Category: Matkailu

Minttu 50 vee
Oli ihan pakko aloittaa tämä potentiaalisesti käsistä karkaava ja superlaajaksi muuttuva New York -postausten sarja kertomalla mun 50 vee syntymäpäiväjuhlastani. Tai siis itseasiassa koko reissuhan oli yhtä synttärijuhlaa. Kukaan meistä, sen paremmin Karkki, Peetu kuin minä itsekään ei oltu milloinkaan käyty New Yorkissa, joten kaikille meille reissu oli tosi ainutlaatuinen kokemus – ja synttäreistäni saatiin hyvä syy lähteä matkaan.
Itse synttäripäivä osui viikko sitten maanantaille, mutta oikeasti juhliminen alkoi jo melkein viikkoa aikaisemmin, tiistaina, kun lentomme starttasi kohti New Yorkia. Olimme päättäneet matkan, ostanut lentoliput ja varannut majoituksen jo aikaisin viime syksynä, jolloin hinnat olivat ihan mukavan alhaalla. SASin karvalakkiosastolla meininki on reilua, mutta ilman mitään erityistä hemmottelua. Niinpä oli aivan älyttömän mahtava yllätys, että Tukholmalainen suomi-jengini oli tilannut meille shampanjaa lennolle!
Minttu 50 vee 2
En ollut ikinä kuullutkaan, että on mahdollista järkätä jotain tällaista! Täytyy sanoa, että sen verran olen sisimmässäni prinsessa, että kun lentoemännät tulivat meidän kohdalle ennen kuin edes aloittivat tarjoilun busineksessa tai muualla ja toivottivat hyviä synttäreitä Marilta, Anulta ja Ullalta, olo oli kyllä kuin olisin jonkun elokuvan tähti. Kyllä se tuntuu välillä niin hirmu hyvältä olla vähän erityinen. Special.
Varsinainen synttäripäivä, maanantai 22.2.2016 alkoi niin ihanasti ja perinteisen synttärimäisesti kuin vain voi olla.
Paitsi että meidän airbnb-kämpän diiliin kuulunut aivan ihana ja superrauhallinen 15-vuotias kisurouva, Ming Na, sekosi ihan totaalisesti, kun se näki Karkin ja Peetun hankkiman juustokakun ja siinä kynttilät palamassa. Eli siis synttäriaamun herätykseen kuului ihanaa kahvin tuoksua, paaaljon oooonneaa vaan -laulantaa, sekä “äiti, voisiksää puhaltaa nää tosi äkkiä” -toivotuksia. Ming Na -kisu ei ollut mikään suuri kynttilä-fani ja erityisesti aamuherätyskakku lukuisine kynttilöineen sai kissaleidin hermostumaan ja hyökkäilemään kakkua kantavan Karkin nilkkoihin.
Minttu 50 vee 3
Ming Na -kisulla oli aivan varmasti repussa jotain tosi ikäviä kokemuksia synttärikakkutyyppisten elämysten kanssa. Muuten kisu oli todella rauhallinen ja rakentavan ystävällinen.
Synttärikaakun ja laulannan lisäksi sain sänkyyn toimitettuna myös lahjapaketteja. (Lahjapaketteja – minulle!! Ihanaa!!) Kuoret puhelimeen (Peetu on piirtänyt kuoren superkauniin kisukuvion) ja meditaatiokirjallisuutta on itseasiassa juuri se, mitä nyt tarvitsen!
Lunkin brunssityyppisen aamiaisen jälkeen päätimme lähteä kävelemään pitkin East Riverin rantaa kohti helikopterilaituria.
Minttu 50 vee 4 Minttu 50 vee
Voi olla, että olen aavistuksen lucky girl, mutta koko viikon ehdottomasti hienoin, aurinkoisin ja lämpimin päivä sattui osumaan juuri mun synttäreilleni!
En nyt aio millään tavalla listata hienommuus- tai vaikuttavuus- tai mihinkään muuhunkaan järjestykseen viisikymppispäiväni kokemuksia. Mutta se kyllä täytyy sanoa, että kollegoilta lahjaksi saatu helikopteriajelu oli kyllä paljon suurempi elämys, mitä etukäteen kuvittelin.
