Tässä muutama vinkki erinomaisiin kahviloihin ja ravintoloihin viime viikonlopun Berliinin reissultani!

Berliinin ruokakulttuurista ei voi puhua mainitsematta aamiaista! Koko kaupunki tuntuu rakastavan tuota päivän tärkeintä ateriaa. Jokaikisestä kahvilasta, kuppilasta ja baari-ravintolasta saa aivan mielettömän herkullisia ja kauniisti aseteltuja  aamiaisannoksia.
Aamupalaa tarjoillaan yleensä pitkälle iltapäivään – ja siksi moni kai olisi valmis kutsumaan ateriaa brunssiksi. Itselleni tulee kuitenkin brunssi-sanasta mielleyhtymä buffet-tyyliseen syömiseen joko niin, että ruoka haetaan tarjoilupöydältä tai niin, että tarjoilut “kiertävät” pöydässä. Berliiniläinen kahvila-aamiainen on kuitenkin usein valmis tai räätälöity annos, jonka voi toki jakaa seurueen kanssa, mutta periaatteessa se on tarkoitettu yhdelle nautittavaksi.

Valinnanvaraa aamiaisannoksissa on yleensä paljon eikä hinta huimaa päätä. Esim. tuo kuvassa oleva käsefrüstuck, joka sisälsi neljää erilaista juustoa, voita, vihanneksia, hedelmiä, keitetyn luomukananmunan, itse tehtyä marmeladia, luonnonjogurttia, tsatsikia ja kahta eri tuoretta (lämmintä!) leipää maksoi 6,90 euroa. Lisäksi sitten tuorepuristettua appelsiinimehua ja kaffetta.

Useimmissa paikoissa aamiaista voi syödä tosiaan pitkälle iltapäivään. Se sopii itselleni tosi hyvin, sillä kovin aikaisin tai heti herättyä en oikein saa kurkustani muuta kuin kahvia alas. Hetken kun on puuhaillut jotain muuta, kenties jopa tepsutellut pienen lenkuraisen, tilanne onkin sitten jo aivan toinen. En mitenkään käsitä, että jotkut voivat mättää itseensä tukevan aamiaisen kaurapuuroineen samantien, kun ovat nousseet sängystä!
Berliiniläiset ovat kanssani onneksi samoilla linjoilla. Aamupäivinä kahvilat ovat mukavalla tavalla täynnä kaikessa rauhassa aamiaisesta nauttivia ihmisiä. Sinänsä ihanaa, sillä elämänmenon tarkkailu on yksi matkailun hauskimpia puolia.

Kävimme kaikkina vierailuni kolmena aamuna aamiaisella eri kahvilassa Karkin asuinkulmilla Schönebergissä. Jokainen ihanista – ja todella hyviä aamiaisia tarjonneista – kahviloista sijaitsee Leberstraße -kadun varrella. Tämä ihan vain tiedoksi, jos nyt joku sattumalta on menossa samalle suunnalle.
Perusvinkkini on kuitenkin, että kivoja kahviloita ja herkullisia aamupaloja on erittäin helppo löytää. Hinnat ovet edulliset, joten ei ole mitään syytä tyytyä puolivillaiseen ketjukuppilaan tai bulkkisämpylään. Itseasiassa menisin jopa niin pitkälle, että suosittelen harkitsemaan todella tarkkaan, mikäli majoitukseen pitää hankkia aamiainen lisämaksua vastaan. On huomattavasti hauskempi syödä joka päivä uudessa, tunnelmallisessa kahvilassa, joita löytyy lähes joka kulmalta, kuin maksaa ylihintaa hotellin kuivakasta buffetista.


En painanut erityisesti mieleen niiden kahviloiden nimiä, joissa Karkin kanssa käytiin aamiaisella, mutta pienellä googlettamisella löytyi ainakin vähän lisätietoa.

• Ensimmäinen aamu, perjantai: Nosh Deli
• Toinen aamu, lauantai: Mütlich
• Kolmas aamu, sunnuntai: Café Taubenschlag

Suosittelen kaikkia tosi lämpimästi! Tuossa viimeksi mainitussa Karkki on ollut kavereittensa kanssa myös iltaa istumassa ja kuulemma heidän risottonsa on myös aivan älyttömän hyvää!

Veren sokeritasapainosta ei tarvitse muutenkaan olla kovinkaan huolissaan. Kaikenlaista kioskia, leipomoa ja muita houkutuksia on vieri vieressä. Muistan edelleenkin shokkini, kun 16-vuotiaana päädyin ensimmäisellä Interrailillani Saksaan ja näin jätskikioskin ziljoonat makuvaihtoehdot. Koko siihen asti kuulemani hokema “Suomessa on maailman paras jäätelö” päätyi välittömästi samaan romukoppaan kuin “on lottovoitto syntyä Suomeen” sitten vähän myöhemmin…
Perjantaina iltapäivällä vuokrasimme Karkin kanssa pyörät ja lähdimme seikkailemaan Tiergarteniin. Siitä lisää seuraavassa Berliinivinkit-postauksessa, mutta yksi fillariretken päätarkoituksista oli mennä syömään illallista Karkin löytämään huipputunnelmalliseen biergarteniin.

Biergarten Am Neuen See sijaitsee Tiergartenin eteläisessä länsikulmassa pois vilkkaasti liikenneöityjen katujen hulinasta, rauhallisen veden äärellä. Kaikkina näinä aktiivisina blogivuosinani en ole onnistunut oppimaan kuin kaikkein alkeellisimmat kuvankäsittelytaidot, mutta ehkä tuo karttaan biergartenin kohdalle piirtämäni ruksi ja siihen johtava nuoli kuitenkin erottuvat kuvasta…

Biergartenissa juodaan tietysti olutta. Toki tarjolla on muitakin vaihtoehtoja, viiniä ja virvoitusjuomia. Karkin suosikki on “Radler”, joka on puoliksi limpparia (yleensä sprite tai fanta) ja puoliksi olutta. Hikisen päivän suolapalaksi suosittelen perinteisten pähkinöitten tai sipsien sijaa pretzel-suolapullarinkulaa. Parhaimmillaan pretzel on aivan tuoreena, hyvin suolattuna ja mahdollisesti voilla höystettynä. Vähän kuin söisi suurta pehmeää suolatikkua!
Am Neuen See -biergartenin yhteydessä on mahdollisuus lainata soutuveneitä. Vaikutti todella suositulta aktiviteetilta, vaikka mitään pelastusliivejä tms. ei todellakaan ollut tarjolla…
Biergarten on ylipäätään tutustumisen arvoinen ilmiö. Meininki on se, että alueella on yhdessä kohtaa rakennelma, josta saa eri luukuilta ruokaa (yhdestä luukusta yleensä vain yhdenlaista ruokaa) ja yhdestä juotavaa. Halutut asiat kootaan tarjottimelle/käteen ja maksetaan ulos mennessä kassalla. Ravintola-alue on usein tosi suuri ja puistomainen. Oma paikka löytyy pitkien pöytien äärestä yksinkertaisilla penkeillä istuen. Tunnelma on iloinen ja mutkaton – biergartenissa viihtyy vanhat ja nuoret yhdessä lapsiperheiden ja bisnes-pukujen kanssa. Tosin en tiedä, jos meno riehaantuu kovastikin myöhempään iltaan mennessä, mutta ainakin vielä puoli kymmenen aikaan olo oli kuin isolla perhe-piknikillä tai rennoissa sukujuhlissa.

