vietin viimeiset kolme päivää ennen muuttoa sairaalassa tiputuksessa ja muuttolaatikot täyttyivät Karkin, Peetun ja heidän ihanien ystäviensä toimesta. Purkuvaiheessa yritimme vain saada laatikot tyhjiksi ja tavarat kaappeihin. Nyt, kun olen kurkistellut varsinkin keittiön yläkaappeihin, löydän sieltä kampetta, jota kukaan ei ole tarvinnut tai kaivannut viiteentoista vuoteen. Vähintään.

Kaikki tämä seli-seli selittely siksi, että tekisi mieleni hävittää keittiöstä kaikki yläkaapit ja laittaa tilalle kauniita puisia avohyllyjä. Tietty kaappejakin vähän tarvitaan ja kyllä kieltämättä hiukan hirvittää, mihin sitten tungen kaiken rakkaan romuni. Seinänpätkän muokkaaminen saarekkeeksi vähentää sekin säilytystilaa jonkin verran.
Kuulen myös korvissani äidin äänen, joka voimakkaasti paheksuen vastustaa avohyllyjä keittiössä. Miten ne on vaikea pitää siistinä ja astiat tulee vain rasvaisiksi ruuanlaiton kärystä. Tähän on onneksi vasta-argumentti ja se on, että rakkaan ystäväni Tinnin keittiössä on ollut since forever avohyllyillä jopa viinilasit, joissa rasvatahrat auttamatta haittaisi enemmän kuin esmes rustiikeissa saviastioissa – mutta homma on toiminut oikein hyvin. Ja Tinnin luona laitetaan välillä paljonkin ruokaa!
Pinterest-kansioiden kokoaminen on muuten aivan älyttömän kätsy tapa selvittää omia mieltymyksiään! Itse tajusin näitä kuvia katsellessani (ja kaikkia niitä muita, jotka löytyvät tästä kansiostani), että eniten haluan tuollaista valkoista suorakaidetta kaakelia. Olin jotenkin ajatellut, että päätyisin joko johonkin luonnonkiven tapaiseen taikka sitten marokkolaistyyppiseen kuviolliseen kaakeliin, mutta näköjään silmääni miellyttää enemmän iisi valkoinen peruskaakeli.
Rouhea tiiliseinäkin olisi tosi makea, mutta mielestäni sellainen näyttää aivan idioottimaiselta, jollei se ole luonnostaan talon oikea seinä, joka on vain kaivettu kipsilevyjen takaa esiin. Tai edes teoreettisesti. Meidän talo on teräsrakenteinen betonitalo, joten en mitenkään voi nähdä tiiliseinää luonnikkaana täällä. Niin kivasti kuin se antaisikin tunnelmaa.

Ihan älyttömästi on kyllä kaikenlaisia pieniä ja vähän isompiakin detaljeja, kun suunnittelee vähän perusteellisempaa remonttia keittiöön. Lattiankin olisin halunnut laittaa uusiksi. Mielessä oli jo tosi ihana tumma grafiitinharmaa, melkein musta, eläväpintainen laatta ja lattialämmitys sen alle. Pikainen tiedustelu sitten osoitti, että ilman lattialämmitystäkin hommasta tulee sen verran tyyris, että parempi tyytyä nykyiseen parkettiin.
Kodinkoneosastoa olen miettinyt myös. Yksineläjälle riittää varmasti jääkaappi-pakastin, en mitenkään haluaisi kahta suurta kylmälaitetta keittiööni. Kunnollinen höyryuuni on ihan must, samoin vihdoinkin induktioliesitaso. Sen sijaan olen ihan vakavissani miettinyt, että luopuisin mikrosta kokonaan. Ruuat saa lämmitettyä kyllä pannulla tai höyryuunissa ja leivät leivänpaahtimessa. Vai olenko nyt ihan ulalla?
Tarviiko ihminen mikroa?
Kaikki kuvat, linkit ja credsit löytyy täältä!

