Edellisistä asukuvista taitaa tällä palstalla olla jo yli puoli vuotta! Huh huh!! Vieläkään ei pääse ihan perinteiseen meininkiin, sillä ajattelin esitellä Karkin elokuisten hääjuhlallisuuksien asuni, mutta mitään “virallisia” asukuvia ei tullut otettua. Varmasti joku olisi ihan mielellään outfittiani esittelevät otokset näpsäissyt, mutta olin itse niin häähuumassa, että unohdin ihan totaalisesti pyytää.
Haluan kuitenkin ihan jo vain arkistoihin tallentamistarkoituksessa esitellä häissä käyttämäni asut. Juhlallisuuksia oli alunperin kolme: perjantaina drinksut, lauantaina itse hääjuhla ja sunnuntaina yhteinen brunssi. Viimeksi mainittu peruutettiin hääparin pyynnöstä. Halusivat viettää sunnuntain kaikessa rauhassa kaksin, ilman edustusvelvollisuuksia, mikä on erittäin ymmärrettävää. Tämä ostoslakkolainen oli tosin ehtinyt jo hankkia siihenkin asun, mutta palataan lakkokysymyksiin vähän myöhemmin.
Tässä ensimmäisenä esittelyssä pre-Wedding drinks -asuni.

Perjantaina, päivää ennen Karkin ja Cissin häitä, oli siis sovittu, että nähdään kaikkien kynnelle kykenevien häävieraiden kanssa epämuodollisten drinksujen merkeissä. Idea lähti alunperin siitä, että tiesimme monien pitkänmatkalaisten saapuvan Tukholmaan jo päivää ennen h-hetkeä. On myös aika klassista, että varsinkaan hääpari ei ehdi kunnolla rauhassa jutella kaikkien vieraiden kanssa varsinaisessa juhlassa, joten näin saatiin enemmän aikaa yhdessäoloon.
Juhlapäivän lähestyessä tajusin, että drinksut olivat myös aikatauluttamisen kannalta täydellinen nappiveto. Siinä vaiheessa, kun Karkki maanantaina alkoi stressata, että miten ihmeessä me ehditään koristella koko juhlatila perjantain aikana ja pitäiskö drinksutapaaminen peruuttaa, tiesin, että siitä on ehdottomasti pidettävä kiinni. Muuten olisi suuri riski, että morsiuspari kuhkii koko yön viilaamassa kattauksen ja kukka-asetelmien yksityiskohtia perfektionistityttäreni toiveesta.

No kiirehän siinä tuli – ei sitä voi kieltää! Ilmoitin jo heti aamulla, että tulen julistamaan juhlatilan valmiiksi klo 18.00. Silloin meillä olisi teoreettinen tunnin väliaika siistiytyä ja laittautua sekä suoriutua paikalle klo 19.00 alkavaksi ilmoitettuun tilaisuuteen. Tuossa yläpuolella olevassa kuvassa kello on kutakuinkin kuusi – ja yours truly fiksailee hikipäässä vielä kukkia maljakoihin.
Ihan älyttömästi ei siis jäänyt laittautumiselle aikaa (eikä oltu ihan ajoissa…), mutta tässä nyt kuitenkin asun osaset esittelyssä:



Rakastuin Stine Goyan karttakuvioiseen kimonomekkoon aivan välittömästi, kun bongasin sen jostain nettiputiikista! Fanitan muutenkin karttoja ja jotenkin näin häissä se tuntui ihanan monimerkitykselliseltä valinnalta. Yhteinen polku eteenpäin, tulevaisuuden karttamerkit… ja sellaista runollista höttöilyä. Haha!

Korvissa killui eripariset I’MMany-korvikset – värimaailmaltaan täydelliset kimonon kanssa. Olen aina ollut heikkona korviksiin, joissa pari on yhtenäinen, mutta korut keskenään erilaiset.

Kaulassa Maria Nilsdotterin yksisarvinen. Havaitsen nyt tässä toistelevani ilmaisua “olen aina tykännyt” jokaikisen asuni osasen kohdalla, mutta niin se vaan on. Ihastuin Maria Nilsdotteriin aikoinaan Tukholman muotiviikkojen yhteydessä (tässä mm. juttua näytöksestä, joka on edelleen yksi hienoimmista, jota olen milloinkaa saanut seurata livenä ja tässä yksi varhaisimmista rakkaudentunnustuksista quilty pleasure tunnustusten saattelemana).
Ja siis onhan se nyt selviö, että olen halunnut kerätä ihanimmat asiat tällaiseen tärkeään asuun!