Lauantaina juhlittiin Karkin 25-vuotissynttäreitä. Berliini on varmasti täynnä toinen toistaan coolimpia drinksu-baareja, mutta mitään kattavaa listaa niistä on ihan mahdoton tehdä. Yksi hypetetyimmistä on Karkin mukaan Neue Odessa Bar hipster-alue Mitten ytimessä, osoitteessa Torstraße 89. Oikein kiva baari minustakin – eikä tällainen täti-ihminenkään tuntenut siellä oloaan oudoksi ainakaan ennen illallista nautittujen aperitiivien aikaan.
Kaksi vinkkiä Neue Odessa Bar -visiitille: ensinnäkin paikan must drinkki on “Moscow Mule”. Herkullinen versio vodka-lime-inkivääri -juomasta, joka löytyi vähintään jokatoisen vieraan kädestä. (Katsokaa: sielläkin ollaan kurkku-drinksussa -faneja!). Ja toinen: kantsii käydä vessassa – se on elämys!

Illallisravintolavinkki on melko vähän aikaa sitten osoitteessa Linienstraße 160 avattu Lokal. En ihan tarkkaan tiedä, miten kauan ravintola on ollut olemassa, mutta ainakin Googlen karttojen Street view:ssa näkyy ihan joku muu ravitsemusliike. 😀
Illallisemme Lokalissa oli täydellinen – eli voimme yhtyä täysin rinnoin niihin ylistäviin mielipiteisiin, mitä netistä luimme ruokapaikkaa valitessamme. Ensinnäkin palvelu oli erinomaista, huomaavaista, aidosti ystävällistä ja meistä pidettiin hyvää huolta, vaikka ravintola oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Meille tuotiin jopa telttatuolit ja kuplajuomaa kadulle, kun jouduimme odottelemaan hetken pöydän vapautumista ja kaikki baari-paikat ja ulkopöydätkin olivat ihan täynnä.
Ruoka oli herkullista, oivaltavaa ja mukavalla tavalla tuttua kokeellisuudestaan huolimatta. Kaikki raaka-aineet ovat lähituotettuja, yrtit ja salaatit ravintolan omalta kasvimaalta. Söimme yhteensä neljä annosta – alkupalat ja pääruoat molemmille – kalaa, kasviksia ja villisikaa (!!). Villisika oli täysin uusi tuttavuus ja jännästi kotoisen possun ja toisaalta riistan makuinen. Lisukkeena haudutettuja juureksia ja mansikoita. Niiiiin hyvää – niinkuin kaikki muukin mitä söimme.

Jälkkärille ei valitettavasti jäänyt tilaa (sori Karkki, että painostin alkupaloihin!!), mutta viereiseen pöytään kannetut juustokakun palat näyttivät kyllä ihan mielettömän hyviltä nekin.
Sisustus Lokalissa on jotenkin jännästi tukholmalainen: erilaisia pinnatuoleja, patinoitunutta puupintaa, betonia ja tärkättyjä valkoisia pöytäliinoja. Voisin kuvitella, että kotikulmilta löytyisi jotain samantyylistä. Muuten elämys oli kyllä täysin berliiniläinen ja viihdyimme ravintolassa niin pitkään, että taisimme olla yhdet viimeisimmistä asiakkaista.
Jos ei siis vielä käynyt selväksi: suosittelen Lokal-ravintolaa erittäin lämpimästi (ja Karkki myös!). Myös hinta-laatu -suhde oli mielestäni enemmän kuin kohdillaan!
Tässä oli nyt ensimmäinen, ruokailuun ja ravintolavinkkeihin keskittyvä Berliinivinkit 2015 -postaus. Seuraavaksi kerron muutaman kivan ja vähän perinteisistä turistihommista poikkeavan meno- ja tekemisvinkin.

Tänäiltana, ihan tuossa noinabout reilun tunnin päästä kaasuttelee kiitoradan päässä lentsikka, Minttu kyydissään ja määränpäänä Berliini. Niin kivaa!!
Vietän pitkän viikonlopun Karkin luona ja tarkoitus on tutustua neidon kotikulmiin, yliopistoon ja suosikkipaikkoihin. Ensin ajateltiin, että kierretään kaikki viralliset nähtävyydet, joihin en ole aikaisemmilla reissuillani ehtinyt, mutta sitten päätettiin, että jätetään suunnitelmat aika avoimiksi. Tärkeintä on, että saadaan hengata yhdessä ja päätetään vähän säidenkin mukaan lähdetäänkö pyöräileen vai kierteleen museoissa.
Sen verran on nyt päätetty kuitenkin, että pääsen tutustumaan Deutscher Bundestagiin (sikäläinen eduskunta tietääkseni), joka on Karkin mukaan tosi mielenkiintoinen vierailukohde. Sinne pitää oikein varata aika ja siksi tuo piti lyödä lukkoon jo etukäteen.

