Pitkästä, pitkästä, pitkästä aikaa vanha kunnon blogihaaste!! Tulipas kerrassaan nostalginen olo, kun MouMou-Iina, ihana Moksu, haastoi mukaan vastaamaan kysymyksiin. En edes tiedä, onko tilanne se, että haasteita ei nykyään enää kierrä, vai olenko minä vain päätynyt piirien ulkopuolelle, kun näitä ei tänne ole päätynyt vuosikausiin. No, sitäkin suuremmalla innolla vastailen kysymyksiin intohimosta, unelmien matkakohteesta ja blogin historiasta sekä muusta jännästä.
Kuvituksena juhannusaattona puhelimella otettuja räpsyjä meidän oman ja Karkin pihan kukkasista. Päätin uudistaa vanhaa taikaa niin, että otin kuvan seitsemästä eri kukasta ja nukuin sitten puhelin tyynyn alla. Mikäli taika pitää paikkansa, niin unessa näkemäni tuleva puolisoni on…. KISSA!!

1. MIKÄ ON BLOGISI TARINA JA KUINKA SE ALKOI?
Päädyin ihan sattumalta perustamaan blogin. Mietiskelin talvella 2007, että olisi hyvä tehdä jotain, ettei suomenkielentaitoni aivan romahtaisi. Ruotsissa asuminen ja englanninkieliset opinnot sekoittivat jo valmiiksi löyhää kielipäätäni. Ensimmäinen suunnitelma oli alkaa yksinkertaisesti kirjoitella omia ja perheen kuulumisia sähköpostilla ystäville ja sukulaisille Suomeen. Silloisessa työssäni IT-alalla vastuullani oli päivittää yrityksen blogia. Sitä kautta tutustuin Bloggeriin ja laiskana tyttönä tuumasin, että erillisten sähköpostien sijaan alankin kirjoittamaan viestejä blogiin ja kaikki halukkaat voivat sieltä sitten käydä lukemassa, mitä meille kuuluu.
Syytän muotitieteen opintojani, että blogijuttuni olivat käytännöllisesti alusta asti kaikkea muuta kuin mitä olin alunperin ajatellut. En tänä päivänä tiedä, miten ensimmäiset kaveripiirin ulkopuoliset lukijani löysivät tälle tontilleni, mutta noin kuukausi helmikuussa 2007 julkaistun ihka ensimmäisen blogipostauksen jälkeen olin oppinut monta asiaa, mm. että on olemassa sellaisia kuin “muotiblogeja” (määritelmä piti tuolloin sisällään kaikki muoti-, tyyli-, kauneus-, lifestyle etc. -blogit) ja että kantsii listautua Blogilistalle, jos haluaa olla osa porukkaa.
Ja minähän halusin! Ai että, miten ihana oli löytää samanhenkistä porukkaa, jonka kanssa saattoi puhua ja vaihtaa ajatuksia itseä kiinnostavista asioista! Blogijutut imaisivat mukanaan niin, että muutaman vuoden ajan se oli pääasiallinen työni ja tulonlähteeni. Sitten avioeron myötä tuumasin, että pää ei kestä yksin kotitoimistolla työkentelyä ja keväällä 2010 menin takaisin päivätöihin.
Tällä hetkellä bloggaaminen on rakas harrastus ja intoa riittää edelleen (enemmän tosin kuin aikaa), vaikka vuosia onkin jo lasissa yli kaksitoista!

