En voi väittää, että “koko viikonloppu on ollut yhtä haipakkaa” – ja siksi en ole ehtinyt tänne blogihommiin. Päinvastoin – on ollut aikasmoista laiskanpulskeaa auringossa köllöttelyä – ja muutenkin iisisti ottamista. Kaikkein suurin aktiviteeti on ollut Karkin tsemppaaminen, kun sillä on joku iso dead-line elikkäs esseen palautus ensi perjantaina. Muuten kaikki tärkeäksi priorisoidut jutut ovat nyt vaan kertakaikkiaan saaneet jäädä, koska – hei – meidän partsilla tarkeni tänään aivan mainiosti ottaa aurinkoa bikineissä! HAH!! Pyykkiä voi pestä huomennakin ja blogijuttuja kirjoitella pimeän tultua, koska voipi olla, että bikineitä ei tänäkään vuonna tarvita kovin montaa kertaa, joten jokaikisestä hetkestä on nautittava täysillä.

Nyt on kuitenkin aurinko painunut horisontin taakse, ensiviikon lounaskaalisopat keitetty ja pakastettu sopivan kokoisina annoksina sekä työvaatteet silitetty. Ennen kuin painun pehkuihin, ajattelin laittaa tänne kuvia Aussien viime viikolla täällä Tukholmassa järkkäämästä tosi mielettömän kivasta The Aussie Art Experience -tapahtumasta.

Aussie Miracle Shine @ Wetterling Galleria

Alunperin mentiin tapahtumaan vain Karkin kanssa, mutta sitten seurueeseen liittyi Karkin opiskelukaveri Linn ja Camilla.

Illan teemana oli taide. En nyt ihan tiedä, oliko näiden meille tarjottujen kynsilakkauksien tarkoitus olla osa teemaa vai mitä, mutta oli kuitenkin ihan hurjan mahtavaa saada kynnet duunattua ihan ex-tempore!

Täytyy tunnustaa, että en ole koskaan ollut “oikeassa” manikyyrissä. Niitä vartissa tehtyjä kynsijuttuja Thaimaassa tuskin lasketaan. Siksi oli tosi hemmoteltu olo, kun joku vähän siisti kynsinauhoja ja laittoi kivan lakkauksen.

Tuossa käsieni välissä näkyy, mitkä olivat värivaihtoehdot. Kauhean vaikea tehdä aikuismaisia ja hillittyjä valintoja… Haha!

Linn kynsihuollossa. En kyllä mitenkään voi käsitää, miten tuo kosmetologi pystyy tekemään yhtään mitään noiden kaksimetristen kynsiensä kanssa…

Karkin vuoro!

Karkin hieno, elegantti ja hillitty lakkaus + valkoinen Aussie-kenguru.

Mintun vähän vähemmän hillitty pinkki nail do. iPhone-kuvasta ei oikein hyvin käy ilmi, mutta tuo glitteri on sellaista tosi hienoa, monivivahteista hologrammihilettä. Me likes! (tosi aikuismaiset myös!)

Camillan vihreät kynnet saivat päälle mustaa glitteriä ja violetin Aussie-kengurun.

Kuvittaja Lina Ekstrand  duunasi hienon street art -henkisen kuvan illan aikana.

Tässä vaiheessa kuva taisi olla about valmis.

Ihanat titiMadam-kisukorvikset pääsivät mukaan juhlimaan.

Pinssitehdas toiminnassa. (tai tarkemmin ajateltuna nuo on kylläkin badgeja eikä pinssejä…)

Minttu & Camilla -pinssi!

Ihana ilta – ja aika ex-tempore kaiken lisäksi. Oli todella hauskaa ja kiva tavata myös pitkästä aikaa tukholmalaisiakin bloggareita. Enää nykyään kun ei tule juurikaan käytyä missään tapahtumissa.

Muistatteko vielä, kun ennen joulua testailin Sally Hansenin kynsilakkatarroja ja julkaisin oikein mahottoman professionaalin videotutorialinkin? Tuntuu, että sen jälkeen kynsilakkatarramarkkinat ovat ihan villiintyneet ja aika moneltakin merkiltä löytyy omat versionsa. Sain vähän aikaa sitten testiin L’Oréalin kynsitarroja, jotka osoittautuivat yllättävänkin erilaisiksi kuin nuo Sally Hansenin.

