Sunnuntait on aina tunnelmaltaan jotenkin epämääräisiä epäpäiviä. Outo ja täysin irrelevantti haikeus siitä, että viikonloppu on taas kerran ohi ja toisaalta tulevan työviikon odotus leimaa yleisfiilistä. Jos on toivoton loppumattomien todo-listojen rustailija niinkuin yours truly, tulee sunnuntaihin lisäksi helposti pakattua myös aivan liiaksi odotuksia tyyliin kaiken-tämän-ajattelin-tehdä-viikonloppuna-ja-nyt-on-viimeinen-tsäänssi.
Parhaimmillaan sunnuntai on leppoisaa yhdessä olemista, rauhaisaa tulevaan viikkoon valmistautumista ja yleistä akkujen latailua.
Joskus sitä kuitenkin vain tekee sen välttämättömimmän. Käy vähän ulkoilemassa, pesee pyykit ja sellaista, mutta muuten koko päivä häviää vain johonkin. En edes halua ajatella, miten monta tuntia voi saada hukkumaan vain pelkästään YouTubeen tai Tumblriin… Toisaalta taas, välillä on kyllä ihan pakko nollata pääkoppa ja joskus eteen sattuu yllättäen ihania helmiä. Kuten esim. tämä Calvin Kleinin upea promofilmi, jossa esiintyy fantastinen Suvi Koponen ja evö-so-sexy Alexander Skarsgård:

Ei muuta kuin näillä eväillä uutta työviikkoa kohti.

Hyvä kun on joulusta päästy, kun jo taas alkaa “I wish..” -lista pullistella. Onneksi synttärit on tulossa kohta, sillä henkilökohtainen teknologia-osastoni kaipaa kipeästi päivitystä.

Uutta iPhone 5s -puhelinta olen himoinnut jo viime syksystä, kun sekä Karkki ja Peetu hankkivat ihanat uutukaisensa. Jotenkin on tuntunut vain ihan liian dekadentilta ostaa uusi iPhone, kun tämä nykyinen (iPhone 4) toimii kuitenkin ihan moitteetta. Yritin käyttää perusteena vitosen valovuosia parempaa kameraa, mutta enhän edes päivitä Instagramiani niin usein. (Paitsi ehkä sitten tulisi päivitettyä, jos kamera olisi parempi?).
Nyt olen kuitenkin huomannut vanhassa puhelimessani hassun vian. Huikea uudestisyntynyt lenkkeilyurani on jatkunut tälläkin viikolla (2x 30 min lenkki – hyvä mä!!), mutta musiikin kuuntelun kanssa on ollut ongelmia. Puhelimen soitin vaihtelee biisejä ihan mielivaltaisesti, soittaa kaksi tahtia yhtä biisiä, mykistyy, soittaa pari-kolme tahtia jotain muuta biisiä etc. Todella rasittavaa. Uuden puhelimen hankinta on siis väistämätöntä!

Samalla tulee päivitettäväksi kuulokeet. En kertakaikkiaan ymmärrä, miten kenelläkään pysyy sellaiset nappimalliset versiot korvissa juostessa. Ehkä talvella ulkona joo, kun on pipo päässä pitämässä niitä paikoillaan, mutta muuten en. Olen kokeillu noin ziljoonaa eri mallia, muotoiltuja, pehmustettuja, kovia, tupilla ja ilman – mikään ei pysy kahta sekuntia kauempaa.
Isojen kuullokkeiden kanssa urheillessa on ongelmana ollut se, että ne hikistyvät ja tulevat ällöiksi aika pian. Vähän aikaa sitten hoksasin, että Urbanearsilta on tullut uusi kuulokemalli Humlan. Sen lisäksi, että Urbanearsit yleensäkin on tosi kivan näköisiä tyylikkäässä värikkyydessään, on Humlan-mallissa konepesun kestävät, irroitettavat korvapehmusteet ja pantaosuus. Täydellinen vaihtoehto treenikuulokkeiksi toisin sanoen!

