Luin muutama viikko sitten DN:stä mielenkiintoisen jutun liittyen etikettiin. Oikeastaan artikkeli käsitteli ensisijaisesti nettikäyttäytymistä ja pääaihe oli se, miten facebookin kautta lähetettyihin tapahtumakutsuihin tulisi vastata. Kirjoittaja niputti yhteen ja samaan niin ystävien lähettämät tupari- ja brunssikutsut kuin kaupallisten toimijoiden tapahtumakutsut – mikä on mielestäni jo ensimmäinen suuri virhe. Sen lisäksi jutussa oltiin sitä mieltä, että tapahtumanappuloiden kautta vastaaminen on suoraan verrannollinen normaaliin tulen/en tule/tulen ehkä ilmoittautumiseen. Jos on ilmoittautunut, pitää mennä ja maybe-vaihtoehdon käyttäminen on vain ja ainoastaan erittäin epäkohteliasta.

Juteltiin asiasta Peetunkin kanssa ja hän oli samaa mieltä kanssani, että artikkelin kirjoittaja ei ole tajunnut nykyistä käyttäytymisetikettiä. Kun facebook-tapahtumaan vastaa “attending” (eli oisko toi “osallistun” suomenkielisessä fb:ssä), se tarkoittaa “jee, kiva tapahtuma – tykkään tästä, mutta en kyllä osaa yhtään sanoa tulenko vai enkö”. Jos on oikeasti osallistumassa, se vahvistetaan joko kirjoittamalla tapahtuman seinälle tai henkilökohtaisesti järjestäjän kanssa. Vastaamalla “maybe” sanotaan: “tosi kiva tapahtuma, mutta en valitettavasti tällä kertaa pääse”. Jos kysymyksessä on aito ehkä, se vahvistetaan jälleen tapahtuman seinällä tyyliin “tulen, jos vaan saan lapsenvahdin” tms. Tapahtumakutsusta kieltäytyminen tarkoittaa käytännössä: “idioottimainen tapahtuma, en ole todellakaan tulossa” paitsi, jos asia selvitetään seinällä tyyliin: “sorry, en pääse – olen matkoilla juuri tuolloin!”. Kokonaan vastaamatta jättäminen tarkoittaa “ei kiitos, en ole tulossa”.

Näistä tulkinnoista saa toki olla myös eri mieltä – ja uskon, että aika monet ovatkin. Juuri tuo ajatus jäi pyörimään takaraivooni ja aloin miettiä etikettiä vähän laajemminkin. Etiketti on yleistäen vallitsevan hyvän tavan mukaiset käyttäytymisnormistot. Tarkoitus on helpottaa ihmisten välistä kanssakäymistä, kun suunnilleen kaikki tietävät, mikä on korrektia ja “oikein” ja mikä taas katsotaan epäkohteliaaksi.

Ongelma on vain siinä, että etiketti sen paremmin kuin muutkaan käyttäytymisnormit eivät ole kovin yleispäteviä. Se, mikä on hyväksyttävää, muuttuu ajan myötä. Klassinen esimerkki juntista, joka ei ymmärrä etiketistä mitään, on tyyppi, joka päätyy hienoille päivällisille, eikä tiedä millä haarukalla pitäisi syödä. Jotenkin tuntuu, että tänä päivänä on kovin vaikea päätyä huonosti käyttäytyvien kategoriaan, vaikka söisikin salaattinsa äyriäishaarukalla. Sen sijaan voi antaa todella moukkamaisen kuvan itsestään, jos ei tunnista haarukat designannutta muotoilijaa.

Eikä tarvitse matkustaa kovinkaan kauas kotoa, kun hyvän tavan mukaiset käyttäytymisnormit keikahtavat aivan päälaelleen. Pohjoismaisesta näkökulmasta täysin porsasmainen ruokailu äänekkäästi särpien ja röyhtäillen, on monessa paikassa suorastaan velvollisuus, koska näin osoitetaan käyttäytymisellä, miten mahtavan herkullista tarjottava ruoka onkaan!

Tässä kuitenkin kolme yleispätevää käyttäytymissääntöä, joilla luulisi pärjäävän missä tahansa ja milloin tahansa:

1. Älä puhu vain itsestäsi.

