Positiivisuus ja positiivinen elämänasenne on elämäntaito-oppaiden standardiratkaisu, jos haluaa oppia paremmaksi ihmiseksi, kehittyä elämään onnellisempana ja ymmärtää, miten nauttia pienistä asioista. Asioiden näkeminen positiiviselta kantilta on kuulemma myös avain menestykseen niin työssä kuin yksityiselämässäkin.
Tunnen olevani peruspositiivinen tyyppi. Näen rasittavuuteen asti kaikessa jotain hyvää ja vaikka vastoinkäymiset pahoittaa mieleni aika ajoin, tulevaisuuden ja kaiken muunkin valoisuus on lähtökohtani. En tunne kaipaavani “Think positive” -tyyppisiä affirmaatioita, sillä asenne tulee jo valmiiksi selkäytimestäni.
No, mikä sitten mättää?

Kaikesta rummutuksesta huolimatta tuntuu siltä, että positiivisuutta pidetään naiivina, lapsellisena ja pahimmillaan kritiikittömänä ajattelun puutteena. Etenkin työelämässä asiallisina ja hyvällä tavalla vaativina pidetään niitä tyyppejä, jotka kritisoivat, hankaavat vastaan, epäilevät, haastavat ja jumittavat. Asioihin – varsinkin muutoksiin – positiivisesti suhtautuvia pidetään helposti heikkoina ja vietävissä olevina.
Pitäisi ilmoittaa olevansa lasini-on-puoliksi-täynnä -tyyppi, mutta käytännössä sitä pidetään naiivina. Kaikkihan näkee, että lasi on vain puolillaan.

Enkä nyt väitä, että negatiivisuutta ominaisuutena pidetään yleisesti mitenkään haluttavana. Lyhyt visiitti googlessa kuitenkin puhuu omaa karua kieltään. Niin tavoiteltavana kuin positiivista elämänasennetta pidetäänkin, se yhdistyy useammin kuin monesti sanoihin “naiivi”, “sinisilmäinen”, “epärealistinen”, “lapsellinen” ja “herkkäuskoinen”. Sinänsä ihan söpöjä ja aurinkoisia ominaisuuksia sunnuntaisia instagram-kuvia ajatellen, mutta ei ihan niin houkuttelevia tavallisessa arjessa.
Positiivisuus ei kuitenkaan mielestäni ole sama asia kuin ongelmien kieltäminen tai vaikeiden asioiden nielaisemista sellaisenaan ilman analysointia. Siinä missä hyväuskoinen ja naiivi hyväksyy kaiken sinisilmäisesti kyselemättä, vain maailman hyväntahtoisuuteen luottaen, positiivinen tarkastelee asiaa, punnitsee vaihtoehtoja ja valitsee nähdä ratkaisuvaihtoehtoja ja valoisia skenaarioita. Maailman hyväntahtoisuuteen luottaa toki hänkin.

Itse olen sitä mieltä, että positiivinen asenne johtaa ratkaisukeskeisempään suhtautumiseen kuin kritiikissä jumittava negatiivisuus.
Eli ei, positiivisuus ei ole samaa kuin olla naiivi. Hymyileminen ei myöskään tarkoita sitä, että olen tyhmä höppänä.

Olen halunnut kirjoittaa tämän peruspositiivisen elämänasenteen puolustuspuheen jo vuosikausia. Työelämässä on vielä jotenkin ymmärrettävää, että kollegat ja esimiehet muodostavat kuvan sinusta vain niiden pienien palasien avulla, joita työtehtävien ja palaverimaratonien raoista tipahtelee. Siihen kuvaan on sitäpaitsi hyvin helppo vaikuttaa omilla tekemisillään.
Läheisessä ihmissuhteessa on sen sijaan aivan käsittämätöntä, jos toinen lukee positiivisuuden heikkoudeksi. Pahimmassa tapauksessa se johtaa siihen, että vastapuoli alkaa käyttäytyä alentuvan holhoavasti ja jopa nähdä velvollisuudekseen vähän ohjailla. Eihän naiivi reppana voi mitenkään käsittää, miten tätä elämää oikeasti kuuluu elää ja miten ihmisiä tulee kohdella. Ei varmaan tarvitse erikseen sanoa, että tuo ihmissuhteeni on päättynyt aikapäiviä sitten.