2. MITÄ INTOHIMO TARKOITTAA SINULLE?
Täydellistä omistautumista niin, että ei näe, kuule eikä tunne mitään muuta. Intohimo voi syttyä hetkessä ja silloin olo on kuin hukkuisi ja lentäisi yhtäaikaa – kaikki muu ympärillä menettää merkityksensä ja katoaa. Tunne ei ole pysyvä – valitettavasti ja onneksi.
Toisinaan intohimon kipinä pysyy elossa yllättävän pitkään ja silloin takaisin maan päälle palaaminen voi tehdä kipeää. Parhaimmillaan tunne on silloin, kun se syttyy ja vaimenee säännöllisesti. Silloin elämä on kivaa ja jännää, mutta välillä kapasiteettia vapautuu myös ihan tavallisen arjen elämiseen.
Intohimoni kohde voi tietty olla toinen ihminen, mutta myös jokin uusi asia, tekeminen tai harrastus.
3. MITÄ TEET RENTOUTUAKSESI?
Vielä kuukausi sitten takuuvarma pikakeino pääni nollaukseen oli Pokemon Go:n pelaaminen. Haha! Vähän jopa hävettää tunnustaa, miten käytin kaikki työmatkani – melkein 2 h päivässä – pokemon-jahtiin, sen sijaan, että olisin tehnyt jotain kehittävää, lukenut esimerkiksi. Taskumonstereiden pyydystäminen oli vain juuri sen verran vaativaa, mutta sitten ei kuitenkaan, että pää tyhjeni supernopeasti ja erittäin rentouttavasti stressaavimmankin työpäivän päätteeksi.
Nyt en ole kuukauteen pelannut. Kyynärpään murtumisen jälkeen ei ole tehnyt mieli avata koko peliä, vaikka kuperkeikkani syy ei ollut kävellessä pelaaminen. (Sen sijaan pidin juuri siitä syystä kännykkää kädessä ja koska kaatuessani alitajuisesti suojelin puhelintani, rojahdin koko painollani suoraan kyynärpäälle… fiksua!). Saa nyt sitten nähdä palaanko vielä pelaamaan, kun käsi tästä kuntoutuu.
Muuten rentoudun parhaiten, kun näprään jotain käsilläni. Viime aikoina olen tehnyt kristallikoruja, harjoitellut letteringiä ja puuhastellut bujo-henkisesti kalenterini kanssa.
Ei siis mikään ihme, että tässä on ollut vähän stressikäyrät koholla, kun oikea käsi on edelleen täysin käyttökelvottomassa kunnossa ja puuhastelusta ei siksi tule yhtään mitään!


4. VIIMEISIN MATKASI?
Privaatisti olen rampannut Tampereella useampaankin otteeseen viimeisen vuoden aikana. Työn puolesta olin viimeksi viikon Münchenissä (tosin näin vain lentokentän, konferenssikeskuksen ja sen, mitä taksin ikkunasta näkyi) ja sitä ennen Kööpenhaminassa. Köpiksessä päästiin jopa oikein vähän kävelemään ulos illalla ja kaupungille syömään.
Viimeisin oikea lomamatkani on vuosi sitten Karkin kanssa LA:hin tekemämme reissu. Vaikka onhan ne Tampereen visiititkin tietyllä tavalla lomaa, vaikkeivät kyllä siltä aina tunnukaan.
5. MATKUSTATKO YLEENSÄ YKSIN VAI RYHMÄSSÄ?
Matkustan yleensä yksin ja se on minusta oikeastaan aikas mukavaa. Lomilla on tietty oikein kiva, jos on seuraa. Olin jo esim. lähdössä tuolle Los Angelesin reissulle yksin, kun Karkki ilmoitti, että tulisi mielellään mukaan. Meillä oli tosi hauskaa ja saatiin nähdä ja kokea paljon meitä molempia kiinnostavia juttuja. Matkasta olisi aivan varmasti tullut vähemmän antoisa, jos olisin matkustanut yksin!
6. UNELMAKOHDE, JONNE OLET AINA HALUNNUT MATKUSTAA?
Vielä vuosi sitten unelmieni matkakohteet -listan johtopaikkoja pitivät kiehtovat kaukokohteet: kiipeäminen Macchu Picchuun, Tokio ja Japani ylipäätään (lumilautailua Japanissa!!), Malediivit, Brasilian sademetsät, paluu Costa Ricaan ja miksei Uusi Seelanti ja Australiakin, kun siellä on käynyt kaikki muutkin.
LA. oli yksi unelmakohteistani ja olen iloinen, että sain sen ruksittua listaltani ennenkuin ympäristöahdistukseni yltyi sellaisiin mittoihin, että pitkien huvilentojen suunnittelu ei tunnu enää yhtään hyvältä. Eikä oikein niiden lyhyempienkään.
Tällä hetkellä haaveilen useammastakin kohteesta Euroopassa. Montenegro on listalla kirkkaimpana ykkösenä, mutta Portugal ja etenkin rennot pienet surffikylät siellä Atlantin rannalla Lissabonin lisäksi. Unelmaan liittyy olennaisesti, että matkanteko olisi osa elämystä – eli kohteeseen voisi mennä junalla!