Vaikka olisit miten kiinnostava henkilö omasta mielestäsi, kukaan ei ole kiinnostunut kuuntelemaan narsistisia monologeja.

2. Peilaa

Epävarmoissa tilanteissa on hyvä vaihvihkaa tsekkailla muiden käyttäytymistä ja sopeuttaa omansa sen mukaan. Päivällispöydässä voi peilata pöytäseuralaisen toimintaa. Näin pysyy yleensä ainakin jonkin verran juonessa mukana.

3. Sosiaalinen media

Älä koskaan kirjoita sosiaaliseen mediaan mitään, mitä et voisi kirjoittaa isoäidin postikorttiin.

(Alkuperäinen idea kolmeen etikettisääntöön tuli DN:stä, mutta en enää löytänyt tuota viikkoja vanhaa lehteä, joten ohjeet ovat Mintun tulkinta aiheesta.)

Meitä oli joskus kuuden tytön tiivis porukka. Oltiin parhaita kavereita toisemme kanssa, käytiin samaa koulua ala-asteelta alkaen – useimmiten jopa samalla luokalla, asuttiin samoilla nurkilla Pyynikin kupeessa Tampereella, illat ja viikonloput hengattiin yhdessä partiossa, rakastuttiin samoihin poikiin. Käytännössä vietimme kaiken aikamme enemmän tai vähemmän yhdessä. Sitten tuli kirjoitukset, koulu loppui, elämä heitteli ympäri maata ja osin ulkomaillekin, partio jäi taka-alalle ja yhtäkkiä huomasimme kauhuksemme, että oli kulunut kuukausia siitä, kun viimeksi tapasimme.

Silloin  päätimme alkaa pitää tyttöiltoja vuorotellen aina kunkin kotona. Tavoitteena oli tavata säännöllisesti, pitää välillämme olevat “linjat” auki, kertoa kuulumisia, saada vertaistukea, kikattaa yhdessä ja syödä hyvin (tai no, Mintun luona on ollut tarjolla nouto-pizzaa useammin kuin kerran…). Aluksi tyttiksiä pidettiin muutaman viikon välein, ruuhkavuosien painaessa päälle harvemmin, mutta aina kuitenkin vähintään parin kuukauden välein. Kaikki ei aina pääse mukaan, mutta ajankohdat pyritään valitsemaan niin, että mahdollisimman moni meistä pystyy osallistumaan. Ja yleensä aina, kun Minttu on poikkeamassa Tampereella, on myös tyttiksen aika!

Kuvasin viime tyttiksen illan emännän kaunista rivitalopuutarhaa ennenkuin antauduin täysin päivällispöydän herkkujen vietäväksi. Piha ei ole suurensuuri ja muistan, miten se oli muuttovaiheessa lähinnä läntti mitäänsanomatonta nurmikkoa. Muutamassa vuodessa ystäväni on loihtinut paikalle ihanan ja toimivan kesäkeitaan, joka todella nostaa kiinteistövälittäjäläpän “kuin yksi huone lisää kesällä” ihan uuteen merkitykseen.

Tunnelmallinen keinu villiviinin varjossa. Köynnös suodattaa kuumimman auringonpaisteen, joten keinussa on mukava juoda aamukaffetta ja vaikka lueskella akkainlehtiä.

Rauhallisen vihreät tekstiilit ja lasituikut antavat ihanan jatkumon puutarhan vihreydelle.

Pihan kirsikkapuista tulee kuulemma niin paljon marjoja, ettei aina oikein tiedä mitä niillä tekisi. No, jälkkäripiirakan kanssa tarjottu kirsikkalikööri oli ainakin tosi herkullista!

Kompakti kesäkeittiö, jossa kaikki tarvittava on kauniisti käden ulottuvilla. Huomaa myös savustuspönttö! Saatiin niin hyvää savustettua lohta, ettei mitään rajaa…

Ruokapöytä on terassilla sävymaailmaan sopivan vihreäraidallisen markiisin alla. Eipähän haittaa pienet sadekuurot – eikä tulikuumana porottava aurinkokaan, jos sellainen sattuisi joskus tekemään visiitin näille leveysasteille.