Kaikki kuvat eiliseltä iltauintiretkeltäni Sicklasjön lähilaiturille. Kävin kyllä tänäänkin, mutta jätin kameran kotiin. Ilman lämpötila sama kuin eilenkin, 21 astetta, vesi piirun verran yli 19 astetta. Ihanaa ja virkistävää – arjen helmihetkiä!
Positiivista energiaa!
EDIT: Kaikki “naivit” muutettu oikeaan kirjoitusmuotoon “naiivi”. Kielenhuollosta rakas kiitos bestikselleni, suomen lehtori Tinnille. Pahoittelen mokaa. Toivottavasti silmienne kirvely alkaa jo helpottaa.

Vajaan viikon päästä alkaa taas Tukholman muotiviikko. Tai viikko ja viikko  – eihän häppening ole enää moneen sesonkiin kestänyt kuin kolme päivää. Ja muutaman kerran koko ohjelman olisi erittäin helposti saanut puristettua kahteen päivään, sen verran harvakseltaan näytöksiä ja muita tapahtumia on ollut avajaispäivän jälkeen.
Monet vanhat Ruotsi-muodin peruspilarit ovat valinneet joko pitää näytöksensä jollain muulla muotiviikolla (Lontoo tai New York on useimpien valinta) tai sitten Tukholmassa ihan erillisenä tapahtumana varsinaisen häppeningviikon ulkopuolella. Acne on yksi niistä, jotka on häippässyt pysyvästi isommille catwalkeille, Tiger of Sweden – jonka päätösnäytös & bileet aikaisemmin oli muotiviikon must – samoin ja jopa joka sesonki upeasti tuotetuilla näytöksillään uskollisesti ilahduttanut Cheap Monday on valinnut nyt jo toista kertaa jäädä pois Tukholman muotiviikoilta.

Vieraiden määrään ohjelman harventuminen ei ole erityisesti vaikuttanut. Jonot ovat aivan yhtä pitkiä ja salit täyteen ahdettuja kuin ennenkin. Kansainvälistä pressiä ja bloggareita istuu front rowlla ihan entiseen tapaan.
Ensi viikon maanantaina on sitten SS17 -sesongin esittelyn aika. Ohjelma näyttää täydemmältä kuin pitkään aikaan ja suureksi ilokseni myös Dagmar on mukana, vaikka marssittivatkin catwalkilla kiitosta saaneen mallistonsa jo parisen viikkoa sitten Kööpenhaminan muotiviikolla. Monta mahtavaa uudempaa tulokasta, Ida Klamborn etunenässä, löytyy myös ohjelmaluettelosta.
Eli tulossa on aivan varmasti hyvin kiinnostava ja antoisa muotiviikkoelmys jälleen kerran. Rakastan sitä tunnetta juuri ennen näytöksen alkua, kun valot hetkeksi pimenee, koko sali hiljenee ja sitten – bam – musiikki alkaa soida, valot lävähtää päälle ja näytös alkaa! Vaatteet on tietty pääosassa, mutta parhaimmillaan koko kokonaisuus, meikit, hiukset, stailaus, musiikki, valot etc. muodostaa inspiroivan elämyksen, joka tuntuu koko kropassa.

Välillä silti ihmetyttää, että mikä mahtaa enää tänä päivänä olla muotiviikkojen pointti. Ennenvanhaan homma oli aika selvä. Tarkoitus oli hyvissä ajoin esitellä sitä seuraavana tulevan sesongin mallistot sisäänostajille ja toimittajille. Näytösten jälkeen ensinmainituilla oli kivasti aikaa miettiä, mitä haluavat asiakkailleen tarjota ja jälkimmäisillä fiilata trendijuttujaan. Tavallinen kuluttava muotikansa oli lähestulkoon tietämätön siitä, mitä kutsuvierastilaisuuksien suljettujen ovien takana tapahtui.
Nykyään tilanne on täysin toinen. Style.com (nykyisin Vogue Runway) oli varmaankin ihan ensimmäinen, joka julkisti järjestelmällisesti catwalk-kuvat kaikista näytöksistä, maailman merkittävimmiltä muotiviikoilta, vain päivän-parin viiveellä. Joskus jopa vain tunteja näytöksen päättymisen jälkeen. Sitä mukaa, kun bloggarit alkoivat saada jalkaansa muotimaailman oven väliin ja kutsuja näytöksiin, lisääntyi myös välitön kuvaraportointi.
Tällä hetkellä kaikki mahdollinen tieto uutuuksista leviää lukemattomia some-kanavia pitkin täysin ilman viivettä. Bloggareitten, toimittajien ja muiden viran puolesta informaatiota levittävien lisäksi muotitalot itse pommittavat instaa, snapchattia, omia facebooksivujaan ja tietty kotisivuilla on saatavilla täydellinen kuvaraportti näytöksistä reaaliajassa. Todella monet ovat valinneet myös muodin demokratisoitumisen nimissä streamata näytöksensä nettiin niin, että kuka tahansa voi tuntea istuvansa kadehditulla ykkösrivin paikalla.

