Melkein kokonainen viikko takana toimistohommia Riminin reissun jälkeen. Jos menee aika nopeasti lomalla, niin menee se kyllä näitä arkisia ratojakin tallatessa. Tuntuu kuin matkasta olisi jo tosi kauan, vaikka vasta viime lauantaina palasin kotiin.
Lomafiiliksiin on onneksi helppo palata nyt, kun helteet ja auringonpaiste saapui tänne pohjoiseenkin. Ei päivääkään liian aikaisin, jos minulta kysytään – mutta senhän taisitte jo tietääkin. Samoin reissussa näpsittyjä noin ziljoonaa kuvaa koneella pläräillessä voi melkein tuntea meren suolaisen tuoksun nenässään ja pehmeän rantahiekan rahinan varpaiden välissä. Aavistuksen kyllä tulee kaipuu takaisin, sillä Tinni jäi Riminille vielä toiseksi viikoksi miehensä kanssa ja heidän ihanat kuvat facebookissa muistuttavat, miten vain hetki sitten olin itse samoilla kulmilla.

Etukäteen olin ajatellut, että Rimillä tulee napsittua ihan älyttömästi asukuvia – olinhan varustautunut matkaan poikkeuksellisen laajalla asuvalikoimalla. Ja Tinnihän on aina hurjan huoliteltu juhlassa, arjessa, matkoilla ja kotona. Totuus oli kuitenkin se, että elämä vei, eikä aina voinut, ehtinyt tai halunnut pysähtyä pitämään puolen tunnin kuvaussessiota.
Yhtenä iltana, kun palasimme iltarimpsuilta takaisin hotellille, loistivat sisääntuloväylään maahan upotetut spotit niin houkuttelevasti, että ylipuhuin Tinnin poussaamaan kauniissa, viime talvena Australiasta hankitussa silkkimekossaan. Aivan mielettömän ihana kuosi, materiaali, malli – ja katsokaa nyt tuota selkäpuolen pääntien nyöritystä!
Kyllä muuten näkee, että Tinni matkustaa usein – lähemmäs (ellei jopa yli) kymmenen kertaa vuodessa. Kokeneen reissailijan matkalaukku ei kärsinyt ylipainosta, vaikka vaatevarasto oli tarkoitettu kahdeksi viikoksi. Lisäksi kaikki mukana oleva kesti mainiosti myös kuljetuksen aikaisen viikkaamisen ilman pahempia rypistymisongelmia. Tai niinkuin tuo hurmaava silkkimekko, joka on kevyt, menee pieneen tilaan ja oikenee henkarilla silitetyn veroiseksi muutamassa tunnissa ilman mitään erityistemppuja (tiedättehän: höyrytys kylppärissä kuuman suihkun avulla etc…). Täydellinen matkavaate monessakin mielessä siis.

Pakkaamisen lisäksi toinen asia, josta haluan ottaa oppia bestikseltäni, on värikoordinointi. Tinni pukeutuu vain harvoin mustaan – ja tuskin koskaan kokomustaan. Sen sijaan hän on valinnut lempivärinsä: violetti ja keltainen, sekä suosikkinsa aksenttiväreistä: oranssi. Kaikki hankinnat perustuvat näihin sävyihin ja – tadaa – koko garderobi on helposti koordinoitavissa keskenään! Kuinka moni voi sanoa samaa? En ainakaan minä… 😀
Arvatkaas muuten kuka pakkasi Mintun matkalaukun kotimatkalle? Aivan oikein, Tinnihän sen teki! Ja jostain syystä hän onnistui saamaan kamamäärän laukun sisään niin, että vetoketjulla avattavaa laajennusosaa ei tarvinnut hyödyntää lainkaan. Olin toki siirtänyt muutaman painavan jutun käsimatkatavaroihini (mennessä laukku painoi 25,6 kg ja kotiin palatessa 23,4 kg), mutta eihän ne kirjat niin olennaisesti tilaa vie. Taitolaji tuo pakkaaminenkin näköjään!