Minttu 50 vee Minttu 50 vee
Tuollaisella pikkuisella pörr-pörr-laitteella sitä sitten lenneltiin taivahalla. Jos kuvasta ei oikein erotu, niin voin kertoa, että tuossa on ikkuna myös Martensien alla. Ihan tukeva ja vahva fiilis – NOT!! 😀
En ole milloinkaan aikaisemmin ollut helikopterissa ja se olikin ihan superjännä kokemus. En ehkä suosittelisi tyypeille, joilla on taipumusta matkapahoinvointiin tai joita huimaa esmes huvipuiston maailmanpyörässä. Olen joskus aikoinaan Costa Rican reissulla lentänyt superpienellä, muistaakseni kuusipaikkaisella, lentokoneella. Pienessäkin lentokoneessa on lentokonefiilis, helikopterissa ei. Tunne varsinkin noustessa oli kuin olisi ikkunallisessa näköalahississä, joka ei ole kiinni missään. Täytyy myöntää, että en ollut edes ajatellut, miten kovasti helikopterireissu jäytää tällaisen meikäläisen nössön mahanpohjaa.
Minttu 50 vee
Mutta hei – mites nää näköalat?
Keli oli, niinkuin sanoin ja niinkuin näkyy, aivan täydellinen. Silti voin ihan rehellisesti tunnustaa, että kaikki tämän postauksen helikopterikuvat on vaatinut ekstrasuperskarppausta, koska silloin on pitänyt irroittaa vähintään toinen käsi helikopterin kauhukahvasta kuvan ottoa varten. Jutun alussa ja tuossa alla olevaan selfieen on vaadittu ihan erityistä joogahengitystä, että tohdin irroittaa molemmat kädet yhtäaikaa helikopterin kauhukahvoista.
Ei saa nauraa (ainakaan kovin paljoa..)!
Minttu 50 vee Minttu 50 vee Minttu 50 vee
Helikopterihomma on jännintä ja mahtavinta, mitä olen tehnyt pitkään pitkään aikaan. Tuossa takana näkyy laituri, jolta helikopterit lähtivät lentoon ja kuvan etualalla näkyy adrenaliinihuuruissaan voitonhymyilevä Minttu. Ja siis älkää nyt missään tapauksessa käsittäkö väärin: kokemus oli todella hieno, upea ja mahtava, näköalat aivan mielettömät ja koko homma todella turvallisen ja professionaalin oloisesti hoidettu. En vain ehkä ollut ihan sataprosenttisesti valmistautunut siihen, miten jännältä se tuntuu.
Helikopterireissun adrenaliininhuuruiset voittobisset nautittiin + 15 asteen lämmössä ulkona ja ihan parhaassa auringonpaisteessa. Ravintolan terassin peilaavasta ikkunaseinästä heijastuu Staten Island allekirjoittaneen lisäksi.
Minttu 50 vee Minttu 50 vee 13
Auringonpaisteisen iltapäivän ja rauhallisen, pitkän lounaan jälkeen päädyttiin Meatpacking Districkille ja High Line -puistoon. Paluumatkalla Peetun ottama kuva vetää hyvin yhteen iltapäivän fiilikset: ihana olla juuri tässä, juuri nyt, juuri maailman rakkaimpien ihmisten kanssa! <3
Minttu 50 vee 14
En ole tainnut milloinkaan oikein kunnolla täällä blogissa selostaa, miten hurjan paljon tykkään paperikaupoista ja erityisesti postikorteista. No, synttäri-iltanani pistäydyttiin yhteen New Yorkin ziljoonista ihanista paperikaupoista ja kaikki päätyi siihen, että olin iloinen pupu… 😀
Päivän aktiviteettien ja High Line Parkin jälkeen ohjelmassa oli hyvin tarpeellinen, proseccon kupliva pit stop meidän kämpillä. Hetken huilin jälkeen suunnattiin kävelymatkan päähän synttäri-illalliselle.
Minttu 50 vee 16
Illallispaikan tytöt olivat valinneet (salaa minulta!) tekemältäni suosikkilistalta. Kasvisravintola Butcher’s Daughter oli just niin ihanan tunnelmallinen ja trendikkään tyylikäs kuin olin ajatellutkin. Lisäksi ruoka oli aivan mielettömän hyvää!! (Palaan tähän vielä, kun teen NY-ravintolapostauksen, mutta jos vinkeillä on kiire: kasvissyöjille, vegaaneille sekä hyvän ruuan ystäville aivan loistava mesta, mutta vegaanille pähkinäallergikolle vaihtoehtoja ei ole kovin montaa.)