Tähän kun vielä lisää stylistien, mallien, valokuva-assareitten ja muun fashion-työväen omien some-tilien kuva- ja videovirrat, ei tulevien sesonkien mystiikasta ole paljoakaan jäljellä. Eikä siinä mielestäni ole mitään äkyttämistä – näin maailma toimii nykyään.
Kaikesta tästä herää kyllä vähintäänkin ihmettelemään, että mihin muotiviikkoja enää tarvitaan? Eikö catwalkilla tänään esitelty SS17 -sesongin look, joka leviää tuhannesta tuutista tajuntaan, tunnu jo vanhalta ja kulahtaneelta, eilisen uutisilta, sitten kun se vihdoin kuuden-seitsemän kuukauden kuluttua vihdoin roikkuu kaupan rekillä? Yksi muodin suuria viehätyksiä kun kuitenkin on sen antama kihelmöivä uutuuden, muutoksen ja mahdollisuuden tunne.
Jotkut muotitalot on ratkaissut asian niin, että ovat karsineet näytösten määrän kahteen vuosittaiseen (Tukholmassa ei ikinä ole ollutkaan kuin Spring/Summer ja Autumn/Winter -näytökset, mutta maailmalla on lisäksi Cruise ja pre-Fall sekä couture-taloilla couture-näytökset). Sen ansiosta catwalkilla esitellyt vetimet on mahdollista laittaa myyntiin välittömästi näytöksen jälkeen.

Juuri nyt tuntuu siis siltä, että muotinäytösviikot eivät ehkä tule elämään enää kovin pitkään ainakaan tässä perinteisessä muodossaan. Sitä suuremmalla syyllä aion nauttia ihan täysillä näytösten luovasta ja inspiroivasta ilmapiiristä. Niin kauan, kun siihen vielä on mahdollisuus.
Ensimmäinen kuva: Ida Sjöstedt, muut Mintun viime helmikuulta – eli Tukholman AW 2016 muotiviikolta – ottamia.

[mittaustagi]
[conversionpixel campaign=’VR Allegro 2′ title=’Meovinkkejä Pietariin’]

Tässä tulee niitä luvattuja  reissuvinkkejä Pietariin! Tämäkin postaus on toteutettu yhteistyössä Indiedaysin ja VR Allegron kanssa.
Rivien välistä saattaa paistaa pieni turhautuminen, sillä yksi viikonloppu Pietarissa ei tosiaankaan riitä kaikkeen. Etukäteen kuvittelin rauhaisia illallisia, rentoa hengailua Pietarin lukuisissa puistoissa, inspiroivia visiittejä eri nähtävyyksiin ja elämyksellisiä kohtaamisia venäläisen taiteen kanssa.
Noh, positiivista on se, että jopa yhden viikonlopun aikana ehtii todella paljon! Enkä kyllä halua laittaa negatiivisten listalle sitä, että kaikkea suunnittelemaani en sitten ehtinytkään kokea. Kyllähän te tiedätte minut ja todo-listani!
Lyhyt yhteenveto Pietarin-vinkeistäni kuuluu näin: yhden viikonlopun aikana ei kannata yrittää ehtiä kaikkea! Nähtävää ja koettavaa on niin älyttömän paljon, että aluksi on ihan pakko priorisoida tekemisiään. On oikeastaan ihan mahtavaa, että Pietari on niin lähellä – ja että sinne on niin helppo matkustaa – niin paljon siellä on nähtävää ja löydettävää.