Ensi viikolla, kun olen taas kotiutunut, onkin sitten luvassa todennäköisesti vähän toisenlaisia Berliini-vinkkejä kuin aikaisemmin!

On aika erikoinen fiilis hiippailla toimistolla lähes yksinään, kun kaikki muut ovat lomilla. Melkein kuin olisi duunissa ihan eri paikassa kuin normaalisti – tai kesätöissä. Meiliboksiin putoilee vain harvakseltaan viestejä ja nekin vähät ovat sisällöltään enemmän informatiivisia kuin vaativia. Työpaikan yleinen tempo tasaantuu ja pulssi laskee lähelle leposykettä.
Nyt on juuri se legendaarinen – jopa hiukan mystinen – hetki toimistolla, kun kaikki ihan vähän oikeasti hiljenee. Mikä tarkoittaa sitä, että nyt pitäisi tehdä kaikki ne jutut/projektit/tehtävät, joita normaalin arjen ad hoc -hässäkässä on siirtänyt siihen, kun on vähän rauhallisempaa. Yleensähän tuo aika ei koita milloinkaan, sillä silloin ihminen on lomalla. Mintun vapaat ajoittuu nyt tänä kesänä niin, että saan viettää useamman viikon lähetulkoon ypönä officella.

Ei ole siis mitään tekosyytä olla tarttumatta “rauhallisempia aikoja” odottaneisiin isoihin, keskittymistä vaativiin projekteihin. Jotenkin se vaan tuntuu ihan älyttömän vaikealta. Kun on tottunut siihen, että koko vuosi on täynnä hässäkkää, isompia ja pienempiä tulipaloja riittää sammutettavaksi ja dead linet seuraavat toisiaan hengästyttävällä tahdilla, on näköjään varsin haastavaa ryhtyä toimeen, kun aikaa on vaikka kuinka (niin on kyllä haravoitavaakin…) eikä varsinaista projektin päätöspäivää ole merkitty kalenteriin.
No, “peruna kerrallaan” – niinkuin sanotaan. Pitää vain aloittaa yhdestä kulmasta ja olla hengästymättä homman suuruudesta.

Peetulla ei tosin ole samanlaisia ongelmia omassa kesätyössään. Asiakaspalveluhommissa riittää sarkaa vuodenajoista riippumatta. Ja sehän on tietty sikäli hyvä, että muuten kesälomasijaisia ei tarvittaisi ollenkaan.
Ruutuvekkari toimii Peetun kesäisenä toimistoasuna. Valkoisen teepparin kanssa kokonaisuudesta tulee ihanan raikas ja tolppakorot täydentää hienosti (ja tekee muutenkin pitkistä sääristä noin kilometrin pituiset!).

 

• t- paita, Primark
• hame, Monki
• sandaalit, Carin Wester

Vähän vaikuttaa siltä, että koko Tukholma on aloittanut kesälomansa tämän viikon alusta. Ihmisiä on niin vähän liikkeellä, että tuntuu kuin olisi aikainen sunnuntai-aamupäivä koko ajan. Toimistollakin oli niin hiljaista, että piti oikein vilkaista, että kai tänään nyt kuitenkin on maanantai.
Olisi voinut kuvitella, että aamuinen työmatka julkisilla kulkuvälineillä olisi sujunut tosi noileesti, kun sekä ihmisiä että kanssaliikennettä oli sen verran harvassa. Toisin kuitenkin kävi – taisi olla kesätyötekijät puikoissa niin busseissa, tunnelbanassa kuin paikallisjunissakin. Itselläni ei ole mitään tarkkoja työaikoja, mutta Peetun piti tekstata pomollensa, että tulee “vähän” myöhässä. Vastauksen perusteella sielläkin oli puoli toimistoa myöhässä samasta syystä. Maanantai on näköjään maanantai myös heinäkuussa.