Seuraavaa yhteisreissua alettiin suunnitella tietty saman tien. Vahva ehdokas olisi uuteen nousuun siistiytymisen myötä noussut Mallorca tai ehkä jopa Ibiza, jonka olemme molemmat onnistuneet tähän asti välttämään. Tosin, mikäli suunnitelma on sama, että Tinni viettää samassa kohteessa ensin viikon minun kanssani ja sitten toisen viikon miehensä kanssa, valinta kohdistuu todennäköisimmin Italiaan. No onneksi saapasmaassa riittää vielä koluamattomia kohteita, vaikka me molemmat olemmekin siellä lukuisia kertoja lomailleet. Onneksi päätöksiä ei todellakaan tarvitse tehdä vielä – matkakohteen valinta on yksi koko homman ihanuuksista!

• mekko, Kachel (ostettu Canberrasta)
• sandaalit, Geox
• laukku, Furla
• ranne-, kaula- ja korvakorut, Frey Wille
• pikkusormus, Kalevala
• vihkisormukset, Cartier ja Aurifaber 

Pikaiset terkut Riminiltä!
Tänään ollaan vietetty – muutaman lähinnä rantaelämään keskittyneen päivän jälkeen – kunnon kaupunkilomaa. Tutustumiskohteina mm. Malatestian temppeli, Augustus-riemukaari, kaupunginmuseo ja sen yhteydessä olevat, vuonna 1989 löydetyt, muinaiset kirurgin talon rauniot. Kaupungimuseossa oli nähtävillä myös talosta löytyneet antiikin aikaiset kirurgin työvälineet. Jotenkin sitä tuli aika kiitollinen olo modernista lääketieteestä…

Parissa putiikissakin poikettiin ja kyllähän ne alennusmyynnit saivat hinnat tuntumaan aikas edullisilta. Onneksi on se 15 muotiostoksen rajoite – muuten olisi saattanut käydä hassusti…
Tinnin askelmittariin on kertynyt tälle päivälle jo yli 15 km tallustelua, mikä on sikäli paljon, että museoissa ja muissa nähtävyyksissä sitä yleensä vain pällistelee, eikä niinkään kävele tehokkaasti eteenpäin. Aamulenkkien ansiosta meille on kyllä tullut matkamittariin lähes samat lukemat myös biitsillälöhöilypäivinä.

Mutta tässä siis eilisillan asuni. Päätin, että yritän käyttää kaiken mahdollisen omistamani bling-blingin täällä Riminillä. Sillä milloinkas sitä ihminen kimaltaisi, jos ei Italian reissullansa!? Haha!
Mutta nyt täytyy alkaa jo kiireen vilkkaa pinkaista nauttimaan seuraavaa ihanaa illallista! CIAO!

• toppi, River Island
• shortsit, Filippa K
• sandaalit, Clarks
• laukku, Botkier

Näin tyyriinä sitä vaan patsastellaan aperitiivi kourassa!

*sisältää mainoslinkkejä*

Sopivasti juuri ennen Italian reissuani pääsin mukaan Indiedaysin ja Elloksen yhteistyökampanjaan. Kampiksen myötä pääsin valkkaamaan muutamia tuotteita itselleni. Kaikenlaista olisi tehnyt mieleni – en edes ollut tajunnut, miten paljon Ellokselta löytyy kivoja juttuja, kodinsisustusta ja muuta. Lisäksi ihan hurjasti kaikkia merkkituoteita.
Valinnanvaikeus oli siis tosiasia, mutta rantsuloman lähestyessä valinta osui biitsielämän tärkeimpään vaatteeseen: bikineihin.

