Airbnb – uusi loistava tapa yöpyä matkoilla

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kaukana ovat ne ajat, kun reissuun lähteminen tarkoitti käytännössä sitä, että mentiin matkatoimistoon ja varatiin valmismatka. Vaikka charter vieläkin puolustaa paikkaansa tietyissä tilanteissa, taitaa kaikenlainen omatoimimatkailu olla monelle se tavallisin tapa lähteä ulkomaille. Netistä on niin kätevä varailla lennot juuri itselle sopivimmille päiville ja valkata kaikkein omimmalta tuntuva majoitus.
Muutos on tapahtunut luonnikkaasti ja vähitellen. Seuraava iso askel on valtavalla vauhdilla kasvanut järjestäytynyt yksityismajoitus. Suurin alalla on ympäri maailmaa – Pekingistä New Yorkiin, Taipeista Puerto Ricoon – erilaisia vaihtoehtoja tarjoava Airbnb.
Airbnb:n idea on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että verkostossa yksityiset ihmiset tarjoavat omia asuntojaan vuokralle lyhyemmäksi tai pidemmäksi ajaksi. Ensin olin vähän ihmeissäni, että mistä tässä nyt oikein on kysymys, mutta sitten tajusin, että homma toimii periaatteessa hiukan samaan tyyliin kuin esim. hiihtokeskuksissa loma-asuntojen vuokraus. Useinhan nekin on jonkun yksityisen omistamia. Airbnb:ssä ollaan kyllä enemmän henkilökohtaisesti tekemisissä, kun taas hiihtokeskuskämpät menee melkein hotellimeiningillä.
Airbnb Berliini 2014 2
Airbnb:n majoitustarjonta on aivan valtava. Kuulin juuri yhdestä tutusta, joka on lähdössä pidemmäksi aikaa Los Angelesiin isolla porukalla. Yöpyminen merenrantatalossa tuli kuulemma varsin edulliseksi, kun sen jakaa kaikkien osallistujien kesken. Ihanalla paikalla sijaitsevan erittäin hyvin varustellun talon vuokraa vastaavalla summalla seurueen jäsenet olisivat tuskin kyenneet asumaan edes vaatimattoman tason hotellissa. Ei hassumpaa.
Käytännössä majoitusta etsivä (tai tarjoava!) rekisteröi itsensä Airbnb:n sivuille. Sähköpostiin kilahtaa vahvistusviesti, jolla varmennetaan, että sinä olet juuri sinä. Kun kivan tuntuinen majoitus on löytynyt, laitetaan viesti asunnon omistajalle ja hän saa itse päättää haluaako tarjota majoitusta juuri sinulle.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Toisin sanoen, jotta saa kaikki toivomansa majoitukset, on syytä pitää huolta maineestaan. Sekä majoittaja että majoituksen tarjoaja antavat toisistaan arvostelun reissun päätyttyä. Jos palaute on vähemmän mairittelevaa, voipi olla että seuraavaksi ei saakaan unelmiensa kämppää vuokralle. Majoituksia ei niin vain varata, vaan vasta, kun majoittaja on hyväksynyt varauksesi, on homma selvä.
Nelikymppisen naisihmisen on varsin helppo antaa luotettava kuva itsestään, mutta olen kuullut, että nuoremmilla vuokraaminen ei onnistu mitenkään automaattisesti ilman tahratonta track recordia. Sama pätee tietysti majoittajiin ja kannattaakin lukea huolella, mitä muut on sanonut vuokranantajasta.
Airbnb toimii koko vuokraprosessin ajan matkustajan turvana ja asiat luvataan korvata tai löytää vaihtoehtoinen majoitus, jos homma ei toimi. Majoittaja saa varaustilanteessa maksetun maksun vasta 24 tuntia sen jälkeen, kun matkustaja on kirjautunut sisään – eli nopeasti toimimalla saa varmimmin apua.
Tosin enpä ole vielä kuullut pieleen menneestä Airbnb-majoituksesta! Itse yövyin nyt viimeksi Berliinissä ensimmäistä kertaa tuon verkoston kautta, mutta Peetu on käyttänyt Aibnb:tä jo monet kerrat ja monessa paikassa samoin ystäväni Camilla.
Airbnb Berliini 2014 4
Nämä tämän jutun kuvat ovat suloisesta – suorastaan romanttisesta – ja valoisasta yksiöstämme ihanalla paikalla Berliinin Prenzlauer Bergissä. Camilla on kuulemma majoittunut Berliinissä paljon halvemmallakin, mutta silloin ympäristö ei välttämättä ole ollut aivan yhtä viihtyisä, vaikka asunnossa muuten ei mitään valittamista olisi ollutkaan. Itse halusin tuollaiselle rauhallisemmalle ja mukavalle alueelle, koska olin ensimmäisen yön yksin – enkä tosiaankaan halunnut viettää sitä ulkoa tulevia ääniä säikkyen.
Berliinin reissun asuntomme omistaa viehättävä vanhempi rouva Angelika. Viestittelimme jonkin verran ennen matkaamme ja sain hänestä heti todella ystävällisen ja auttavaisen kuvan. Kaikki tuntui hyvin henkilökohtaiselta ja helpolta. Angelika antoi mm. seikkaperäiset ohjeet, miten löydän perille ja kantoi vastusteluistani huolimatta matkalaukkuni hissittömän talon kolmanteen kerrokseen.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Varustelu asunnossa on kautta linjan siistiä ja toimivaa, freesiä, muttei luksusta. 95 % kaikesta oli hankittu Ikeasta, mutta kaikki tuntui varsin uudelta ja tosiaan puhtaalta ja hyvin hoidetulta. Sängyn virkaa tekee Ikean futon-tyyppinen vuodesohva, johon mahtuu nukkumaan kaksi henkeä ja yhden hengen vuodenojatuoli, niin ikään Ikeasta. Suosittelen toisin sanoen lämpimästi Angelikan asuntoa, jos on lähdössä matkalle Berliiniin. Paitsi, jos haluaa asua villimmällä ja boheemimmalla seudulla tai jos selkä ei kestä Ikean vuodesohvaa.
Asunnon tiedot löytyy täältä: Sunny Studio in Prenzl. Berg.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Camillan mukaan melkein kaikki – ainakin edullisemman luokan Airbnb-majoitukset Berliinissä – on sisäpihoilla sijaitsevissa hissittömissä rakennuksissa. Meidän majoituksen sisäpiha oli tosi siisti ja melkein suorastaan viihtyisä. Reissun aikana oli todella kuumat ilmat, joten oli mahtavan ihana pitää läpi yön parvekkeen ovea auki. Vaikka oli viikonloppu, pienintäkään metelin ääntä emme kuulleet!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ja olihan se muutenkin aikas mukavaa, että oli parveke. Tosin sellaisen “miinuksen” antaisin, että kämpän merkillinen kahvintekokone valmisti niin surkeaa kahvia, ettei mitään kovin pitkiä aamuhetkiä jaksettu omalla partsilla viettää.
Airbnb Berliini 2014 8
Tässä vielä pari kuvaa, miltä loma-asuntomme kulmilla näyttää.
Jotenkin on ihan erilainen fiilis asua lyhyelläkin lomalla ihan oikeassa kämpässä – eikä upota jonnekin hotellikoneistojen standardoitujen palvelukoneistojen syövereihin. Siis rakastan asua hyvissä ja kalliissa hotelleissa, mutta mieluiten sellaisilla matkoilla, jolloin hotellissa oleminen on iso osa koko reissua. Suurkaupunkilomalla on ihan huippua, jos saa sellaisen tunteen kuin olisi oikeasti yksi paikallisista. Vaikkei tietenkään ole, mutta yksityisasunnossa asuminen kyllä parantaa illuusiota.
Jos nyt joku innoistui liittymään mukaan Airbnb-majoitusverkostoon, niin rekisteröitymällä tämän linkin kautta: Liity Airbnb:een, saa noin 20 euroa alennusta seuraavasta majoituksesta (itselläni näkyy hinta kruunuissa, siksi “noin”)! Tämä ei ole mikään yhteistyökampanja, vaan kaikki Airbnb:tä käyttäneet saavat samanlaisen suosittelulinkin, jonka avulla voi antaa liittyjille alennusta ensimmäisestä varauksesta. Palkkioksi saa sitten itse saman verran alennusta omasta seuraavasta majoituksestaan.
Ai että, tällaisia postauksia ei kyllä pitäisi kirjoittaa – nyt iski niin älytön matkakuume, että on pakko alkaa tsekkaileen lentolippujen hintoja ja majoituksia. Jos vaikka vihdoin sinne New Yorkiin…

