Category: Oma tyyli

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tämän päivän toimistoasun suurin uutinen – ainakin itselleni – on se, että aikoinaan COSilta hankkimani tummansiniset kiiltäväpintaiset chinot mahtuvat taas päälle! Olematon askel ihmiskunnalle, mutta suuri merkkipäivä Mintulle!
Chinojen kaverina tummansininen, oranssi-valkoisin raidoin elävöitetty Zalandon outletista viime syksynä hankittu neulepaita. En ole juurikaan käyttänyt paitaa, koska jo ostohetkellä ajattelin, että se olisi täydellinen kaveri näille chinoille. Sattuneesta syystä komboa ei ole tullut käytettyä aikaisemmin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
En ole mikään penkkiurheilija tai sporttifani (paitsi silloin, kun saan olla itse mukana actionissa), mutta hiukan kyllä huvittaa, että vannoutunut Ilves-fani on pukeutunut näin selkeästi Tapparan väreihin. Aika syvällä näköjään istuu alakoulussa sisäistetyt “tyylisäännöt” ja värikoodit, vaikka miten monta periaatteessa puolueetonta ajokilometriä olisi takana. Haha!
No, mutta värien viesteistä viis – olen ihan superonnellinen, että kykenen taas käyttämään ainakin osaa vanhoista vaatteistani. Voisin itseasiassa tässä jonain päivänä kirjoittella vähän uudesta, Nutrilett-pulvereiden jälkeisestä, ruokavaliostani. Sain nimittäin työkaveriltani tosi kivan yhdistetyn treeni- ja dieetti-ohjelman, jota olen tässä viimeaikoina noudattanut. Eniten siksi, että se on hurjan helppo (en edelleenkään rakasta laittaa ruokaa jokaikinen päivä), mutta myös siksi, että huomaan omenankarkoituksen toimivan – enkä tunne olevani nälkäinen oikeastaan milloinkaan!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • neulepaita, Zalando (omaa mallistoa?)
  • housut, COS
  • jakku, H&M
  • kengät, Vagabond

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Neuletakkien väärinkäyttäjä täällä taas hei!
Taitaa olla ensimmäisiä kertoja, kun ihana Dagmar Fortuna Classic -neuleeni on esittelyssä päivän asun yhteydessä. Se on jäänyt valitettavasti aika vähälle käytölle, vaikka oikeasti tykkään siitä aivan valtavasti. Meillä toimistolla se vaan sattuu olemaan sellainen suosikkivaate, joka löytyy varmaan jokaisen naispuolisen kollegan garderobista. Jotenkin on tuntunut, että en ole halunnut olla samis. Kieltämättä ihan pöljä ajatus, joten päätin, että en anna sen häiritä itseäni, vaan annan neulejakulle sille kuuluvat ajopäivät.
Sillä mikä voisi olla parempi toimistovaate kuin jakkumainen, siisti ja kaunis neuletakki? Se on mukava päällä, ei kinnaa mistään ja näyttää silti fiksulta ja skarpilta sopivan pehmeällä tavalla.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Neulejakun kaveriksi puin t-paidan (kuinkas muuten!) ja mustavalkoiset housut. Minimarketin paita on aavistuksen perusteepparia vaatteemman oloinen, kiitos drapeeratun pääntien. & Other Storiesin housuissa on aavistuksen pyjamaiset vibat, mutta malli on sen verran klassinen, että ihan selkeältä makuuhuonetunnelmalta sentään vältytään.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuvan takalaidalta voi bongata virallisen kuvausassistentin koivet. Tällä kertaa karvapyörremyrsky otti fotosession aika rennosti… 😀
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • neule, Dagmar
  • paita, Minimarket
  • housut, & Other Stories
  • kengät, Vagabond