Valinnanvaraa olisi ollut vaikka miten älyttömän paljon, mutta halusin olla sen verran järkevä, että toiset bikinit on mustat – ja toiset sitten voisi olla vähän railakkaammat värimaailmaltaan.
Mustat biksut ovat ruotsalaisen urheiluvaatevalmistajan Röhnischin mallistoa. Ihan mahtavaa, että bikiniyläosan ja -alaosan voi valita monista yhteensopivista malleista. Päädyin valitsemaan melko klassiset  bikinihousut – tosin kivalla lenksuyksityiskohdalla piristettynä – sekä tukevan bikiniyläosan, jossa on leveät hyvät olkaimet, jotka saa kätsysti myös irrotettua.

Ihanan kuviolliset Beachlife-bikinit oli aivan pakko saada toisiksi Italia-biksuiksi. Rakastuin välittömästi väriin ja kuvioon – ja kun tajusin, että alaosassa on armollinen pehmeästi taiteltava yläreuna – asia oli sillä selvä. Superkaunis bikinitoppi sopii myös väriensä puolesta – ja muutenkin – vaikka ihan sinällään farkkushortsien kanssa käytettäväksi. Sikäli kätsyä, että sen voi hankkia erikseen. Kantsii tosin olla tarkkana kokojen kanssa, sillä mitoitus on ilmoitettu hiukan täkäläisestä poikkeavalla tavalla.
Tilasin myös tosi kivan Espritin mustavalkoisen kolmiobikiniyläosan. Se oli kuitenkin aikuisille muodoilleni hiukan liian haastava. Tosin minkäänlaiset palautus- tai vaihtoajatukset eivät tulleet mieleen, sillä Karkki konfiskeerasi bikinitopin heti itselleen. Eli mustavalkoiset kaunokaiset edustavat tällä hetkellä Berliinissä.
Nyt sinullakin on mahdollisuus päästä valkkailemaan kesän ihanuuksia Ellokselta, sillä pitkästä aikaa olisi oikein lukijakilpailun aika!
Osallistu näin:
1. Valitse ellos.fi:stä omat kesän suosikkituotteesi.
2. Kerro blogin kommenttiosiossa lyhyesti, miksi valitsit juuri nämä tuotteet sekä kopioi niiden linkit kommenttiisi.
Kilpailu järjestetään Korinna-, Annika O.-, Go 4 it vol. 2-, Uusi Kuu- sekä Maiju Saw -blogien Ellos-postauksissa. Kaikkien näissä blogeissa kilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron lahjakortti Ellokselle. Kilpailu päättyy 31.7.
PS. Näyttää siltä, että kilpailukommentit jumiintuvat linkin vuoksi spam-filtteriini, mutta ei hätää – vapauttelen niitä sieltä aina, kun piipahdan koneelle! 🙂
 

Käytiin eilen Peetun kanssa tutustumassa Thomas Sabon ensi syksyn koruihin. Olen himoinnut niin kauan kuin muistan TS:n hopeista ketjurannekorua, johon voisi sitten pikkuhiljaa keräillä riipuksia muistoksi erilaisista elämän pienistä ja suurista häppeningeistä. Alitajuisesti olen kai ajatellut, että tuon tyylinen koru pitäisi saada lahjaksi, enkä sen vuoksi ole koskaan tullut hankkineeksi sitä. Tosin silloin, kun löysin suloisen pienen, oikeasti avattavan, Thomas Sabo -läppärin, oli kyllä lähellä.
Muuten jotkut TS:n korut ovat olleet makuuni vähän turhan koristeellisia – vaikka en mikään ykkösminimalisti olekaan. Jossain vaiheessa myös tuntui, että koko Thomas Sabo -tyyli muuttui yhä vain näyttävämmäksi ja bling-blingimmäksi. Nyt näkemämme uusi mallisto oli kuitenkin erittäin positiivinen yllätys. Muutosta tyylikkäämpään on tapahtunut reippaasti ja koristeellisesta TS-hengestä on säilytetty juuri sopiva määrä kimalletta, mystiikkaa, hippihenkeä ja muita perinteisiä elementtejä.

