Muodin ja kestävän kehityksen välillä tuntuu olevan ylittämätön kuilu. Samaan soppaan kuuluu aika väistämättä ympäristöystävällisyys. Tosin siinä missä kestävä kehitys on jo ajatuksena aika kaukana muodin kiertokulusta, tuntuu valmistajien olevan helpompi löytää markkinoinninkin kannalta relevantteja ympäristöpointteja tuotteisiinsa.

Aihe kiinnostaa itseäni kovasti (olin mm. viime keväänä Hanasaaren kultturikeskuksessa puhumassa aiheesta Vihreää vaatteissa – kestävä kehitys muotibisneksessä -seminaarissa) ja olin tietty paikalla eturivissä, kun Grandpa järjesti keskustelutilaisuuden otsikolla EKO – EKO – EKO.

Keskustelun johtajana toimi bloggarina ja toimittajana tunnettu Cecilia Blankens ja osallistujat edustivat sellaisia muoti- ja vaatetusalan yrityksiä kuin Kavat, Uniforms for the Dedicated ja Nudie Jeans.

Kuluttamisen lopettaminen ihan kokonaan olisi kai teoriassa sitä kaikkein kestävintä kehitystä – tosin tuskin linkolalaisetkaan enää tosissaan pitävät sitä oikeana vaihtoehtona. Muotibisneksen tehtävänä on tasapainoilla haluttavien tuotteiden markkinoinnin ja shoppailuhaluja hillitsevän kestävän kehityksen välimaastossa.

Uniforms for the Dedicated on sitä mieltä, että kehityksen kannalta parasta on, jos pystyy tuottamaan vaatteita, joita kuluttajat rakastavat trendeistä riippumatta. Lempivaatteet pysyvät käytössä vuosikausia eikä niitä heitetä pois hetken mielijohteesta. Tällöin tietysti vaatteiden laadun pitää olla myös kestävää, mutta harva kai menettää sydäntään huonolaatuiselle akryyli-rievulle.

Nudie Jeans lisäsi tuohon edelliseen vielä, että vaatteiden pitkäikäisyyttä ja näin ollen myös kestävää kehitystä edistää, mikäli tuotteen ulkonäkö paranee käytön myötä. Tuosta olen niin samaa mieltä! Kauniisti kuluvat farkut, nahkavaatteet ja esimerkiksi laukut ovat oikeastaan parhaimmillaan vasta muutaman käyttövuoden jälkeen.

Keskustelussa pohdittiin myös tulevaisuuden shoppailua. Aika yhtä mieltä oltiin siitä, että vanhemmilla on varsin suuri vastuu siitä, millaisia kuluttajia he lapsistaan kasvattavat. Optimistisesti ajateltuna toivottiin, että seuraavat sukupolvet olisivat harkitsevaisempia ja valistuneempia kuluttajia. Mutta toisaalta vaikuttaa siltä, että mitä pirstaleisemmaksi elämä muuttuu, sitä enemmän ja voimakkaammin rakennetaan identiteettiä juuri kuluttamalla…

OMG – jeee!! Go 4 it vol. 2 -blogin historian ihka ensimmäinen OMA VIDEO on nyt julkaistu!!

Video on osa Olympuksen kampanjaa, jossa haastetaan bloggareita hyppäämään vähän mukavuusalueensa ulkopuolelle. Monille bloggareille omien videoitten julkaisu on ihan arkipäivää – mutta täällä tosiaan uskaltauduttiin tuohon hommaan vasta ekan kerran. Jännää!!!

Indiedaysin Inspiration -juhlien goodie bagissä oli mm. Sally Hansenin Salon Effects -kynsitarroja. (Oi! Tuolla sivulla on kaikkia ihania… Pakko saada ainakin Kitty, Kitty ja Laced Up!!). Fanitan muutenkin eksperimentointia kynsikoristeluissa – niin kauan, kun se ei pidä sisällään mitään pysyvää geeli- tahi vastaavaa tekolisuketta. Siksi tuntui ihan luonnikkaalta valinnalta testailla kynsitarroja videolla.

