Peetun lakkiaiset on nyt juhlittu. Pikkuisen olisi vielä jälkiraivauspuuhaa jäljellä, mutta nyt otetaan iisisti ja hoidellaan hommia pikkuhiljaa. Tänään olisi vielä tiedossa ankara shoppailupäivä Tukholman alennusmyynneissä tänne vähän pidempään jääneiden Suomi-ystävien kanssa.

Kaiken juhlahässäkän keskellä Minttu ihan unohti bloggari-minänsä, eikä kunnon “virallista” asukuvaa tullut napsaistua missään vaiheessa. Itseasiassa tuntuu, että sen jälkeen, kun herästyskello soi aamuseitsemältä, istahdin ensimmäisen kerran alas noin seitsemältä illalla, kun suurin osa vieraista oli lähtenyt. Mutta hauskaa oli, ruoka oli hyvää, ihmiset viihtyivät ja juhlakalu-Peetu oli enemmän kuin tyytyväinen. Kaiken kaikkiaan siis erinomaisen onnistuneet juhlat!

Tässä nyt muutama kuva, josta pikkuisen näkyy ihana kalamekko in action… Ja tietty vilahdus Peetun mekkoa ja Karkin asu myös.

Oi, nyt on taas vatsa täynnä herkkuja ja mieli täynnä iloa, laulua, koskettavia puheita ja kaikesta ihanasta herkistyneitä ajatuksia…

Paitsi että ihan hurjasti tässä ei kyllä ehdi herkistellä, jos totta puhutaan. Huomisaamuna lähtee lento kohti Helsinkiä ja mahtavia Indiedays-kollegoita jo aivan rikollisen aikaisin. Herätys on vastaavasti vielä sitäkin aikaisemmin (tupla-rikollista!) – enkä tietenkään ole edes aloittanut vielä pakkaamista. Oh well.

Tässä kuitenkin tämän illan onnelliset uudet ylioppilaat sekä Mintun asu höystettynä Peetun väsäämällä chabby chic -nutturalla.

Liz pääsi ylioppilaaksi Kungsholmenin kansainväliseltä englanninkieliseltä luokalta. Kaunis puku on neidon itsensä ompelema – jotkut ne on sekä fiksuja että taitavia!

Lisa on juuri avannut saamansa mahtavan lahjavuoren – siitä johtuu paperiröykkiöt maassa. Jos joku ihmettelee Lisan persoonallisia kaulakoruja, niin voin kertoa, että täällä on sellainen tapa, että ylioppilaan kaulaan ripustetaan sini-keltaisessa nauhassa roikkuvia onnentoivotuksia, kukkia, pehmoleluja – jopa sampanjapulloja!

Tuon nutturan tarina on sellainen, että (jälleen kerran) tuumasin tekeväni nopsankeikkaa suoristusraudalla kiharat itselleni noin 15 minuuttia ennenkuin piti pinkaista ovesta ulos. Vielä en ole ikinä onnistunut saamaan kiharoita aikaiseksi tuolla tekniikalla, mikä johtuu osittain varmasti siitä, että en ole koskaan oikeastaan edes yrittänyt harjoitella. Näitä katastrofaalisia pikayrityksiä ei sellaiseksi lasketa. Olin jo panikoimassa kylppärissä ja kiljuin Peetua apuun. Fiksu tytär totesi, että tästä ei nyt tule mitään ja että nyt laitetaan hiukset nutturalle. Aamulla pestyt hiukset olivat sen verran liukkaat, että niistä ei oikein kunnon esitystä saanut aikaiseksi, mutta tuumasimme, että chabby chic -tyyli on tosi trendikästä. Ainakin just nyt!

• mekko, COS
• ballerinat, Rizzo
• korvikset, Kalevala Koru

Tässä vähän fiiliksiä eilisistä ylioppilasjuhlista näin kuvien välityksellä!

Muistaakseni Suomessa lakkiaiset ovat aika vakava juttu. Ylioppilasvastaanotolla saattaa olla jopa melkein harras tunnelma, kun sukulaiset onnittelevat lakin saanutta. Ruotsissa tuntuu elämä menevän muutenkin enemmän duurissa ja studentmottagning on kepeä ja iloinen juhla, johon mielellään kutsutaan muitakin kuin vain ihan tiukasti perhetuttuja.

Dunin juhlamekko noudattelee ruotsalaisia perinteitä, jonka mukaan etenkin tytöt pukeutuvat valkoiseen. Tietty muunkin värisiä asuja näkyy, mutta ainakin katukuvassa vaikuttaa siltä, että yllättävän harva haluaa kapinoida perinteitä vastaan pukeutumisellaan. Kaupungilla ylioppilaita näkyy runsaasti siksi, koska ruotsalaiset ajelevat “penkkariajelunsa” lakkiaispäivänä. 

 Ylioppilaslakki -prinsessakakku!

Tuoreen ylioppilaan mekon pitsiyläosa paljastaa kauniisti yläselän näyttävän tatuoinnin. 

Yleensä ruotsalaiset liehuttelevat aika pidättyväisesti lippujaan ja muita kansallissymbolejaan. Tulee ihan sellainen olo, että täällä pidetään vähän moukkamaisena reuhastella lipuilla sun muilla – maassa kun asuu niin paljon muiden kansallisuuksien edustajia.. En tiedä pitkääkö tuo paikkansa, mutta välillä ruotsalainen kollektiivinen kenenkään-mieltä-ei-saa-pahoittaa -mentaliteetti menee vähän överiksi. Oikeastaan urheilu – erityisesti jalkapallo – ja ylioppilasjuhlat ovat selkeitä poikkeuksia tuosta periaatteesta.

Lakkiaisten väriteema on siis useimmilla sininen ja keltainen. Lippuja, ilmapalloja, kukkia, nauhoja ja serpentiinejä ei säästellä, kun perheessä on tuore ylioppilas! Lisäksi koivu on aika suosittu koriste-elementti. Siis samaan tyyliin kuin Suomessa käytetään koivun oksia ja jopa pieniä puita koristeena juhannuksena.

Dun onnellisena ja kauniina matkalla aikuisuuteen!

Tänään olisi vielä edessä kahdet ylioppilasjuhlat lisää – Lizin ja Camillan tyttären Lisan. Tykkään hurjasti käydä juuri lakkiaisissa, niissä on aina jotenkin ihanan helpottunut ja tulevaisuuteen suuntaava fiilis. Nyt juuri tänä vuonna on kyllä kieltämättä kiva käydä näissä juhlissa myös siksi, että saa vähän osviittaa Peetun viikon päästä järjestettäviä juhlia varten. Juuri nyt tuntuu, että olemme esimerkiksi arvioineet tarjoilujen määrän ihan päin honkia…

Tämän viikon treenien listaaminen tuntuu melkein hassulta. Varsinaista “treeniä” ei juuri ole ollut. Maanantaina meillä oli Peetun kanssa varattuna boxing, mutta neiti oli niin poskettoman siitepölyallergiakohtauksen vallassa – aivan kuin olisi ollut kohtuullisen rankassa flunssassa – joten päätettiin yhteistuumin, että ihan aina ei ole kuitenkaan pakko lähteä, jos ei siltä tunnu. Pari kertaa kävin sentään tekemässä reippaan power walking -kävelylenkin. Power walking siksi, että se kuullostaa aivan selkeästi enemmän trendikkäältä treenaukselta kuin esim. “reipas kävelylenkki”. Haha!

Vaikka ihan hurjasti ei tällä viikolla treenitunteja olekaan sykemittarin muistiin ehtinyt kertyä, olen silti ollut reipas ja tehnyt melkein joka päivä fysiterapeutin suosittelemat jumppaliikkeet. Väliin on jäänyt vain viime tiistai, jolloin oli Peetun koulun Live Night ja torstai, jolloin kävin taas fysioterapeutin höykyteltävänä. En varsinaisesti laske tuota selän rehab-jumppaa treenaukseksi, mutta jos teen kertaalleen kaikki liikkeet (noin 10 – 30 toistoa liikkeestä riippuen), menee siihen noin 20 min ja kyllä siinä lihakset ihan kunnolla lämpenee, vaikken ihan sentään hikoilekaan. Ainakin pari kertaa viikossa teen sarjan kahteen kertaan ja lisäksi vielä venyttelyt.

TREENIT VKO 22

Keskiviikko, Power walking 40 min, lihaskuntojumppa kotona 30 min

• Peruslenkkini Sickla Sjön ympäri ja tällä kertaa ihan tarkoituksellisesti ilman sauvoja. Pitäisi hankkia itselle omat, oikean mittaiset sauvat. Kyllä niillä ihan selvästi saa enemmän tehoja kävelylenkistä. Lisäksi toimistotyöläisen hartianseutu kiittää mukavasta pumppaavasta liikkeestä. Niin kiva tunne, kun veri kiertää ihan päähän asti! Kotona sitten rehab-jumppa terästettynä ekstra-vatsalihasliikkeillä ja punnerruksilla.

Sunnuntai, Power walking 1 h 10 min, lihaskuntojumppa kotona 30 min

• Tänään tein pitemmän ja raskaamman lenkkini Hammarbybackenin päälle ja takakautta takaisin kotiin. Vaikka tänään ei ollutkaan enää lähimainkaan yhtä karsea keli kuin eilen, oli silti sen verran kova tuuli, että mäen päälle sai kyllä puskea ihan tosissaan. Jalassa oli keikkupohjaiset MBT-kengät (niinkuin muuten keskiviikonkin lenkillä), jotka kaiketi lisäävät vielä pikkuisen tehoa tällaiseen low impact -treenaamiseen.

Ensi viikolla olisi tarkoitus jatkaa rehab-jumppaa kotona mahdollisimman ahkerana. Lisäksi ollaan Peetun kanssa varattu huomiseksi boxing ja keskiviikoksi Energy. Loppuviikko menee kyllä aika bilettämiseksi, kun sekä lauantaina että perjantaina on lakkiaisia – yhteensä kolmet – ja viikonloppua vietän Helsingissä ihanien blogikollegoitteni kanssa Indiedaysin palaverissa…

Joskus tuumasin, että kuusi kuvaa yhdessä postauksessa on kohtuullinen maksimimäärä. Enempää ei juuri jaksa katsoa, vaikka kuvat olisivat kuinka hienoja. No, voin nyt heti alkajaisiksi kertoa, että tässä jutussa tuo sinänsä ihan hyvä periaate ei todellakaan pidä paikkansa. Kuvia on monta ja bonuksena vielä tajunnanräjäyttävä tyttöenergiavideo.

Eilen oli Peetun lukiouran viimeinen suuri koitos. Täällä Ruotsissa on sellainen tapa, että kolmoset toteuttavat viimeisenä vuonna kohtuullisen paljon aikaa ja vaivaa vaativan työn, jota kutsutaan projektiksi. Työn luonne vaihtelee hyvin paljon ja riippuu esimerkiksi siitä, missä koulussa ja millä linjalla on käynyt lukion. Useimmiten projekti toteutetaan ryhmätyönä, mutta esimerkiksi Karkki, joka valmistui ylioppilaaksi VRG:n “hienostokoulusta”, teki lopputyönsä yksin ja aiheena oli suomalaisten sotalapsien kokemukset.

Peetun lukio Rytmus on musiikkipainotteinen “muusikkokoulu”. En tiedä onko tämä jokavuotinen perinne, mutta ainakin tänä vuonna kolmosten yhteinen projektityö oli järjestää kaksipäiväiset rokkifestivaalit. Eli kaikki Rytmuksen kolme (neljä?) rinnakkaisluokkaa organisoivat kahden päivän tapahtuman. Bändejä oli yli 70 ja lavoja yhteensä neljä – eli ihan kunnioitettavan iso organisointiprojekti! Oppilaat huolehtivat itse kaikesta: markkinoinnista, lipunmyynnistä, tekniikasta, organisoinnista, roudauksesta – ja tietenkin esiintymisestä.

Vaikka Rytmus onkin muusikkolukio, kaikki oppilaat eivät luonnollisestikaan tähtää ammattimuusikon uralle. Jo ensimmäisessä vanhempainillassa noin kolme vuotta sitten, meitä vanhempia rauhoiteltiin, että viimeistään lukion tokan jouluna on kaksi kolmasosaa oppilaista todennut, että musiikki on rakas harrastus, mutta ei ehkä sitten kuitenkaan se tuleva ammatti. Niinpä Rytmus onkin onnistunut olemaan samanaikaisesti sekä erinomainen korkeakouluopintoihin johtava lukio, että luova, ammattitasoista muusikkokoulutusta tarjoava opinahjo.

Peetu kuuluu mitä todennäköisimmin siihen kahteen kolmasosaan, joka ei varmaankaan koskaan tule tekemään päätöikseen muusikon hommia. Siitä huolimatta oli aivan mielettömän hienoa nähdä eilen Live Night -tapahtumassa, kun tyttö soitti bassoa parissakin eri mahtavassa kokoonpanossa.

Kaikki Live Nightin bändit olivat cover-jotain. Peetun ensimmäinen bändi oli Runaways.  Ja nyt sitten seuraa se pakollinen äiskän nostalgiatrippikuvasarja. Tämä oli nyt ihan varmasti viimeinen kerta, kun olin missään omien lasteni koulun kevättapahtumassa. Pitkälle on päästy niistä Akonpuiston päiväkodin pupuesityksistä…

Tässä kuvassa näkyy koko Rytmus-Runaways. Kun katsoo kuvaa oikein tarkasti, voi tunnistaa bändissä Peetun  kavereita, jotka ovat muutenkin vilahdelleet blogissa. Ihania tyttöjä, nuoria naisia oikeastaan. 🙂

Basistin puukengät! Kaiken muun lisäksi myös esiintymisasut oli tietty mietitty huolella ja esikuvien habitusta tutkittu tarkoin. Tarkoitus ei ollut kuitenkaan kopioida vaan tehdä oma tulkinta, koskien siis koko esiintymistä, ja siksi puukengät toimivat mielestäni Peetun Runaways-asussa aivan täydellisesti.

Ensimmäinen keikka takana. Onnellinen ja adrenaliinihuuruinen Peetu. Dun on saanut kunnian (tai “kunnian”) pitää staran bassoa…

Karkki oli kirjoittanut samana päivänä aikaisin aamulla kevätlukukauden päätöstenttinsä. Ainakin Uppsalan yliopiston lakiopinnoissa on se tapa, että vuodessa on vain kaksi tenttiä, yksi keväällä ja yksi syksyllä. Jos et pääse tentistä läpi, et saa jatkaa opintojasi. Aika raaka meninki, mutta selittää osaltaan sen, miksi täällä ei ole pääsykokeita ja aloitusmäärät ovat aika valtavia. Tentti oli kuulemma mennyt ihan hyvin ja helpotushysteriaa lievitettiin pikkusiskon tapahtumassa.

Peetulla oli pieni tauko ensimmäisen ja toisen esiintymisen välissä. Tässä jonotamme yhdessä Spice Girlsin keikalle, joka muuten oli yksinkertaisesti mielettömän mahtava! Aivan käsittämätöntä, miten hyviä nuoret ihmiset voivatkaan olla!

Nojuu. Mietin kyllä, että tämähän on blogi eikä perhealbumi, mutta kuva Peetun valloittavan ihanasta tyttöremmistä (vasemmalta ylhäältä: Peetu, Liz, Dun, Becks, Greta ja Karkki) on vaan niin ihana, että eiköhän se tähän nostalgiapostaukseen sovi ihan hyvin…

Spice Girls! Otin pienen pätkän videotakin esiintymisestä. Tuntui kuitenkin, että olemme niin kaukana, että filmistä tulee vain ihan kauheaa suttua. Kotona sitten totesin, että iPhone on parempi kuin osasin odottaa. Eli olisi kannattanut filmata enemmän, puolen minuutin hätäpätkää en kehtaa tänne laittaa. Mutta uskokaa, kun sanon, että tytöt olivat kyllä ihan mielettömän hyviä!

Peetun toinen bändi oli Salem Al Fakir.

Aivan mielettömät tilat, noin niinkuin tällaista kaupunkifestivaalia ajatellen, rytmuslaisilla oli käytössään. Jo koulussa on kaksi hyvää, kiinteää esiintymislavaa ja sen lisäksi kaksi erinomaista lavaa noin 50 metrin päässä Dieselverkstadenissa.

Nyt kyllä harmittaa taas, että en jaksanut luottaa iPhonen videonkuvauskapasiteettiin. Valaistusolosuhteet Dieselverkstadenin pienemmällä lavalla olivat aika haasteelliset. Kuvasin pienen pätkän, mutta ajattelin siellä pimeässä, että eihän tässä ole mitään järkeä, kun muistikortille jää pelkkää mustaa söhryä. Kuitenkin kotona näin, että ihan hyvää ja tunnelmallista kamaahan siitä olisi tullut.

Jäi sitten tallentamatta, kun Peetu heitti ehkä maailmanhistorian eleganteimman bassosoolon. Damn!

Keikan jälkeinen adrenaliini-euforia vol. 2. Ja Karkki tietty pikkusiskon fiiliksissä mukana. (paita on muuten Whyred, housut Monki ja rusetti Dr. Denim, jos joku sattuu ihmettelemään…)

Peetu ja bändikaveri Eric.

Illan päätteeksi piti vielä napata virallinen posterikuva Peetusta. <3 <3 <3

Ja ettei tämä postaus nyt vahingossakaan jäisi alamittaiseksi, tässä vielä nautittavaksi Runaways-tyttöenergiaa á la Peetu & co..

Viime viikolla jatkui tylsä, mutta ilmeisestikin äärimmäisen tarpeellinen rehab-treenaus. Vältin hyppelyä ja juoksentelua, mutta tein ahkerasti (melkein) joka päivä fysioterapeutilta saamani jumppaliikkeet.

Tuo fysioterapia on muuten aika jännä juttu. En ole aikaisemmin käynyt missään vastaavassa ja välillä tuntuu, että ovatko nämä minun reaktioni ihan sellaisia kuin pitää. Viime tiistaina oli toka aikani fysioterapiassa. Ensimmäisen kerran jälkeen muistan olleeni aivan poikki ja nukahdin päänsärkyisenä huomattavasti normaalia aikaisemmmin. Jotenkin ajattelin tuolloin, että voihan se olla jotain muutakin väsymystä – eikä välttämättä johdu fysioterapiasta..

Tiistaina fiilikset itse käynnillä oli samat.. Aika “lällyn” oloisia perusjumppaliikkeitä testailtiin ja lisäksi fyssari “venyttteli” selkääni. Tuo venyttely tuntui lähinnä lääppimiseltä – eikä totta puhuakseni mitenkään erityisen tehokkaalta. Kun lähdin kotia kohti tunsin aivan jäätävää väsymystä ja vähintään yhtä jäätävää sokerihimoa. Jalat lyijynpainavina raahauduin kotiin, tankkasin vähän hunajaa ja taistelin pysyäkseni hereillä. Yhdeksältä illalla annoin periksi ja menin nukkumaan.

Vielä keskiviikkonakin tunsin itseni täysin voimattomaksi. Aamulla en voinut uskoa, että on jo aika herätä, vaikka olin nukkunut vähintäänkin reilut yöunet. Selkä tuntui aralta ja oli pakko liikkua pehmeästi ja varovaisesti. Vasta torstaina tuo väsymys alkoi helpottaa ja tunsin taas olevani enemmän oma itseni.

Paitsi, että nyt olen enemmän kuin ihmeissäni – mitä himputtia siellä fysioterapeutilla oikein tapahtuu??

TREENIT VKO 20

Maanantai, sauvakävely 40 min lihaskunto kotona 20 min

• Peetukaan ei mennyt Corepulseen, joten teimme yhdessä reippaan power walk -kierroksen Sickla Sjön ympäri ihanassa kevätillassa. Ja painelimme menemään niin, että tuli ihan kunnolla hiki – oikein mukavaa. Paitsi että vasta puolessavälin matkaa tajusin, että olin unohtanut sauvakävelysauvat kotiin… Oh well. :DD

Keskiviikko, SATS crosstrainer 30 min, lihaskunto 30 min

• Keskiviikoksi oltiin varattu Peetun kanssa Energy, mutta en uskaltanut lähteä hyppyyttään selkääni sitäkään vähää tunnille. Vetelin crosstraineria suht matalalla sykkeellä ja tein perusteelliset lihaskuntoliikkeet sillä aikaa, kun Peetu oli tunnilla. Ihan hyvä päätös, sillä tunnilla oli ollut sijaisohjaaja, joka oli kuulemma höykyttänyt ihan kunnolla…

Sununtai, pyörälenkki 1 h 30 min

• Mielettömän ihana kesäsää (melkein 25 astetta lämmintä!) houkutteli ulkoilemaan. Pyöräilin Peetun vanhalla mummopyörällä pitkin Söderin rantoja – ja oli kyllä ihan mahtavaa! Otin tosi rauhallisesti, mutta kyllä sitä ihan hyvän hien sai pintaan, vaikka ei millään mielettömällä racing-fiiliksellä ollutkaan liikkeellä.

Tälle viikolle on nyt bookattuna pitkästä aikaa boksingia. Sitä onneksi pystyy tekemään ihan hyvin hyppyjä vältellen. Samoin keskiviikoksi ollaan varattu Energy, mutta hiukan tässä vielä harkitsen, uskallanko sinne mennä vai en…

Torstaina on seuraava visiitti fysioterapeutille. Täytyy kyllä tunnustaa, että tuon viimeviikkoisen kokemuksen jälkeen suorastaan pikkuisen jännittää mennä sinne. En mitenkään haluaisi taas olla ihan kanttuvei montaa päivää. Toisaalta, jos sillä saa taas selän kuntoon, olen kyllä valmis kestämään ihan mitä tahansa…