Ruokien kuvaaminen alkaa olla jo sen tason kansanhuvia, että ajattelin laittaa jakoon Inspiration Day:n Olympus workshopista oppimani muutamat niksit. Work shopin vetäjänä toimi ihana ja taitava valokuvaaja Mikko Rasila, jonka pedagogisen tyylin ansiosta meikäläinenkin automaattiasetusjumittaja sai muutaman välähdyskirkkaan ahaa-elämyksen.
Taustiedoksi sen verran, että olen tässä vähitellen oppinut (ja oppinut hyväksymään), että kamera ei ota niitä kuvia. Tottakai hyvälla kameralla on helpompi saada kaunis lopputulos, mutta läheskään kaikkea se ei ratkaise. Tiedän esimerkiksi yhdenkin bloggarin, jonka Instagram on täynnä tosi kauniita kuvia – jotka on otettu nykytekniikkaan verrattuna aivan antiikkisella iPhone 4:lla. Ei siis edes 4 S:llä vaan ihan sillä nelosella… Pitäisi siis vain osata ottaa niitä kuvia.
Omassa kamerassani ei ole mitään vikaa – päinvastoin – rrrakastan palavasti uutta Olympus PEN E-PL 7:aani. Kamerasta on tulossa juttua ihan erikseen vielä, mutta tässä vaiheessa voidaan todeta tylsien kuvien ongelman johtuvan täysin kameran ulkopuolisista tekijöistä.

Tämän kuvan, missä yours truly yrittää ylittää itseään kuvaajana, on ottanut: Jim Bergström.
Itse kuvaan ruokia lähinnä Instagramiin (@minnapaakkulainen) ja blogin Reseptit -kategorian juttuihin. Lähipiiriltä on tullut hiukan kommenttia, että erityisesti insta-kuvani eivät ole kovin houkuttelevan näköisiä. (Tarkemmin sanottuna Karkki väittää, että ne ovat suorastaan ällöttäviä… Haha!). Koska en ole ajatellut lopettaa sen paremmin reseptien julkaisemista kuin instagrammaamistakaan, hyökkäsin heti Mikon kimppuun ja pyysin apua.
Tässä Mikon antamat vinkit teillekin iloksi ja hyödyksi. Tämän postauksen kuvat ovat harjoittelutilanteessa otettuja näpsäisyjä, eikä tosiaankaan mitään “tee näin” -esimerkkejä. Lisäksi täytyy vielä sanoa, että ohjeet ovat oma tulkintani Mikon neuvoista – eikä häntä saa panna tilille, jos olen ymmärtänyt jotain väärin.

1. Älä kuvaa myötävaloon.
Mikko sanoi tämän ihan ensimmäisenä ja minusta tuntui, että sain jo tämän vinkin avulla “kaiken”. Eli olen elänyt koko valokuvausikäni siinä uskossa, että aina, siis aina, pitää kuvata myötävaloon. Poikkeuksena korkeintaan supertaiteelliset näpsäisyt, joihin en ole tuntenut sen suurempaa hinkua.
Mutta sitten Mikko selitti, miten myötävalo latistaa ja tekee kaksiulotteiseksi kivankin näköisen annoksen. Oikeastaa mikä tahansa muu valo on parempi, sillä varjot antavat jännitettä ja särmää kuvalle. Ja – mikä tärkeintä – estää sen, että ruoka-annoksen kuvasta tulee yhtä mössöä. Niinkuin Mintun kuvista niin usein on tullutkin.

 
2. Vaihda kuvakulmaa.
Mikä tahansa ateria näyttää paljon houkuttelevammalta, kun se on kuvattu jostain muusta perspektiivistä kuin istun tässä ruokapöydässä ja edessäni on lautasellinen ruokaa -kuvakulmasta.
Tavallaan tämäkin on lähes itsestäänselvyys sen jälkeen, kun Mikko sanoi sen ääneen. Siis kenen mielestä oikeasti ne kebab-thai-grillien ruoka-annoskuvat näyttävät houkuttelevilta?

