Kevyet nilkkaremmisandaalit ovat juuri nyt todella ajankohtaiset. Siis sellaiset, jossa varpaiden yli menee mieluiten yksi simppeli nauha ja nilkkaa kiertää lenksu. Korkokin saisi mieluiten olla kapea – ja koko komeus ehdottomasti ilman platformia, mutta trendikkäin olisi ihanihan ohut pohja.

Tein tutkimustyötä oman sandaalihankintani pohjalle – ja keräsin siinä samalla hienoimmat mallit tänne kaikkien ihmeteltäväksi. Mukaan valikoitui sekä vähän arkisempia malleja, tukevalla korolla ja juoksunkestävällä lestillä että juhlavampia bilesantsuja.

1. Miss Sixtyn sandaalit on aivan ihanan kepeät muodoltaan. Varpaiden yli menevä hommeli ei ole “trendioppaiden” mukaan se kaikkein kuumin malli (pitäisi olla suora), mutta kokemuksesta tiedän, että tuollainen kaareva on mukavampi käytössä. Vähän ihmetyttää kantapään takana oleva glitterikoristelu, mutta kyllä sen kanssa varmaan oppisi elämään.
2. Unisan punaiset mokkasantsut houkuttelevat upealla värillään. Ihastuin myös hillittömästi nilkkaremmin mokkanahkalla päällystettyyn solkeen. Yksityiskohdilla on väliä! Lisäksi nuo voisivat olla livenä just kivan käyttökorkeat…
3. Filippa K:n mustat puoliplatformit ovat suorastaan melko rouheat matsatakseen varsinaiseen trendivillitykseen. Toisaalta vähän paksumman pohjan ja leveämmän koron antamaa mukavuutta ei pitä aliarvostaa. Kuka haluaa jaksaa kävellä kesäyönä kotiin kengät jalassa?
4. Vagabondin tukevakorkoiset remmikengät ovat myös sieltä järkevimmästä päästä. Ohut pohja tuo kuitekin aika paljon keveyttä peliin.. Ja miten nuo minusta henkivät jotain nostalgista vintage-vibaa?? Kivat ovat, arkisuudestaan huolimatta.

5.  Kaikkein palavimmin taisin mennä rakastumaan Steve Maddenin mustiin sandaaleihin. Aivan täydellinen siro, minimalistinen malli, kapea linjakas korko ja simppelit remmit. Pikkuisen täytyy nyt kyllä miettiä, sillä garderobini ei kaipaa enää yksiäkään “näillä vain seisoskellaan” -korkuisia kenkiä…

6.  Näköjään haikailen myös kesähäihin – tai vastaaviin tilaisuuksiin! Badgley Mischikan glitterikorkoiset sandaalit kaipaavat seurakseen samppanjakuplia, naurua ja smokkiin puettuja herrasmiehiä. Käyttökenkien hankintakriteerit ei ihan täyty tällä meiningillä. Haha!

7.  Harkitsen vakavasti mukavuusalueelta poistumista. Sugarfree Shoesin keltaiset remmikengät säteilevät ihanaa aurinkoista mutta räväkkää asennetta. Keltainen on ollut muutenkin tällä sesongilla poikkeuksellisen lähellä sydäntäni ja niiden katselemisestakin tulee iloiseksi. Jo pelkästään se!

8.  Yllättäen French Connectionilta löytyi elegantit, ilmavat ja linjakkaat nilkkaremmisandaalit. Ihastuin erityisesti tuohon kaksivärisyyteen. Samaa mallia on näköjään vähän räväkämmällä nude-lizard -väriyhdistelmällä. Ei hassumpi sekään, mutta ihan niin villille linjalle en taida lähteä.

Kaikki kengät ovat Brandoksen valikoimista, josta myös kuvat ovat peräisin. Juttu ei ole kaupallinen yhteistyö – eikä muutenkaan sponsoroitu. Bloggari on vain sekä mukavuudenhaluinen että realistinen tietäessään, että jos jotain tulee tilattua, se tehdään melko varmasti juuri Brandokselta. Siksi tämän kollaasin vaihtoehdot ovat peräisin juuri sieltä.

Pidempään blogia seuranneet muistavatkin varmaan, että tein maisteritutkielmani Tukholman yliopiston muotitieteen laitokselle juurikin juoksumuodista (Running wear and the Fashion System). Mahtava tuotokseni oli tuolloin – elikkä vuoden 2007 syksyllä linkin kautta jaossakin jopa. Jos nyt joku edelleen on kiinnostunut aiheesta, kantsii laittaa meiliä osoitteeseen go4itvol2@gmail.com. Laitan mielelläni ihan hyvää palautetta saaneen, mutta tuskin akateemisen tutkimuksen historiaan jäävän tuotokseni pdf:nä tulemaan.

Tästä nyt oikein kunnon aasinsillan kautta illan aiheeseen – eli omasta mielestäni ajankohtaisimpaan ja kuumimpaan juoksumuotiin. Sain jo lopputalvesta muutamankin sähköpostin, jossa toivottiin postausta tästä aiheesta – ja se on paljon, koska yleensä en kuitenkaan saa niin hurjan paljoa meiliä lukijoiltani. Toiveet taisivat tulla samoihin aikoihin, kun kerroin tähtääväni edes jonkinlaiseen juoksukuntoon vielä tässä kevään mittaan.

Tähän asti juoksut on sujunut (tai sujunut ja sujunut, mutta you know what I mean…) vanhoissa tuulihousuissa ja edelleenkin niissä ikivanhoissa Asicseissa. Maksimissaan viiden kilsan lenkeille ei oikein jaksa uutta varustusta hankkia. Aikoinaan, kun juoksin paljon, tuntui, että alle 8 km lenkille en jaksa edes pukea tennareita jalkaan. No – nyt olen sopinut itseni kanssa, että saan ostaa uudet hienot juoksuvetimet heti, kun selvitän kympin ilman itkua ja hammasten kiristystä.

Ekana ostoslistalla on kuitenkin uudet tossut. Testien ja tuumailun jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että päädyn hankkimaan jälleen kerran uudet Gel Kayanot. Osittain varmuuden vuoksi, mutta enimmäkseen siksi, että ne vaan tuntuvat hyvältä ja parhaimmilta jalassa. Mahdollisesti sitten myöhemmin hankin erilailla tuettuja ja jopa ehkä uudet DS Trainerit (ne oli kyllä ihanat tossut!!).

Mutta tämän piti olla juoksumuotijuttu, joten jätetään tossujen ominaisuuksien analysointi vähemmälle tällä kertaa. Yläkuvassa näkyy mielestäni siistein lenkkeilykokonaisuus. Eli aika mustavoittoinenhan tuo on. Salilla tykkään kirkkaista väreistä, mutta heti kaduille ja maastoon siirryttäessä iskee urbaani suojaväripukeutuminen päälle. Kaikkein kuumimmat (fashion mielessä – duh!) on pitkät mustat kapeat supertekniset juoksutrikoot, joiden lihaksien muotoja korostavien leikkausten saumoissa kiiltelee diskreetit heijastimet. Stella McCartneyn Adidakselle suunnittelema juoksutakki on yksinkertaisesti to die for... Mikähän tsemppitavoite sitä pitäisi itselleen laittaa, että tuon raaskisi hankkia?

Tossuista olikin jo vähän puhetta, mutta noin niinkuin tyyli-näkökulmasta sanoisin, että viileän urbaanin juoksuasustuksen ainoa väriläikkä on mieluiten juuri kengät. Ja ihan kaikkein mieluiten jopa ainoa väriläikkä…

Uutuus Mintun juoksuasussa on iPhone -viritys käsivarressa (ei tosin tuollainen Niken, vaan töistä saatu, mutta musta kumminkin…). En kyllä useimmiten jaksa kuunnella musiikkia juostessa jostain syystä. Oma hengitys on paljon meditatiivisempaa kuunneltavaa. Yleensä menetän hermoni alta aikayksikön ihan mihin tahansa soittolistaan ja juoksurytmi häiriintyy pahan kerran, kun pitää olla vaihtamassa biisiä. Ehkä mulla vaan ei ole tarpeeksi hyviä soittolistoja? Puhelin kulkee eniveis kätevästi käsivarressa silloinkin, kun päällä ei ole taskullista takkia.

Kun aurinko paistaa ja on oikeasti lämmin, haluan vaihtaa pitkät juoksutrikoot bokserimallisiin superlyhyisiin shortseihin. Ehdottomasti ihanimmat löytyy Stella McCartneyn Adidakselle suunnittelemasta mallistosta. Ihan sellaiset perustyyppiset nyrkkeilijäshortsit olisivat tosi hienot myös.