Mun siskot! <3 <3 <3

(Lupasin, että en laita kenestäkään kuvia blogiin ennenkuin ovat hyväksyneet omat esiintymisensä. No, en tietenkään ole lähettänyt kuvia kenellekään etukäteistarkastettavaksi, joten ehkä nuo pari kuvaa häippäsee täältä… Seli seli jo etukäteen. :D)

Syksy saa nyt minun puolestani tulla! Lomailtu on ihan perusteellisesti ja akkuja tullut ladattua sen verran, että normi niin-ja-niin-monta-päivää/viikkoa/kuukautta-seuraavaan-lomaan – angsti loistaa poissaolollaan. Töihin meno ja arki tavallisine rutineineen tuntuu oikeastaan erittäin hyvältä. Varasin justiinsa liudan jumppia SATSiin ja tsekkailin Folkhögskolan syys-tarjontaa. Tiedän kuullostavani tosi mummolta, mutta joku akvarelli-kurssi himottaisi. Ainakin enemmän kuin ilmoittautua noin sadatta kertaa “italiaa vasta-alkajille” -kurssille…

Suurin mullistus ja elämänmuutos on itseasiassa se, että Peetu lähtee Aasian ja Australian turneelle siskonsa tapaan lokakuun alussa ja tiedossa on todennäköisesti hyvin hämmentävältä tuntuva syksy ja talvi. Yksin kotona kisun kanssa, syksyisissä työkiireissään silloin tällöin piipahtava poikaystävä ja aikaisempaa tiheämpään osuvat Tampereen reissut ovat todennäköisin skenaario tuleville… niin… ainakin kahdeksalle kuukaudelle.

Onneksi elämä on täynnä ihania asioita. Vaikka olo ei jatkukaan sellaisena kuin aina ennenkin ja myös ne upeat ja kivat asiat päättyvät, on jokainen muutos myös tsäänssi, joka on – kuten tiedetään – myös mahdollisuus… (ja siis enemmän kuin suon Peetulle tuon reissun! Ettei nyt vaan tule mitään väärinkäsitystä. Tämä nyt on vain tällaista äiskän itsekästä nillitystä… Lähtisin itsekin samanlaiselle reissulle, jos olisin samassa tilanteessa – ja voi olla, että jonain päivänä vielä lähdenkin!)

Ettei nyt mene ihan tilittämiseksi, niin tässä kuvia Suomen loman highlightseista:

Heti ensimmäisenä iltana sain Tampereelle kotiuduttuani iltapalaksi uunissa lämmitettyä leipäjuustoa ja Tammelan torilta ostettuja lakkoja. Niiiiin hyvää!!

Tampereen reissut ovat jostain syystä aina jotenkin nostalgisia ja oikeastaan aika positiivisella tavalla haikeita. Tälläkertaa tuon suuntaiset fiilikset nousiva ihan erityiseen potenssiin Kuuma Kesä -85 -näytöksen myötä. Juuri tuollainen samanlainen – mutta tummansininen – Datsun 100A, joka oli näytelmässä ihan keskeisessä roolissa, liittyy omaan historiaani. Niinkuin kai aika monella muullakin saman ajan kasvatilla…

Rauhaniemi on ihan ykkösmesta! Vesa käy siellä saunomassa ja uimassa vähintään pari-kolme kertaa viikossa vuoden ympäri. Tähänkin lyhyeen Tampereen lomaan ehdittiin sovittaa parikin visiittiä legendaariseen kansankylpylään. 🙂

Tammelan tori on vähintään yhtä must kuin Rauhaniemi. Vesa asustelee ihan torin laidalla, joten kaffet ja lounaat tuli nautittua siellä useamman kerran. Tuo Eurokalan (Eurolohen??) lohihampurilainen on aivan törkeän hyvää!! Suosittelen lämpimästi lounaaksi niinä päivinä, kun mustamakkara ei syystä tai toisesta toimi.