Toki mukana on edelleenkin myös näyttäviä koruja. Varsinkin sormukset ovat helposti usean nivelen yli yltäviä – mutta siitä huolimatta yleisilmeessä on aina jotain keventävää. Tosi uudelta ja raikkaalta tuntuu toisaalta ihanan hentoiset ketjut, joissa pienet symbolit antavat ilmettä ja merkitystä korulle. Ketjuja löytyy sekä kaulaan että ranteeseen ja kokonaisuuteen löytyy vielä suloisia pieniä hopeasormuksia.
Aivan uutta on Thomas Sabon Love Bridge -rannekorukonsepti.

Idea on se, että korussa on hopealaatta, johon saa kaverrutettua haluamansa tekstin. Itse rannekoruja on monenlaisia; ketjuja ja erivärisiä helmiä pääasiassa. Tekstiksi voi valita joko jonkun valmiista “I love you” -tyyppisistä vaihtoehdoista tai tosiaan keksiä ihan oman viestin. Tekstin pituus on maksimissaan 13 merkkiä – eli mitään kovin laveita syvällisiä viisauksia laattaan ei saa kaiverrettua.

 
Laatta kaiverretaan saman tien – koko toimitus kestää vain muutaman sekunnin – ja valmiin korun saa mukaansa samantien.
Me saimme testata, miten homma toimii.

Valmiin korun saa söpöön Love Bridge -rasiaan, jossa se on mukava antaa vaikka lahjaksi.
Meidän rannekorujen viestit ei ehkä olleet ihan rakkausteeman mukaiset…

Peetu: umeåstockholm

Minttu: Never Explain

Vaikuttaa vähän siltä, että tänä vuonna kesä tarjoillaan vain pikkuruisina suupaloina. Yksi iltapäivä/ilta ja sen jälkeinen päivä riittää – sen jälkeen palataan taas takaisin alkukevätmäisiin lämpötiloihin. Aurinkoa on kyllä ollut – kuten esimerkiksi tänään – mutta hädin tuskin viisitoista plusastetta ei kyllä mielestäni vielä ole mikään kesähelle.
Kesäisen toimistopukeutumisen reunaehdot viimeistelee tasaisen viileänä puhaltava AC. Eli oikeastaan työvaatteet voivat olla ihan samat läpi vuoden.

Tänään iltapäivällä meillä oli toimistolla pieni fika-hetki, kun yksi tosi pidetty kollega päätti kahdeksan office-vuoden jälkeen omistautua täysipäiväisesti  vanheimpainvapaan aikana perustamalleen yritykselle ja intohimolleen: joogalle ja puhtaalle ravinnolle. Alunperin Anna on koulutukseltaan diplomi-insinööri, mikä ehkä kuullostaa hiukan yllättävältä, kun ajattelee hänen yrityksensä suuntausta, mutta jos joku haluaa yritykselleen/polttariporukalle/merkkipäivää varten tai muuten kivaa ja vähän erilaista ohjelmaa, voin todella suositella Annaa!
Hiukan kyllä kaksinkertaista entistä yrittäjää vihlasi sydämestä, kun näki toisen innostuksen, omistautumisen ja silmistä loistavan tulevaisuuden odotuksen. Aikoinani, kun luin kauppatieteitä Tampereen yliopistossa, meillä oli pakollinen yrittäjyys-aiheinen kurssi. Ensimmäisellä luennolla professori kysyi, onko salissa entisiä yrittäjiä. Pari ujoa kättä nousi ylös. Minun, vain vähän aikaa sitten Go 4 it -nimisen yritykseni kuopanneen, oli yksi niistä. Professorin viesti meille oli: kerran yrittäjä on aina yrittäjä. Silloin hymähtelin hiukan epäuskoisena, mutta toisen yrittäjyysperiodin jälkeen nyt jo viisi vuotta “oikeissa töissä” viihtyneenä, kollegani loikkaus omaehtoiseen työelämään herätti kyllä pienen kipinän taas täälläkin.