Ajattelin, että tuollaiset raitaset olisivat oikein kunnolla keväisen sailor-henkiset. Suurin osa kynsitarroista – ihan merkistä riippumatta – ovat aika tummanpuhuvan glitterisiä tai muuten biletysfiilistä huokuvia kuosiltaan. Sinänsä kyllä ymmärrettävää, kun yhden pakkauksen hinta, josta riittää yksi kierros kaikkiin kynsiin ja pari ekstraa, liikkuu siinä 10 euron hujakoilla. Vaikka tarrat pysyisivätkin siisteinä jopa sen luvatut kymmenen päivää, tulisi melkoisen kalliiksi pitää aina tarralakkauksia kynsissä. Todennäköisimmin nuo valitaankin johonkin erityistilanteeseen, bileisiin tai kun ollaan lähdössä ulos.

Periaate kaikilla tarroilla on about sama. Kynnen pinta pitää olla puhdas ja kuiva. Alustava puhdistus öljyttömällä kynsilakanpoistoaineella on erittäin suositeltava ja kynsinauhojen olisi hyvä olla ainakin kutakuinkin siistit.

L’Oréalin pakkaus sisältää 18 tarraa, joista on helppo läpinäkyvän tarrapohjan läpi mallailemalla valita oman kynnen kokoiset tarrat. Harmittaa vähän, että jonkun aivomyrskyn kourissa heitin aikoinaan Sally Hansenin pakkauksesta ylijääneet tarrat roskiin. Sen jälkeen näin Pinterestissä vaikka miten monta kivaa manikyyriä, jossa vasemman nimettömän kynteen on taiteiltu jotain hienoa ja muut kynnet on ihan asiallisen yksiväriset. Nyt olin sen verran viisas, että laitoin yli jääneet tarrat talteen. Katsotaan nyt, mitä kivaa niiden kanssa vielä keksii…

L’Orealin kynsilakkatarrat ovat huomattavasti tarramaisemmat kuin Sally Hansenin (jotka ovat siis ainoat muut tätä lajia, mitä olen testannut). Se on oikeastaan sekä hyvä että huono. Hyvää siinä on se, että L’Oréalin tarrat on huomattavasti helppokäyttöisemmät. Sally Hansenin tarrat ovat lötköt, melko haastavat käsitellä ja helposti venyvät. L’Oréalin tarrat on pikkuisen vaikea saada irti alustasta ilman, että reunaan tulee ryppyjä, mutta sen jälkeen niitä on helppo käsitellä. Tarra kestää jopa pienen säätämisen ennenkuin sen on painanut kunnolla kiinni kynnen pintaan. Varsin hyödyllistä, kun yrittää saada esmes raitoja suoraan, huomasin.

Tarramaisuudessa on kuitenkin se huono puoli, että L’Oréalin kynsilakkatarrat eivät kiinnityksen jälkeen muotoudu ja sulaudu kynsilakan tavoin kynnen pintaan, kuten Sally Hansenin tarrat tekevät. Tästä syystä kynsinauhojen viereen ja etenkin, jos kynnet ovat kovin kaarevat, voi reunoihin tulla minipieniä vekkejä. Toisaalta niiden poistaminen on myös kätevämpää: tarrat vain irrotetaan kynsistä ja mahdollinen liima lähtee lämpimällä vedellä ja saippualla. Sally Hansenin tarrat piti puhdistaa kynsilakanpoistoaineella.

Kivat ja raikkaat raitakynnet! Vastaavia ei varmasti saisi vapaalla kädellä piirreltyä – en ainakaan minä.  Mintun käsienpesu- ja -rasvausfrekvenssillä kynnet tuskin pysyvät hyvässä kunnossa luvattua maksimiaikaa, kymmentä päivää. Toisaalta erityistilaisuuksiin tarrakynnet on hyvä vaihtoehto. Kiva lopputulos kestää taatusti ainakin sen yhden tärkeän illan – eikä valmistautumisvaiheessa tarvitse hermoilla puolikuivien kynsilakkojen ruttaantumisen pelossa.

Kaikenlaiset nutturaviritykset tuntuvat olevan kuumintahottia kampausrintamalla. Sopii mainiosti Mintulle, koska hiukseni ovat kiinni eniveis noin 90 % ajasta. Yleensä toki vain yhden ponnarilenksun avulla huitaistulla superpikasöherönutturalla, mutta kaikenlaiset muutkin ideat ovat aina enemmän kuin tervetulleita tuomaan vaihtelua iänikuiseen vakikampaukseen.

Ongelma on vain se, että en oikein osaa enkä viitsi tuunailla sen kummempia kutrieni kanssa. Kampauksien on valmistuttava minuutissa ja lopputuloksen olla siinä määrin pitävä, että laitosta ei tarvitse korjailla päivän mittaan.