Tosin ihan mitenkään erityisen heinäkuumaiselta ei ole tänään tuntunut. Koleus ja keskipäivän sadekuurot toivat paremminkin mieleen marraskuun… Voin kertoa, että pikkuisen vilutti varpaista tuossa tämänpäiväisessä asussa. Haha! Aamulla vain ei voinut vielä mitenkään uskoa tai aavistaa, että viikonlopun superhelteet kääntyisivät näin nopeasti taas pakkasen puolelle. Joku katossa kuuntelemassa istunut kärpänen voisi kylläkin muistuttaa, että Peetu luki eilen illalla ääneen säätiedotusta, jossa juurikin luvattiin jääkauden paluuta. Mintun valikoiva kuulo ei vain näköjään suostunut moista viestiä vastaanottamaan.
Onneksi tuli sentään napattua farkkutakki harteille aamukiireessä, vaikka juuri silloin se tuntui aivan täysin turhalta liikavarustelulta.

Jotenkin tuntuu, että olen onnistunut käyttämään tämän järkyn pitkän ja kylmän kevään (joka ei näköjään jaksa muuttua pysyvästi kesäksi) aikana koko säästävalittamiskiintiöni. Niinpä tavoistani poiketen toteankin vain optimistisesti: kyllä se siitä vielä, ei ne lämpimät eiliseen loppunut, vielä pääsee iltauinnille, laituriloikoilemaan ja parvekegrillailemaan. Kesä tulee vielä takaisin!
Nyt myöhäisiltana taivas on jo hiukan kirkastunut ja aurinkokin paistelee lupaavasti. Parempi asennoitua siihen, että viime viikonlopun ihanat helteet eivät nyt heti tule takaisin, mutta kyllä tämäkin on jo hyvä. Kun kaikki päivät tulee vietettyä jokatapauksessa toimistolla, nautin enemmän valosta ja auringosta ikkunan takana kuin varsinaisesta helteestä.

• t-paita, Rika
• hame, Mintun ompelimosta (kangas Marimekon, Fujiwo Ishimoton suunnittelema “Perhonen”)
• sandaalit, Charles Jourdan

Aina ei ryhmäselfien – tai selfien ylipäätään –  ottaminen ole onnistuakseen. Tässä oli tarkoitus ikuistaa Riminin Arco d’Augusto ja samalla poussata kesälomalaisen hehkeänä. Itseasiassa näin jälkeenpäin tuo vasemmanpuoleinen näyttää kyllä ihan julkaisukelpoiselta, mutta Tinnin kännykän näytöllä kaikki otokset joutuivat kyllä hylättävien kastiin. Ja kasvaahan tuo takana oleva auto hiukan hassusti meidän päästä…
Ennen matkalle lähtöäni sain kuulla aika monenlaisia juttuja Riministä aina, kun kerroin suuntaavani juuri sinne. Monet olivat sitä mieltä, että paikka on ihan turistien pilaama ja karsea party-party -paikka, johon tällaisella aikuisella naisporukalla ei ole mitään asiaa. No, täytyy sanoa, että ennakkotietojen vastaisesti Rimini on todella viehättävä, täynnä historiaa ja kiinnostavaa kulttuuria oleva matkakohde, joka sopii myös sellaiselle, joka ei välitä viettää koko viikkoa meren rannalla loikoillen.
Tässä muutamia vinkkejäni toisenlaiseen Rimini-kokemukseen.