Uusi puhelin tarvitsee tietty uudet kuoret suojakseen. Toivottavasti Kenzon tiikereitä on vielä jossain jäljellä myös vaaleansinisenä. Nathalie Schutermanilta näyttää löytyvän tuo tummansininen versio – ja sekin kyllä käy – mutta vaaleansininen olisi tismalleen se, jonka perään olen tässä väärän mallisen iPhoneni kanssa huokaillut.
Hyväksi lopuksi ajattelin vihdoinkin hankkia Spotify Premiumin. Niin kätevää, kun voisi hyödyntää kaikki maailman soittolistat myös offlinessa. Nyt jo nämä muutamat hassut lyhyet juoksulenkit ovat onnistuneet leipäännyttämään siihen ainokaiseen puhelimestani valmiina löytyvään treenimusalistaan.
Synttärilahjaksi on siis odotettavissa todellinen Mintun media-keskuksen uudistautuminen!
(Joku fiksu voisi ehkä ajatella, että Spotify Premium saattaisi ratkaista nykyisen puhelimeni kanssa koetut äänentoisto-ongelmat. Onneksi täällä ei olla niin fiksuja.)
Kuvat: iPhone, Urbanears, Kenzo, Spotify

Ajattelin ensin otsikoida postauksen (erittäin originellisti) “Blue Friday”, mutta assosiaatiot olisivat helposti menneet niin väärin, että en voinut. Tänään on nimittäin ollut aivan kertakaikkisen voittajaolo! Eikä millään muotoa perus TGIF-fiilis, vaan ihan yleismaailmallinen huippu meininki. Töissä sain valmiiksi asioita, mikä on aina yhtä ihanaa (nykyisessä toimenkuvassa säännöllisesti, mutta harvoin toistuvaa herkkua), työpäivän jälkeen kävin salilla ja nyt istun sohvan nurkassa kirjoittamassa blogipostausta, kaiuttimissa Veronica Maggio ja Karkki & Peetu laittaa keittiössä risottoillallista. Life is good.
Tuota salilla käymistä pitää hehkuttaa vähän ihan erikseen. Olen jo kahtena päivänä tällä viikolla juossut juoksumatolla 30 min putkeen!! Entisen maratoonarin sanomana tuo saattaa kuullostaa varsinaiselta antikliimaksilta, mutta totuus on se, että jos on viimeisen maratonin jälkeen rikkonut selkänsä (uusille lukijoille: treenihommia löytyy täältä ja maraton-juttuja täältä) ja ollut käytännöllisesti katsoen viisi vuotta juoksematta sekä lisäksi kerryttänyt “aavistuksen” elopainoaan matkan varrella, on kahden hyvällä fiiliksellä toteutetun puolen tunnin “lenkin” hölköttely todellinen voitto!

Huomisesta alkaen tänne Tukholmaankin on vihdoin luvattu oikein talvea. Meteorologisessa mielessä talvi ei ole tänne vielä tullut – siihen kun vaadittaisiin, että päivän keskilämpötila on viiden vuorokauden ajan miinuksen puolella. Mutta nyt siis luvassa on kuulemma sekä lunta että miinusasteita. Mahdollisesti viimeisen “syys”päivän kunniaksi puin päivän asun kanssa mustikansiniset Karhun lenkkarini.
Päivan asun pääjuttu on tietty tuo ihanaakin ihanampi Dagmarin neule. Alunperin ajattelin, että se olisi hauska stailata skarpimmin kapean hameen ja kauluksien kanssa. Tänään oli kuitenkin ihan casual Friday -olo, joten farkut ja lenkkarit olivat ainoa oikea vaihtoehto.

 
Kuvaaja (Peetu) komentaa: “no näytä ny vähän sitä sun ponnaria kans” ja tää tekee työtä käskettyä..