Asukokonaisuuden laukku, Mulberryn mauve mini zipped Bayswater, tuli hankittua kesällä, kun kiukkupäissäni lohtushoppailin hääjuhlien asujen osia. Olin itseasiassa hankkinut jo toisen ihanan laukun Natalie Schutermanin alesta, mutta se sai nyt jäädä kotiin, koska sitä voi kantaa vain kädessä. Näin yksikätisenä ei tullut mieleenikään, että olisin sitonut ainoan käteni laukun kantamiseen – siispä tarvitsin jotakin sievää, jota voi kantaa olalla.

Jalkaan oli tarkoitus vetäistä sandaalit, mutta koska olimme jo valmiiksi myöhässä (ja koska rakastan kulkea lipsuissa!), iskin jalkaani tummanruskeat Havaianakset. Sopivat ihan hyvin sekä asuun että drinksutapaamisen mutkattomaan tunnelmaan.
Ehostusta en ehtinyt siinä hässäkässä juurikaan miettiä – kulmiin ja huuliin laitoin vähän väriä, puuteria t-alueen kiiltoa himmentämään. Eipä sitä pelkällä vasurilla juuri sen kummempiin taidonnäytteisiin kykenekään. Kulmista olen jo näköjään ehtinyt hikoilla kaiken värin pois kuvienottohetkeen mennessä. Oh well.
Hiukset on sinänsä hauka juttu, että kävin drinksuja edeltävänä päivänä eli torstaina kampaajalla. Tarkoitus oli ottaa vain väriä, mutta ihana kampaajani sanoi tekevänsä päähäni kaupanpäälle kiharat, jotka kestävät lauantain h-hetkeen asti. Sain ohjeeksi olla koskematta hiuksiin torstaina (en koskenut) ja haroa kiharat auki vasta, kun olen perjantaina lähdössä drinksuille. Tarkoituksena oli, että tähän asuun olisi ollut villit kikkurat, jotka olisi sitten lauantaiksi laantuneet eleganteiksi laineiksi.

No näistä muutamista kuvista näkee jo ihan selvästi, että suunnitelma ei toiminut mitenkään täydellisesti – tai edes puoliksi… Mitään “auki harottavia kiharoita” ei näkynyt edes perjantaina aamulla. Siihen kun päälle vielä vietettiin intensiivinen ja hikinen talkoopäivä ei ole ihme, että kampaus oli pikkuisen koetuksella. Hiukseni ovat mielestäni ihan kivat, mutta eivät tosiaankaan kiharat. Ehkä korkeintaan vähän taipuisat.
Ilta oli eniveis erittäin onnistunut. Vieraita tuli yllättävän paljon paikalle ja morsiuspari sai hyvän irtioton häiden järjestelyvaiheesta itse juhlavaiheeseen!
Seuraavaksi haravoin kaikki biljardi hääpäivänä otettua kuvaa ja yritän saada leikkaa-liimaa -periaatteella toteutetun esittelyn varsinaisesta juhla-asustani.

Olen aina ihaillut varmoja pukeutujia, jotka kevyen nonchalantisti pystyvät yhdistelemään juhlavia vaatteita rennontyylikkäiksi arkiasuiksi. Teoriassa tiedän, miten paljettihame taipuu toimistolle, kun sen yhdistää printtiteeppariin ja bf-pikkutakkiin, tai pikkujouluinen pitsitoppi on erittäin jees työasu, kunhan alaosa on asiallista ukkohousumallia ja paljaat olkapäät piilossa luottoneuletakin alla.
Teoriassa näin – käytännössä alan kuitenkin oireilla välittömästi, jos vaatteen materiaali on korvieni välissä laitettu kategoriaan “juhlava”. Silkkisatiinikin toimii vain yksityiskohdissa – etenkin jos se on mustaa – ja pitsiä en osaa mieltää toimistolle oikein minkään värisenä.
Siitä huolimatta haaveilen salaa, että jonain päivänä räväytän ja laitan päälleni ne kaapin perukoilla käyttöä odottavat kultagobeliinihousut toimistolle. Pitkähkön väljänmallisen puuvillapopliinikauluspaidan kanssa ne näyttäisivät varmasti just tosi hyvältä.

Tänään tuli vähän harjoiteltua..
Loppuvuoden menoihin hankkimani tummansininen lurex-neuleinen paita oli hitti niin Karkin tupareissa, jouluaattona kuin vuoden vaihteessakin. Siinä tuli edustettua myös alkuvuoden Helsingin reissulla, kun kävimme likkaporukalla katsomassa Kinky Boots -musikaalin Helsinki-version.
Juhlavahkoksi neuleeksi tuo sininen Lindexin Holly & Whyte -sarjan löytö on ollut toisin sanoen yllättävänkin paljon käytössä. Yleensä kun juhlavaatteiden kanssa käy helposti niin, että vaikka kuinka hankkisi klassista ja moneen menoon sopivaa, ei niille sitten lopulta kovin montaa käyttökertaa tule.

Lurexiakin on monenlaista. Tässä neulepaidassa kimallus on varsin hillittyä – esimerkiksi tuossa alla olevassa kuvassa kiilto on ihan selkeästi ylikorostunut. Lisäksi malliltaan tuo on hyvin klassinen ja sinänsä ihan toimistokelpoinen.
Niin sitten tuumasin, että astun pikkuisen askeleen mukavuusalueeni ulkopuolelle ja laitan kimaltavan neuleen toimistolle. Ja vieläpä maanantaina! Perjantaikin olisi tuntunut erilaiselta, niinkuin oikeastaan ihan mikä tahansa loppuviikon päivä. Ihan jo näen silmissäni kollegojen ajatukset Mintun mahdollisista iltamenoista tai aw-suunnitelmista.
Mutta maanantaihin tuo ei oikein assosioidu, vaikka kai ihmiset maanantaisinkin käyvät aw:lla.

No, tunsin eniveis oloni oikein mukavaksi hillityissä kimalluksissani tänään. Saa nyt sitten nähdä jos vaikka porttiteoria toimisi tässäkin ja ilmestyisin seuraavaan maanantai-palaveriin paljettihousuissa! Haha!

• neulepaita, Lindex
• farkut, Ellos
• nilkkurit, Acne

PS. Mitäs tykkäätte mun voimakristallikorvakorustani?? 🙂

Perinteinen moderni länsimainen aikakäsitys on lineaarinen. Aika etenee kuin juna, jonka lähtölaituri on syntymässä ja päätepiste kuolemassa. Samaa kaavaa noudattaa pienemmät aikayksiköt tunnista päiviin, viikkoihin ja vuosiin.
Tästä ei nyt kuitenkaan ole tulossa mikään synkeä aika-loppuu-ja-kuolema-lähestyy -postaus (vaikka oikeasti kaikki aika on rajallista ja kuolema as we know it -lähestyy, on fakta), vaan ennemminkin päivittely siitä, että eikös kuitenkin itämaisen perinteen syklisessä aikakäsityksessä olekin vinha perä.
Siis ainakin oma kokemukseni on se, että ihan koko ajan on joko maanantai tai perjantai. En yritä mitenkään unohtaa tai työntää pois ajatuksistani tavallisia arkipäiviä tai normaaleja viikkoja – päinvastoin. Viihdyn erinomaisen hyvin töissä, vaikka alkuvuodesta officella onkin ollut yhtä sun toista turbulenssia. Tykkään työpöydälläni olevista haasteista ja tunnen, että siinä pikkuisessa lokerossa, jossa vaikutamme, teemme hyvää ja tärkeää työtä, joka parhaimmillaan helpottaa sen kuuluisan Matti Meikäläisen elämää.
Siitä huolimatta tuntuu siltä, että aika on viikon mittainen ympyrä, joka tekee pienen seisahduksen maanantaisin ja perjantaisin. Viikot vain häviävät jonnekin.
(Viikon lisäksi hahmotan vuoden ja vuorokauden ympyränä, mutta kuukausi on jostain syystä päässäni lineaarinen…)

Kimmoke pohdintaan tuli siitä, että tänään taas kerran mietin sitä, miten ihmeessä voi taas olla maanantai ja toisekseen siitä, että 11. maaliskuuta on Karkin syntymäpäivä.
Karkin synttäreillä on aina jo kevättä ilmassa – ja talvi selkeästi ohi. Siis nyt ihan oikeasti tuntuu siltä, että mihin se talvi hävisi. No, ei siinä mitään, ihan ihanaahan kevään tulo on. Tuskin maltan odottaa kevätkenkien korkojen kopinan ääniä hiekoitushiekasta puhtaaksi harjatulla asfaltilla. Jo nyt ilahduttaa se, että aamulla on taas herätyskellon soidessa valoisaa ja ihan kohtapian sitä pääsee iskemään sormensa multaan ja muutenkin muuttamaan kesäolohuoneeseen, jota myös parvekkeeksi kutsutaan.

Mutta päivän asiaan, eli yhteen eniten käyttämistäni toimisto-univormuista.
Maanantaisin valitsen yleensä aina päälleni jotain tuttua, lempeää ja helppoa, mutta kuitenkin sellaista, missä on pieni ryhdikäs twisti tuomaan terävyyttä viikon aloitukseen.
Elloksen alesta loppusyksyllä hankitut ruutuhousut nousivat nopeasti lemppareikseni. Kuosi ja malli on kivalla tavalla pikkuisen skarppi (ainakin farkkuihin verrattuna), mutta kokonaisilme sitten kuitenkin aika rento. Itseäni jaksaa myös huvittaa se, että housut muistuttavat etäisesti klassisia kokkien käyttämiä työvetimiä.
(Printti-) teepaita yhdistettynä joko neuletakkiin tai jakkuun on eniten toimistolla käyttämäni yläosa. Hyvänä kakkosena tulee sileä neulepaita, jonka alle puen mielelläni kaulukset – tai sitten ihan simppelin sileän topin.
Useimmiten vaihdan töissä sisäkenkiin, avokkaisiin tai ballerinoihin – mutta toisinaan (ja varsinkin juuri näiden ruutupöksyjen kanssa) hengailen koko päivän tennareissa. Siistit valkoiset tossut on mielestäni ihan sopivat officelle sellaisina päivinä, kun ohjelmassa ei ole mitään asiakastapaamisia tai tärkeitä palavereja.

• kauluspaita, H&M
• neulepaita, H&M
• housut, Ellos
• tennarit, Nike

Liekö sitten syynä se, että ollaan siirtymässä kalojen aikaan, nyt juurikin täytenä mollottava kuu vai mikä, mutta tänään oli taas yksi niistä maanantaista, jolloin olo aamulla oli jostain syystä sen verran hauras, että halusin kunnollisen suojavarustuksen itseni ja maailman väliin. Siinä hommassa ei mikään toimi paremmin kuin napakkaa jerseytä oleva luottomekko ja pehmoinen mutta asiallinen lempparineuletakki.
Ja musta väri.

Musta on kiistatta monimerkityksellisin ja ristiriitaisin väri pukeutumisessa. Se voi henkiä juhlavaa ylevyyttä, syntistä seksiä, flirttailevaa naisellisuutta, ärhäkkää kapinallisuutta (riippumatta kapinan suunnasta tai kohteesta), kiistatonta auktoriteettia, klassista surua ja kurinalaista vaatimattomuutta. Musta on muodin ammattilaisten univormun väri siinä missä körttikansan, death metallin ja Suomen armeijan kadettien valinta.
Mikään muu väri kuin musta ei ole käyttöalueiltaan ja merkityksiltään yhtä laaja ja joustava.
Toki kiintoisaa mielikuvien laajenemista on muillakin väreillä – etenkin, kun se yhdistyy ideologiaan tai kansanliikkeeseen. Itsestäänselvin esimerkki on pinkki. Miten tuosta pikkutyttöjen ja teinien rakastamasta, infantiiliksi ja halvaksi mielletystä karamellisesta punaisen sävystä tuli yhtäkkiä katu-uskottava ja cool, kun se yhdistyi nykyaikaisen ”vahva-itsenäinen-nainen” -feminismin tunnusväriksi. Esimerkkinä toimii niin pinkkeihin “pussy-hat” -myssyihin pukeutuneet celebrityt kuin rokuun, mutta niinikään pinkkiin, street fashion outfitiin sonnustautuneet influencerit.
Sateenkaari ei nyt varsinaisesti ole väri – mutta kombona se on tehnyt lähes vastaavan imagomuutoksen, make overin, kuin pinkki.

Vastaan siis otsikon (vähän tyhmään – myönnetään!) kysymykseen, että musta jos mikä, voi olla molempia. Tai oikeastaan ihan mitä vaan – jopa kertakaikkisen tylsä vaihtoehto. Kuka ei olisi joskus huokaillut pukeutumisyhteyksissä ”ei aina mustaa, kun se on niin tylsää!”
Toimistolla mustat vaatteet toimittavat miellyttävästi camouflage-asuna. Toki juuri tässä tehtävässä toimisi myös harmaa ja tummansininenkin. Mutta siinä missä harmaa viestii pehmeyttä ja sopuisaa piiloutumista, tummansininen arvokkuutta, luotettavuutta ja hiljaista auktoriteettia, mustan suojeleviin ominaisuuksiin kuuluu ripaus hyökkäys on parasta puolustusta -asennetta.

No, mihinkään hyökkäykseen ei tänään todellakaan tarvinnut ryhtyä – kunhan nyt harrastin tavanomaista asemasotaa todo-listani kanssa. Yhdessäkään päivän kolmesta palaverista en ollut vetäjänä tai muutenkaan keskeisessä roolissa, joten suurin haaste oli – jos totta puhutaan – näyttää iloista, avointa ja yhteistyöhalukasta naamaa, kun työpisteellä odotteli palaverien loppumista järkky kasa kiireellisiä hommia.
Toista on huomenna – ohjelmassa on parikin tärkeää palaveria ja muutenkin työkalenteri on ihan täynnä yhtä sun toista. Eli mitä ihmettä sitä laittaisi päällensä huomenna? Hjälp! Löytyykö garderobistani mitään pinkkiä??

• mekko, Lindex
• neuletakki, Dagmar
• nilkkurit, Acne

Tänään esittelyssä eilinen toimistoasuni. Piti tietty laittaa se tänne jo eilen, mutta kävin töiden jälkeen ensimmäistä kertaa elämässäni kundalini-joogassa. Vaikkei se perinteisen fyysisesti olekaan raskasta, olin aivan loppu, kun pääsin kotiin. Illallisen jälkeen en kyennyt kuin raahautumaan sänkyyn. No, tulipahan kerrankin nautittua kunnolliset yöunet myös viikolla!
Mutta siis eilen officella edustin Gannin mustassa t-paidassa, jonka rinnuksessa oleva pinkki “Pardon my Frech” -painatus toimi inspiraation lähteenä varsin mielenkiintoiselle lounaspöytäkeskustelulle. Aluksi naureskeltiin, että paita on virallinen maanantai-vaatteeni (miten niin pahalla päällä maanantaisin??), mutta sitten alettiin puhua kiroilusta enemmänkin.
Keskustelun perusteella (eli täydellisen tieteellisesti!) voimasanojen käytön voi helposti jakaa kolmeen kategoriaan “käyttötarkoituksen” mukaan:

1. Noituminen – spontaani tai lähes spontaani reaktio, kun esim. satuttaa itsensä, rikkoo jotain, bussi lähtee nenän edestä etc.
2. Adjektiivin tapaan – korostamaan jonkin asian huonoutta (“ihan paska”) tai mahtavuutta/cooliutta (“helvetin hieno”)
3. Välimerkkinä – erityisesti nuorisolaisiin kuuluvien käyttämä puhetapa, jossa normaalit täytesanat (esim. “ööö” tai “tota”) korvataan vapaavalintaisella, mutta useimmiten sillä v:llä alkavalla kirosanalla (Ruotsissa f:llä, mutta ei esimerkkejä, sillä tämä on edelleen hyvän mielen blogi!)

Meidän tätiraatimme (keskustelussa oli mukana myös miespuolisia tätejä) oli hyvin helppo tuomita kohta 3. huonona käytöksenä, tapojen puutteena, nuorison epävarmuutena ja osoituksena sanavaraston köyhyydestä. Nuorisolaiset voivat aivan vapaasti olla eri mieltä.
Kohdat 1. ja 2. herättivät enemmän keskustelua.
Voimasanojen käyttö noitumiseen vaikuttaa kaikkein hyväksyttävimmältä ja jotenkin täyttävän kiroilun alkuperäisen tarkoituksen. Ehkä kipu varpaassa, jonka on juuri onnistunut potkaisemaan kipeästi kaapin kulmaan, ihan oikeasti vähän helpottaa, kun päästää suustaan muutamat ärräpäät?
Puheen tehostaminen kirosanoja käyttämällä jakoi eniten porukkaa. Osa oli sitä mieltä, että kyseessä on sama energia ja spontaanin ilmaisun tarve kuin yllättävissä tilanteissakin. Jotkut asiat eivät vaan saa asianmukaista voimaa, jos voimasanojen käyttö on täysin pannassa (esimerkkinä mainittiin urheilukisojen aiheuttamat tunnevyöryt).
Toiset olivat kuitenkin sitä mieltä, että adjektiivinomaisella kiroilulla puhuja pääasiassa korostaa itseään (koska on hipster-viileää kiroilla kuin merimies – etenkin, jos on nainen) tai paljastaa vajavaisen sanavarastonsa (kaikki superlatiivit eivät ihan oikeasti ole käytetty, vaikka siltä joskus tuntuisi).
Oma mielipiteeni on jossain kaiken keskivaiheilla. Mielestäni en itse käytä voimasanoja käytännöllisesti katsoen milloinkaan, mutta työkaverit väittivät kuulleensa työpisteeni suunnasta erittäin suomenkielisiä ja tunnistettavia ärräpäitä aina silloin tällöin. En myönnä enkä kiellä.
En varsinaisesti vastusta kiroilua, mutta navigointi voimasanojen viidakossa on hankalaa. Mielestäni löysästi käytetyt kirosanat on vitsaus, mutta voi vietävä, miten ärsyttävää onkaan kuulla jotain hitsipillejä, kun tilanne vaatisi tositoimia. Tai sanoja.
Ja ollakseni ihminen, joka ei ikinä kiroile, sanon kyllä tosi usein fuck…

• t-paita, Ganni
• kauluspaita, Filippa K
• hame, H&M
• kengät, Acne

Ei ikinä uskoisi, mutta täällä meilläkin on talvi! Lunta ja pakkasta ja kaikkea sellaista, mitä nyt talveen kuuluu! Aamulla töihin mennessä oli vielä aivan poskettoman upea auringonpaiste, joka sai maisemat matkan varrella näyttämään kitchiltä venäläiseltä postikortilta. Ihanaa!
Mutta täysin poikkeuksellisesti tällä kertaa ei tarkoitukseni ollut jaaritella loputtomasti säätilasta vaan asialistalla on kaksi kohtaa: puuterisen roosa silkkipaita, joka on pitkästä pitkästä aikaa taas käyttökelpoinen – kiitos “joululahjaksi” itselleni hankkiman höyryttimen ja ajatuksia nyt jo monta päivää kestäneeltä ostolakolta.

Ensinnäkin: katsokaapas nyt tuota paitaa. Se on hiukan kreppimäistä silkkiä, ihan laadukasta H&M:n tuotantoa. Kiitos lasketun olkasauman, väljän leikkauksen ja melkein lepakkomaisen hihan istutuksen, paita selvisi lukuisista, sanoisin jopa kymmenistä, käyttökerroista raikkaana ahkeran tuuletuksen avulla. (Tapanani on lisäksi pitää sen alla ohutta t-paitaa tai toppia…) Mutta viimein koitti se päivä, kun se oli pakko laittaa pyykkiin.
Hyvälaatuisen silkin peseminen ei ole mikään ongelma kunhan muistaa käyttää pyykinpesuainetta, joka ei sisällä entsyymiä. Tämäkin ihanuus pyöri ihan tavallisessa neljänkympin ohjelmassa aivan ongelmitta. Hankaluudet alkoivat vasta, kun tajusin, että tuhannet pikkuiset rimpsut eivät todellakaan oikene vain ajatuksen voimalla.
En ole pitänyt varsinaisesti päiväkirjaa, mutta olen lähestulkoon satavarma, että käytin paitaa viimeksi aika tasan tarkkaan vuosi sitten meidän markkinointiosaston vuoden ensimmäisessä isossa palaverissa. Pidin silloin ensimmäisen presiksen uuden tiimini vetäjänä ja muistan halunneeni pitää tarkoituksella juuri tätä. Tapahtuman aiheuttama jännähiki oli varmasti sitten se viimeinen niitti, jonka takia tuuletus ei enää riittänyt paidan puhdistukseen.

Kreppimäistä silkkiä on erittäin hankala silittää silitysraudalla ihan ylipäätään. Tavoitteena kun on säilyttää kankaan ominaistruktuuri, mutta oikoa turhat ja pesun aiheuttamat rypyt. Ihana puuteriroosa paitani on kaikkine röyhelöineen täysin ekstreme-tapaus, joten en milloinkaan edes yrittänyt saada sitä käyttökuntoon perinteisesti silittämällä.
Hankkimallani höyryttimellä silitystulos on aivan täydellinen! En aio valehdella, että homma olisi sujunut jotenkin supernopeasti ja kädenkäänteessä, sillä näin asia ei todellakaan ole. Toisaalta aikaa ei sitten lopulta mennyt kuitenkaan mitenkään tolkuttomasti ja hommaa helpotti, että koko ajan näki hyvin selvästi, että jälki on just ihanaa. Kankaan ominaislaatu säilyy, mutta yleisfiilis on “silitetty” – ihan täydellistä!
Höyryttimen mukana tuleva hopeinen foliohansikas tuli paidan kanssa touhutessa todella tarpeeseen. Ohut ja höyryyn herkästi reagoivaa materiaalia pitää levitellä ja tukea puuhan aikana – mutta kuten sanottu: ihanaa, että ylipäätään sain suosikkipaitani takaisin käyttöön!

Sitten vielä pari sanaa viime tiistaina alkaneesta ostolakosta.
Ensinnäkin yksi kommentoija kritisoi, että kyseessä ei ole oikea ostolakko, koska määrittelin heti, mitkä ostokset on kuitenkin sallittu. Sellaisiakin blogeja hänen mukaansa on, missä ollaan ihan oikeasti ostolakossa eikä osteta mitään.
Oma mielipiteeni on, että aivan täydellisessä ostolakossa on mahdotonta elää ainakaan länsimaisessa yhteiskunnassa. Jotain on pakko ostaa aina, vaikka miten olisi omavarainen aina elintarvikkeita myöten… mutta jos joku tietää sellaisen blogin, jossa ollaan ihan täydellisessä ostolakossa, niin laittakaa ihmeessä linkkiä kommenttiboksiin!
Toinen ostolakkoni herättämä ajatus tulee omien korvieni välistä. En ollut ollut lakossa edes täyttä vuorokautta, kun Tampereen Sokoksella näin, että Lumenelta on tullut uusia puutereita. Siinä pyörittelin paketteja ja yritin löytää minkä nimisiä sävyt ovat (siis sen numerokoodin lisäksi) ja huomasin ajattelevani, että olisipa aivan supermahtavaa, jos olisivat ottaneet takaisin tuotantoon teinivuosieni suosikkisävyn nimeltä “Aamurusko”.
En sitten lopulta löytänyt sävyjen nimiä lainkaan (Lumene!?), joten ostamatta jättäminen tuli senkin kautta ihan luonnollisesti. Jäin kuitenkin miettimään, että mitähän olisi tapahtunut, jos olisin oikeasti löytänyt hakemani. Ihan täysi ostomoodi siinä oli kuitenkin jo päällä, vaikka lakon alkamisesta oli tosiaan vain reilut 12 tuntia.
No, lakko on siis pitänyt – ja kohta saan viettää ensimmäistä viikkopäivää. Haha! Pahimpia shoppailuhimoja sammuttelin tosin ostamalla Karkille suomalaisia häälehtiä kissanvahtipalkkioksi.

Tämän päiväisen office-asun osaset:

• paita, H&M
• housut, Ellos
• kengät, Acne