Kysymyksessä on siis ensimmäinen tekemäni video evö, jotenka antakaa armoa. Lievää ankarampi editointi olisi kyllä tehnyt pätkälle hyvää (Karkki nauroi ihan kippurassa “äiti sä ET oo tosissas!!”), mutta valitettavasti editointitaitoni ovat yhtä kuin nolla.

Kameran video-toiminto on ihan tajuttoman helppo käyttää (käynnistys ja sammutus toimii yhdellä painalluksella erillisen napin avulla) mutta voipi olla, että standardiputkella olisi saanut tasaisempaa jälkeä aikaiseksi. Mutta nou hätä, sillä vaikka videon lopussa kyselenkin, haluatteko lisää filmejä vai ette, olen jo päättänyt, että ainakin yhden testin teen vielä, ennenkuin luovutan kokonaan.

Haha! Käsi ylös, kuinka moni jaksoi katsoa koko pätkän? Lisäpointsit sille, joka jaksoi myös kuunnella kaikki höpinät!

Tässä lopputulos vielä kuvamuodossa.

Kivan kuivat kynsinauhat…

Video on kuvattu sunnuntaina ja nyt on siis torstai. Voin todeta, että kyllä, tarrat ovat kieltämättä kestäneet paremmin kuin kynsilakka. Kynsien päissä on toki havaittavaa kulumaa ja kynsinauhan puoleinen reuna on alkanut hiukan irrota. Toisaalta viime päivien ohjelmaan on kuulunut sekä kylpyhuoneen joulusiivous että käsintiskaamista, joten antaisin kestävyydelle kuitenkin vähintään tyydyttävän arvosanan.

Sally Hansen Salon Effects Real Nail Polish Strips -kynsitarroja on saatavilla Anttiloista, Citymarketeista, Prismoista, Keskiseltä ja Helsingin Stockmannilta. Ovh on 11.20€, mikä tuntuu hiukan tyyriiltä, mutta toisaalta ei näitä nyt muutenkaan ihan jokapäiväiseen käyttöön varmaankaan tulisi ajateltua. Ja tuolla hinnalla tuskin mistään kynsisalongista saisi hienoja leopardi-kynsiä…

Mutta hei – DID U LIKE MY VIDEO? NO??

Viime viikonlopun Suomen reissun jälkeen aloin taas miettiä yhtä lempiaihettani, eli muotibisnestä – ja sen haasteita. Varsinkin uransa alussa olevalla suunnittelijalla on edessä vaikka minkälaisia vuoria valloitettavaksi. Ei riitä, että on lahjakas, taitava, persoonallinen ja erottuu edukseen joukosta. Ei myöskään riitä, että fäshion-ihmiset rakastaa luomuksiasi ja että saat nimeä ja julkisuutta. Ei missään tapauksessa riitä, että onnistuu kerran tuottamaan jotain ainutlaatuista – saman pitää toistua vähintään kaksi kertaa vuodessa. Mieluiten tosin täydennettynä kivalla cruise collectionilla ja pikantilla pre-autumn -mallistolla.

Luovuus, julkisuus, suosio ja kontaktit ovat kuitenkin vasta alkua. Sen lisäksi pitää saada tuotanto ja talous pyörimään. Kiitoksella ei elä edes se kuuluisa kissa – eikä muotisuunnittelijakaan kovin pitkään ilmaisella skumpalla. Kaksi kolmasosaa muotialan yrityksistä kuopataan ennen kolmivuotispäiväänsä. Vain naurettavat kymmnen prosenttia pääsevät puhaltelemaan kynttilöitä viisivuotissynttärikakusta. Tilastot ovat aika karua luettavaa, mutta on fantastisen ihana huomata, että se ei kuitenkaan vähennä uusien yrittäjien innostusta.

Lauantai-iltana Helsingin reissulta palatessani, kiinnitin huomiota Arlandan saapuvien terminaalin seinillä oleviin kuviin. Kaikkien urheilijoiden, kirjailijoiden, taiteilijoiden etc. joukossa oli aikas merkittävä liuta ruotsalaisia muotisuunnittelijoita.