7. MIKÄ ON VIIMEISIN KIRJA, JONKA OLET LUKENUT?
Juuri nyt olen huvitellut lukemalla kaikenlaista harrastushömppää. Yöpöydällä on kirjoja, jotka käsittelevät tarot-kortteja (Kitchen Table Tarot, suosittelen!), kristalleja ja astrologiaa. Keskeneräisenä on myös muutama romaani (siis, miksi en pääse Ferranten trilogiassa alkua pidemmälle??), joista pisimmällä eli loppusuoralla on Michelle Obaman elämänkerta.
Jonossa odottamassa on tusinan verran kirjoja, mutta siitä huolimatta odotan sormet syyhyten, että pääsen seuraavalla Suomen reissulla kirjakauppaan. Suomalaisten kirjailijoiden lukemisesta tulee aina jotenkin erityinen olo. Ihan kuin aavistaisin juureni jossain siellä pohjalla, vaikka tarinalla ei olisikaan yhtymäkohtia elämääni.
8. MIKÄ ON LEMPIKIRJALLISUUDENLAJISI?
Olen varsin kaikkiruokainen kaunokirjallisuuden suhteen ja yleensä luen sellaisetkin kirjat loppuun, joista en niin hirveästi tykkää. Ainoat tyylilajit, joita kartan tietoisesti ovat horror ja kauhu sci-fi. Muuten kaikki chic litistä venäläisiin klassikoihin toimii. Runoja en myöskään oikein osaa lukea. Siis yksittäisiä siellä täällä kyllä, mutta runokirja kädessä tuntisin itseni aika eksyneeksi.
Äänikirjoihin en ole vielä tutustunut. Se nyt ei tietty ole mikään kirjallisuuden laji, mutta liippaa aihetta. Vähän jännittää, että hermostunko lukijoiden ääniin – olen vähän sillä tavalla herkkä. Esim. ohjatuissa jumpissa on aivan pakko poistua salista, jos ohjaajan ääni riipii korvia. Silti ajattelin kyllä antaa äänikirjoille mahdollisuuden. Kuuntelemalla tulisi varmasti ahmittua tuplamäärä kirjallisuutta nykyiseen verrattuna.

9. MITÄ TYKKÄÄT JAKAA SOSIAALISESSA MEDIASSA?
En mitenkään erityisesti suunnittele tai mieti some-jakojani. Välillä kyllä toivon, että olisin parempi siinä. Ei niinkään, että tuntisin paljastelevani liikaa tai epäsopivia asioita – vaan koska toivoisin, että Instagram-feedini olisi kaunis ja tasapainoisen näköinen, kuten niin monilla on. Noh, olkoon sekin näköiseni, lifestyle-sillisalaattia ja inspiraatio-affirmaatioita pirskahteleva ei-niin-mietitty kokonaisuus.
Facebookia en juurikaan enää käytä – poikkeuksena tapahtumiin tms. liittyvät ryhmät, joita aina silloin tällöin harvakseltaan ilmestyy seurapiirikalenteriini. Blogipostausteni linkin jaan aina toki facessa ja yritän muistaa onnitella tuttuja heidän syntymäpäivinä. Parisen kuukautta sitten minut tosin hyväksyttiin Eläinvideokerho-ryhmään, mikä on lisännyt sekä kokonaisvaltaista hyvinvointiani eksponentiaalisesti (maailmassa ei ole todellakaan vielä liikaa kuvia ja videoita kissoista ja muista suloisista otuksista! Pörh*) että myös facessa roikkumista.
Muita some-kanavia en oikeastaan käytäkään – paitsi tietty onhan tämä blogi! Täällä pyrin kirjoittelemaan helposti lähestyttävällä tavalla kaikesta, mikä itseäni kulloinkin liikuttaa. Aiheet siis vaihtelevat aika paljon, mutta tavoitteenani on, että kaikki jutut joko viihdyttäisivät, antaisivat inspiraatiota, ajattelemisen aihetta tai vertaistukea.
10. MIKÄ ON SUHTEESI ASUINPAIKKAASI?
Rrrakastan Tukholmaa!! Tunnelma täällä on ystävällisen pikkukylämäinen, vaikka asutaan pienessä suurkaupungissa. Julkinen liikenne ja kaikki palvelut pelaavat  erinomaisesti, kultturitarjonta on laajaa sekä kiinnostavaa, ihania ravintoloita on pilvin pimein ja muutenkin kaikki toimii tosi hyvin. Lisäksi Tukholma on niiiiin kaunis kaupunki!
Olen myös siinä onnellisessa asemassa, että tykkään aivan valtavasti asuinalueestani, Hammarby Sjöstadista. Tästä on vain parin minuutin lauttamatka Södermalmin ytimeen, mutta takaoveltani alkaa laaja luonnonpuistoalue, Nacka reservatet. Toukokuun ensimmäinen päivä tuli kymmenen vuotta täyteen siitä, kun tyttöjen kanssa muutettiin tänne – ja yhä vielä havahdun toisinaan siihen, että pitää melkein nipistää itseäni tajutakseni, että saan tosiaankin asua just täällä!
11. MITÄ HALUAISIT EDISTÄÄ MAAILMASSA?
Rakkautta.
Uskon vahvasti siihen, että jos kaikki ihmiset rakastaisivat enemmän ja vilpittömämmin, mikään ongelma tai haaste ei olisi liian suuri tai vaikea ratkaistavaksi. Tavoitteenani on olla se perhosen siiven isku, joka saa muutoksen liikkeelle.

Blogihaasteen ideaan kuuluu olennaisesti se, että lopuksi haastetaan kolme muuta bloggaria mukaan vastaamaan. Koska tässä on nyt muutenkin aikas old school vibat, haastan blogikamuja vuosien takaa: Tyyliä metsästämässä Veera, Nelliina Niina ja Mutsie Irene – toivottavasti haluatte tarttua haasteeseen!
Ja heitetäänpäs vielä avoin haaste kaikille, jotka haluavat vastailla näihin osin vaikeisiinkin kysymyksiin! Jätä puumerkki kommenttiboksiin niin tiedän tulla kurkkimaan vastauksiasi.

Meillä on aina tiimin kanssa maanantain alkuiltapäivällä viikkopalaveri skypessä. Tapaaminen pitää hoitaa virtuaalisesti sillä vaikka osastomme ei ole suuren suuri, tiimiläisten fyysinen sijoituspaikka on Helsingissä, Oslossa, Kööpenhaminassa (tai oikeastaan Ballerupissa Köpiksen ulkopuolella) ja Tukholmassa (tai paremminkin Solnassa Tukholman kupeessa). Eihän se tietenkään ole täysin sama vaihdella kuulumisia, tsekata todo-listoja ja jakaa ad hoc infoa Skypessä kuin mitä se olisi, jos voisi tavata ihan oikeasti, mutta henkilönä, joka on aloittanut uransa ennen interwebsin ylivaltaa, tällainen mahdollisuus tuntuu yhä edelleenkin huikean upealta.
Pidämme ylipäätään aika paljon yhteyttä Skypen välityksellä, mutta yksi meidän maanantaisten miitingien tärkeimmistä tavoitteista on pitää yllä tiimihenkeä, vaikka fyysisesti olemmekin kaukana toisistamme. Itselleni on tärkeää, että ehdimme jutella edes pikkuriikkisen niitä näitä, vaikka varsinainen asialista usein onkin pitkä.
Arvatkaa, mikä oli tämän päivän tärkein puheenaihe, joka ei liittynyt töihin?