Ja jostain syystä hihaton nailonliivi tuntuisi hyvältä ajatukselta myös. Merenrannassa juostessa tuuli on usein tosi kova, mutta inhoan vilpittömästi sitä, että on kuuma (hikoilu on eri asia!). Tuollainen hihaton  hommeli voisi olla näihin täkäläisiin olosuhteisiin aivan ehdoton!

Kuvat: Adidas (musta tuulitakki ja kukalliset shortsit), H&M (neonkeltainen liivi), Nike (iPhone-kotelo), Asics (tossut) ja Intersport (trikoot)

Pidättyväinen ja nirso shoppailija tässä päivää!

Menin omassa mittakaavassani aikas kreisiin ostosmoodiin Filippa K:n varastotyhjennysmyynnissä, mutta ei voinut mitään – niin hyviä diilejä oli tyrkyllä. Esimerkiksi kaikki housut mallista, materiaalista ja tyylistä riippumatta maksoivat vaivaiset 100 kruunua, eli noin 10 – 11 euroa! Muutenkaan eivät hinnat juuri päätä huimanneet, vaikkeivat nyt ihan kirppishinnoissa olleetkaan.

Ensimmäinen “new in” -juttu ei tosin ole Filippa K:lta vaan Forever21:lta.

Karkki tilasi kivan mustavalkoisen viskoosimekon Forever21:lta noin viikko sitten. Samassa paketissa tuli paljon muutakin (nelisen toppia, yksi toinen mekko ja leikkipuku… muistaakseni. Ainakin.) ja pääosin kaikki oli neidon mielestä tosi jees hankintoja. Mutta mekko vaan oli auttamattoman iso. Hetken sitä tsuumailtuamme totesimme, että ei siitä oikein pienentämällä tule kalua, sivutaskut ja vyötärönauhakuja olisivat tehneet muuten simppelin mekon pienentämisestä kohtuuttoman ison urakan. Koska muuta palautettavaa paketissa ei ollut, sai tämäkin armon – ja Minttu itselleen uuden mekon. Jee!

Ja sitten niihin Filippa K -hankintoihin!

Veriappelsiininoranssi pellava/puuvillaneule (60/40) on kivan lyhyt ja vähän laatikkomainen muodoltaan. Materiaali on aivan ihanan tuntuista ja 3/4-pituiset hihat just tähän aikaan vuodesta erittäin passelit. Vähän vaikuttaa siltä, että neuleen pintaan tulee aika helposti jälkiä, karkaavia kuituja, venyneitä lenksuja ja sen sellaista. Varmaan tuo on juuri siksi päätynyt poistomyyntiin. No, eiköhän se aikansa palvele siistinä toimistoneuleena ja sitten sen voi siirtää kivaksi kotipaidaksi.

Hihaton silkkiviskoosipaita (54/46) on ihan täydellinen jakkujen ja neuleiden alle puettava toimistovaate. Materiaali on aika läpinäkyvää – ja aloin miettiä, että sopivasti asustettuja se sopisi varmasti vähän epävirallisempaan edustuskäyttöönkin… Tykkään kovasti mallia pienempi olevista kauluksista.

Farkkushortsit. Hienot. Perus.

Filippa K -filosofiaa: brändiä ei tarvitse julistaa – vähemmälläkin selviää, mistä on kyse. Bonuksena ihana istuvuus (vähän ovat kyllä isot, mutta eihän se farkkushortseissa haittaa?), täydellinen sinisen sävy ja pesu, sekä reipas pläjäys juostavan mukavuuden takaavaa elastaania.

Mustat paperbag-shortsit. Malli on sen verran huoliteltu, että ajattelin noiden sopivan office-asuksi. Pituus on myös sitä luokkaa, että edellisen trendiaallon aikana olisin varmaan mennyt töihin saman pituisessa hameessa. Materiaali asetaatti/modaali -sekoitusta (viskoosin kaltaisia kuituja molemmat) – eli lievästä rypistymishalukkuudesta huolimatta ihan ookoo.

Lohenpunaiset viskoosilökärit. Väriä oli ihan tajuttoman vaikea saada onnistumaan kunnolla kuvissa. Oikea sävy on ehkä parhaimmillaan jossain tuossa polven kohdalla. Lahkeensuun halkiot, sivutaskut, huolitellut laskokset ja pukuhousujen malliset takataskut lieventävät pyjamavaikutteita. Mutta taidan kyllä tarvita pellavanvaalean bf-bleiserin lökäpöksyjen kaveriksi.

Oranssinpunaiset farkut. Aika kreisi väri – enkä ole ollenkaan varma, onko se yhtään tyyliseni… Älyttömän mukavat nuo ovat kuitenkin päällä, ja jotenkin kummasti ilostuttaa ja piristää tuollainen huikea, häpeilemättömän räiskyvä oranssi!

Sitten – sokerina pohjalla… KARVAISET NILKKURIT!!!

Eikö olekin i-ha-nat!? I’m so in lööööv!!

Ja on kyllä ihan pakko vielä kertoa, että kenkälaatikon hintalapussa noiden hinta oli 2700,- kruunua. Arvatkaa, mitä minä maksoin!? No, 300,- kruunua!! Kolmesataa kruunua!! Ihan uskomaton löytö – eikö!

No niin – siinä ne nyt olivat. Taidan mennä tästä silittelemään ja rapsuttelemaan uusia kenkiäni…

Olen tässä nyt jo varmaan muutaman viikon miettynyt yhtä Todella Tärkeää Asiaa. Nimittäin pitäisikö hankkia Dr. Martensin maihinnousukengät?

Olen ollut periaatteessa vailla siistejä, mutta mielellään vähän rokuja kävelykenkiä – ja tuossa vaiheessa Dr. Martensit ovat olleet yksi harkintalistalla olevista vaihtoehdoista. Nyt kuitenkin on käynyt niin kuin niin monta kertaa aikaisemminkin: olen suunnitellut nauhakenkien hankintaa sen verran pitkään, että olen itseasiassa aivan kyllästynyt koko ideaan.

Sitten tajusin, että olen käyttänyt tänä talvena ehdottomasti eniten Peetun Vagabondin maihareita (sori muruuuu!!) ja jopa hiukan haikeana mietin, että ne pitää a) luovuttaa takaisin oikealle omistajalleen ja b) laittaa talviteloille. Pienen miettimisen jälkeen tuumasin, että perus-mustat kasireikäiset Dr. Martensit voisivat olla täydellinen vaihtoehto. Tai sitten ei.

Siis, jos kyseessä olisi ainoastaan kenkä, tässä ei olisi mitään vaikeaa. Hyvä, silmää miellyttävä, laadukkaaksi ja pitkäikäiseksi tunnettu klassikkotuote sopii Mintun garderobiin kuin mansikankivi hampaankoloon. (ehe ehe)

Mutta sitten on se toinen puoli… En mitenkään haluaisi viestiä pukeutumisellani olevani mummo, joka joko yrittää epätoivoisesti pukeutua nuorekkaan rohkeasti tai joka on niin pihalla, että hankkii tukevat hyvät kengät tajuamatta lainkaan niiden lähettämiä viestejä.

Tiedän, että monet inhoavat ajatusta, mutta tällaisissa tapauksissa trendien levinneisyys on kaltaiselleni kuluttajalle helpotus. Viestit laimenevat ja alakulttuuriassosiaatiot hälvenevät, kun jokin juttu leviää niin, että “se on jo kaikilla”.

Nyt pitäisi vaan päättää, että onko Dr. Martensien hankkiminen ookoo vai ei? Mistä ihmeestä senkin nyt sitten tietäisi??

(Tietääkö joku muuten, mitä tarkoittaa Brandoksella mustien maihareitten perässä oleva Z? Muissa saman mallisissa tsetaa ei ole…)

Kuva: Brandos (ja ei, Mintun blogissa ei ole edelleenkään klikkituottoa antavia mainos- tai yhteistyölinkkejä…)

Päätin liittyä lenkkareita fashion-asusteena käyttävien yhä kasvavaan joukkoon. Periaatteessa tavoitteeni on käyttää enemmän naisellisia, kauniin silhuetin antavia korkoja, mutta käytännössä mukavuus vie kyllä usein voiton. Tennarit jalassa on vaan niin paljon helpompi olla myöhästymättä tvärbanasta aamulla. Saman tien sitä vois sitten yrittää olla vaikka vähän trendikäs…

Ajattelin mielessäni, että valitsen lähinnä sähäkän väristen Nike (Air) -tossujen ja hipsterviileiden New Balance -lenkkareitten välillä. Sitten tapahtui jotain kummallista.