Tämän aamun lehdessä oli juttu ruotsalaisesta kosmetiikka-alan yrityksestä Make Up Storesta ja miten heidän kansainvälistyminen on lähtenyt hienosti käyntiin. Ja niinhän se on – pohjoismaiset markkinamme ovat oikeastaan aika mitättömän pienet, jos tavoitteena on olla jotain muutakin kuin omikse hengenpitimikseen vaatteita tekevä kortteliompelija. Jutussa sanottiin myös, että kansainvälistyminen on ollut Make Up Storelle yllättävän helppoa. Selitykseksi sanottiin, että Ruotsissa osataan tavaramerkin luominen ja bränditarinan kerronta.

Mutta kun ei Suomestakaan puutu lahjakkuuksia! Mitä ihmettä tilanteelle pitäisi tehdä? Ottaa mallia Ruotsista? Yhteistyötä? Bisnesenkeleitä? Just nyt pitäisi sen kuuluisan jonkun tarttua toimeen ja antaa pientä vetoapua suomalaiselle muotibisnekselle (ja juu, huomasitte ihan oikein, minä en puhu vaatetusteollisuudesta, joka on ihan eri asia…). En usko, että menisi kovinkaan kauaa, kun voitaisiin alkaa vertailla vientilukuja Ruotsin kanssa… 🙂

Milloin Halloweenia kuuluisi oikeasti juhlia?

Tosi monet vietti karmivia kurpitsajuhlia viime viikonloppuna. Ainakin facebookin uutisvirran perusteella huikeita zombie-/vampyyri-/noita-/kummitus-/mitänäitänytonkaan-asuja vilisi lukemattomissa teemabileissä. Itse olen jotenkin aina ajatellut, että Halloween on täällä meilläpäin vähän sama kuin pyhämiestenpäivä – ja sehän on ensi viikonloppuna. Olin suunnitellut varautuvani naapuruston pentulaumojen “karkki vai kepponen” -hyökkäyksiin lauantaina, mutta yllättäen ovikello soikin tiuhaan jo eilen illalla.

Pikkuisen siis ihmetyttää, että mikä mahtaa olla se oikea hetki viettää Halloweenia.

Veriset kynnet täältä.

Jenkki-Halloweenia taidetaan juhlia aina lokakuun viimeisenä iltana, ja sieltähän koko kurpitsaperinne on tänne adoptoitu. Sehän tietysti antaa kaikille tiukkapipoisille ilonpilaajille syyn niuhottaa, että voi kamalaa, kun taas yksi tuollainen kaupallinen muka-juhlapyhä on tänne ihmisten riesaksi Ameriikasta asti rantautunut. Johtuiskohan nillittäjien yllättävän suuri ja/tai äänekäs joukko siitä, että Halloween-perinne on täällä meilläpäin suhteellisen tuore ilmiö.

Luurankokynnet täältä.

Ei kovinkaan yllättäen satun olemaan sitä mieltä, että on aivan sama, mikä syy keksitään sille, että halutaan juhlia, järkätä hienoja bileitä, pukeutua hauskasti. Tärkeintä on, että aina silloin tällöin saa edes jollakin verukkeella käyttää mielikuvitustaan ja heittäytyä juhlimaan.

Kunnon karnevaalitunnelmaa ei näillä leveysasteilla ole todellakaan liikaa. Mitä meille jäisi ilman maailmalta tuotuja juhlia? Mitenkään väheksymättä esimerkiksi maatalousnäyttelyiden elvyttävää vaikutusta, tuntuu, että juhlan aiheet olisivat aika harvassa. Jääkiekon MM-kisojen voittojuhliakin on niin hankala merkata kalenteriin etukäteen.

Ensi viikonlopulle ei ainakaan toistaiseksi ole Mintulle tiedossa mitään veret seisauttavia Halloween-festivaaleja (OBS: vielä ehtii kutsua!). Ajattelin siitä huolimatta laittaa ainakin kynnet karmivaan kuntoon… Inspiroivista lakkauskuvista ei ainakaan ole puutetta.