Torikaffetta ja Munkkimiesten juustokakkua @ Tammelan tori. <3

Aivan ehdottomasti reissun highlights-osastoon päätyy tapaaminen Tuiken uuden perheenjäsenen kanssa! Miten toinen voikaan olla niin käsittämättömän suloinen!! Tuhkanharmaa turkki, kahvipavun ruskeat polkuanturat ja häkellyttävän meripihkan väriset silmät riehakkaassa ja höyhenen keveässä kissa-paketissa. Noin sekunnin sadasosan jälkeen huomasin toistelevani päässäni: “meille ei mahdu uutta kissanpentua, meille ei mahdu uutta kissanpentua, meille ei mahdu uutta kissanpentua”… jne. Eikä mahdukaan. Mutta kyllä vaan tuokin otus on niin pudottavan ihana, että ei mitään rajaa!

“Hei! Nimeni on Cleo ja minä olen aika suloinen!”

Tyttiksen kruunasi itse poimituista mustikoista tehty piirakka. Kuulemma Lempäälän seuduilla on aika niukasti mustikoita, mutta sieniä löytyy sitäkin runsaammin!

Lauantaina lähdettiin posottamaan jo kukolaulun aikaan – mahdollisesti jopa hieman ennen sitä – kohti Suomen Turkua. Vesa hipsi työhommiin ja Minttu jäi fiilistelemään Kauppatoria, Kauppahallia ja käppäilemään kaikessa lomalaisen rauhassa pitkin Aurajoen rantoja. Aivan mahtava fiilis olla liikkeellä, kun kaupunki vasta heräilee lauantai-aamuun, ilma on yön jäljiltä kirpeä ja raikas, mutta aurinko lämmittää jo ihanasti.

Ehdin seikkailla myös Turun Linnan pihalla. Tosi merkillinen fiilis ajatella, että ihan oikeat ihmiset – sellaiset kuin sinä ja minä – ovat eläneet tuolla omine haaveineen, toiveineen, pelkoineen ja se on ollut niiden koko elämä. Niinkuin nyt tämä todellisuus on meidän elämää…

Lauantai oli todellinen Suomi-turnee -päivä, sillä pyrähdettiin vielä pikavisiitille Naantaliin. Olen joskus lapsena käynyt tuolla, mutta eipä siitä ole juuri muistikuvia jäänyt.. Ihana ja tunnelmallinen kesäkaupunki! Vanhaa Naantalia tuli kuvattua noin ziljoonan kuvan verran.. 😀

Erään kaffe latte -hammasta kolottaa yleensä taukoamatta…

Viimeinen lauantai ennen koulujen alkua oli aika mielenkiintoinen elämys Naantalissa. Kapeahkot kulkuväylät olivat aivan tukossa Muumimaahan vaeltavia vankkurijoukkioita. Kuvassa tosin tyypillisen romanttinen Naantalin vanha kaupunki -näkymä. 🙂

Ja sitten takaisin Rauhaniemeen ja loman paras luontoelämys! Sorsanpojat olivat niin kesyjä, että tulivat ihan rapsutteluetäisyydelle. Sweet! <3

Lomasäät olivat varsin viileät, mutta hetken ehdin myös ulkoiluttaa bikineitä Rauhaniemessä. Aivan mielettömän hyvä tuo Carofiglion dekkari! Yritän tosin aina, jos mahdollista, lukea kirjat alkuperäiskielellä. Käännöksessä häviää yleensä aina osa jutun juonesta, vaikka olisi miten hyvä kääntäjä kyseessä. Valitettavasti kuitenkaan ihan niillä italian kielen taidoilla, mitä olen lukuisilla alkeiskursseilla ehtinyt saavuttaa, ei ihan vielä edes dekkaria lueta!

Siinä siis pääpiirteissään Suomen loman huippukohdat. Kyllähän sitä näillä eväillä starttailee syksyyn ihan kummasti!

Maanantaiterkut Helsingistä!

Pötköttelen tässä vielä hotellissa hetken sulattelemassa jättimäistä hotelliaamiaista ennenkuin pinkaisen lentokentälle ja kohti kotia. Samalla sulattelen eilisen Madonna-konsertin jälkeisiä, ehkä hiukan ristiriitaisiakin fiiliksiä.