Päivä oli ollut tosi pitkä, mutta päädyimme vielä “viimeisille drinksuille” illan ruokapaikan ja majapaikkamme puolivälissä sijaitsevaan Schiller’s Ligour Bar -baariin. Aika hauska yhteensattuma, että juuri tuo osoittautui olevan suosikkibloggarini Tunnetilan Ninan kantabaari New Yorkissa!
Minttu 50 vee 17
Onko maailma pieni vai pieni?
Yläkuvan reippaat viimeisen drinksun nauttijat olivat jo matkalla nukkumaan, mutta muutaman mutkan ja Karkin sosiaalisten skillsien ansiosta meidät kutsuttiin vierailemaan ihan oikeaan salakapakkaan. Sieltä ei luonnollisestikaan ole kuvia, mutta voin vakuuttaa, että mahtavampaa huipennusta synttäripäivälleni en olisi voinut kuvitellakaan!
Sisäänkäynti salabaariin oli tavallisen K-kauppatyyppisen korttelikaupan takapihalta, roskisten reunoittaman käytävän päästä.
Minttu 50 vee 18
Tässä ollaan matkalla nukkumaan ihan oikeasti – mikä on aika helppo havaita hymyjen hämyisästä tasosta. Ennen kuvan ottoa olemme kuitenkin viettäneen ihanan loppuillan todella tunnelmallisessa, itämaisin matoin, muhkein nahhkasohvin ja kristallikruunuin sisutetussa salabaarissa, jossa soi todella svengaava live swing-jatsi ja kaikki drinkit tarjoiltiin teekupeista. Ihan kuin elokuvissa!
Ei varmaan ole vaikea uskoa, että on ihan mahdotonta kertoa, mikä oli kaikkein hienointa päivässä. Mutta sen voin sanoa, että tämä on ihan ehdottomasti mahtavin synttäripäiväni ikinä!!

[mittaustagi]
Reissuun pakkaaminen ei ole mikään suuri vahvuuteni. Otan helposti joko liian paljon tai liian vähän vaatetta – tai sitten vain yhdenlaisia, jolloin päädyn kulkemaan käytännöllisesti katsoen samoissa vaatteissa koko matkan ajan. Nyt New Yorkin matkalle päätin oikein tsempata. Säätiedotukset on tutkittu, reissuohjelma huomioitu ja hyviä vinkkejä haravoitu interwebsin ihmeellisestä maailmasta.
Tässä viisi elintärkeäksi havaitsemaani vinkkiä kaupunkilomalle lähtijöille. Pienellä säädöllä samat ohjeet toimivat kyllä ihan millaiselle reissulle tahansa – tosin sporttilomilla on tietty ihan omat haasteensa varusteiden yms. suhteen.
Pakkaus New York
1. Värikoordinointi
Aikaisemmin olen ajatellut enemmän asukokonaisuuksia, joita mahdollisesti haluan matkalla käyttää. Se johtaa helposti siihen, että matkalaukku natisee liitoksissaan jo menomatkalla. Niinkin yksinkertainen asia kuin puvuston palapeliajattelu vähentää mukaan otettavan kamamäärän tarvetta huomattavasti. Siitä huolimatta vaihtelunvaraa on runsaasti.
Pakkaus New York
2. Kävelykelpoiset kengät
Kenkien merkitystä ei voi aliarvioida! Rakastan liikkua kävelemällä paikasta toiseen, mutta jos mukana ei ole hyviä jalkineita, lopputuloksena voi olla katastrofi. Jotenkin kuvittelin tietäväni tämän, mutta esim. viime kesän Italian reissulle tuli otettua mukaan vain aika hyviä sandaaleita. Tuumasin, että niillä kyllä pärjäilee rantalomalla. No, mehän käveltiin joka päivä reilu kymmenen kilometriä ja varsinaisena kaupunkipäivänä yli kaksikymmentä. Lopputuloksena järkyttävät, superkipeät rakot päkiöiden alla. Eli ikinä ei pitäisi tinkiä kengistä!
Pakkaus New York
3. Hiusten pikakaunistamiseen sopivat tuotteet
Kannan joka reissulla mukanani melkoisen arsenaalin hiustenhoitoon ja laittamiseen tarkoitettuja tuotteita. Jotenkin sitä muka kuvittelee, että lomalla on aikaa värkätä kiharoita ja tuunata kampauksia, joihin arkisin ei riitä rahkeet. Tosiasia on kuitenkin se, että itse matkakohde on yleensä (toivottavasti ainakin!) huomattavasti kiinnostavampi kuin oman peilikuvan tuijottelu, joten harvoin sitä tulee pikakiharoita kummempaa yritettyä. Sen sijaan tuotteet, joilla tukan saa freesattua puolessa sekunnissa, ovat todellisia aarteita. Omat suosikkini ovat kuivashampoo (sattui löytymään varastoista Toni&Guyn matkakokoinen kuivashampoo, joka on ihan hyvä ja toimiva, muttei ykköslempparini kuitenkaan) ja Osis+ kohottava hiuspuuteri.
Pakkaus New York
4. Toimintakyvyn ylläpitoon
Tarrarulla on ehkä yksi ihmiskunnan viidestä nerokkaimmasta keksinnöstä! Sen avulla nuhjaantuneesta vaatteesta kuoriutuu hetkessä ihmisten ilmoille sopiva asu. Arkisin en tulisi mitenkään toimeen ilman tarrarullan kissankarvoja hävittävää vaikutusta ja nyt myös meidän vuokraamassa ihanassa Airbnb-kämpässä asustelee kissa. Eli karvoja – ja karvanpoistatarvetta – riittänee lomallakin!
Toinen asia, jota ilman en edes uskalla kuvitella lähteväni reissuun on Compeedin rakkolaastarit. Vaikka kengät olisivat miten hyvät ja perusteellisesti sisäänajetut, ikinä ei voi tietää, milloin kantapäät päättävät alkaa oikutella. Etenkin kaupunkilomalla olisi tosi kurjaa, jos käveleminen muuttuisi tuskien taipaleeksi. Kaikki varmaan tietävätkin jo, että Compeedien avulla aika ärtsystäkin rakkovammasta kärsivän jalan saa hoidettua välittömästi kävelykuntoon.
Pakkaus New York
5. Kuulokkeet
Hetki omaa rauhaa. Mellastavia vieruskavereita lentokoneessa. Rentoutumista ja yksityisyyttä.
En voi käsittää, että olen joskus matkustanut ilman kuulokkeita!
Näillä vinkeillä on pohjustettu tämänkertaisen New Yorkin reissun pakkailut. Etenkin vaateosaston kanssa oli poikkeuksellisen helppoa, mutta kyllä se näköjään muutenkin suunnitelmallisuus auttaa tässäkin hommassa! Matkalaukkuun jäi jopa vähän tilaa ostoksia varten, vaikka sainkin kunnian pakata mukaan yhdet Peetun nilkkurit, jotka ovat olleet täällä koti-kotona ja jotka neito kuitenkin halusi ottaa mukaan.

[mittaustagi]
NYFW-STREET-DAY-3-4
Ihan pikaiset heipat täältä vielä ennen New Yorkin matkan alkua!
Herätyskello soi aamulla vähän ennen kuutta, mikä on oikeastaan aika inhimillistä, sillä tavallisestikin heräilen vain piirun verran myöhemmin. Vähän kyllä jänskittää – tai oikeastaan aika paljon – mutta pelkästään positiivisesti. Tykkään reissuun lähdön pirinästä mahan pohjassa ihan älyttömästi, vaikka sen kanssa saattaakin olla vähän hankala nukkua!
Ilmeisesti New Yorkissa on ollut aika kovat pakkaset tässä viime päivinä. Täytyy nyt toivoa, että mitään ihan älytöntä lumimyrskyä ei sattuisi kohdalle – haha!
Ai, mutta olenkin ihan unohtanut kertoa yhden tosi mielettömän jutun! Mulla oli perjantaina toimistolla synttärikakkukahveet ja ette ikinä usko, mitä sain kollegoiltani lahjaksi!? Olin aivan sanaton hämmästyksestä, kun avasin lahjakorttikuoren. Sieltä paljastui nimittäin helikopterilento New Yorkin yllä!! Siis a p u a, miten mahtavaa!! En ole ikinä ollut helikopterin kyydissä, joten jo se on varmasti ihan mieletön elämys – saatika sitten, että siinä samalla saa ihastella Vapaudenpatsaat ja Chrysler Towerit ja mitä näitä nyt on! Mulla on aivan pakosti koko maailman parhaat kollegat!
NYFW-STREET-DAY-3-5
New Yorkissa on juuri nyt meneillään muotiviikot. Olen aina haaveillut, että pääsisin käymään joillakin maailman isoista muotiviikoista – vaikka onhan Tukholman ja Kööpenhaminan häppeningit ihan tosi kiinnostavat nekin. Nyt tämä matkamme osui ihan sattumalta osittain päällekäin NYFW:n kanssa enkä aluksi uhrannut sille ajatustakaan. Nyt olemme kuitenkin saaneet kutsun pariin näytökseen (Moskow Williamson ja Art Hearts – ikinä kuullutkaan! :D) ja johonkin näyttelytyyppiseen häppeningiin.
Voipi tosin olla, että jätetään muotihulinat tällä kertaa väliin. Viikon lomaan on muutenkin jo niin paljon kaikkea ihanaa suunnitteilla ja yhteen näytökseen saa helposti hukattua jonottamisineen etsera niin paljon aikaa, että ehkä kuitenkin priorisoidaan muuta ohjelmaa.
Kiitos muuten kaikista mielettömän hyvistä New York -vinkeistä ja ohjeista, joita olette antaneet! Tuntuu, että olen saanut tosi paljon kaikkea hyvää ja käyttökelpoista sisäpiirin tietoa, jonka avulla matkasuunnitelman hahmotteleminen on ollut oikein kivaa ja helppoa. Maailman parhaiden kollegoiden lisäksi mulla taitaa olla myös maailman parhaat lukijat!
Kosmetiikasta kiinnostuneille (ja jos siellä ruudun toisella puolella on vaikka joku kauneusbloggari) heittäisin vielä sellaisen kysymyksen, että mitä kosmetiikkaa/meikkejä/ihonhoitotuotteita New Yorkista kannattaisi metsästää? MAC on varmaankin edullisempi siellä kuin täällä, samoin Clinique, mutta olisikohan jotain pienempiä merkkejä, joita voisi suositella?
NYFW-STREET-DAY-3-8
Ei, kyllä tästä nyt täytyy alkaa painua pehkuihin, että jaksaa huomenna matkustaa koko pitkän päivän! Ei voisi uskoa, että huomenillalla jo mussutetaan dumplingseja jossain Lower East Sidella!!
Olen ajastanut reissun ajalle muutaman postauksen, joten ihan dead blogi ei tule olemaan. Ja varmasti jossain välissä käyn huikkaamassa pikaiset New York -terveiset, vaikka mitään pidempiä bloggaussessioita en kyllä lomalla ajatellut pitää.
Kuvat: Vogue NYWF:n kolmannen päivän street style -satoa

[mittaustagi]
Peetu 9.2.2016
Tuntuu ihan hullulta ajatella, että ensi viikolla tähän samaan aikaan ollaan jo New Yorkissa!! Ihan mieletöntä! Alunperin kuukausien odotus vaikutti pieneltä ikuisuudelta (ja sitä se taisi kyllä ollakin!), mutta nyt jäljellä on enää muutama hassu päivä. Oikeastaan niin vähän, että hiukan jo alkaa ihmetyttää, että näinköhän sitä ehtii saada kaiken suunnitellun valmiiksi ennen matkaan lähtöä.
Dollareita on vaihdettu, puhelimen kartta-appi merkattu täyteen kivoja kohteita ja majapaikan vuokraemännän kanssa vaihdettu noin ziljoona meiliä. Aloitin myös pakkauslistan kirjoittamisen. Pakkaaminen on käytännössä ainoa asia, josta matkustamisessa en tykkää. Yleensä otan mukaan aivan liian vähän kampetta, vaikka en varsinaisesti ihannoikaan mitään traveling light -elämänkatsomusta. Sen seurauksena päädyn kulkemaan tismalleen samoissa vaatteissa koko loman ajan.
Tai sitten käy niinkuin viime kesän Italian reissulla. Matkalaukku painoi jo mennessä niin paljon, että vain lentokenttävirkailijan hyväntahtoisuus säästi Mintun ylipainomaksuilta. Melkein puolet vaatteista tuli käyttämättömänä takaisin, vaikka oikein tsemppasin asuvaihtojen kanssa.
Peetu 9.2.2016
Hiukan on viimeaikoina ollut ikävä ihania tyttöjäni. Karkkia on onneksi saanut tavata vähän enemmän, mutta hänkin on ollut paljon reissussa vähän siellä ja täällä. Tänään sentään syötiin illallista yhdessä ja sovittiin treffit viikonlopulle, jos ei mitään muuta satu ilmaantumaan. Siis Karkille. Mahtava tuntea olevansa prioriteettilistan ykkösenä – haha!
Peetu on elänyt niin kiireistä opiskelija- ja aktiviteettielämää koko joululoman jälkeisen ajan, että hyvä, kun häntä on saanut edes puhelimella kiinni.
On kyllä niin mahtavaa ja ihanaa, että päästään lähtemään matkalle yhdessä. New York olisi muutenkin upea kokea, mutta että sen lisäksi saan taas hengata Karkin ja Peetun kanssa tekee koko jutusta ihan mielettömän hienon!
Peetu 9.2.2016
Ikävissäni selailin joululoman aikana otettuja kuvia ja hoksasin, että siellähän on vielä yksi Peetun asu, jota ei ole esitelty täällä blogissa ollenkaan.
Yksi haittapuoli siinä, että Peetu asuu nykyään niin kaukana, on se, että en voi puolihuolimattomasti lainata tuota aivan ihanaa swetaria. Olen sanonut saman ennenkin, mutta mielestäni paidan painokuosi ja sävyt on todella kauniit. Jotenkin hienolla tavalla periaatteessa aika sekainen kuvio muuttuu isompana pintana seesteiseksi ja harmoniseksi.
Peetu 9.2.2016 Peetu 9.2.2016

  • paita, Isabel Marant pour H&M
  • hame, Asos
  • nilkkurit, Minimarket

[mittaustagi]
New York 2016
Ihan pakko tulla hehkuttaman tännekin, kun olen niin täpinöissäni, etten meinaa pysyä nahoissani. Meidän New Yorkin matkaan on enää alle kuukausi!! Muutama hassu viikko ja pitkäaikainen haave, bucket-listan ykkönen, muuttuu todeksi!
En voi mitenkään uskoa, että aika on mennyt näin äkkiä. Silloin syksyllä, kun varasimme matkan, tuntui, että ajankohta on niin kaukana tulevaisuudessa, että matkasuunnitelmien tekeminen oli ihan absurdia. Nyt reissu on jo niin lähellä, että ihan hikoiluttaa, kun ei tiedä missä välissä ehtisi kaiken suunnittelemisen ja matkakohteiden tutkimisen tehdä.
New York 2016
Hyvin syöminen on yksi matkan tärkeimmistä tavoitteista. Tietty aterioiden väliin on tarkoitus mahduttaa niin paljon näkemistä ja kokemista kuin se vain inhimillisesti on mahdollista. Paino sanalla inhimillisesti – sillä en halua kuitenkaan juosta päätä pahkaa nähtävyydestä toiseen, pitää olla myös aikaa hengittää ja imeä vaikutteita. Tosin suurkaupunkiloma tuskin milloinkaan on mikään rauhan retriitti, eli jonkin tason viikon kestävään adrenaliiniryöppyyn on syytä varautua.
Ravintoloita on toivelistalla jo melkoinen liuta, varmaan jonnekin pitäisi jo yrittää tehdä pöytävarausta. Aika monessa paikassa tosin kotisivuilla ilmoitettu, että pöytävarauksia ei oteta. Yksi näistä on The Spotted Pig, jonne pitää ehdottomasti päästä maistamaan maailman parhaaksi kehuttua hampurilaista. Aito-amerikkalainen diner on vielä hakusessa. Ehkä niitä tulee vastaan ihan vain ohi kävellessäkin, mutta olisi mukavaa olla eksymättä johonkin kaikkein ilmeisimpään turistiloukkoon.
New York 2016
Hiukan tässä matkasuunnitelmia tehdessä on arveluttanut reissubudjetin tekeminen. Dollari ei ole todellakaan nyt halvimmillaan, joten millään ihan minimaallisella matkakassalla tuskin selviää. Yläkattoa ei tietenkään ole. New Yorkin kaltaisessa kaupungissa on varmasti helppoa tehdä selvää pienestä lottovoitostakin vain syömällä ja shoppailemalla. Sellaista ei nyt kuitenkaan ole osunut kohdalle, joten pakko yrittää tasapainoilla sillä mitä on. Onneksi meillä on kiva, hyvin varusteltu kämppä varattuna Airbnb:n kautta, joten ihan kaikkia aterioita ei ole pakko syödä ulkona.