Okei, yksi tiimini jäsenistä oli juuri palannut takaisin puolentoista viikon reissulta Bostoniin, mutta sen lisäksi puhuimme ainoastaan ja vain varsin nopeasti hyvin talviseksi heittäytyneestä säästä. Norjan vahvistuksemme jopa esitteli Skypen välityksellä siellä parhaimmillaan taivaalta läiskähteleviä räntäroikaleita. (Aika hassua muuten, että edes ruotsinkielessä ei ole kunnollista vastinetta “räntä” -sanalle. “Snöblandat regn” eli “lumensekainen sade” -ilmaisu ei todellakaan pääse asian ytimeen).
Täällä meillä on ollut aavistuksen iisimpää. Aamulla yökasteinen jalkakäytävä oli huurteessa ja aamupäivällä, kun katsoin toimiston ikkunoista ulos, näytti vähän siltä, että ihan kuin siellä leijailisi taivaalta jotain pikkuisen kiinteää alas. Mitään todisteita siitä ei kuitenkaan ole ja lounaalla paisteli jopa pikkuisen aurinko.
Mutta kylmä on ollut täälläkin. Ihan sikakylmä.

Normaali talvilämpötila viime vuosina täällä Tukholmassa huitelee siinä + 5 asteen kieppeillä. Nyt viime päivinä on ollut hädintuskin yksi tai kaksi astetta plussaa ja täkäläisittäin poikkeuksellisen kovan tuulen kanssa fiilis on ollut vähintäänkin hyytävä.
Allekirjoittanut on pelastautunut uuden ihanan taivaansinisen, lämminvuorisen takin sisään. Lupaan ja vannon, että tuosta Acnen ja Fjällrävenin yhteistyön hedelmänä syntyneestä nordic-climate -ihmeestä tulee kuvia tännekin, vaikka yleensä harvemmin kuvailen asuja päällyvaatteiden kanssa.

Eli varsin talviset kelit oli täällä tänään.
Periaatteessa olen sitä mieltä, että ei pitäisi olla mitään tyhmiä rajoitteita sen suhteen, mitkä vaatteet kuuluu eri sesonkeihin. Mutta huomasin tänään, kun olin toimistolla tässä kuvien asussa, että on joitakin sääntöjä, jotka on etsautunut selkäytimeen.
Yksi niistä on se, että erityisesti vaaleat ja rennon trikoiset merihenkiset vibat kuuluvat kevään ja kesän pukeutumiskoodistoon. En sano, että marin-tyyli kokonaisuudessaan kuuluu vuoden valoisammalle puoliskolle. Kipparitakit kultanappeineen sopii esimerkiksi erinomaisesti syksyyn ja talveen, puhumattakaan leveälahkeisista housuista upslageineen, tyypillisesti merihenkiseen tyyliin laskettavia nekin.
On kuitenkin ihan pakko tunnustaa, että tänään oli asuni kanssa vähän sellainen olo, kuin olisin erehtynyt vuodenajasta.

Pikkuriikkinen yksityiskohta on asun sukkahousut. En oikeastaan ikinä enää nykyisin käytä muita kuin mustia tai nudeja sukkiksia. Pääni sisällä on ilmeisesti joku vuodenaikakello, jonka mielestä syksyllä on ajankohta, jonka jälkeen nudet sukkahousut näyttävät täysin out-of-date. Ja sitten taas toisaalta keväällä tulee hetki, jonka jälkeen mustat näyttävät ainoastaan ja vain nuhjuisilta.
Sanoisin näin, että tämän päivän asuni (josta btw tykkäsin kovasti, mutta se vain tuntui olevaan väärään aikaan sijoitettu) tuntui epämukavalta siksi, että siinä oli niin paljon keveämmän vuodenajan elementtejä yhdessä. Taidanpa ottaa itselleni ihan haasteeksi, että yhdistelen kaiken hieman toisin ja todistan, että yleensä yksittäistä vaatetta ei ole tuomittu vain yhden sesongin vaatteeksi. Stailaus ratkaisee!