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Suomen eduskuntavaalien tulosten jälkipuintia seuratessani huomaan, että olen vieraantunut aika kauas vanhan kotimaani arjesta. En oikein edes ymmärrä, minkälainen tilanne ja ilmapiiri on maassa, jonka yhteiskunnallinen kello näyttää pompahtaneen takaisin 70-luvulle. Ainakin näin kauempaa – ja rehellisesti sanottuna varsin pinnallisesti – vaalitulosta tarkastellessani, tuntuu siltä, että äijät, konservatiivit ja “vanhojen hyvien aikojen” puolestapuhujat pääsivät valtaan.
Toisaalta positiivista on se, että Vihreiden kannatus on selkeästi vakiintunutta ja vahvaa nykyään muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla. Omakin ehdokkaani Pirkanmaalta pääsi läpi. Äänestin tosin samaa henkilöä kuin parissa edellisissäkin vaaleissa – ja täysin tutustumatta muihin vaihtoehtoihin. Tuntui melkein epäreilulta, että saan äänestää Suomen eduskuntavaaleissa, koska en enää asu siellä, eikä ole myöskään minkäänlaisia aikomuksia palata. Miksi minulla on oikeus olla mukana päättämässä?
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Demokratian hyvä puoli on se, että äärimmäisten mielipiteiden yleinen vaikutus pienenee. Päätöksentekosysteeminä se ei ole missään tapauksessa se tehokkain, mutta kun kukaan ei pääse yksinään määräilemään kaapin paikkaa, lopputulos on useimmiten hyvä tai ainakin kelvokas useimpien kannalta. Sikäli ihan hyvä, että Persujen junttilauma pääsee hallitsemaan maata. Hallituksesta on huonompi huudella populistisia kannanottoja. Miinuspuolena on tietty tunne, että mikään ei muutu.
Aikalailla paikallaan tarpoo Mintun maanantainen toimistoasukin. Vanhoja palasia, Henkan haalean roosan värisestä neuleliuhusta mustaan jersey-hameeseen ja Nellyn korutoppiin, yhdistellen mentiin tänäänkin. Jos nyt jotain uutta, niin ihan tismalleen näin en ole asun osasia vielä koskaan yhdistänyt.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • neule, H&M
  • toppi, Nelly.com (oma mallisto)
  • hame, H&M
  • kengät, Vagabond

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Jotenkin tyypillistä, että eilen tilitin, kuinka haluaisin pukeutua kuin klassisen viileä ladylike Lily van der Woodsen – ja tänään painelen toimistolle omassakin mittakaavassani superrennossa, räjähtämispisteessä olevilla Conseilla kuorutetussa, asussa. Oh well. Ehkä täytyy ottaa leidiytyminen varovaisesti, ettei tule tehtyä yli- tai alilyöntejä. Raitaneule on sentään klassista kevättyyliä!
Muutenkin olen kyllä sitä mieltä, että maanantaisin on ansainnut taputuksen olalleen, jos ylipäätään saa itsensä liikkeelle, löytää päällensä edes jotain ihmisten ilmoille sopivia vaatteita, eikä ole ihan kauheasti myöhässä mistään. Tuo viimeinen oli tänä aamuna aavistuksen koetuksella, kun paikallisjunat olivat täysin pysähdyksissä tunnelipalon vuoksi ja kotikulmaltani lähtevä raitiovaunukin oli joutunut peruuttamaan muutaman vuoron jonkun maanantaimaisen vaunuvian vuoksi. Onneksi ei ollut sovittuna mitään palavereita heti aamuksi.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Virallinen huhtikuu-sää piti tänään huolen siitä, että oikein mikään asu ei olisi tuntunut sopivalta. Välillä loikosi vettä aivan taivaan täydeltä, välillä paistoi aurinko täysin siniseltä taivaalta ja siinä sivussa saatiin nauttia hillittömistä myrskytuulipuuskista. Onneksi toimistolla on ikuisesti tasainen office-ilmasto, joka ei paljoa vuodenajoista piittaa!
Sen verran pitää tässä tuuletella, että pääsiäisenä ja – jos totta puhutaan, vähän muutenkin – tapahtuneista herkutteluista huolimatta, tämän päivän asun housut ovat viimeksi mahtuneet päälle viime keväänä. Sen verran ilahduin, kun nappi meni kiinni täysin ilman tuskaa, että päätin palata takaisin kaidalle tielle samantien. Kaivoin esiin joululahjaksi saamani vihersmoothie-kirjan ja painuin rehuostoksille. Samalla hankin jättikokoisen lohen, josta saa helposti ziljoona lounaslaatikkoa. Suunnitelmallisuus on parasta sortumisien ehkäisyssä olen huomannut.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • neule, Lindex (Holly & Whyte -mallistoa)
  • housut, & Other Stories
  • tossut, Converse