No, ihan heti en ole kuitenkaan yrittäjäksi heittäytymässä – siltä ainakin tuntuu nyt. Tykkään hurjasti työstäni ja vasta vuosihan tässä on tullut tehtyä näitä viimeisimpiä tehtäviä. Muistan, että Nokialla ainakin oli silloin hyvinä vuosina periaate, että vasta vuoden jälkeen uudella työntekijällä voidaan olettaa olevan jonkinlainen taito ja käsitys niistä tehtävistä, mitä hänen tulee tehdä.
Olen siis tosiaan erittäin tyytyväinen tämänhetkiseen työtilanteeseeni. Sen sijaan muutamakin ystäväni – nelikymppinen nainen, joilla on hyvä ja johdonmukainen CV – on tässä viime aikoina etsiskellyt intensiivisesti uusia haasteita työmarkkinoilla. Lopputulos on se, että edes ainokaista kutsua haastatteluun ei ole kuulunut. Facebookissa pyörii ihania ja “voimaannuttavia” artikkelilinkkejä juttuihin, joiden mukaan yli nelikymppinen nainen on parasta, mitä työelämä tai elämä ylipäätään, voisi haluta. Tietty on hienoa ja hyväksi, jos esimerkiksi työhaastatteluhetkellä itsetunto on korkealla. Valitettavan harva työnantaja kuitenkaan tuntuu olevan samoilla linjoilla noiden artikkelien kanssa.

Näköjään kollegan (nuoren, vain piirun yli kolmekymppisen, kahden lapsen äidin) heittäytyminen yrittäjäksi sai meikäläisen pohdiskelemaan omia – ei aina niin kovin johdonmukaisia – uravalintoja. On aika hurjaa, jos edes sellaisia neljänkympin rajapyykin sivuuttaneita naisia, joilla on avoinna olevaan duuniin nähden hyvin relevantti ansioluettelo, ei kutsuta työhaastatteluun. Mikä on akateemisen perus-duunarinaisen parasta ennen päivämäärä?
Juuri nyt en ole itse etsimässä sen enempää uutta työpaikkaa kuin siirtymässä päätoimiseksi yrittäjäksikään. Silti ihmetyttää se, että miksi valinnanmahdollisuudet kaventuvat niin merkittävästi, kun on ylittänyt neljänkympin maagisen rajan. Siis oikeasti, muistan, että jotain presidenttiehdokasta kritisoitiin siitä, että hän, vain 53-vuotiaana, oli aivan liian noviisi…

Yrityksessä, jossa tällä hetkellä olen töissä, en ole havainnut mitään erityistä ikään, sukupuoleen tai muihinkaan ominaisuuksiin tai preferensseihin liittyvää diskriminointia. Se on varmasti yksi niistä hyvistä puolista, kun on duunissa suuressa, globaalissa organisaatiossa, joka on tarkka yrityskuvastaan ja tavaramerkin arvosta. Toisaalta jokaikisessä organisatiossa on aina omat lasikattonsa. Naiset ovat kautta aikojen sen kokeneet, mutta hiukan yrityksestä riippuen, se koskettaa myös muita työntekijäryhmiä – esimerkiksi vaikka nyt tietyn iän ylittäneitä.

Haluaisin aina uskoa, että paras voittaa – ja että kyllä sitä jotain duunia löytyy, kun vain on hyvä ja ahkera. Mutta mitä sitten, kun on sen ikäinen – eli liian vanha – ja trendikkään kierrätyspahviseen mappiin arkistoitu ansioluettelo mielenkiitoinen, monenlaisesta kokemuksesta kertova, mutta rehellisesti sanottuna hiukan sekava. Onko silloin parasta ajatella, että tää olis tässä nyt? Vai vieläkö sitä haaveilisi jostain?