Iisakin kirkko oli meidän ykkösnähtävyys.
Kirkko on todella upea – ja moneen kertaan todettiinkin, että eihän tätä pysty sanoin kuvailla. Upeus on pakko kokea itse!
Lippujen ostaminen käy helposti kirkon ulkopuolella olevista automaateista. Suosittelen visiittiä myös näköalatasanteelle. Näkymät ovat aivan fantastiset ja myös kevyestä korkeanpaikan kammosta kärsivä selviää tukevien kaiteiden ansiosta hyvin. 🙂

Pietarilauantain toinen pääkohteemme oli talvipalatsi. Sali toisensa jälkeen kultaa, kimallusta, kristallia ja kirjailuja. Alun ymmyrkäisyys vaihtui jossain vaiheessa turtumukseksi. Emiliakin kysyi, että mikä on Minttu, kun et enää ota kuvia. Jonkinlainen ähky varmaankin iski. Vaikka en kyllä olisi uskonut, että voisin saada yliannostusta kullasta ja kristallista!

Pietariin pääsee tosiaan superkätsysti, nopeasti ja edullisesti junalla.
Yhden viikonlopun aikana kaupungista ei mitenkään ehdi kokea kaikkea, mutta yllättävän paljon kuitenkin. Kesäreissulle liput löytyvät helposti täältä – tai jos kilpailuhenki kiinnostaa – kantsii osallistua 240 € matkalahjakortin arvontaan täällä! Jos haluat maksimoida tsäänsisi, kantsii osallistua arvontaan myös Uuden Kuun Emilian blogissa.

[mittaustagi]
[conversionpixel campaign=’F-Secure’ title=’Turvallisesti netissä’]

Edellinen puhelimeni varastettiin, kun se oli ollut käytössäni vain muutaman kuukauden. Puhelimen menetys harmitti tosi paljon, mutta se ei ollut mitään verrattuna siihen kauhuun, mitä koin, kun ajattelin, mihin kaikkiin tietoihin varkaat saavat puhelimeni kautta pääsyn. Olisin antanut melkein mitä vaan, jos olisin voinut jotenkin saada mielenrauhan sen suhteen, että menetin vain tavaraa – en kaikkea sitä, mitä tiedostoihin oli tallentunut. Tämän kaiken kokeneena olen todella iloinen, että pääsin testaamaan F-Secure SAFE palvelua F-Securen ja Indiedaysin yhteistyön myötä.
F-Secure SAFE on kaikkea sitä, mitä olisin toivonut jo tuolloin pari vuotta sitten – ja vielä paljon enemmän. Yhden ainoan ohjelman avulla olen nyt suojannut tietokoneeni, iPadin ja puhelimen. Kaikissa on suojaus surffausta ajatellen – eli enää ei tarvitse ollenkaan tuntea pelon vihlausta mahanpohjassa, kun kirjoittaa luottokorttitietonsa  jonkun aikaisemmin tuntemattoman verkkokaupan sivuille – eikä muutenkaan jännittää mahdollisia tietovuotoja. Ja jos oikein huonosti käy ja joku laitteistani päätyy vääriin käsiin, voin sekä paikallistaa sen että tyhjentää etänä kaikki tiedot. Jo pelkästään tieto siitä, että tuo on mahdollista, antaa niin paljon mielenrauhaa!
Perheellisille palvelu antaa mahdollisuuden lisätä myös eri käyttäjien laitteita samaan seurantaan ja varmistaa, että lapset surffailevat netissä turvallisesti. Karkki ja Peetu olivat jo sen verran isoja, kun nettikäyttö räjähti käsiin, että en ole koskaan tuntenut varsinaisesti tarvetta rajoittaa tai kontrolloida heidän surffailuaan, mutta voin vain kuvitella, että tilanne on täysin toinen nykyään! Itse ainakin olisin todella iloinen, jos voisin jotenkin helposti tehdä lasteni nettimaailmasta edes piirun turvallisemman.
Itse palvelun lataaminen on ihan älyttömän helppoa! F-Securen sivuilla voi luoda itselleen tilin muutamalla klikkauksella ja sen jälkeen lisätä samaan tiliin muita laitteita. Itse käytin kirjautumista Facebookin avulla ja koko hommaan rekisteröitymisestä siihen, kun olin saanut kaikki kolme laitettani lisättyä palveluun, meni ihan muutama minuutti. Todella nopeaa ja helppoa – ja mikä ihana tunne saada varmistus: “Your browsing is protected”. Tästä lähtien ei tarvitse enää jännittää tietoturvallisuuden kanssa edes julkisissa avoimissa verkoissa suffatessa!