Satuitko poikkeamaan täällä blogissa eilen? Huomasitko, että teksti alkoi yhtäkkiä kadota? Tuliko mieleesi, miltä tuntuisi, jos maailma näyttäisi ihan aina siltä – että voisit katsoa vain kuvia, mutta teksti olisi häilyvää ja täysin yli ymmärryksen?

Ehkä hiukan ärsyttävänkin kampanjan tarkoituksena oli herättää tajuamaan, miltä maailma näyttää lukutaidottoman silmin. Kirjoitin jo viime viikolla siitä, miten monille tytöille kunnollinen peruskoulutus on vain kaukainen haave. Kahden tyttären äidille tämä on erityisen sydäntä lähellä oleva asia ja siksi on hienoa, että saan olla mukana Indiedaysin ja Unescon kampanjassa, jonka tavoitteena on parantaa senegalilaisten tyttöjen lukutaitoa ja koulutustasoa.

Osallistuin opiskeluaikoinani peliin, joka muistaakseni kulki silloin nimellä World Game. Pelin tarkoituksena oli simuloida vallitsevaa tilannetta maailmassa ja ratkoa todellisen oloisia ongelmia luonnonvaroihin, kriiseihin, väestönkasvuun, koulutukseen etc. liittyen. Liikuntasalin lattialle oli levitetty jättimäinen maailmankartta. Jokainen osallistuja nosti itselleen “arpalipun”, josta selvisi kansalaisuus, koulutus, varallisuus ja asema. Kaikki jaettiin oikean todellisen maailmantilanteen mukaan. Itse päädyin lukutaidottomaksi Afrikkaan.

Pelissä lukutaidottomuus toteutettiin niin, että  vaikka meidän tuli osallistua kaikkeen päätöksentekoon täysin vapaasti, emme saaneet sanoa sanaakaan. Tarkoitus oli tehdä yhdessä sekä omaa yhteisöä, että koko globaalia tilannetta parantavia päätöksiä. Ette ikinä usko, miten vaikea oli osallistua – ylipäätään tulla kuulluksi, kun ei saanut puhua. Ja sitähän lukutaidottomuus oikeasti käytännössä on. Sinulla ei ole sananvaltaa – kieltä – saada mielipiteitäsi, ajatuksiasia tai toiveitasi kuulluksi. 

Sinänsä tuo pelisimulaatio ei vastannut todellisuutta, että me lukutaidottomat saimme kuitenkin käytännössä saman informaation, joskin vähän viiveellä, kuin muut pelaajat. Näinhän todellisuudessa ei ole – lukutaidoton jää hyvin usein paitsi suuresta osasta tietoa ja on lisäksi täysin sen varassa, mistä ja keneltä sattuu tärkeistä asioita kuulemaan. Oman riippumattoman mielipiteen muodostaminen vaikeutuu huomattavasti.

Yksi herättävimpiä kokemuksia World Game pelistä ja nimenomaan lukutaidottoman kansalaisen roolista oli se, miten minut, vajavaisesti kommunikoivan, mutta silti periaatteessa ryhmän täysivaltaisen jäsenen osallisuus sivuutettiin lähes kokonaan. Olin omasta mielestäni aivan yhtä fiksu, pystyvä ja taitava hoitamaan yhteisiä asioitamme kuin kuka tahansa muukin – ellen jopa vähän fiksumpi.. Haha! Mutta, koska minulla lukutaidottomana ei ollut  käytössäni normaaleja kommunikointivälineitä, ryhmä alkoi pikkuhiljaa ärtyä tuloksettomaan huitomiseeni. Niin, he suhtautuivat minuun kuin en olisi ihan täysjärkinen. Vain, koska olin lukutaidoton.

Unescon ja Alwaysin Facebook -sivulla voit kantaa kortesi kekoon hyvin yksinkertaisella tavalla. Klikkaamalla sivulta löytyvää pinkkiä nappulaa olet mukana auttamassa Senegalilaisten tyttöjen koulutusta. Always lahjoittaa jokaisesta napsaisusta 0.28 euroa kampanjaan.