Budjetin arviointia hankaloittaa myös se, että näin pohjoismaalaisena unohdan koko ajan ottaa tipit mukaan laskelmiin. Eikös se niin ole, että käytännöllisesti kaikkiin ravintola-, kahvila-, taksi- ja muihin palvelutyyppisiin maksuihin kuuluu lisätä noin 15 % päälle? Onneksi puhelimessa on laskin, muuten menisin kyllä ihan sekaisin noiden kanssa.
Ja mikähän siellä on käteisen ja kortin käytön suhde? Berliinissä pankkikortilla ei tehnyt käytännöllisesti katsoen mitään suurten tavaratalojen ulkopuolella. Täällä kotona en pidä ikinä käteistä lompakossa, kaikki pienetkin maksut hoidan kortilla. Jonkin verran dollareita lienee paikallaan varata mukaan ainakin alkuunsa. Kai sieltä automaatteja löytyy niin, että voi sitten nostaa lisää jos ja kun sitä tarvii?
New York 2016
Majoitus on onneksi jo varattuna. Löysimme tosiaan hurjan kivan kuuloisen asunnon AirbnB:n kautta ja olen ollut jo monet kerrat meilillä yhteyksissä Aurea-nimisen vuokranantajan kanssa. Kämpän sijainti on kutakuinkin tuossa kynän kärjen kohdalla kuvassa. Kuulemma se on tosi kivaa aluetta, jossa on paljon tunnelmallisia ravintoloita, kahviloita ja gallerioita. Bonuksena hyvät kulkuyhteydet muualle Manhattanille. Tosin laskeudumme Newarkin kentälle ja sieltä ei näytä olevan mitään hyviä julkisia yhteyksiä majoituksen hoodseille. Vuokranantaja-Aurea suositteli taksia.
Pakkauslistaakin olen jo hiukan miettinyt. Tavallaan vaikea ajatella, mitä sitä ottaisi mukaansa – kelit kun voivat olla ihan mitä hyvänsä aurinkoisen keväisestä täyteen lumimyrskyyn. Sinänsä ajankohta ei ehkä ole se kaikkein paras NYC:n reissulle, mutta koska The Syntymäpäivä. Jotkut korot pitää varmaan taas ottaa mukaan, vaikka ounastelen, että ohjelmamme tulee olemaan aika kävelypainotteinen ja kenkävalinta sen mukainen.
Sain jo syksyllä paljon ihania vinkkejä hyvistä ravintoloista ja nähtävyyksistä – kaikki on kirjattu ylös – kiitos vain tuhannesti! Jos nyt joku vielä istuu jonkun mahtavan matkavinkin päällä, otan kaikki ideat todella kiitollisena vastaan!

ABBA The Museum
Yleensä yritän antaa täällä blogissa vinkkejä Tukholmaan reissaajille vähän erikoisempiin ja harvinaisempiin, vaikeammin löydettäviin matkakohteisiin. Tällä kertaa teen poikkeuksen. Se, että tänne meille on avattu vuosikausien väännön jälkeen ABBA museo parisen vuotta sitten, ei ole varmasti uutinen enää kenellekään. Olen ollut jo muutamankin kerran melkein menossa tsekkaamaan mestan, mutta vasta nyt, kun Tuike oli täällä viikko sitten viikonloppureissulla, pääsin ihan paikanpäälle.
Nyt, kun olen siellä käynyt, voin kertoa, että olen todella positiivisesti yllättynyt ja suosittelen lämpimästi lisäämään sen seuraavan Tukholman reissun ohjelmaan. En oikeastaan ollutkaan mitenkään epäileväinen museon laadukkuuden ja viihdyttävyyden suhteen etukäteen. Onhan sitä ollut toteuttamassa viihteen rautaiset ammattilaiset – ja lukuisat kävijät ovat todistaneet, että paikka on todella melko korkean sisäänpääsymaksunsa arvoinen.
ABBA The Museum 2
En ole ollut mikään hillitön Abba-fani koskaan – siis todellinen fani-fani. Toisaalta kukaan 70-luvun puolenvälin jälkeen järjissään oleva ei kai ole täysin voinut välttyä super-bändin musiikilta. Toki muistan istuneeni kotona olohuoneen sohvalla kuulokkeet korvilla Abba-levyjä kuunnellen ja levypussiin painettujen laulun sanoja ulkoa opetellen. Pitihän sitä alakoulun diskossa osata laulaa fiksuna mukana eikä vain miimata jotain sinnepäin. Eli jonkun tason fanitusta oli kuitenkin havaittavissa.