• t-paita, Tommy Hilfiger
• hame, H&M
• tunika, Ellos (saatu blogin kautta)
• kengät, Karl Lagerfeld Paris

Hiljaa hyvää tulee – vai miten se meni!? Ikuisuusprojektini nimeltä makuuhuoneremppa – tai -sisustus kai se nykyään jo paremminkin on – on jälleen liikahtanut hiukkasen eteenpäin.
Viimeisimmän raportoinnin jälkeen on tullut hankittua uusia lamppuja ja muuta sisustushommaa ja ihan vain pari viikkoa sitten sain vihdosta viimein parit taulut seinälle.
Varsinainen porakoneeni otti ja hajosi viime kesänä, kun fiksailtiin Peetun uutta kotia kuntoon, mutta lähinnä ruuvien kiinnittämiseen käyttämäni laite on sen verran tehokas, että sillä kyllä tekee kipsilevyseinään muutamat reiät.

Piirongin päällä olevan pöytälampun hankin Zara Homen valikoimista. Tykkään varsinkin sen messingin värisestä pallojalasta.

En tiedä miten paljon sitä pitäisi olla säilytystilaa, että voisi tuntea, että sitä on riittävästi? Jotenkin tuntuu, että kamalla on salaperäinen kyky lisääntyä sitä mukaa, kun jostain vapautuu vähän tilaa. Oven taakse voi onneksi hyvin piilottaa vähän ripustuskoukkuja akuuttia tarvetta varten.
Tanko ja koukut on peräisin Ikean keittiösisutusjuttujen valikoimasta.

Sängyn päällä oleva tyynykasa senkuin vain kasvaa!

Minkälainen lamppu makuuhuoneeseen? – oli haastava kysymys reilu vuosi sitten. Aikani asiaa vatvottuani (ja kun Peetu lopulta vei oman lamppunsa pois) päädyin kepeän ilmavaan pallokupuiseen valaisimeen.
Huomasin, että ihan puolivahingossa makuuhuoneen yksityiskohtien teemaksi alkoi muodostua messinki/vanha kulta ja pallomainen muoto.
(Ai voi mahoton tuota katonrajan maalausjälkeä!!! 😀 :D)

Sängyn päätyyn on suunnitteilla se varsinainen tauluseinä. Tauluja ja kehyksiä on jo hankittuna varmasti vähän liikaakin. Enää vain pitäisi suunnitella miten ne ripustaisi. Ja tietty hankkia se porakone.

Vaatekaappiseinälle ripustin kokovartalopeilin (Ikeasta) ja Peetun tekemän, meidän kotikorttelia kuvaavan karttataulun. Jakkara on sekin Peetun käsialaa; tulevan arkkitehdin taidonnäyte alakoulun puukässytunneilta.


Sarjassamme ikuisuusprojektitkin saattavat valmistua joskus. Ihanan taulun kuvan on ottanut superlahjakas Mikko Rasila joskus tyyliin vuonna 2010 tai 2011. Siitä lähtien kuva on odottanut kehyksiin pääsyä ja jo peräti viime kesänä onnistuin toteuttamaan suunnitelmani. Eikä siitä mennyt sitten enää vuottakaan, kun taulu jo pääsi roikkumaan seinälleni!
(Ja Mikko hei, jos luet tätä, niin se toinenkin kuva on nyt kehystetty ja se on tulossa tuohon sängyn päätyyn. Kunhan nyt saan vain ostettua sen poran ensin…)