Hetken pohdinnan jälkeen jätin järjestelmäkameran hotellille. Periaatteessa kai sen olisi voinut ottaa mukaan, koska siinä ei ole mitään ammattilaiskäyttöön tarkoitettua objektiivia. En sitten kuitenkaan viitsinyt uhmata kohtaloani ja kohdalle mahdollisesti sattuvaa yli-intoista turvatarkastushenkilöä, joten mukana konsertissa oli ainoastaan iPhonen kamera. Tässä on paras (ja noin ainoa) muistikortille tallentunut kuva konserttiasustani. Haha! Mutta näkyyhän siinä tärkein – eli Madonnan edelliseltä Helsingin keikalta hankittu virallinen kiertuepaita. 🙂

Sää oli eilen oikeastaan aika ihanteellinen, kirkas ja ennakko-odotuksia lämpimämpi. Mikä oli oikein mukavaa. Aavistuksen vähemmän mukavaa oli se, että konsertti alkoi puolitoista tuntia myöhässä. Tosin hyvässä seurassa se ei harmittanut ollenkaan niin paljon kuin se tuntuu facebook-päivitysten perusteella monia kiusanneen. Show oli perusteellisesti tuotettu ja viimeistä lantion keikautusta myöten hiottu visuaalisesti hieno esitys. Madonnan täytyy olla ihan järjettömän hyvässä fyysisessä kunnossa, kun pystyy tanssimaan ripaskaa ja laulamaan samanaikaisesti.  Tosin on aika mielenkiintoista, että minkälaisesta konsertista on kysymys, kun tuollainen nousee esityksen meriitiksi…

Mutta olihan se hieno show. Kaikkein eniten lämmitti vanhat hitit Like a Prayer, Vogue ja Express Yourself, jotka esitettiin kutakuinkin tunnistettavassa alkuperäismuodossaan. Muuten olo oli monesti kuin olisi ollut katsomassa jotain näytöstä – tyyliin teatterissa tms. – eikä niinkään konsertissa. Toisaalta Madonna onkin kutsunut itseään aina enemminkin taiteilijaksi kuin muusikoksi – että sikäli tuo on ihan loogista.

Madonnan konsertti oli toki tämän Helsingin reissun syy ja päätarkoitus. Toisaalta tällainen pikkuinen matka hotelliyöpymisineen hyvän ystävän kanssa ja koko suureen tapahtumaan liittyvä ihana kihinä olivat vähintään yhtä tärkeitä. Lopputuloksena aivan ihana miniloma, loistava kesäkauden päätös ja mahtavan upea fiilis! Kiitos Tuike!! <3

Käytiin eilen katsomassa Pyynikin Kesäteatterissa aika seriöösejä nostalgia-aaltoja nostattanut komedia Kuuma Kesä -85. Olen käytännössä kasvanut Pyynikillä, mutta Kesäteatterissa on tullut käytyä aivan rikollisen harvoin. Olin siis jo ihan liekeissä pelkästään siitä, että Vesa oli hankkinut meille liput näytökseen. Nostalgiahumina alkoi korvien välissä samalla sekunnilla, kun näin Kesäteatteria kiertävän koivikon. Pikkuisen olivat puut venähtäneet siitä, kun näissä maisemissa jumppatunnilla suunnistusrasteja epätoivoisena etsittiin, mutta muuten kaikki tuntui tutulta, kotoisalta ja vähän haikealta.

Vuonna -85 olin kesällä InterRaililla kiertämässä Eurooppaa. (Ja kyllä, tajuan aivan mainiosti, että moni bloggari ei vielä tuossa vaiheessa ollut edes pilke kenenkään silmäkulmassa… Haha!). Eppujen levy Kahdeksas ihme,  oli ilmestynyt reilailumme aikana. Kun paluumatkalla juna saapui Tampereen asemalle, marssin reilikamat niskassa suoraan Kyttälänkadun Epekseen ja ostin LP:n itselleni. Kahdeksas ihme, jolta löytyy mm. biisi Vuonna -85, tuli kuuneltua lähes puhki… Ei kai siis mikään ihme, että memory lane hyökkäsi kimppuun oikein voimalla!

