Category: Inspiraatio

Noniin, täällä sitä ollaan taas kyynärpäät teroitettuna valmiina taistelemaan H&M:n Alexander Wang -malliston helmistä. Torstai-aamuna myyntiin tulevat vetimet houkuttelee mitä suuremmalla todennäköisyydellä tälläkin kertaa ihan kiitettävän määrän shoppailuhalukkaita liikkeelle, joten perusteellinen etukäteissuunnittelu on melkeinpä pakollista.
Täytyy kyllä tunnustaa, että sain kutsun jo tämän illan VIP-shoppailutilaisuuteen, joten tsäänssit napata toivelistan jutut on ehkä piirun verran suuremmat. Toisaalta ainakin vuosi sitten, myös VIP-tilaisuus vaati varsin päättäväistä mielenlaatua ja selkeää shoppailusuunnitelmaa – sen verran kiitettävästi oli porukkaa paikalla silloinkin. Mikäli budjettini olisi jälleen kerran rajaton, wish list kattaisi lähes koko malliston. Koska näin ei kuitenkaan ole, olen listannut haluamani Wangit pakkosaada -järjestykseen.
Ykköset:
Alexander Wang x HM wish list 1
Jaquard-kudottu jersey-mekko ja nahkaiset “salikengät”. Molemmat on niin pakko saada, että jos VIP-shoppailu ja nettimetsästys antavat vesiperän, pitää varmasti taas kerran hätyytellä Tampereen porukoita. Ne on kyllä ennenkin auttanut tällaisissa äärimmäisissä shoppailu-hätätiloissa.
Melkein pakko saada:
Alexander Wang x HM wish list 2
Lyhyen scuba-collegen ja laser-leikatut bikinit yritän napsia mukaani jo tänään illalla. Jos ei onnista niin nettipeukalo joutuu huomenna kovalle koetukselle. Varsinkin paita on ihan ehdoton, mutta jostain syystä en saa bikineitäkään pois mielestäni, vaikkei niiden sesonki olekaan varsinaisesti päällä juuri nyt.
Ihan hirveän mielelläni haluaisin nämäkin:
Alexander Wang x HM wish list 3
Mallistossa on mukana useampikin hieno takki-/anorakkityyppinen vaatekappale – ja kaikki ovat toinen toistaan hienompia. Varsinkin parka on iskostunut haluhermoihin jo ensimmäisistä julkisuuteen vuotaneista kuvista lähtien. Jotenkin en vain kykene perustelemaan itselleni sen hankintaa, koska takkivalikoimani kasvoi viime talvena Samsøe & Samsøe -merkkisellä grafiitinharmaalla vettäpitävällä öljykangasparkalla. Eikä taida garderobistani löytyä aukkoa biker-malliselle toppanahkatakille tai vielä yhdelle parille aivan liian korkeita kenkiäkään – niin hienoja kuin ne olisivatkin.
Housuosastolta kelpaisi kyllä:
Alexander Wang x HM wish list 4
Scuba-pöksyt, nahkaiset nappiverkkarit ja superteknisen oloiset leggarit ovat kaikki mielestäni huippuhienoja! Voi olla, että live-tapaamisen jälkeen jotkut näistä päätyvät ensimmäiseen, ihan ehdottomasti pakko saada -kategoriaan…
Miesten osaston herkut:
Alexander Wang x HM wish list 5
Aikaisemmista H&M:n yhteityömallistoista olen hankkinut melkein joka kerta jotain myös miesten osastolta. Siis ihan itselleni. Tällä kertaa kuumottelisi avaruushenkinen hopeinen untuvatakki (miten siistiä, kun olisi aina foliohattu mukana!!) ja musta t-paita. Takkia en taida ihan tosissani sillä silmällä katsella, mutta teeppari saattaa hyvinkin päätyä omistukseeni. Ei yksi käyttökelpoinen lisä t-paitojen suurkuluttajalle mikään huono investointi olisi.
No, saa nyt sitten nähdä, mitä kaikkea sitä osuu kohdalle tänään illalla. Ei sekään olisi ihan tavatonta, että suunnitelmat muuttuvat, kun näkee vaatteet ensimmäisen kerran luonnossa.