Historia-osasto on museossa katettu hyvin. Vasta nyt tajusin mm. että kaikilla bändin jäsenillä oli pohjalla ihan lupaava ura musiikin parissa – eli mistään tyhjästä kootusta hittikoneesta ei tosiaankaan ollut kyse. Ja sitäkään en tietänyt, että molemmat pariskunnat olivat löytäneet toisensa ensin, ennen kuin he alkoivat esiintyä nelistään.
ABBA The Museum
Abban huikean uran varsinainen lähtölaukaus oli Euroviisujen voitto 1974.
ABBA The Museum ABBA The Museum
Puistonpenkillä Abban kanssa!
ABBA The Museum 6 ABBA The Museum 7
Täydellinen kopio Polar-studiosta, missä suurin osa (kaikki?) Abban levyt luotiin. Hauska yksityiskohta on studioon sijoitettu sähköpiano. Se on kuulemma yhdistetty Bennyn (Björnin?) kotistudiossa olevaan pianoon ja aina kun hän soittaa sitä myös museon studion piano soi. Tällä kertaa se ei valitettavasti soinut.
ABBA The Museum
Lisää autenttista vuorovaikutteisuutta: mikäli puhelin olisi soinut, olisi toisessa päässä ollut joku Abban jäsenistä! Legenda ei kerro, miten usein puhelin oikeasti soi, mutta olisi kyllä ollut tosi hauskaa, jos niin olisi käynyt!
Kaikkea muutakin hauskaa toiminnallisuutta oli tarjolla vaikka miten paljon: musiikkivideon tekoa, levytystä, pelejä, tietokilpailuja, tanssilattioita etsetera.
ABBA The Museum
Lauantai-aamupäivällä emme olleet niin bile-tuulella, että olisimme innostuneet muutamia tanssahduksia lukuunottamatta irroittelemaan. En yhtään ihmettele, että museo on tosi suosittu polttari-kohde. Parin skumppalasillisen jälkeen sitä voisi kuvitella hyvinkin kykenevänsä vetämään Dancing Queenin puhtaasti. Haha! Jotenkin tässä kohtaa tuntuu melkein hassulta puhua museosta, sillä paikka tarjoaa niin paljon kaikkea kivaa tekemistä, että paremminkin kyse on aikuisten leikkikehästä.
ABBA The Museum 13 ABBA The Museum 14
Abba muistetaan musiikin lisäksi kertakaikkiaan huikaisevista esiintymisasuistaan. Niitäkin oli esillä kiitettävän paljon ja monista löytyi myös kaikkea kivaa taustietoa ja pieniä anekdootteja.
Suosittelen muuten ehdottomasti satsaamaan “kapuloihin”, joiden avulla voi kuunnella abbalaisten itse selostavan läpi koko museon. Opastukset löytyy sekä ruotsiksi että englanniksi. Kannattaa valita ruotsinkielisen opastus, jos vain kielitaito vähänkään kestää. On ihan älyttömän hauska kuunnella, kun Agnetha, Frida, Björn ja Benny kertoilevat tarinoita ja anekdootteja sekä olemisestaan Abbana että elämästään sinä aikana. Monesti he ovat äänessä yhdessä – ja vaikuttaa siltä, että heillä on tosi mukavaa yhdessä! Tosin ilmeisesti englanninkielinenkin selostus on tosi hyvä, mutta äidinkieli on aina äidinkieli.
Opastusnauhat voi siis kuunnella tuon kaulassani roikkuvan kapulan avulla.
ABBA The Museum
 
Abban musiikki kuuluu luonnollisesti joka puolella museossa. Bändin huikaisevan retro-upeat musiikkivideot pyörivät pitkin museota sijoitetuissa näytöissä. Täytyy sanoa, että molemmat yhdessä tekivät tosi voimakkaan vaikutuksen ja koko aamupäivä meni alakoulunostalgisessa huumassa.
Suosittelen ABBA museota ehdottomasti kaikille, jotka ovat edes vähänkään kiinnostuneita musiikista, musiikkibisneksestä, viihteestä tai populaarikulttuurin lähihistoriasta. Se ei missään tapauksessa ole suunnattu vain todellisille Abba-faneille, vaan erittäin antoisa ja viihdyttävä kokemus, jos ei nyt erityisesti inhoa syvästi heidän musiikkiaan!

Old stuff