Suunnilleen vuosi sitten blogosfäärissä kiersi villityksen lailla “sukkanuttura” – elikkä kiva hiuslaitos, jossa keskeinen apuväline oli sukan varsi. Ei sinänsä mikään uusi idea, mutta usein vanhat vinkit ovat.. niin te tiedätte.. parempia kuin clutchillinen uusia.

Peetu väsäsi Mintulle muutaman kerran muhkean sukkanutturan. Tykkäsin siitä oikein kovasti, mutta en ikinä onnistunut saamaan sitä itse onnistumaan edes sen vertaa, että olisin kehdannut lähteä oven ulkopuolelle. Liikaa karvoja, liian paljon kerrostettuja tasoja ja liian lörppö sukka – siinä selitykseni. Viimeksi Henkalla käydessäni mukaan tarttui kassan vieressä strategisesti tönöttävästä hyllystä nutturadonitsi.

Pörröinen rinkula tarraa sen verran peremmin hiuksiin, että tuon avulla sukkanuttura – tässä vaiheessa kaiketi siis donitsinuttura – onnistuu aivan mainiosti ilman apukäsiäkin. Donitseja on myynnissä kahta eri paksuutta ja muistaakseni kahta tai kolmea eri sävyä. Ostin paksumman version vaaleimmassa sävyssä, hinta oli muistaakseni noin parin euron luokkaa.

Periaate on sama kuin sukkanutturassakin – eli ensin hiukset kootaan ponnarimaisesti yhteen halutulle korkeudelle. Jos hiukset ovat kovin kerrostetut – niinkuin itselläni on – kannattaa käyttää jotain hiuskiinnettä ennen hommaan ryhtymistä. Muuten voi hermo palaa sinne tänne karkaileviin hiusten pätkiin. Itse suihkuttelin keskivahvaa hiuslakkaa kevyesti koko pehkoon.

Donitsi laitetaan hiusten ympärille samaan tapaa kuin ponnarilenksu. Hiusten pituus voi vähän rajoittaa sitä, mihin kohtaan nutturan voi tehdä. Itse en esimerkiksi saa tehtyä itselleni trendikästä päälaella keikkuvaa nutturaa siitä yksinkertaisesta syystä, että käsivarsien pituus ei riitä, koska hiukset ovat päässeet kasvamaan niin pitkiksi.

Donitsi vedetään hiusten latvoihin ja sen jälkeen hiuksia aletaan rullata donitsin ympärille. Alkuvaihe voi tuntua vähän hankalalta, mutta tässä vaiheessa ei ole vielä mitään tarvetta pyrkiä siistiin lopputulokseen. Kunhan kaikki hiukset pysyvät mukana – hyvä. Yleisilmettä pystyy sukimaan lisää loppuvaiheessa.

Lopuksi silitellään ja tasaillaan päänahkaan asti kierrretyn donitsin päälle. Itse en tavoitellutkaan kovin siistiä ja “nuoltua” lopputulosta. Tuollainen vähän boheemimpi hurlumhei-meininki on enemmän tyyliseni.

Nutturan väsäämiseen meni kaikkinensa kaksi minuuttia. Harjoittelun myötä tuo varmasti onnistuisi vieläkin nopsemmin. Aivan täydellinen siis tällaiselle hiustenlaittotumpelolle. Nutturasta tulee tosi tukevan oloinen, eikä se ainakaan normipäivän aikana tarvitse mitään korjailutoimenpiteitä.

Vastustin kiusausta laittaa pääsiäisenkeltaista lakkaa kynsiin. Eipä siinäkään nyt mitään vikaa oikeastaan olisi ollut – toisaalta – mutta nyt oli enemmän sellainen fiilis, että halusin matsata kesäaikaansiirtymiskynteni mielummin Eastern Bunny on Acid -teemaan kuin perinteiseen keltaiseen.

Löysin Peetun kynsilakkahyllystä vanhan Essien neonpinkin lakan, sävy Flirty Fuchsia – enkä voinut vastustaa.

Neon-värejä on tosi hankala saada näkymään luonnollisina (tai ehkä paremminkin “todellisuutta vastaavana” tässä tapauksessa) kuvissa. Flirty Fuchsia on oikeasti tosi puhdas, kirkas ja raikas neon-sävy, vaikka ainakin tässä kuvassa tuo näyttää enemmänkin siniseen taittavalta tavalliselta pinkiltä.

Neon-efektiä vahvistaa huomattavasti se, että kuivuttuaan lakka on täysin matta. Voisin kuvitella, että normi-kiiltävänä vaikutelma olisi vain ihan tavallinen pinkki, mutta mattapintaisena sävy näyttää heti jotenkin itsenäisemmältä ja haastavammalta.

Tsekkasin Essien verkkosivuilta, että juuri tuota “Flirty Fuchsia” -sävyä ei ole enää valikoimissa. Vastaavan sähäkän matta-neon-efektin saa kyllä ihan millä tahansa puhtaan neon-pinkillä kynsilakalla ja Matte Finish -päällyslakalla (löytyy ainakin Butterilta. Aikaisemmin tietääkseni myös Essiellä oli vastaava, mutta ainakaan nettisivuilta sitä ei enää löydy).

Jos ei oteta huomioon sitä, että kynsinauhani ovat (taas/edelleen) ihan järkyn kuivat, näyttävät kynnet sekä hauskan keväisiltä että sopivan diskreetisti pääsiäisteemaan matsaavilta! Nyt vaan on kysymys, että missä on mun Mignon-muna?

Ihanaa pääsiäistä ja pitkäperjantain iltaa kaikille Go 4 it vol. 2 -blogin lukijoille!

Kannattaa käydä lukemassa Sebastian Trilliance -arvonnan kilpailuvastaukset – voin luvata takuuvarmat naurut ja huikeita tarinoita pieleen menneistä värjäyksistä, leikkauksista ja permanenteista.

Yksi ehdoton suosikkini on nimimerkin beekoo tarina:

“Olimme sopineet kampaajan kanssa tyvikohotuksesta, mutta se menikin pieleen tosi pahasti. Hiukseni olivat käsittelyn jälkeen kikkarasikkarat tyyliin Late Lammas. Kampaaja syytti tästä lasimaista hiustani…
Viikon päivät tappelin tukan kanssa ja sitten marssin parturiin, mies vetäisi koneella hiukseni parin millin sängeksi. Se olikin sitten hiustyylini parin vuoden ajan. Kiharakokeiluja ei ole tuon episodin jälkeen ollut!”

Auts!

Oma filosofiani oli aikaisemmin, että hiukset on uusiutuva luonnonvara ja kaikenlaista voi kokeilla. Tukkani on ollut aivan pikimusta, mahonginpunainen, oranssinpunainen ja testattu on myös kaikki mahdolliset vaalean sävyt. Pituus on vaihdellut vyötärölle ulottuvasta lähes siiliin.

Yksi hauskimpia muistojani on, kun töissä perjantaina juteltiin kahvipöydässä hiuksista ja vannoin viihtyväni niin hyvin pitkissä hiuksissani, että en todellakaan aio leikata niitä – varmaankaan ikinä. Jotenkin siinä sitten mieli ehti muuttua ja jo seuraavana päivänä – eli lauantaina – laukkasin ympäri Tamperetta ja yritin löytää kampaajaa (ihan mitä tahansa kampaajaa…), jolta löytyisi aikaa katkaista kutrini. Lopulta sellainen löytyi jostain Kauppakadun peränurkilta. Kyllä kampaaja hiukan ihmetteli, kun ensinnä näytin seinällä olevaa kuvaa, jossa oli tosi lyhyeksi leikatut hiukset, että tollanen, ja sitten homman edetessä sanoin monta kertaa, että eiku lyhyemmäks vaan. Mutta maanantaina työkavereitten ilmeet olivat todella ikuistamisen arvoiset! Haha!

Uhkaavan bad hair dayn pelastaa useimmiten (ei kyllä aina…) hyvät tuotteet. Ihanaa kiiltoa antavia Sebastian Trilliance -tuotteita pääsee testailemaan osallistuja, joka kertoo hiuskokemuksistaan näin:

“Olin 14 vuotias kun värjäsin hiukseni pikimustiksi ja äiti siitä sitten riemastui ja käski kampaajalle. Menin kampaajalle jotta hän poistaisi värin mutta kampaaja oli sitä mieltä, että laitetaan permamentti ennemmin niin hiukset ei kärsi. Niin laitettiin kiharat ja hiuksista tuli punakat, aika rumat.”

Eli nimimerkki AIKKU!!

Onneksi olkoon voittajalle! Ja suurkiitokset kaikille kilpailuun osallistuneille ihanista vastauksista!

Vielä ehtii hyvin osallistua mahtavien Sebastian-hiustuotteiden arvontaan! Paketin arvo on peräti 85 € ja voittotsäänssit erinomaiset!

Klikkaa itsesi kilpailusivulle tästä!