Kotona Tukholmassa, reilussa kahdenkymmenen asteen kesäkelissä, olin suunnitellut teatteriasuksi jotain ihan muuta kuin salihousut ja tennarit. Tampereella lämpötila kipusi nippanappa neljääntoista asteeseen ja Tinni muistutteli, että Pyhäjärveltä saattaa puhallella aikas kirpsakka tuuli. Eli päälle valikoitui tyyliin kaikki mahdolliset mukana olevat lämpimät ja tuulenpitävät vaatteet. Kangaskassissa kulki mukana vielä varoiksi kashmir-neule, sadeviitta ja fleece-peitto. Niitä ei kylläkään tarvittu, katsomon katoksen alla oli itseasiassa oikein mukavan tuuletonta ja sadekaan ei kiusannut.

• neule, Lindex
• huivi, vanha… ostettu muistaakseni Åhlénsilta
• rotsi, Acne
• housut, tuunattu MTWTFSS:n haalareista
• tennarit, Converse
• pikkulaukku, Filippa K

Itse näytelmästä on vaikea sanoa mitään objektiivista – sen verran henkilökohtaiseksi nostalgia-tripiksi koko homma meni. Puvustaja, lavastaja ja käsikirjoittajat olivat onnistuneet kiteyttämään kasarin tyylien keskeiset kulmakivet oikein herkullisesti ja osuvasti. En yleensä tykkää komedia-näytelmistä – ne kun ovat niin valitettavan usein  pelkkää pieruhuumoria ja kulissiovien paiskomista. Kuuma Kesä -85 onnistui olemaan hauska ja oivaltava myös dialogin tasolla ja monet one linerit naurattivat ihan oikeasti. Musiikki toimi myös hyvin ja useimmat näyttelijät onnistuivat luomaan ihan uskottavan oloisia tyyppejä. Havaitsin jossain vaiheessa, että katselen näytelmää hölmö hymy huulillani…

Tämän viikon tunnuslause on ollut: “aikaoptimistin aika ei tule pitkäksi”… Itseaiheutettua kiirettä on piisannut ihan riittävästi. Tänäänkin tuumasin, että ehdin ihan hyvin imuroida, tiskata, viedä roskat, ommella, käydä jumpassa, valita Peetun lakkiaisten kiitoskorttikuvan ja ottaa päivän asukuvat ennenkuin kiidän kohti Arlandan lentokenttää ja odottavaa Tampereen lomaa kohti. No, voin kertoa, että pari juttua tuosta listasta jäi toteutumatta… Haha!

Junan lähtöön oli tasan 10 minuuttia (ja vielä piti pestä hampaat ja sulkea matkalaukku), kun totesin, että ei tässä nyt taida ehtiä asua kuvata. Päällä on eilen valmistunut valkoinen toppi, Acnen tummat farkut, Bossin mustat avokkaat ja Acnen nahkarotsi. Eiköhän tuosta peruskombosta saada vielä kuvakin joskus.

Kynnet ehdin sentään laittamaan reissukuntoon.

Kimalluskuume jatkuu edelleen. Jotenkin tykkään erityisesti kaikista murretuista, harmaalla taiteituista sävyistä glitterin alla. Mutaväreistä – niinkuin yksikin bloggarikollegani sanoisi.

Tällä kertaa tuon iänikuisen saman kimalluslakan (joka btw, tekee todella kuolemaa jo!) – eli Lumenen Natural Code -sarjan sävy Go glittery 16 – alla on Max Factoryn Max Effect -sarjan sävy Cappucino  26. Aika nautinnollinen yhdistelmä mielestäni. Cappucino on rauhoittavan lempeä väri, mutta kimallus saa siihen kuitenkin hiukan potkua.

Huomenna Tampereella on ohjelmassa kesäteatteria, perjantaina rakkaiden ystävien tapaamista, lauantaina ehkäpä pikavisiitti Turkuun ja sunnuntaina vielä (Nekalan pihamarkkinoiden jälkeen) Helsinkiin ja MADONNA! Jossain välissä pitäisiä ehtiä tavata äiskäkin, käydä halimassa 18-vuotta täyttänyt kummityttö ja paijaamassa kaverin hankkima harmaa kissanpentu. Niin kivaa!! Vaikka mites se olikaan… “aikaoptimistin aika ei tule pitkäksi”! Haha!!