Ehkä en enää kehtaa puhua varsinaisesti makuuhuoneeni remontista. Vuosipäiväähän tässä kohta vietetään sen kunniaksi, että omin itselleni aikaisemmin Karkin ja Peetun yhteisenä huoneena palvelleen ison makuuhuoneen. Varsinainen remppahomma onkin jo takanapäin, mutta vielä on jäljellä monta sisustusteknistä yksityiskohtaa ennenkuin ollaan lähellä unelmaani.
Esimerkiksi sellainen minimaalinen yksityiskohta kuin verhojen puuttuminen ei ole kovasti häirinnyt, mutta kyllähän tuollainen lisää keskeneräisyyden tunnetta. Verhot puuttuvat yksinkertaisesti siitä syystä, että asunnon kantavat seinät on superkovaa teräsbetonia, johon meikäläisen voimilla ja työkaluilla ei saada kunnon reikiä aikaiseksi.
Isossa makuuhuoneessa oli kyllä aikaisemmin verhotanko, jollain hullun voimalla sain tarvittavat reiät porattua muuttokeväänä. Nyt on kuitenkin toiveissa vähän toisenlainen viritys ja erilaiset mittasuhteet, joten vanhoja reikiä ei voi käyttää.
Olen periaatteessa virallinen tee-se-itse-mies, jonka mielestä tulee parasta jälkeä, kun on itse poran varressa kiinni. Makuuhuoneiden muuton jälkeen olen propannut betoniseinään yhden peilin ja yhden koukun. Sen jälkeen tuumasin, että kannattaa bookata paikalle ammattilainen, jos haluaa sen näköistä jälkeä, jota kestää katsella vielä senkin jälkeen, kun minä-itte -euforia on laskeutunut.

Ammattilaisen paikalle tilaaminen on nostanut esille varsinaisen Rubikin-kuution. Jos kerran ammattimies on tulossa paikalle, pitäähän silloin fiksata kaikki hommat samalla kertaa. Mietin juuri, että onkohan noloa pyytää tyyppiä auttamaan kattolampun ripustamisessa? Olen ostanut niiiiin ihanan kattolampun makkariini (muistatteko pohdintani?), mutta se on aika iso, painava ja lasinen, joten hirvittää hiukan alkaa viritellä sitä itsekseen paikoilleen.
Toinen iso ja melkein mahdottomalta tuntuva juttu on sängyn päätyyn suunnittelemani valokuva-/tauluseinä. Kuvia on jo olemassa, kehyksiä olen tainnut hankkia liikaakin ja pari superrakasta kuvaa (by the best Mikko Rasila!) on parhaimmillaan kehystysliikkeessä kehystettävänä. Nyt vaan tulee ihan hiki pelkästä ajatuksesta, että mitenkä ihmeessä saisin kaikesta toteutettua itseni näköisen kokonaisuuden.

En ole niin minimalisti, että haluaisin kaiken olevan mustavalkoista ja mustissa rimakehyksissä. Sellaisista tauluista olisi yksinkertaisempaa rakentaa kivan näköinen kokonaisuus, mutta lopputulos on helposti sisustuslehtimäisen geneerinen. Toisaalta en halua myöskään tukkoista sekamelskaa.
Toivoisin kuvaseinältäni vaihtelua, jännittävyyttä, retrohenkeä, glamouria, lämpöä, kiinnostavuutta ja persoonallisuutta. Ne kaksi Mikon upeaa kuvaa, jotka tosiaan on juuri nyt kehystettävänä, saavat täysin erilaiset kehykset. Toiseen tulee mustat simppelit rimaraamit ja toiseen kiharaiset kultakehykset. Silti haluaisin molemmat sänkyni yläpuolelle – ja mielellään jossain hyvässä seurassa.

Ehkä tässä nyt on viisainta vain varata se remonttireiska tänne meille ja hoitaa ne hommat, jotka on jo selkeänä tiedossa. Kivan tauluseinän suunnittelu ja koostaminen vaikuttaa olevan huomattavasti haasteellisempaa kuin mitä se valmiita kuvia katsellessa vaikuttaa.
Onneksi kuitenkin on nämä inspiraatiokuvat netissä! Niistä on helppo inspiroitua ja saada ideoita. Samalla myös huomaan, että en ole yksinäni, kun hinkuan vaihtelevaa ja ei niin graafista valokuvaseinää. Eikä eri tyylien yhdistely välttämättä tarkoita sitä, että lopputulos on raskas ja tukkoinen.

 
Kaikkien kuvien linkit ja lähteet löytyvät täältä!

Väliaikatietoja meidän suuresta makuuhuoneprojektista: pikkumakkari on nyt maalattu ihanan harmaaksi. Huomenna kiinnitellään verhotankoja ja hyllyjä – ja mikä parasta, pari viikkoa olohuoneessa valiinnut remppakaaos saadaan taas purettua.
Jotain pientä on myös valmistunut ihan oikeasti. Mintun haaveilema meikkinurkkaus on vihdoinkin paikallaan! Ja sehän pitää heti ylpeänä esitellä.
Peili on 2nd hand -löytö osto-ja-myyntisaitti Blocketista. Halusin ehdottomasti juuri tuollaisen tiikkikehyksisen keskisuuren version ja bonuksena tässä ihanuudessa on vielä alkuperäinen lamppu lasikupuineen. Myyjän mukaan peili on -50 ja -60 lukujen taitteesta – vaikka ajankohdalla tai aidolla vintage-statuksella ei itselleni niin kovasti olekaan merkitystä.

Seinäkaappi on Ikeasta, tarkemmin sanottuna Ikean keittiöosastolta. Halusin vintage-peilin kaveriksi jotain modernimpaa, joka kuitenkin nielaisisi sisuksiinsa melko runsaasti kampetta. Yritän välttää täyttämästä kotia valkoisilla Ikean lastulevylaatikoilla, mutta vastaavaa simppeliä seinään kiinnitettävää kaappia ei muualta tuntunut löytyvän.
Tykkään kovasti myös siitä, miten seinäkaapin valkoiset lasiovet matsaavat lampun valkoiseen lasikupuun. Puhumattakaan siitä, että liukuovet on ihan ykköskätevät melko kapeassa tilassa.


Kaapin sisus kaipasi hiukan säilytysratkaisuja, että kaiken tarpeellisen saa pidettyä järjestyksessä ja hyvin käsillä. Mujin läpinäkyvät pleksilokerikot on aivan kertakaikkiaan nerokas keksintö. Melko litteissä laatikoissa meikit säilyy sievästi ripirinnan ja avaamattakin voi nähdä, mitä lokerikko on syönyt sisuksiinsa.

Paras oivallukseni, (josta olen tietty tosi polleana) on se, että laitan kaikki arkimeikkiin käyttämäni tuotteet yhteen laatikkoon. Siitä kun aamukiireissä nappaa laatikon hyllyn päälle ja alkaa meikata, niin eipähän tarvitse ihmetellä jonnekin kaaokseen hävinneitä välttämättömyysjuttuja!
Kaikki on erittäin kätevästi esillä ja käsillä juuri sen hetken, kun niitä tarvitaan. Sitten kun on aika lähteä laukkaamaan raitiovaunua kiinni, voi sujauttaa laatikon paikoilleen ja kaapin liukuoven kiinni. Eipähän pääse karvakuonotkaan aiheuttamaan häviämistapauksia.

Kaapin toiselle puolelle muodostui vähän harvemmin käytössä olevien meikkien säilytyspaikka. Käyttöpuolen Muji-lokerikko on kaksikerroksinen, vähän syvemmin laatikoin, ja säilytyspuolen kolmikerroksinen.
Täytyy tunnustaa, että hiukan alkoi hiki nousta, kun pääsin kotiin lokerikkojen kanssa ja hoksasin, että nehän onkin aika syvät kaappiin verrattuna. Kävi kuitenkin aivan mieletön tsägä, sillä nuohan on aivan kuin tismalleen mittatilaustyönä tehdyt. Lokerikon syvyys on aivan sama kuin kaapinkin. Liukuovien kiskot jäävät vapaaksi, mutta hukkatilaa ei ole yhtään.

Pala palalta tulee siis valmista tässäkin ikuisuusprojektissa.. Täytyy sanoa, että olen aivan huippuiloinen uudesta meikkinurkkauksestani – ja kaikesta muustakin vaikuttaa tulevan juuri sellaista kuin ajateltiinkin. Vähän tuossa päivällä vannottiin, että nyt saa remonttihommat jäädä tähän, mutta huomaan, että tässä illan mittaan on takaraivossa alkanut muhia vaikka minkälaisia suunnitelmia.

Jos vaikuttaa siltä, että meidän makuuhuoneprojekti jatkuu ikuisuuden, niin voin kertoa, että siltä se myös tuntuu!
Tajusin onneksi juuri, että Karkki muuttaa vain kahden viikon päästä satojen kilometrien päähän Karlskronaan. Nyt on siis korkea aika rykäistä remppahomma valmiiksi, kun on vielä apukäsiä paikalla.
Tänä viikonloppuna saatiin pikkumakkari tyhjennettyä, revittyä tapetit, paklattua pahimmat reiät, teipattua listat ja aloiteltua pohjamaalausta. Niin, ja saimme sen Ikeasta hankitun mahottoman Malm-piirongin koottua! Eli olemme olleet aivan järkyn tehokkaita ja reippaita.