• neule, Dagmar
• farkut, H&M
• tennarit, Karhu Originals
• korvikset, Indiska

Järkytin tänään työkavereita toteamalla, että mielestäni on ihan loistavaa, että joulunajan pyhät nyt vihdoinkin on loppuneet. Tuntuu monella lailla hyvältä, että arki on palannut. Siis ei niin, ettenkö olisi nauttinut vapaista, toimettomasta olemisesta, yöllisistä leffaputkista, leppoisista kävelyretkistä, kaupungilla pyörimisestä – ja kaikesta muustakin, mitä nyt ehdin tehdä ja mihin oikeastaan koskaan ei ole kuitenkaan aikaa.
Arkeen paluu on toisaalta hyväksi luterilais-suomalaisen peruskasvatuksen saaneen ihmisparan sielulle – onhan se nyt hävytöntä tuolla lailla vain naatiskella olemisestaan. Viimeisinä päivinä alkoi olla sellainen olo, että kohta pitää alkaa siivota vaatehuonetta, muuten ei kunnian kukko laula. No, onneksi sai palata töihin – jääpähän vaatehuone odottamaan pahempaa löhöilymorkkista.
Toisaalta taas joulunajan jälkeinen arki on aina merkannut itselleni kevätkauden alkamista. Suhtaudun syksyyn pelonsekaisella kammoksunnalla, mutta mieli ja ajatukset kirkastuu heti vuoden vaihteen jälkeen. Nyt ollaan menossa kohti valoa -ajatus riittää piristämään ja korvien välinen angsti helpottaa, vaikka faktisesti päivät ovat ihan yhtä lyhyitä kuin noin kuukausi sitten.

Peetu toivotti oman arkensa tervetulleeksi COSin alesta löytyneessä neulemekossa. Mekon materiaali on paksua ja napakkaa  villasekoitetta. Tummaa grafiitinharmaata pintaa elävöittää suurikokoinen metsänvihreä sahalaitakuvio. Tykkään mekon leikkauksesta kovasti. Raglahihat, pieni elegantti pääntie ja miehuksen leikkaus antavat juuri sopivasti ryhtiä mallille niin, että neulemekoille tyypillistä säkkimäistä muodottomuutta ei ole.
Ihastuin mekkoon niin kovasti, että melkein ostin itselleni samanlaisen. Tuntui kuitenkin aikas idioottimaiselta hankkia kaksi tismalleen samanlaista vaatetta yhteen talouteen. Onneksi Peetu lupasi, että saan lainata sitä!

 

• mekko, COS
• kengät, Bella
• kaulakoru (Mintun), MQ

Urbaaniin menoon tottunut nuori lääkäri New Yorkista päätyy sattuman saattelemana persoonalliseen ja charmikkaaseen pikkukaupunkiin. Sopeutumisvaihe ottaa lujille, kun oikeanlaista kofeiinitonta skinny-lattea ei löydykään joka kulmalta. Eikä kyläläisten ennakkoluulot suurkaupunkilaisia kohtaan juurikaan helpota asioiden sujumista. Kuullostaako tutulta?
Ainakin siinä tapauksessa, jos on ollut televisionkatsomisiässä ysikytluvun alkupuoliskolla ja sattunut seuraamaan Villi Pohjola -nimistä (kerrassaan mainiota btw) sarjaa on Hart of Dixien perusasetelma varsin tuttu. Mutta se ei ole se syy, miksi päätin oikein tehdä blogipostauksen jälkimmäisestä – vaan se, että ahmittuani kaikki tähän mennessä tehdyt kaksi ja puoli sesonkia ja sen jälkeen vietettyäni tuntikausia katsellen lempparikohtauksiani uudelleen ja uudelleen, voin kertoa rrrrakastavani sitä tulisesti.

Rachel Bilson esittää Hart of Dixiessä Zoe Hart -nimistä lääkäriä, joka päätyy parin mutkan kautta (mm. uraputki sydänkirgian parissa New Yorkissa joutui katkolle) Bluebell -nimiseen herttaiseen pikkukaupunkiin Meksikonlahden rannalle. Tämän tyyppisissä tv-sarjoissa varsinainen juoni ei ole mitenkään keskeisessä asemassa, koko herkullisuus syntyy ihmissuhteista, konflikteista ja pienistä tapahtumista.
Hart of Dixie on nokkela, hauska ja riittävän fiksu. Tunnelmallinen miljöö saa haikailemaan lomamatkaa Alabamaan. Ja hei – voisin katsoa sarjan uudelleen ja uudelleen pelkästään, ainoastaan ja vain, puvustuksen vuoksi. Niin täydellisen inspiroivia asuja ei olla nähty sitten Gossip Girlin kulta-aikojen. Kyllä, ajattelin tehdä erillisen asuinspiraatiopostauksen Hart of Dixien asuista.