Enpä usko, että siellä ruudun toisella puolella on ketään, joka ei olisi täysin samaa mieltä siitä, että lukutaito on tärkeää ja että tytöillä tulisi olla samat koulutusmahdollisuudet kuin pojillakin. Tässä vielä vähän faktaa kampanjasivuilta:

“Koulunkäynti on etuoikeus, joka sallitaan liian harvalle.

Noin 90 miljoonaa tyttöä ympäri maailmaa jää paitsi koulutuksesta. Kehitysmaissa neljännes tytöistä ei käy koulua.

Tiesitkö, että:

• jokainen lisävuosi peruskoulussa nostaa naisten tulevaisuuden tulotasoa 10–20 prosenttia. Naiset investoivat tuloistaan 90 prosenttia terveyteensä ja perheeseensä.

Lukutaidottomuus on iso ongelma senegalilaisten tyttöjen keskuudessa. Lukutaidottomuus tuomitsee naiset köyhyyteen ja johtaa siihen, että yksi neljästä naisesta syrjäytyy.

• Puolet Senegalin väestöstä ei tänä päivänä osaa lukea ja kirjoittaa – heistä 63 prosenttia on naisia.

Tyttöjen ja naisten voimaannuttaminen alkaa koulutuksesta. Kehittyvissä maissa lukutaito hyödyttää naisia monella tavalla:

• parempi tulotaso
• maataloustoiminnan tehostuminen
• matalampi kuolleisuus lasten ja äitien keskuudessa
• tytöt ja naiset avioituvat myöhemmin
• parempi suoja HIV-tartuntaa ja AIDSia vastaan”

Kuvat ja lainaus: Unesco

Olin juurikin tulossa vouhkaamaan tänne blogiin yksistä kengistä, jotka ovat niin upeat ja viileät, etteivät ne jätä minua rauhaan. Ei siitäkään huolimatta, että ne taitavat kyllä olla selkeästi liian tyyriit syksyn shoppailubudjettiin. Sitten tajusin, että tänään vietetään ensimmäistä maailman tytöille omistettua päivää.

Ihan kaikilla asiat eivät ole niin leppoisasti, että suurimpia murheita on kauniiden kenkien liian kallis hinta. Tyttöjen oikeus peruskoulutukseen ei ole itsestäänselvyys joka puolella maailmaa.

Planin “Koska ole tyttö” -raportissa todetaan mm:

Tyttöjen laadukas koulutus on yksi parhaista keinoista katkaista sukupolvelta toiselle periytyvä köyhyyden kierre. Laadukas koulutus tarkoittaa, että kaikki tytöt saavat käydä koulua, jossa oppivat itsensä ja yhteisönsä kannalta olennaisia tietoja ja taitoja. Tavoitteena on, että myös tytöt voivat toteuttaa mahdollisuutensa ja lunastaa roolinsa perheidensä, yhteisöjensä ja yhteiskuntiensa täysivaltaisina jäseninä.

(Minttu pönöttää hyvän asian vuoksi Stockholm Music & Arts -festareilla elokuun alussa…)

“Voin muuttaa maailman, jos vain saan mahdollisuuden.”

Mahdollisuuksia on tajolla vaikka millä mitalla! Maailman tyttöjen aseman parantamisen voi aloittaa vaikka täältä. Tai, jos shoppailu tuntuu siltä omimmalta tavalta olla mukana auttamassa, klikkaa itsesi Koska olen tyttö -putiikkiin. Ainakin nämä Onnistumisen iloa -rätit olisivat aikas mainio ostos. Ja osuva lahjaidea tietyissä tilanteissa… 😀

Onneksi tärkeistä asioista välittämisen lisäksi voi ihan hyvin intoilla kengistäkin. Eli seuraavaksi sitten NE päiväuniin tunkeutuneet popot… 😀

Kuvat: All rights reserved by Because I am a Girl Global