8 Comments

  1. Sanni

    Airbnb on kyllä aivan mahtava keksintö! 🙂 Mulla on vasta yksi kokemus takana mutta ei todellakaan viimeinen. 😉
    Ihania kuvia Minttu!

    Reply
    • Minttu

      Ihan samaa mieltä – niin paras keksintö! Todella kivoja majoituksia hyvään hintaan. 🙂

      Reply
  2. Kirsi

    Itsekin suosin airbnb:tä..5 matkaa takana ja aina on toiminut “kun junan vessa” :).

    Reply
    • Minttu

      Hyvä vertaus toi “junan vessa”! Mutta niin se on, helppoa ja toimivaa – mitä muuta sitä kaipaa (kun laatutasojakin on vaikka kuinka)? Missä kaikkialla olet itse käyttänyt Airbnb:tä?

      Reply
  3. Kirsi

    Olen käyttänyt kyseistä palvelua New Yorkissa pari kertaa, Pariisissa, BArcelonassa ja Tel Avivissa ..

    Reply
    • Minttu

      Ok – kiitos tiedosta! Tosiaan New York kutkuttelisi tällä hetkellä aikas kovasti… 🙂

      Reply
  4. hanko

    Tuo kuulostaa periaatteessa hyvältä systeemiltä, mutta itseäni silti hieman epäilyttää… Asunnon vuokraajanhan pitäisi maksaa saamastaan tulosta verot, mutta kuinkakohan moni niin oikeasti tekee? Homman laillisuus on siis se, mikä itseäni huolettaa. En haluaisi omalla toiminnallani tukea veronkiertoa, mutta toisaalta edullinen ja mukava asuminen tietysti matkoilla houkuttelisi.

    Reply
    • Minttu

      Koko rahaliikenne menee Airbnb:n kautta. Olen aivan satavarma siitä, että he pitävät huolen myös veroista. Eihän noin isoksi kasvanut järjestö voisi toimia, jos sitä käytettäisiin järjestelmällisesti veronkiertoon.

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *