Makuuhuoneremppa – ensimmäiset kuvat

Mintun makuuhuone
Olen ollut niin riemuissani makuuhuonerempan tähänastisista tuloksista ja siitä tunteesta, kun on uutta ja kaunista, että päätin laittaa muutaman kuvan tänne blogiinkin. Näkyypähän ainakin hiukan ihanaa vihreää seinää ja tyynyvuoren alle hautautuvaa sänkyä.
Koko hommahan on vielä aivan täysin levällään. Taulut puuttuvat seiniltä, piironki on hankkimatta ja peilikin etsii paikkaansa. Ikkunassa ei ole verhoa – eikä edes verhotankoa.
Muistan edelliseltä kierrokselta, että verhotangon proppaaminen teräsbetoniseinään oli ehkä karseinta mitä tiedän. Ilman kunnon tikkaita porausasento ei ole ihan se kaikkein optimaalisin. Keittiöportailta ei oikein ylety kunnolla ja seinä on niin järkyttävän kovaa, että poraa pitäisi päästä painamaan oikein kunnolla. Tämä nyt siis jo vähän etukäteis-seli-selinä, jos vielä joulunakaan ei näy verhoja.
Mintun makuuhuone Mintun makuuhuone
No, mutta seinä on sentään maalattu ja muusta selvitään peruna kerrallaan.
Lopullinen sängynpäälle päätyvä tyynykasakaan ei tule olemaan ihan noin valkoinen. Olen jo hankkinut pari pellavanväristä tyynyä ja pari turkoosi-musta-valkoista kuviollista. Tosin vain päälliset – sisustyynyt pitäisi vielä käydä hakemassa. Päiväpeitoksi olen zoomaillut Himlan grafiitinharmaata pellavapeittoa.
Nyt sängyn päällä on mukana kolme Karkin valkoista koristetyynyä, jotka ovat meillä evakossa siihen asti, kun Karkki löytää pysyvämmän majapaikan kesän väliaikaisratkaisun jälkeen.
Mintun makuuhuone Mintun makuuhuone
Eli vielä on kaikenlaista tekemistä ja puuhaa jäljellä – ja tuskin sisustaminen oikeasti koskaan varsinaisesti valmiiksi voi tullakaan. Olen kuitenkin ihan huippuiloinen tähänastisista saavutuksistamme!

6 Comments

  1. Ninneri

    Hyvältä näyttää! Tykkään tosta vihreästä seinästä, se on samaan aikaan raikas mutta rauhallinen 🙂

    Reply
    • Minttu

      Kiitti!! Just sitä tunnelmaa hain! 🙂

      Reply
  2. Mirkku

    Onnittelut värivalinnasta, ihan tolkuttoman kauniin sävyinen seinä! Tuosta on ihana jatkaa sisustamista 🙂

    Reply
    • Minttu

      Kiitos!! On kyllä niin ihanaa, kun saa suunnitella huoneen ihan kokonaan itselleen ja oman makunsa mukaan. 🙂

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *