Category: Oma elämä

Sain jo aikapäiviä sitten haasteen plokikisukamultani Finskiltä. On vaan ollut niin kamalan kiirettä koko ajan, kun on pitänyt jahdata kaikkia kärpäsiä, vahtia naapureitten touhuja, kaadella kukkamaljakoita ja pitää huolta riittävästä loikoilusta, etten millään ole kerinnyt koneelle. Mutta tänään sitten – ja oikein juhlan kunniaksi – päätin tassutella viisaat aatokseni tänne ihasteltavaksi.

Ja ettei tärkein unohtuisi: tänään on 3-vuotissyntymäpäiväni! Saa onnitella!! MIAU!

Koko nimesi?

Sunshine on oikea nimeni, mutta kaikki hoomanit sanoo vaan kissa tai kisu.

Harrastus, jota ihmisesi eivät täysin ymmärrä?

Ei ne kyllä tunnu ymmärtävän oikein minkään hauskan päälle. Joskus ne kyllä jahtaa sisään eksyneitä amppareita mun kanssa, mutta muuten saan ihan yksin huolehtia huonekalujen raapimisesta, tavaroiden tiputtelusta ja muusta hauskasta. Aika haka oon kyllä ompeluhommissa. Usein annan Mintun olla vähän mukana auttamassa, kun se niin kovasti haluaa.

Mikä saa sinut pörhistymään niskavilloista hännän päähän?

Tykkään pörhistyä ihan kamalan hurjan pelottavan näköisesti milloin mistäkin syystä. Esimerkiksi näkökentässä vilahtavat paljaat hoomin-nilkat on just hyvä syy pörhistellä oikein perusteellisesti.

Viimeisin tihutyösi ja saatiinko sen jälkiä koskaan korjattua?

Vai viimeisin… Tämä oli aika paha. Sekasorron ja karvastuksen aiheuttaminen Mintun meikkihyllyllä ja vaatekaapissa ei kai ole varsinaisesti tihutyö, vaan ihan normihommaa.

Saattaisin ehkä mainita tässä ne muutamat kaatamani ja maahan tiputtamani maljakot, pöydälle unohtuneet vesilasit ja iittalan Kivi-tuikut, mutta mitä sitä tuommoisia muistelemaan. Sitäpaitsi Mintun ilme, kun se herää yöllä pikkutunneilla maahan sirpaleiksi kolahtavan kukkamaljakon ääneen, on niin huikaiseva, että sillä taitaa sittenkin olla aika hauskaa myös. Ainakin se näyttelee hampaitaan pikkuisen saamaan tyyliin kuin silloin, kun sillä on kivaa…

Oudoin hellittelynimi, jolla sinua kutsutaan?

No hei, ihan niitä kaikkein järkyimpiä (elikkä lällyimpiä!) en tosiaankaan aio paljastaa. Peetu sanoo kyllä joskus mua kattilaks. Siis luulisi, että tyyppi, joka laittaa ruokaa melkein joka päivä, erottaisi, mikä on kissa ja mikä on kattila!

Mitä tekisit, jos kohtaisit vieraan kissan?

Kyllähän tuolla meidän pihalla näyttää jotain kissoja kuljeskelevan. Minun maailmassani olen The One And Only Cat Master of the Universe, enkä juuri muista piittaa.

Lempiruokasi?

TONNIKALA!! Olen aika kranttu. En suostu popsimaan purkkiruokia, mössöjä tai pahan makuisia nappuloita. Tonnikalaa menisi sen sijaan monta purkkia päivässä. Omnomnomnomnom….

Pidätkö valokuvattavana olemisesta?

No en todellakaan!! Tykkään kyllä tunkea viiksekästä karvanenääni kameran ja kuvattavien asioiden väliin varsinkin, jos kysymyksessä on päivän asun tai muun tärkeän blogijutun kuvaus. On aivan karmivaa, kun hoomanit sitten nappaavatkin mut ihan esiintymään kuvassa. En tykkää yhtään!

Mikä on rasittavinta mitä ihmisesi tekevät?

No tuon kameran kanssa heilumisen lisäksi on tosi rasittavaa, kun ne koko ajan komentaa kissa, ei saa pureskella kukkia tai kissa, ei saa raapia huonekaluja. Ja sit ne haluaa koko ajan lääppiä ja pussailla ja lässyttää…

Lempiloikoilupaikkasi?

Oi, loikoilu on lempipuuhaani! Erittäin vaikea valita lempparipaikkaa, mutta sanon kuiteskin, että Peetun sängyllä, lakanan alla on ihan parasta!

Mitä piirteitä arvostat ihmisessä?

Masun rapsutuskyky tulee ihan ensimmäisenä mieleeni ja säännöllisestä nappulahuollosta huolehtiminen. Tykkäisin kyllä kovasti, jos joku viitsisi heitellä hiirulaista jahdattavaksi vähän useammin ja kaivaisi sohvan alle jumittuneet super-pallot esiin. Mutta ei kai sitä kaikkea voi vaatia hoomaneiltakaan.

Mikä on suhteesi ulkoiluun?

Ulkoilu on ihan jees, jos sitä saa tehdä omalla partsilla. Minttu tosin saa ihan järkkyjä sätkyjä, kun ihan pikkiriikkisenkään yritän laajentaa maailmankuvaani parvekkeen kaiteen yli kurkistellen.

Silloin joskus pienempänä Karkki vei mua aika usein valjaissa käymään Suuressa Maailmassa. Jotenkin tuo sama piha, joka parvekkeelta käsin näyttää niin mukavalta, olikin yhtäkkiä ihan järkyttävän pelottava paikka. En tykännyt yhtään! Tassut hikoillen hinkusin aina kotiin. Onneksi nuo ovat nyt lopettaneet moiset hullutukset ja saan ihan rauhassa poukkoilla omalla rakkaalla reviirilläni.

Tämä on muuten yksi lempparikuvistani! Jotenkin tässä on kuvaaja onnistunut vangitsemaan sekä älykkyyttä säihkyvän katseeni, elegantit valkoiset viiksikarvani sekä pehmoisena kiiltelevän turkkini yhteen ja samaan kuvaan. Masterpiece, vaikka itse sanonkin! 

Mitä mieltä olet viiksekkäistä tytöistä?

Eli itsestäni!? Olen mielestäni hiukean fiksu otus ja muutenkin ihana. Lisäksi olen maailman paras kämppis ja loistavan hyvää seuraa. Vähintään.

Mikä on suosikkiötökkäsi?

Kaikki ötökät ovat vähintäänkin kiinnostavia. Jahtailen partsilla amppareita, mutta Minttu ei tykkää siitä yhtään. Suosikkiötökkäni taitaa olla kärpänen, vaikka kyllä muutkin toimii, kunhan vain ei ole liian isoja.

Miten saat parhaiten tahtosi läpi?

Hmmm. Nyt en oikein ymmärtänyt kysymystä.. Minun tahtoni on laki, joten ei tule kysymykseenkään, ettenkö saisi sitä läpi. Saman kysymyksen voisi esittää Mintulle tai Peetulle. Kyllä hekin joskus saavat tahtonsa läpi. Ainakin annan heidän hetken aikaa ymmärtää niin!

Erityistaitosi?

Olen tosi näppärä juomaan vettä suoraan hanasta! Teidän pitäisi kuulkaa nähdä, miten hienosti asennan tassuni lavuaarin reunoille ja litkin kylmää vettä hanasta. Pitäisi vielä opetella avaamaan hana itse, niin saisin aina halutessani juoda juoksevaa vettä ällön kupissa seisoneen veden sijaan.

Perhetaustasi? 

Kissaperheessäni minulla oli yksi sisko ja yksi veli kissaäidin lisäksi. Äitini oli todellinen arkajalka ja varmaan siksi säntään itsekin automaattisesti sängyn alle turvaan aina, kun jotain liian jännää tapahtuu. Onneksi Minttu ja Peetu tulivat hakemaan mut tänne ja osaksi uutta perhettäni. Elikkä nykyään perheeseeni kuuluu hooman-äiti ja kaksi hooman-siskoa.

Puuh – kylläpäs on kovvoo hommoo tää plokkaaminen! Taidanpa käydä lipomassa ruokakupista viimeiset synttäri-tonnikalat ja kaivautua sitten Peetun sängyn lakanan alle vähän huilimaan.

Nakkaan tietty haasteen kaikille plokikisuille napattavaksi!

MIAU!

Sunshine 

Ei tarvitse matkustaa sen pidemmälle kuin entiseen kotikaupunkiinsa, kun sitä jo oppii paljon kaikenlaista. Pääasiassa itsestään. Niinkuin, että miten voi olla mahdollista, että tämä on noin ziljoonannes kalenterin mukaan kesään ajoittunut matka, jolle lähden matkalaukku pakattuna täyteen vaatteita, mutta päädyn kulkemaan about samoissa vetimissä koko reissun ajan? Opin siis, että ikuisen aikaoptimistin lisäksi sisälläni asuu patologinen kesäsääoptimisti. Toki tällä reissulla ehti hiukan tuulettaa shortsejakin. Tällä hetkellä fiilis on kuitenkin se, että päälläni on ollut tasan kaikki mukaan varaamani lämpimät vaatteet, kaikki yhtäaikaa. Plus tennarit. Käyttämättöminä kotiin palaa epälukuinen määrä hellemekkoja ja parit bikinit – eikä niitä lipsujakaan paljoa mökkijuhannuksen jälkeen ole kaivannut.

Aikuinen – siis ilman lapsia – toteutettu visiitti Särkänniemeen oli myös avartava.  Eipä enää nykypäivän lapsukaiset voi lähteä iltasella kävelyretkelle katsomaan hylkeitä tai muuten vaan fiilistelemään Näsinneulan juurelle. Koko alue on suljettu fun factoryksi ja maksu peritään kaikilta porttien sisään hinkuaville. Nooh, maailma muuttuu Minttusein, niin se vaan on. Toisaalta tuollainen kaiken kattava ranneke on kieltämättä kätsy. Eipähän tarvise olla kaivamassa kuvetta jokaikisessä käänteessä.

En nyt mitenkään voi olla tässä leuhkimatta, että pienen kannustuksen ja tsemppauksen jälkeen uskaltauduin Särkässä hyppäämään sekä Tornadon että MotoGeen kyytiin!! En olisi ikinä uskonut, että selviän hengissä moisista yrjömyllyistä – saatika, että olisin sitä mieltä, että se oli ihan tajuttoman kivaa! Adrenaliini-kicksit pani polvet tärisemään ja tasaisin väliajoin piti muistuttaa itseään, että kannattaa välillä myös hengittää, mutta en muista, milloin olisi ollut niin kreisihauskaa!

Lomaviikko hulahtaa ohitse vielä nopeammin kuin tavalliset arkiviikot, mutta kotoa poistuminen kannattaa. Tuskin muistan enää aikaisia aamuherätyksiä ja työpaikan ovikoodeja. Vielä olisi muutama päivä lomaa jäljellä. Enhän ole epäreilu, kun itsekkäästi toivon muutamaa bikini-aurinkoista päivää tähän? Eihän se keleistä ole kiinni… mutta ihan aikuisten oikeesti olisi nyt kiva kerran tämänkin loman aikana vaikka ihan läkähtyä kuumuudesta. Lupaan, että en valita.

Matkailu avartaa välillä myös aivan ennalta-arvaamattomalla tavalla. Kehräsaaressa Tampereella törmäsin söpöön pieneen käsityöläisten pitämään putiikkiin. Siellä silmäni osui tutunnäköiseen nimeen…

Onkohan multa mennyt nyt jotain ohi, vai onko Moksu tosiaan ryhtynyt myös designeriksi? Vai onko nyt koittanut se hetki, kun bloggarienkin pitää tuotemerkkisuojata oma nimensä?

Kaikkea sitä oppii, kun matkustaa…

Mintun Juhannusviikonlopun rakennuspalikat:

  • aurinkoa (olisi saanut olla enemmänkin)
  • sadetta (vähempikin olisi riittänyt)
  • saunomista rantasaunassa (koko pitkä pilvinen juhannuspäivä!)
  • uimista ja talviturkin kastaminen (vesi oli kyllä kylmää Roineessa)
  • rillausta (mikään ei voita grillattua ruokaa, ei mikään!)
  • henkeviä keskusteluja (maailma on taas paaaljon parempi paikka)
  • vähemmän henkeviä keskusteluja (keskeinen ongelma: kuka esittää männävuosien hitin “Läähätän ja läkähdyn”)
  • litrakaupalla mansikoita (päästivät Mintun torille, ostin sitten “kotimaisia” – eli ruotsalaisia. Kelpasi kyllä kaikille)
  • huikeita break dance -esityksiä Raptorin tahtiin (ou beibi)
  • maailman parasta avotulella savustettua lohta (herkuttelukeskeisen juhannuksen tähti)
  • nurmikkotanssit Popedan tahtiin (kyllä, olen kotoisin Tampereelta :D)
  • pottujen rapsuttelua saunarannassa (meditatiivisempaa kuin jooga)
  • hyviä ystäviä (luv u 4 evö!)
  • ja ihanihan pikkuriikkisen jalkapalloa (viva Italia!!)

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään olisi vielä tiedossa ihana – ja yllättävästi myös ihanan aurinkoinen – päivä Tampereella ennen huomista kotimatkaa.. On varmaan pakko ehtiä pyörähtämään myös Stockan tänään alkaneessa alessa. Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka löytyisi jotain kivoja tuliaisia kotiin!

Ihanaa juhannuspäivää kaikille! Toivottavasti jussit sujuivat leppoisasti ja tyynyn alle poimitut taikakukat toimi mallikkaasti.

Suomalaiset juhannuksenviettotavat ovat hyvin lähellä ruotsalaisia. Joitakin erojakin on. Juhannussalko, “Pienet Sammakot”, juhannuslounas nubbe-lauluineen etc. ovat hämmästyttävän totta vaihtoehtoisemmissakin juhannuksenviettoporukoissa.

Näin juhannuspäivänä voi ehkä olla iloinen ainakin siitä, että ei ole edellisiltana taistellut verisesti Irma-tädin kanssa köydenvedossa tai hävinnyt pussihyppelyä Janille 7 v.. Jotain etua suomalaisistakin perinteistä. 😀

Tuntuu, että ainakaan Tukholman keskustassa ei voi ottaa askeltakaan ilman, että joutuisi jonkun joko kaupallisen tai hyväntekeväisyystarkoituksissa hyökkivän feissarin uhriksi. Ei minulla mitään heitä vastaan ole – kaikki tekevät työtään joko rahasta tai rakkaudesta; hyvän asian puolesta. Ammattimaisten feissareitten lisäksi varsinkin keväällä saa kaduilla todella pujotella väistääkseen muovikukkarintapinssejä (majblomman) myyviä tähtisilmäisiä lapsukaisia. Lisäksi noin jokatoisella kaupan kassalla myydään milloin minkäkinlaista satiininauhan lenksukkaa, timangipinssiä tahi muuta krääsää hyväntekeväisyyden nimissä.

En todellakaan vastusta hyväntekeväisyyttä, enkä rahan keräystä erilaisiin tarkoituksiin. En vain kertakaikkiaan halua itselleni mitään pinkkiä satiininauhalenksua, muovikukkaa tai muutakaan romua todistukseksi siitä, että olen ollut hyvä ihminen ja tukenut jotain noin ziljoonasta kipeästi avustusta kaipaavasta hankkeesta tai järjestöstä.

Noin about ainoa hyväntekeväisyyshärpäke, joka on mielestäni ihan oikeasti hieno, on ruotsalaisen Sophie by Sophien Childhood -järjestölle suunnittelema rannekoru. Asiaan ei tietenkään vaikuta mitenkään, että ihana prinsessa Madeleine on sekä järjestön suojelija että käyttänyt ko. rannekorua ahkerasti erilaisissa yhteyksissä. 😉

Ilahduin aika kovasti, kun sain sähköpostiini Lindexin lehdistötiedotteen, jossa kerrottiin vaatefirman yhteistyökampanjasta muotitalo Missonin kanssa. Syyskuun 25. päivä kauppoihin ilmestyvän malliston myyntihinnasta luovutetaan 10 % rintasyövän vastaiseen kamppailuun. Lisäksi rintasyövän vastaisen työn tukemiseksi lanseerataan hieno roosa nahkarannekoru, jonka myyntihinnasta lahjoitetaan 50 % Roosa nauha -rahastoon. Rannekorun hinta on 10 euroa.

 

Täytyy sanoa, että todella t o d e l l a pitkästä aikaa tässä on hyväntekeväisyystuote, jonka ihan tosissani haluaisin omistaa. Toivottavasti se on aitoa nahkaa. Lehdistötiedotteesta saa sen käsityksen, että koru on nimenomaan nahkainen, mutta 10 euron hinta pistää kyllä epäilemään… Tekonahkaista lenksuraa en ranteeseeni halua, vaikka miten olisi Missoni ja hyväntekeväisyys samassa paketissa.

Old stuff