Pienemmän makuuhuoneen seinien väriksi valikoitui jo kesällä harmaa. Alunperin mietittiin aika tummaa ja melko viileää lyijynharmaata – ehkä jopa vieläkin tummempaa. Lopullisesta valintahetkestä on jo niin kauan, että en edes tarkkaan muista millainen harmaan sävy maalitonkasta löytyy. Päädyimme kuitenkin aika lempeään, suht viileään ja aika vaaleaan kyyhkysenharmaaseen.
Ensi viikonloppu on korvamerkitty pintarempan loppuunviemiselle. Aivan mahtavan ihanaa saada vihdoinkin homma valmiiksi.

Pikkumakkarin funktio on toimia eräänlaisena vierashuoneena. Tosin “vieraat” ovat 90 % tapauksista varmastikin Karkki ja Peetu – joko yhdessä tai erikseen. Molemmille on järjestymässä huoneeseen sekä kaappi- että hyllytilaa, ettei aina tarvitse roudata kaikkea mukanaan, kun on tulossa kotona käymään.
On mahtavaa, kun maalaushommat saadaan päätökseen – se tarkoittaa nimittäin sitä, että sitten pääsee suunnittelemaan niitä hauskempia sisustustuksen yksityiskohtia.
Olen ajatellut, että harmaata seinää vasten sopisi tosi hyvin pisara mustaa terävöittämään tunnelmaa. Mustat lukulamput ja teak string-hylly mustin kannattimin on ensimmäisenä toivelistalla. String-hyllyjä olen muutenkin ajatellut seinälle yöpöydän virkaa toimittamaan. Ne kun menevät aika pieneen tilaan ja toisaalta nielevät ihan kiitettävän määrän kampetta kuitenkin.

Ihan harmaa-musta-teak-valkoinen -minimalismi ei kuitenkaan käy laatuun. Eli jotain väriä ja elämää pitää kehitellä myös pikkumakkariin. Tyynyjä nyt ainakin – ja ehkä joku kiva taulu. Anopinkieli olisi hauska, retro-kiva viherkasvi, joka kaiken lisäksi on kuulemma helppohoitoinen ja myrkytön kissoja ajatellen.
Kaikki inspiraatiokuvat on peräisin Pinterest-tilitäni – ja sieltä löytyy myös linkit kuvien lähteisiin.

Olen ollut niin riemuissani makuuhuonerempan tähänastisista tuloksista ja siitä tunteesta, kun on uutta ja kaunista, että päätin laittaa muutaman kuvan tänne blogiinkin. Näkyypähän ainakin hiukan ihanaa vihreää seinää ja tyynyvuoren alle hautautuvaa sänkyä.
Koko hommahan on vielä aivan täysin levällään. Taulut puuttuvat seiniltä, piironki on hankkimatta ja peilikin etsii paikkaansa. Ikkunassa ei ole verhoa – eikä edes verhotankoa.
Muistan edelliseltä kierrokselta, että verhotangon proppaaminen teräsbetoniseinään oli ehkä karseinta mitä tiedän. Ilman kunnon tikkaita porausasento ei ole ihan se kaikkein optimaalisin. Keittiöportailta ei oikein ylety kunnolla ja seinä on niin järkyttävän kovaa, että poraa pitäisi päästä painamaan oikein kunnolla. Tämä nyt siis jo vähän etukäteis-seli-selinä, jos vielä joulunakaan ei näy verhoja.

No, mutta seinä on sentään maalattu ja muusta selvitään peruna kerrallaan.
Lopullinen sängynpäälle päätyvä tyynykasakaan ei tule olemaan ihan noin valkoinen. Olen jo hankkinut pari pellavanväristä tyynyä ja pari turkoosi-musta-valkoista kuviollista. Tosin vain päälliset – sisustyynyt pitäisi vielä käydä hakemassa. Päiväpeitoksi olen zoomaillut Himlan grafiitinharmaata pellavapeittoa.
Nyt sängyn päällä on mukana kolme Karkin valkoista koristetyynyä, jotka ovat meillä evakossa siihen asti, kun Karkki löytää pysyvämmän majapaikan kesän väliaikaisratkaisun jälkeen.

Eli vielä on kaikenlaista tekemistä ja puuhaa jäljellä – ja tuskin sisustaminen oikeasti koskaan varsinaisesti valmiiksi voi tullakaan. Olen kuitenkin ihan huippuiloinen tähänastisista saavutuksistamme!