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Meteorologisesti Tukholmassa on kuulemma ollut kevät jo helmikuun viimeiseltä viikolta lähtien. Tänään se saapui aivan virallisesti myös Mintulle; olin ensimmäistä kertaa liikkeellä nahkatakilla ja tarkenin aivan loistavasti! Vaikka alla ei ollut kuin t-paita!!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tulin töistä kotiin Kunsträdgårdenin kautta ja kirsikankukat on tosiaankin melkein täydessä terässä. Ihan niin säänörtti en ole (ainakaan ihan vielä…),  että pitäisin päiväkirjaa urbaaneista luonnontapahtumista, mutta jotenkin tuntuu, että tänä vuonna kukkaloistoa saa ihailla normaalia aikaisemmin. Näpsin tietty liudan kuvia ja spämmään niitä takuulla tänne blogiinkin vielä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Nyt täytyy kuitenkin lähteä hipitivii liikkeelle taas. Ystäväni Camilla oli melkein kuukauden reissulla Etelä-Afrikassa ja nyt on luvassa sikäläisillä resepteillä toteutettu illallinen. Omnomnomnom! (Ja huomenna on taas kurinpalautuksen aika…)
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • t-paita, Acne
  • farkut, Isabel Marant pour H&M
  • nahkatakki, Acne
  • kengät, Dr. Martens

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tämänpäiväinen pikavisiittini Helsinkiin sujui oikein mallikkaasti. Kaksi herätyskelloa varmistivat, että kello neljän herätys meni tajuntaan, vaikka ensimmäinen spontaani reaktio hälytyksen soidessa olikin tyyliin “you got to be kidding me”. Aamutoimet sujuivat kuitenkin auto-pilotilla ja se tosiasia, että ripsiväri tuli laitettua vasta taksissa matkalla kentälle, ei mielestäni himmennä aamusuoritukseni glooriaa millään lailla.
Työhommat saatiin hoidettua tiukasti aikataulussa. Minttu joutui välillä hiukan tiivistämään puheen tahtia (minäkö luonnostani monisanainen?? :D), mutta en onneksi kuullut mitään suurempaa valitusta, vaikka nipistinkin muutaman minuutin lounastunnista.
Iltapäivälle jäi jopa sen verran aikaa, että sain kaffepaussille hinkuavalta tiimiltäni puolen tunnin vapaata leikkiä -ajan Stockalla. Tuloksena yksi Bobbi Brownin luomivärisivellin (+ ziljoona hyvää luomivärivinkkiä!), neljä pakettia Elovena lisää-vain-kiehuva-vesi -annoskaurapuuropaketteja (vaarallisia nämä Indiedaysin kampikset, kun koko perhe koukuttuu hankalasti hankittaviin tuotteisiin!) sekä Khiel’siltä näyte kasvoja elvyttävään laventeliöljyhommeliin, joka myyjän selostuksen perusteella ja kämmenselkätestin perusteella vaikuttaa aivan erinomaiselta!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Keli oli aivan fantastisen aurinkoinen ja ihana sekä Helsingissä että Tukholmassa. Päivän asuna toimi Filippa K:n kivat harmaat (joskin aavistuksen kutisevat) villasekoitehousut. Sain vihdoin pääsiäisenä lyhennettyä puntit ko. housuista, joten ajotunteja on toivottavasti tiedossa huomattavasti enemmän kuin tähän asti. Housujen kaverina suosikkineuletakkini Marnin H&M-mallistosta ja basic mustat nauhakengät.
Periaatteessa olisin ehkä halunnut laittaa vajaamittaisten punttien kanssa vähän korkoa, mutta tiimikaverini ovat noin kaksimetrisiä sporttisia nuoria miehiä, jotka harppovat menemään pitkillä koivillaan toisen koroista välittämättä. Eli halusin välttää marssihölkkätunnelmaa ja laitoin liukkaasti etenevät kengät jalkaani.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Huomiseksi on luvattu tänne Tukholmaan +16 astetta lämmintä ja auringonpaistetta. Kuulemma Kungsträdgårdenin kirsikkapuut ovat avanneet ensimmäiset kukkasensa. Lisäksi Bernsin Bistron terassi avaa rosé-kauden huomenna. Tuntuu siltä, että kevät on ihan virallisesti tullut! Ja sen kunniaksi ajattelin huomenna lähteä liikkeelle nahkatakissa!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • neule, Marni for H&M
  • housut, Filippa K
  • kengät, Vagabond
Old stuff