3. Uskalla mennä kauemmaksi.
Kaikkein kaunein kuva ei välttämättä ole se, jossa näkyy vain ruokaa (niille, jotka seuraavat instagramiani sanon vain yhden sanan: voileipäkakku…). On eduksi, jos annoksesta näkee, mitä siinä on eikä vain jotain raaka-aineen osasia. Kannattaa testata myös laajempaa kuvakulmaa esmes koko päivällisseurueen aterioista.

 4. Harjoitus tekee metsurin. (Ei, Mikko ei todellakaan käyttänyt ko. kulunutta “vitsiä” work shopissaan)
Digikameroiden etu on se, että kuvan ottaminen ei maksa mitään. Kuulin, miten Mikko oli ottanut fantastisen hienoja ruokakuvia omaan korvaani täysin mahdottomissa olosuhteissa (= tosi hämärä puoliavoin ravintola ja superkirkas auringonpaiste joka valaisi skarppina ulkoa) ja tajusin, että aina pitäisi edes kokeilla. Muistikortille mahtuu ruutuja ja tekemällä oppii. Ja pitää myös kai hyväksyä se, että kaikista kuvista vain ei tule hienoja. Ne voi sitten vähin äänin deletoida.
Lisäksi Mikko kannusti kuvaamaan myös puoliksi tai kokonaan syötyjä annoksia. En yhtään epäile, etteikö esimerkiksi kalanruodoista voisi saada upeita ja vaikuttavia kuvia. Jotenkin kuitenkin siinä vaiheessa, kun ei onnistu saamaan oikeasti veden kielelle tuovaa kuvaa kauniisti asetellusta annoksesta, on aika pitkä matka edessä siihen taitotasoon, että kalanruodot alkavat näyttää joltain muulta kuin kompostiin menossa olevalta kamalta.

Niin se vain sujahti vauhdilla ohitse taas tämäkin huikea, kiihkeästi odottamani bloggariviikonloppu. Nyt istun jo taas takaisin omassa sohvannurkassani. Lento meni onneksi kohtuullisen tasaisesti – hiukan ehdin jo jännittää, että onko tiedossa kovaakin rytyytystä, koska Helsingissä oli niin älytön tuuli.
Tässä nyt päällimmäiset fiilikset eilisestä päivätapahtumasta, jonka nimi on kuvaavasti “Inspiration Day”. Erittäin monenlaista inspiroitumista tuli koettua ja kunhan saan asioita vähän sulateltua, kirjoitan niistä ihan omat postauksensa. Voisin kuvitella, että muitakin kiinnostaa esimerkiksi ammattilaisen vinkit kuvissa poseeraamiseen ja ruoka-annosten valokuvaaminen.

Ihan ensimmäiseksi meillä oli kamerankäyttökoulutusta Olympus Pen EPL-7 -kameroiden kanssa. Kaikkia hienouksia en ole vielä testannut, mutta jo nyt tuntuu, että tuo kamera on aivan käsittämättömän fantastinen! Kooltaan se on niin pieni, että mahtuu kätsysti melko pieneenkin käsilaukkuun, mutta vääntöä löytyy kuin isossa järkkärissä. Uutta siinä on myös alas kääntyvä näyttö, jonka ansiosta selfieiden ottaminen on entistäkin helpompaa!

Ihana Nadja kuvausseinällä. Rakastuin aivan tuohon Nadjan kauniiseen mekkoon. Yleensä syksyllä ei kukkakuosit meikäläiselle iske, mutta tuossa on kyllä niin kivat army-vihreän ja tummanpunaisen sävyt yhdessä valkoisen kanssa.

Ihanat tarjoilut! Jostain syystä onnistuin taas tälläkin kertaa tajuamaan ruokatarjoilun vasta siinä vaiheessa, kun kaikki melkein oli jo loppunut…

Huipputaitava valokuvaaja Mikko Rasila oli opastamassa ja antamassa vinkkejä ruokien kuvaamiseen. Palaan tähän vielä, sillä itse sain todellisia oivalluksia ja erinomaisen hyviä vinkkejä. Aivan loistavaa, että Mikko on myös niin pedagoginen ohjaaja, että tällainen harvapäinen blondikin tajuaa, mistä on kysymys.