Haluaisitko testata F-Secure SAFE palvelua ilmaiseksi 4 kk ajan? Klikkaa itsesi tänne ja rekisteröidy, niin saat 4 kk:n ilmaisen testiperiodin! Testaus ei velvoita sinua mihinkään.
Haluatko voittaa F-Secure SAFE palvelun käyttöösi vuodeksi?
Osallistu arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen: “Miksi juuri sinä tarvitsisit F-Secure SAFE:n vuodeksi?”. Kaikki tiistaihin 29.3. klo 23.55 mennessä jätetyt vastaukset osallistuvat arvontaan, jonka palkintona on F-Secure Safe vuodeksi!

Eilinen postaukseni jäi kummittelemaan päähäni. Taisin nähdä untakin vauvoista ja pikkulapsista – sisaruksista, joita en saanut ja lapsista, jotka sain. Jotain näihin aiheisiin liittyvää googlailin erilaisilla hakusanayhdistelmillä, ja aivan sattumalta osuin vauva.fi:n keskusteluun, jonka aiheena on – ei enempää eikä vähempää – kuin yours truly ja kuinkahan vanha se mahtaa olla.
Sikäli aavistuksen hupaisaa, että jos alkuaikoina yritinkin himmailla ikävuosiani, olen The Syntymäpäivän lähestyessä ollut ihan täysin avoin asiasta.

Mutta jos nyt ihan totta puhutaan – olen hiukan otettu, että pääsin tähdittämään jopa muutamia kirpeitä kommentteja kerännyttä viestiketjua kuuluisalle bloggareita dissaavalle keskustelusaitille. Silti näköjään olen kuitenkin sen verran kouliintumaton ja pehmeä, että kriisifiilis iski välittömästi, kun näin tuntemattomien pohtivan ikääni ja miten kamalan vanhalta näytän. Varsinkin se yksi, joka oli pitkästä aikaa käynyt blogissa ja totesi, että ennen olin sentään hoikka.
Niin stereotyyppistä kuin se onkin, jotenkin epäreilulta tuntuu myös huomauttelut siitä, miten pukeudun nuorekkaasti, vaikken selkeästi sitä ole. Että joku yhä edelleenkin voi olla sitä mieltä, että vaatteilla on ikämerkintä – se tuntuu todella oudolta, mutta osuu silti.
Ikäkriisi on ehkä ikärasismi-nimisen kolikon kääntöpuoli. En halua, enkä varmaan kyllä osaisikaan, pukeutua ikäiselleni sopivaan tyyliin. Myös nykyiset pyöreämmät muotoni saavat mielummin sopeutua vaatevalintoihini kuin toisin päin.
Lundin yliopiston tutkija Philip Warkander on tehnyt mielenkiintoisia havaintoja tutkiessaan erilaisten vaatteiden mahdollisia “ikärajoja”. Yhteenveto ja lisätietoja löytyy täältä. Tutkimustulosten näkökulmasta merkittävimmät ikärajat ovat (ja nyt pitää muistaa, että kaikki tutkimukseen osallistuneet olivat ruotsalaisia. Voisin kuvitella, että Suomessa ikärajat olisivat huomattavasti tiukempia):

Täkäläinen perustavaratalo, Åhléns, on tehnyt hauskan videon aiheesta “Onko vaatteilla ikäraja”. Malleina Sarah 60 v, Angelo 52 v, Michelle 51 v ja Angela 60 v.

Totuuden nimissä – ja kaikille niille, jotka eivät tunne kiinnostusta lukea vauva.fi:n keskustelupalstaa: tuossa hyvin lyhyeksi jääneessä keskustelussa, jossa ikääni, pukeutumistyyliäni ja ylipäätään bloggaamista aikuisena pohditaan, saan kritiikin lisäksi vähintään yhtä paljon tosi kivoja ja kannustavia kommentteja. Aika mielettömän mahtava fiilis, että siellä jossain on tyyppejä, jotka haluavat puolustaa tyyliäni ja blogiani, vaikka todennäköisesti ei olla milloinkaan edes tavattu!