Riminin vanha kaupunki ei ole mitenkään mahottoman suuri, mutta sitäkin viehättävämpi. Tunnelmalliset piazzat, kauniit rakennukset ja jopa antiikin ajoilta peräisin olevat kauppapaikat ovat kiinnostavaa ja jollain tavalla koskettavaa katseltavaa. Keitä oli ne ihmiset tuhat vuotta sitten, jotka täällä tallailivat samoja polkuja? Mistähän he haaveilivat ja unelmoivat? Millaisia oli heidän murheensa?
Pyöräteline Riminin tyyliin.

Vuonna 1998 Riminin keskustaan alettiin rakentaa uutta kauppakeskusta. Perustuksia kaivettaessa löytyikin antiikiin aikainen, varsin hyvin säilynyt asumus upeine mosaiikkilattioineen. Osoittautui, että ainakin osa rakennuksista oli ollut antiikkisen kirurgin vastaanotto. Paikalta löytyi laaja valikoima myös kirurgihommissa käytettyä välineistöä.
Kaivausten viereisessä kaupunginmuseossa voi käydä ihmettelemässä antiikkisia kirurgin työkaluja…

Tällä hetkellä olin aikas onnellinen modernista lääketieteestä…

Menimme kaupunginmuseoon vain tsekkaamaan kirurginvehkeitä, mutta yllätykseksemme siellä oli pari muutakin kivaa näyttelyä, jotka tuli tsekattua.

Toinen näyttelyistä esitteli italialaisen, Riminiltä kotoisin olevan kuvittajan ja taiteilijan René Gruaun teoksia. Gruau teki aikoinaan tosi paljon myös mainospiirroksia ja varmaan siksi osa piirroksista tuntui jotenkin tutuilta, vaikka en voi väittää, että olisin tuntenut taiteilijaa nimeltä tätä ennen. Tuossa yläkuvassa on Gruaun työ vuodelta 1956, jota on käytetty Diorin Diorissimo -tuoksun markkinoinnissa.


Tämä kuva on omistettu arkkitehdiksi opiskelevalle Peetulle!

Toinen “yllätysnäyttely” perustui elokuvaohjaaja Federico Fellinin päiväkirjoihin, ideapiirroksiin ja kuvituksiin. Näköjään meillä on Tinnin kanssa teemana, että aina reissuillamme törmäämme johonkin kuolleeseen leffasuuruuteen. Gotlannissa pällistelimme Ingvar Bergmanin hautaa ja nyt Fellinin jäämistöä.


Ihan ei kielitaito riittänyt tulkitsemaan, mutta jotain terkkuja ruotsalaisille tuossa näyttäisi olevan (“Hei! Sveccia!!!”)
Perinteisempää kauneutta voi ihastella Riminin tuomiokirkossa.


Kauniita yksityiskohtia, ihanaa rauhaa ja helpotusta kuuman päivän viileyteen. Suosittelen lämpimästi pistäytymään, vaikka muuten jäisikin kulttuurit Riminin reissulla vähemmälle. Kuvaaminen on tuomiokirkossa sallittu, mutta mihinkään – edes kaiteisiin – ei saa koskea. Tinni tässä ikuistaa suloisen palleroisia kerubi-reliefejä.

Auguston riemukaaren lisäksi löysimme toisenkin, huomattavasti pienemmän riemukaaren (pikku riemun kaari?). Se ei ehkä ole ihan niin huikea olemukseltaan, mutta kertoo kyllä, että Riminillä kierrellessä historia tulee vastaan melkein joka nurkan takana – ihan kuten missä tahansa kiinnostavassa italialaisessa kaupungissa tai kylässä. Eli jos vain vähänkään vaivautuu, löytyy todella toisenlainen Rimini, joka on kaikkea muuta kuin turistien kansoittama massarantakohde!