Löysin aivan järjettömän hienot suomalaiset Karhu-lenkkarit!! Oi onnea!

Yhteisen taipaleen alku oli aivan sattuman kauppaa.

Luin viime perjantaina töihin mennessä Metro-lehteä junassa kuten tavallisestikin. Silmiin osui pieni ilmoitus, että perinteikäs streetwear putiikki Reddevil vaihtaa omistajaa ja koko varasto myydään 50 % – 70 % alennuksella. Päätin käydä tsekkaamassa tilanteen, sillä tuolla on ollut myynnissä Niken ja New Balancen lisäksi myös mm. Dr Martensia etc.

Hyllyt olivat jo aikalailla tyhjennettyjä perjantai-iltana, joten varsinaista Tukholmavinkkiä tuosta loppuunmyynnistä ei valitettavasti saa. New Balanceista olisi tosin löytynyt kaunis saven sävy ja Nike Aireista retee pinkki-punainen yhdistelmä ihan omassa koossani. Muuten Dr. Martenseista oli jäljellä vain tosi pieniä kokoja ja vaatepuolta lähinnä miehille.

No, Mintulta ei juuri riittänyt katseita enää muualle, kun iskin silmäni legendaarisiin Karhu Albatrosseihin!

Kieltämättä olo oli myös hieman nostalginen. Joskus oli aika, jolloin kevään tulon tiesi siitä, että sai vetää jalkaansa uudet Karhun lenkkarit. Onneksi Reddevilin loppuunmyynnissä ei ollut vihreitä Albatrosseja – olisin saattanut ollut olla pakotettu ostamaan nekin ihan tunnesyistä.

Aion yhdistää kaunokaiset lenkkarini – eiku city sneakersit – erityisesti hameiden kanssa. Nyt tuntuu, että tarvitsen välittömästi sen leveähelmaisen, pohjepituisen hameen, josta olen täälläkin sauhunnut jo vähintään viime syksystä lähtien.

Sen verran pihtailen kuitenkin uutukaisten käyttöönottoa, että annan tuon ulkona eilisestä lähtien pyörineen lumi-/räntäsadevaiheen (wtf??) kurakatuineen mennä ohitse.

JEEE!! On ne vaan hienot!

Painuin kellariin etsimään vanhaa (and I really mean old...) bomber jacket -takkiani. Tiedän, että omistan sellaisen aidon, hienon preussinsinisen pusakan, jossa on räikeän oranssi vuori. Tiedän, että se on tallessa – tai ainakin tallessa vastakohtana sille, että se olisi joutunut kirppikselle tai muuten kiertoon. Hihataskussa on varmasti vielä kiinni vanha Marsupilami-pinssini.

Ajatus omasta vanhasta bomber jacketistani on vaivannut siitä lähtien, kun totesin, että Filippa K:n versio onkin jo loppuunmyyty. Kaikkein hienoin olisi tosin ollut army-vihreä takki, mutta sininen olisi muutenkin ollut heti kakkosvaihtoehto.

Aikani kellaria pengottuani totesin, että takin etsimiseen käytetyn menetetyn työajan hinnalla perustaisin kohta kokonaisen takkitehtaan… Eli vaikka henkilökohtainen kama-arkistoni ei omasta mielestäni ole mitenkään erityisen sotkuinen – melkeinpä päinvastoin – on jonkun tietyn asian löytyminen kuitenkin ihan hänessä.

Täysin tyhjin käsin ei löytöretkeltä silti tarvinnut palata, sillä kuinka ollakaan, käsiini osui pari vanhoja rakkaita sandaaleja, jotka napsahtavat kevään musta-valkotrendiin aivan täydellisesti!

En ole mitenkään erityisen hamsteri-keräilijä, mutta aina joskus osuu kohdalle asioita, joiden kiertoon laittaminen tuntuu yllättävän hankalalta. Monesti ihan tunnesyistä säilytykseen päätyneet jutut päätyvät kirpparikasaan sopivan “suruajan” jälkeen. Onneksi sentään sen verran on järkeä, että näiden mahtavien sandaalien kaltaisia aarteita ymmärtää olla hävittämättä!

Nyt vaan ei tarvittaisi kuin ne sandaalikelit! (Huomenna on kevätpäiväntasaus – ja täällä sataa LUNTA!! Virhe!)