• Rakastan ruusuja (ja oikeastaan kaikkia muitakin kukkia sekä kukkakimppuja)
• Rakastan herkuttelua
• Rakastan saada lahjoja
• Rakastan hemmottelua ja olla huomion keskipisteenä
• Inhoan olla ilonpilaaja

Mutta nyt tulee jo niin kertakaikkiaan korvista kaikenmaailman hömppäsöpöstelyä ja naisiin kohdistuvaa pinkinkimalteista ihkuttelua, että en enää kykene pitämään suutani kiinni. Siis että ihanko oikeasti kaikki nyt ovat yhtä mieltä siitä, että Kansainvälinen naistenpäivä on yksi päivä lisää ystävänpäivien, äitienpäivien, ja mitä näitä nyt on, muodostamaan pinnallisten oot-niin-ihana -juhlapäivien jatkumoon, jolloin nainen pienenee höpsötteleväksi hormoonihermokimpuksi, jonka saa sädehtimään, kun vain antaa sille suklaata?
Yleensä olen sitä mieltä, että mikään asia ei ole liian vähäpätöinen, etteikö sitä voisi vähän samppanjalla ja kermavaahdolla juhlistaa. Ja jos totta puhutaan, odotan aivan vilpittömän innokkaana sitä päivää, kun voin ihan oikeasti juhlia naistenpäivää. Ja se on sitten, kun naisen euro Suomessa on euron – eikä 83 senttiä. Tai sitten, kun ympäri maailmaa on aivan yhtä itsestäänselvää, että tytöt menevät kouluun kuin että pojatkin menevät. Samppanjat on mielestäni ehdottomasti aika poksauttaa, kun yhdenkään tytön ei tarvitse pelätä joutuvansa alaikäisenä naimisiin. Siinä vaiheessa, kun kasvohoito ja kermakakku on yhtä itsestäänselvä naistenpäivän juhlistamisen vaihtoehto kaikille, jotka sitä haluavat, siinä vaiheessa lupaan sietää kevyesti infantiililta tuntuvaa naisten virtuaalipusuttelua.
En oikein jaksa uskoa, että Mintun elinaikana laskeutuisi niin globaali tasa-arvo, että naistenpäivä menettäisi merkityksensä. Tai että maaliskuun kahdeksannen voisi käyttää kaikkien niiden vahvojen ja upeiden naisten muistamiseen ja kunnioittamiseen, jotka ovat taistelleet ja näyttäneet tietä kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Työtä ja epäkohtia on edelleen aivan liian paljon ja muutokset hitaita. Siksi on tärkeää, että Kansainvälinen naistenpäivä pysyy agendalla. Että edes kerran vuodessa voisi hyvällä syyllä täyttää kaikki mahdolliset mediat faktatiedolla naisten asemasta.
Enkä väitä ollenkaan, etteikö tänäänkin olisi jo aihetta juhlaan, mutta valitettavasti saan ihottumaa kaikista romanttisensuloisista ihanainen nainen -toivotuksista. Kyllähän sitä täällä Pohjoismaissa saa elää poikkeuksellisen tasa-arvoisissa yhteiskunnissa ja on aivan täysin paikallaan kerran vuodessa muistuttaa itseään siitä, että esimerkiksi sellainen pikkuasia kuin äänioikeus ei ole aina ollut itsestäänselvyys. Tai että siitä ei ole mitenkään järjettömän kauaa, kun ihan laki piti säätää siitä, että yli 25 vuotias naimaton nainen saa omistaa oman omaisuutensa. Ei ole mitenkään automaattista evoluutiota, että tasa-arvo on edistynyt – ja edistyy edelleen. Siihen on tarvittu ihmisiä, feministejä, joilla näkemystä, tahtoa ja taitoa saada asiat muuttumaan.
Siinä, että tasa-arvo etenee, on mielestäni syytä juhlaan ja erittäin mielelläni lähetän ihanan naistenpäivän toivotuksen jokaiselle feministille, naiselle tai miehelle, jotka tätä kehitystä tukevat.
EDIT 9.3.2016: hiukan epävarmaa, tuleeko enää kukaan klikkaamaan tätä vanhaan postaukseen lisäämääni linkkiä, mutta tänään yksi suosikkikauneusbloggareistani Fifty Scents, kirjoitti nasevan jutun samasta aiheesta (på svenska): Damernas dag – dra åt helvete alla gratulerande dudes. Suosittelen!! Sekä juttua että blogia muutenkin.