Opettelin drinksujen valmistusta (todella kuuman, tatuoidun) baarimikon opastuksella. Suurkiitokset Jannille oppimisprosessin ikuistamisesta! Harmi, kun en tajunnut ottaa vielä yhteiskuvaa sen baarimikon kanssa.. Haha!

Omenaa, mangoa ja kuohuviiniä sisältävä raikas drinksu. Tein ihan ite tuollaisen aivan hillittömän hienon koristeenkin. Täytyy sanoa, että tässä vaiheessa kyllä “opeltakin” meinasi mennä pokka. No, ehkä mun ei kannata haaveilla uran vaihdosta ainakaan vielä näillä taidoilla.

Kansainvälistä suhinaa tilaisuuten toivat ruotsalaisvieraat Fanny Lyckman ja Victoria Törnegren . Herttaisen oloiset huippubloggarit jakoivat bloggausvinkkejä ja kertoilivat suuren suosionsa salaisuuksista.

Upea Sandra oli myös mukana kertomassa River Islandille suunnittelemasta kenkämallistosta.

Aino, Janni ja Sara olivat stailaanneet kukin yhden asukokonaisuuden Designer Loungen tuotteilla. Voisin helposti kuvitella käyttäväni niistä mitä tahansa, mutta eniten taisin kuitenkin rakastua Saran toteutukseen. Mutta se on tuo violettipörröinen takki ja laatikkomainen laukku. Me likes!

Pääsin minäkin vähän “stailaamaan”. Hobbyhallin osastolla oli kiva kilpailu, jossa kymmenessä minuutissa piti tehdä oman näköinen vuode-/makuuhuonekokonaisuus. Halusin stailata pehmoisen boheemin bloggarin pesän. Paljon tyynyjä, myllerretyt peitot, läppäri ja lasi viiniä. Sellaistahan se bloggarin elämä on!
Paljon tosiaan tarttui mukaan muistoja, inspiraatiota ja ihan konkreettista oppia. Kaikkein suurin anti oli kuitenkin bloggarikollegoiden tapaaminen. Miten älyttömän paljon upeita ihmisiä blogimaailmassa onkaan! On suuri kunnia saada tuntea niin hienoja, aitoja, taitavia ja ystävällisiä naisia. Joidenkin kanssa tavattiin ensimmäisen kerran IRL ja joidenkin kanssa ollaan tehty blogimatkaa yhdessä jo vuodesta 2007. Jokainen kohtaaminen on suuri aarre! I’m a one lucky girl.

Ensi perjantain palkkapäivä näyttää jälleen houkuttelevan monet svenne-brandit pitämään ystiksiään. Tällä kertaa vuorossa on Rodebjer, Hunkydory ja Swedish Hasbeens.
Itselläni on nyt niin sekunttiaikataulu viikonlopun Helsingin reissun vuoksi, että en taida ehtiä osallistua mihinkään shoppailuhurmokseen. Hiukan kieltämättä harmittaa, mutta tuleehan sitä taas uusia tilaisuuksia – eikä tavara maailmasta ostamalla lopu…
Tässä kuitenkin ystiksien koordinaatit tiedoksi kaikille niille, jotka ovat täällä kulmilla nyt tulevana viikonloppuna.


Ja tämä viimeinen on siis Swedish Hasbeensin Sample Sale. 🙂

Ajattelin vinkata kaikkien Jamie Oliver fanien iloksi, että Tukholmassa on avattu celebrity-kokin italiahenkistä ruokaa tarjoileva konseptiravintola Jamie’s Italian.

Avajaisia juhlittiin viime viikolla sellaisessa tungoksessa, että jätin suosiolla kamerani laukkuun. Mutkattoman mukavan tunnelmalliselta paikka kuitenkin näyttää. Ruokaa en ole muuten maistanut, mutta avajaisissa tarjotut useat erilaiset antipastot olivat todella herkullisia! Hintatasoltaan keskellä Tukholmaa, Stureplanilla Scandic Hotel Anglaisin kyljessä, sijaitseva Jamie’s Italian on hyvinkin maltillista keskitasoa. Siinä ainakin itselleni kaksi hyvää syytä, joiden ansiosta aion mennä testaamaan uutuusravintolan vielä ihan kunnolla.
Tarkemmat koordinaatit Jamie’s Italian ravintolaan tässä:

Kaukana ovat ne ajat, kun reissuun lähteminen tarkoitti käytännössä sitä, että mentiin matkatoimistoon ja varatiin valmismatka. Vaikka charter vieläkin puolustaa paikkaansa tietyissä tilanteissa, taitaa kaikenlainen omatoimimatkailu olla monelle se tavallisin tapa lähteä ulkomaille. Netistä on niin kätevä varailla lennot juuri itselle sopivimmille päiville ja valkata kaikkein omimmalta tuntuva majoitus.
Muutos on tapahtunut luonnikkaasti ja vähitellen. Seuraava iso askel on valtavalla vauhdilla kasvanut järjestäytynyt yksityismajoitus. Suurin alalla on ympäri maailmaa – Pekingistä New Yorkiin, Taipeista Puerto Ricoon – erilaisia vaihtoehtoja tarjoava Airbnb.
Airbnb:n idea on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että verkostossa yksityiset ihmiset tarjoavat omia asuntojaan vuokralle lyhyemmäksi tai pidemmäksi ajaksi. Ensin olin vähän ihmeissäni, että mistä tässä nyt oikein on kysymys, mutta sitten tajusin, että homma toimii periaatteessa hiukan samaan tyyliin kuin esim. hiihtokeskuksissa loma-asuntojen vuokraus. Useinhan nekin on jonkun yksityisen omistamia. Airbnb:ssä ollaan kyllä enemmän henkilökohtaisesti tekemisissä, kun taas hiihtokeskuskämpät menee melkein hotellimeiningillä.

Airbnb:n majoitustarjonta on aivan valtava. Kuulin juuri yhdestä tutusta, joka on lähdössä pidemmäksi aikaa Los Angelesiin isolla porukalla. Yöpyminen merenrantatalossa tuli kuulemma varsin edulliseksi, kun sen jakaa kaikkien osallistujien kesken. Ihanalla paikalla sijaitsevan erittäin hyvin varustellun talon vuokraa vastaavalla summalla seurueen jäsenet olisivat tuskin kyenneet asumaan edes vaatimattoman tason hotellissa. Ei hassumpaa.
Käytännössä majoitusta etsivä (tai tarjoava!) rekisteröi itsensä Airbnb:n sivuille. Sähköpostiin kilahtaa vahvistusviesti, jolla varmennetaan, että sinä olet juuri sinä. Kun kivan tuntuinen majoitus on löytynyt, laitetaan viesti asunnon omistajalle ja hän saa itse päättää haluaako tarjota majoitusta juuri sinulle.

Toisin sanoen, jotta saa kaikki toivomansa majoitukset, on syytä pitää huolta maineestaan. Sekä majoittaja että majoituksen tarjoaja antavat toisistaan arvostelun reissun päätyttyä. Jos palaute on vähemmän mairittelevaa, voipi olla että seuraavaksi ei saakaan unelmiensa kämppää vuokralle. Majoituksia ei niin vain varata, vaan vasta, kun majoittaja on hyväksynyt varauksesi, on homma selvä.
Nelikymppisen naisihmisen on varsin helppo antaa luotettava kuva itsestään, mutta olen kuullut, että nuoremmilla vuokraaminen ei onnistu mitenkään automaattisesti ilman tahratonta track recordia. Sama pätee tietysti majoittajiin ja kannattaakin lukea huolella, mitä muut on sanonut vuokranantajasta.
Airbnb toimii koko vuokraprosessin ajan matkustajan turvana ja asiat luvataan korvata tai löytää vaihtoehtoinen majoitus, jos homma ei toimi. Majoittaja saa varaustilanteessa maksetun maksun vasta 24 tuntia sen jälkeen, kun matkustaja on kirjautunut sisään – eli nopeasti toimimalla saa varmimmin apua.
Tosin enpä ole vielä kuullut pieleen menneestä Airbnb-majoituksesta! Itse yövyin nyt viimeksi Berliinissä ensimmäistä kertaa tuon verkoston kautta, mutta Peetu on käyttänyt Aibnb:tä jo monet kerrat ja monessa paikassa samoin ystäväni Camilla.