Ihanan aurinkoiset ja lämpöiset terkut täältä Italiasta! Tähän mennessä Rimini on ollut aivan mahtavan upea lomapaikka – enkä oikein edes tajua, mistä maine ylikansoitettuna turistikohteena oikein edes tulee. Siis onhan täällä toki meidän lisäksemme myös muita turisteja, mutta myös selvästi paljon pidempään viipyviä matkailijoita. Ehdottomasti eniten tuntuu kuitenkin olevan italialaisia – joko paikallisia tai kotimaanturisteja. Ja siitäkin syystä fiilis on ihan – ja ihanan – autenttinen.
Meidän hotelli on 200 metrin päässä merenrannasta. Merivesi on suolaisen suloista ja suorastaan yllättävänkin lämmintä. Tänään oli tosin sen verran kova tuuli ja merenkäynti, että punaiset varoitusliput hillitsivät isompia aalloissalillumisintoiluja.

Tuulen ansiosta ilma on ollut hyvin miellyttävä. Eli vaikka aurinko onkin porottanut lähes pilvettömältä taivaalta, olo ei ole ollut lainkaan tukala varsinkaan rannalla. Niin ihanan leppoisaa ja mukavaa, että sitä on vaikea pukea sanoiksi. Ehkä kuvaavaa on se, että jo nyt tuskin muistan, mikä viikonpäivä on menossa (no se on se “loma”-niminen viikonpäivä!!) ja muutenkin elämän tempo on solahtanut ihanaan, nukkumisen ja syömisen rytmittämään tahtiin.

Kävi myös sellainen hieno tsägä, että täällä sattuu olemaan juuri nyt paripäiväinen Al Meni -niminen ruokamessu-, ravintola-, kokkishow- ja gastronomiatapahtuma. Paikalla on hillitön määrä paikallisia tuottajia, viljelijöitä, viinin valmistajia, tryffelin metsästäjiä, juustoloita ja muista herkkujen valmistajia, jotka mielellään antavat maistiaisia tuotteistaan.

Keskusteltassa liuta tähtikokkeja tosi toimissa. Häslingistä päätellen paikalla oli jotain kohtuullisen isoja staroja, mutta meille kyllä nimet ei valitettavasti sanonut mitään. Hienoo katseltavaa kuitenkin ja hyvä show. Kyllä italialaiset ymmärtää, miten ruokaa rakastetaan!

Häppening jatkuu vielä tänään ja ajateltiin käppäillä ranta-piazzan kautta illalliselle. Ihan minipikkuisen harmittaa, että ei voi ostaa mukaansa kaikkia upeita, paikallisesti tuotettuja, monesti ekologisia herkkuja. Tai hankalahan niitä olisi saada ehjänä kotiin, joten ehkä se vain on parempi, että voin jo nyt jännittää, miten saan ylipainavan matkalaukkuni takas kotiin…

Lounas gastronomimarkkinoilla – niin herkullista!! Mukana on myös lukuisia huippuravintoloita, jotka valmistavat ihania pikkuaterioita hyvinkin siedettävään hintaan. Tässä lounaaksi Vongole-minisimpukoita, tuoretta tomaattia ja ja…

Ja sitten ollaankin jo eilisillan aperitiiveillä.

Ehkä maailman paras Bellini, tuoreista makeista persikoista – sekä hillitön naksuarsenaali, joka sisältyi kahden 7 euron drinksun hintaan. Vähemmästäkin voisi rakastaa Riminiä!

Iltakävelyllä vanhassa kaupungissa.


Nyt Tinni (kuvassa) on sitä mieltä, että tässä pitäisi pikkuhiljaa alkaa suunnitella tämän illan illallista. Elikkä enemmät höpinät sikseen.
Se nyt pitää kuitenkin vielä sanoa, että tuo silta, jolla seisomme, on rakennettu vuonna 100 ja se oli yksin Rooman valtakunnan strategisesti tärkeimmistä silloista.


Illalliselta lähinnä vyöryimme yltiötyytyväisinä takaisin hotellille. Ravintolan nimi on: Osteria de Borg – suosittelen t o d e l l a lämpimästi, jos satutte olemaan matkalla tännepäin!

Eilisillan asu:

• toppi, Mintun ompelimosta
• housut, Mintun ompelimosta
• laukku, Botkier
• farkkutakki, Esprit
• sandaalit: Knulp

Hotellin kattoterassin uima-allas. Life is good!