 

• takki, Tommy Hilfiger
• jakku, H&M
• t-paita, Primark
• hame, H&M
• kengät, Vagabond
• laukku, Michael Kors
• huivi, Alexander McQueen
• arskat, Ray Ban

Ensin ajattelin, että en kommentoi ollenkaan lauantaina täällä meillä vietettyjä kuninkaallisia häitä. Olen kyllä parantumaton romantikko, mutta jotenkin kuvittelin, että varsin värittömänä pitämäni Carl Philipin ja ex-tosi-tv-staran Sofian vihkiseremonia ei vain kiinnostaisi. Sofian puvun suunnittelijasta olin toki lyönyt veikkaa (tiesin, että se on Ida Sjöstedt – kuka muukaan!!), mutta muuten en ollut etukäteen erityisen innoissani.
Mutta kyllähän tällaiset tapahtumat aina tempaavat mukaansa – kaunista, romanttista ja ihanaa. Prinssi Carl Philipin ja Sofian yhteiskuvista välittyy niin aito onnellisuus, että sitä ei paatuneinkaan anti-rojalisti voi olla näkemättä. Ehkä ihan hyvä, että en katsonut suoraa lähetystä tv:stä – sen verran vaikea oli pitää silmäkulmat kuivina seuraavana aamuna, kun luin lehdestä uutisointia aiheesta.
Ja sitten tänään onnelliset uutiset Madeleinen synnytyksestä. Pieni prinssivauva odotteli hienosti äiskän veljen häiden yli ja päätti tulla maailmaan tänään. Sen kunniaksi pieni – ja äärimmäisen positiivishenkinen recappi lauantain hääpukeutumiseen.

Olen haravoinut netin tosi perusteellisesti siisteille vakosamettiraidoille, mutta en ole löytänyt tietoa Madeleinen puvun suunnnittelijasta. Väri on aavistuksen pliisu mielestäni ja normaalisti vihaan tuollaisia kellotettuja hihoja, mutta Madeleine näyttää (pitkästä aikaa) tosi hehkuvalta – ja itseasiassa koko heidän perheensä onnelliselta – joten en ala kritisoimaan mitään. Sitäpaitsi Madeleinen kampaus on ihanan kevyt ja freesi!

Perjantai-iltana oli hääparin “yksityinen” illallinen. Sofia oli valinnut mielettömän upean, lemmikinsinisen luomuksen á la couture-designer Zuhar Muraid. Varmaan tosi hauskaa olla kuninkaallinen ja selata catwalk-kuvia sillä mielellä, että mitähän sitä laittaisi perjantain illalliselle päälleen… Vaikka kai sitä voi tulla suoristuspaineita siitäkin. Varsinkin, kun tietää, että pohjoisen pallonpuoliskon mediat tapittaa silmä kovana jokaikistä valintaa.

Koko vihkiseremonia tuntui tosi henkilökohtaiselta, vaikka olenkin aika pitkälle samaa mieltä yhden kollegani kanssa, jonka mielestä häiden toteutus on myös Ruotsi-nimisen tavaramerkin PR-tapahtuma ja jossain määrin myös show kansalle, joka verovaroilla koko lystin kustantavat. Enkä halua missään tapauksessa kuullostaa kyyniseltä – tunteet voivat olla aitoja, vaikka olosuhteet olisivat, mitä ne on. Ja tässä tapauksessa kaikki kyllä tuntui hirmu aidolta. Ehkä sitä jossain vaiheessa käy niin, että kun kamerat ja tv-toimittajat seuraavat jokaikistä askelta (ja sen tietää etukäteen), vähitellen se unohtuu ja oikeat tunteet näkyvät silmistä, katseista, hymyistä, kosketuksista.
Jos nyt vielä palataan maallisiin pukeutumisasioihin niin mielestäni oli tosi siistiä, että kruunuprinsessa Victoria oli pukeutunut H&M:n Conscious Collectionin pukuun. Yläosaa (sikäli, kun tuo on edelleen kaksiosainen eikä mekoksi ommeltu versio) ei kylläkään ollut koskaan myynnissä, mutta hameosa löytynee joiltakuilta onnekkailta.

 
Ja suurin niistä on rakkaus! <3
Kaikki kuvat (kiitos ja anteeks): Elle.se