Nämä tämän jutun kuvat ovat suloisesta – suorastaan romanttisesta – ja valoisasta yksiöstämme ihanalla paikalla Berliinin Prenzlauer Bergissä. Camilla on kuulemma majoittunut Berliinissä paljon halvemmallakin, mutta silloin ympäristö ei välttämättä ole ollut aivan yhtä viihtyisä, vaikka asunnossa muuten ei mitään valittamista olisi ollutkaan. Itse halusin tuollaiselle rauhallisemmalle ja mukavalle alueelle, koska olin ensimmäisen yön yksin – enkä tosiaankaan halunnut viettää sitä ulkoa tulevia ääniä säikkyen.
Berliinin reissun asuntomme omistaa viehättävä vanhempi rouva Angelika. Viestittelimme jonkin verran ennen matkaamme ja sain hänestä heti todella ystävällisen ja auttavaisen kuvan. Kaikki tuntui hyvin henkilökohtaiselta ja helpolta. Angelika antoi mm. seikkaperäiset ohjeet, miten löydän perille ja kantoi vastusteluistani huolimatta matkalaukkuni hissittömän talon kolmanteen kerrokseen.

Varustelu asunnossa on kautta linjan siistiä ja toimivaa, freesiä, muttei luksusta. 95 % kaikesta oli hankittu Ikeasta, mutta kaikki tuntui varsin uudelta ja tosiaan puhtaalta ja hyvin hoidetulta. Sängyn virkaa tekee Ikean futon-tyyppinen vuodesohva, johon mahtuu nukkumaan kaksi henkeä ja yhden hengen vuodenojatuoli, niin ikään Ikeasta. Suosittelen toisin sanoen lämpimästi Angelikan asuntoa, jos on lähdössä matkalle Berliiniin. Paitsi, jos haluaa asua villimmällä ja boheemimmalla seudulla tai jos selkä ei kestä Ikean vuodesohvaa.
Asunnon tiedot löytyy täältä: Sunny Studio in Prenzl. Berg.

Camillan mukaan melkein kaikki – ainakin edullisemman luokan Airbnb-majoitukset Berliinissä – on sisäpihoilla sijaitsevissa hissittömissä rakennuksissa. Meidän majoituksen sisäpiha oli tosi siisti ja melkein suorastaan viihtyisä. Reissun aikana oli todella kuumat ilmat, joten oli mahtavan ihana pitää läpi yön parvekkeen ovea auki. Vaikka oli viikonloppu, pienintäkään metelin ääntä emme kuulleet!

Ja olihan se muutenkin aikas mukavaa, että oli parveke. Tosin sellaisen “miinuksen” antaisin, että kämpän merkillinen kahvintekokone valmisti niin surkeaa kahvia, ettei mitään kovin pitkiä aamuhetkiä jaksettu omalla partsilla viettää.

Tässä vielä pari kuvaa, miltä loma-asuntomme kulmilla näyttää.
Jotenkin on ihan erilainen fiilis asua lyhyelläkin lomalla ihan oikeassa kämpässä – eikä upota jonnekin hotellikoneistojen standardoitujen palvelukoneistojen syövereihin. Siis rakastan asua hyvissä ja kalliissa hotelleissa, mutta mieluiten sellaisilla matkoilla, jolloin hotellissa oleminen on iso osa koko reissua. Suurkaupunkilomalla on ihan huippua, jos saa sellaisen tunteen kuin olisi oikeasti yksi paikallisista. Vaikkei tietenkään ole, mutta yksityisasunnossa asuminen kyllä parantaa illuusiota.
Jos nyt joku innoistui liittymään mukaan Airbnb-majoitusverkostoon, niin rekisteröitymällä tämän linkin kautta: Liity Airbnb:een, saa noin 20 euroa alennusta seuraavasta majoituksesta (itselläni näkyy hinta kruunuissa, siksi “noin”)! Tämä ei ole mikään yhteistyökampanja, vaan kaikki Airbnb:tä käyttäneet saavat samanlaisen suosittelulinkin, jonka avulla voi antaa liittyjille alennusta ensimmäisestä varauksesta. Palkkioksi saa sitten itse saman verran alennusta omasta seuraavasta majoituksestaan.
Ai että, tällaisia postauksia ei kyllä pitäisi kirjoittaa – nyt iski niin älytön matkakuume, että on pakko alkaa tsekkaileen lentolippujen hintoja ja majoituksia. Jos vaikka vihdoin sinne New Yorkiin…