Aitoon CW-tyyliin tämänkin sarjan miespuoliset näyttelijät esiintyvät kiitettävän usein ilman paitaa. Ja täytyy tunnustaa, että Hart of Dixien pahapoika-baarimikko Wade Kinsella (Wilson Bethel), joka lisäksi soittaa kitaraa ja tekee remonttihommia on aiheuttanut sellaisen pakkomielteen, että vastaavaa ei olla koettu sitten True Blood/Alexander Skarsgård/Eric Northman -aikojen. (Tähän on pakko laittaa pieni trivia-pläjäys: Hart of Dixien yksi keskeisimmistä paikoista on Rammer Jammer -niminen baari. Kyseinen baari on tismalleen sama kuin True Bloodin vähintään yhtä keskeinen Merlotte’s)
Hart of Dixien ensimmäinen sesonki (2011) ei ollut ilmeisesti mikään suuri kriitikkomenestys. Etenkin ikuisesti teinitytöltä vaikuttava Rachel Bilson ei kuulemma ole uskottava lääkärinä. Kritiikki taisi inspiroida toteuttamaan videon, joka on ehkä hauskinta, mitä olen pitkään aikaan nähnyt:

 

Yksi aika usein toistuva vertaus on, että Hart of Dixie muistuttaa tyyliltään paljon Gillmore Girlsiä. En halua kertoa enempää sarjasta, koska yksi suuri osa nautintoa on se, että koskaan ei voi olla ihan varma, miten päin asiat kääntyy. Pelkään spoilaavani ja puhuvani ohi suuni. Mutta jos nautit kepeästä huumorista ja nokkelasta tapahtumien kulusta, herkullisista hahmoista ja hyvää mieltä tuottavasta meiningistä – suosittelen lämpimästi!
Ei ole kuin pari jaksoa, joiden loppumisen jälkeen en olisi ollut hymy huulillani. Ja nekin pari jaksoa olivat omalla, sydäntä raastavalla tavalla, aivan loistavia.

Sarjassa on melko runsaasti keskeisiä hahmoja. Yksi suosikeistani on aito southern belle manipuloiva, juonitteleva, hauska Lemon Breeland (Jaime King).
Kolmas sesonki palaa joulutauolta 13.1. Miten ikinä jaksan odottaa sinne asti pimahtamatta täysin!?
Kuvat: CW, iMDb

Tiedän, että on jokseenkin epäcoolia tunnustaa tekevänsä uuden vuoden lupauksia. Kuulun kuitenkin siihen optimististen pölhöjen klubiin, joka uskoo uusiin alkuihin ja lupauksen antamiseen liittyviin rituaaleihin. Kuulun myös siihen klubiin, joka tuskin koskaan onnistuu pitämään lupauksiaan. Ei ainakaan kovinkaan pitkään. Tai kovinkaan uskottavasti.
Mutta en lakkaa yrittämästä.
Tämän vuoden tärkein päätös on listata jokaikinen ilta viisi asiaa, joista voin onnitella itseäni, asoita, joista voin taputtaa itseäni olalle ja sanoa “tuossa olit Minttu tänään oikein hyvä!”. On vähän sellainen kutina, että tämä päätös saattaa olla avain myös niiden kaikkien toteutumatta jääneiden lupausten läpiviemiseen. Mutta ei nyt mennä asioiden edelle.
Lisäksi lupasin itselleni, että opettelen vihdoin ripsien taivuttimen käytön ja hankin ne akvarellivärit.
Paremman vuoden tähtäysviivastona (google translate -käännös sanalle “guideline” :D) aion käyttää runoa:

Ot käpy pois kenkäst.
Kaar vesi pois saappaast.
Nost ämpär silmiltäs.
Jua kuppis tyhjäks.
Ol ilone, ol valone, ol pulune.
Älä lait kät sirkkeli.
Älä purot kirvest kintuil.
Älä unohr kotti avaimi.
Älä karot annetui syrämei.
Heli Laaksonen

Tieteellisempää tukea tarvitsevien kantsii klikata tänne: 6 Small Resolutions for a Big Happiness Boost in 2014.
Eli toisin sanoen: oikein ihanaa, iloista, valoista ja antoisaa vuotta 2014 !!
PS. Kaikkia varmaan ihan kutkuttaa saada tietää, mitä sain kuppiennustuksesta. Voin kertoa, että olin aivan sanaton ja häkeltynyt, kun havaitsin, että kuppien alta paljastui sydän, punainen lanka ja avain! JEI!! Tuskin maltan odottaa, että saan kokea tämän vuoden.