Se tyyppi, joka keksi äärimmäisen kuluneen sanonnan “ikä on vain numero”, ei voinut olla kuin korkeintaan 33 vuotias, ehkä jopa 34, mutta ei päivääkään vanhempi. Sen jälkeen, kun on täyttänyt 35, tietää, että ikä on vain numero vähän samaan tapaan kuin vankila on vain huone. Eli ei ollenkaan.
Ei niin, että varsinaisesti vastustaisin vanhenemista, koska en missään tapauksessa haluaisi elää päivääkään nuorempana itsenäni. Ihan hirmu mielelläni toki kokisin uudelleen monia ihania hetkiä Karkin ja Peetun lapsuudesta, kun maalattiin ja askarreltiin yhdessä, käytiin uimassa, tehtiin kotihommia ja kaikkea sitä. Jos totta puhutaan, kaipaan välillä ihan kovastikin sitä pienten lasten äidin roolia, josta sain nauttia tyttöjen ollessa pieniä.. Mutta se varhaisaikuisuuteni epävarma, ylireagoiva ja suosionhakuinen Minttu oli kyllä aika rasittava tyyppi. Välillä ihmettelen, miksi niin monet ystävistäni kuitenkin jaksoivat pysyä kaverinani.. Itse en kyllä ole ollenkaan varma, mitä mieltä olisin siitä tyypistä.
Ikääntyminen ei ole helppoa. En tiedä jakaako muut nelikymppiset kanssani sen tunteen, että jotenkin sitä itse vaan ei ole kartalla sen suhteen, että nyt olisi jotenkin hirmu vanha. Mutta auta armias, jos edes kuvittelet etsiväsi uusia töitä! Jos et ole 40 ikävuoteen mennessä ehtinyt hankkia todella vakuuttavaa CV:tä, kontaktiverkostoa tai alalla tunnettua asiantuntija-asemaa, voit lähetulkoon sanoa heipat työpaikan vaihtamiselle. Etenkin, jos olet nainen. Sinänsä aika käsittämätöntä, koska 40-vuotiaalla on edessä vielä 25 vuotta työelämässä.
Osittain tämä tämän päivän ikäkriiseily johtuu siitä, että uskaltauduin mennä Tinderiin – ja nyt parin vuorokauden jälkeen listallani on lähemmäs sata tyyppiä, joiden kanssa sydämet on matsannut. En usko, että haluan tavata heistä ketään. Jostain syystä kuvittelen, että he kaikki ovat aivan varmoja siitä, että olen jotain hienompaa ja ihanampaa, mitä todellisuudessa en ole. Profiilikuvani on parin vuoden takaa mutta muuten yritän näyttää ainakin kuvissa itseni sellaisena kuin olen. Oikeastaan voisin tässä esitellä, mitkä kuvat olen laittanut Tinderiin. Yritän antaa rehellisen ja monipuolisen kuvan itsestäni, mutta ehkä olen väärässä.

Iso kuva on profiilikuvani deittisaitilla sama kuva oli joskus profiilikuvani myös facebookissa, mutta siellä olen nyt valinnut olla vähän anonyymimpi. Omasta mielestäni tuo on hauska kuva ja näytän edelleen about samalta. Mutta kyllä täytyy sanoa, että tämä teoreettinen deittailun suunnitteleminenkin on niin raskasta, että taidan suosiolla ajatella viettäväni lopun elämääni vain kissojeni kanssa. Crazy Cat Woman – that’s me!
Törmäsin interwebsissä myös aika koskettavaan videoon aiheesta.

Ehkä minullakin on vielä toivoa? Oikeasti en kyllä haluaisi viettää loppuelämääni ilman kumppania. Sen löytyminen ei kyllä näköjään ole mikään itsestäänselvyys…