Tampereella, vanhassa kotikaupungissani, on tänään tullut lunta. Sinänsä siinä ei ole mitään ihmeellistä, onhan jo lokakuun puoliväli ohitettu. Täällä meillä Tukholmassa sinnitellään vielä kohtuullisesti plussan puolella jopa näin myöhään iltaisin, mutta kyllä tuuli sen verran jo kirpistelee poskilla, että eipä taida kestää kovin kauaa, kun täälläkin on jo ihan oikea talvi.
Talvivaateinventaarioni tulos on se, että takkiosastolla kaikki on ihan ookoo (vaikka toki kamelinkarvainen villakangaspalttoo ja vedenpitävä toppaparka mahtuisivat garderobiin), eikä kenkiäkään ole mikään pakko hamstrata (Primebootsit on tosin edelleen I want -listalla). Sen sijaan asusteosastolla on aika tyhjää. Hanskojen kanssa en enää jaksa alkaa leikkiä – hukkaan jokaikisen talvisesongin aikana noin ziljoona paria sormikkaita, joten olen päätynyt käyttämään H&M:n tuplapaketissa myytäviä halpiksia ihan vain siksi.
Lämmin, ihana huivi puuttuu ja voisin ensimmäistä kertaa vuosikausiin harkita myös pipan hankkimista.
Acne Studios Canada
Acnen terrazzo black väriseen Canada -huiviin ihastuin jo kesällä, kun Tinni oli täällä ja kävi ostamassa tyttärelleen, kummilapselleni, harmaan version Tukholman-tuliaisiksi. Materiaali on aivan ihanan pehmeää villaa ja kuosi tuo mielestäni juuri tismalleen kivasti ilmettä ja kolmiulotteisuutta. Ensi perjantaina on palkkapäivä… Vaikuttaa vähän siltä, että kotimatka tulee kulkemaan Acnen putiikin kautta.
And Other Stories kashmir
Toinen ostoslistalla oleva asia on & Other Storiesin kashmir-villainen neulehuivi ja -pipa -setti kauniina vaaleanharmaana. Näitä en ole vielä käynyt tsekkaamassa livenä, mutta olen aika varma, että myös sekä huivi että pipa päätyvät helpottamaan henkilökohtaista talvesta selviytymistäni. Useammassakin blogissa olen törmännyt ko. komboon eikä kellään ole ollut pahaa sanottavaa neuleiden laadusta. Edullisesta kashmirista ei aina voi olla niin varma, joten lopullisen päätöksen teen tietty vasta face-to-face -kontaktin jälkeen.
Kuvat: Acne ja & Other Stories

N5_Launch2014_collection
Tuoksujen käyttäjät voidaan jakaa karkeasti kahteen kategoriaan. Toiset pitävät parfyymiä asusteen kaltaisena, mielialan, asun ja tilanteen mukaan vaihdettavana asiana. Tiedänpä yhden, jonka mielestä on tärkeää, että jopa hajuvesipullo matsaa asuun, jonka kanssa tuoksua on tarkoitus käyttää.
Toisilla taas on käytössä vain yksi, korkeintaan kaksi hajuvettä, joista pikkuhiljaa muodostuu oma nimikkotuoksu. Itse kuulun ehdottomasti tähän jälkimmäiseen kategoriaan.
Yleensä vaihdan käytössäni olevaa tuoksua suurten elämänmuutosten yhteydessä. Hajumuisti on aika mielenkiintoinen asia, sillä pystyn palaamaan ajassa takaisin pelkästään tiettyä parfyymia tuoksuttelemalla. Esim. heti avioeron jälkeen käytin pullon Burberryn “Beat” -tuoksua ja saan edelleen välittömästi vatsani kipeäksi haistaessani sitä, vaikka tuoksu sinänsä on mielestäni yhä aivan ihana.
Olen miettinyt, että nyt olisi oikeastaan uuden tuoksun aika. Elämäntilanteeni on ainakin uusi ja kai tätä virallista crazy catwoman -aikakautta voisi juhlistaa parfyymin vaihtamisella. Periaatteessa en ikinä palaa takaisin kerran käytössäni olleisiin hajuvesiin, mutta sitten törmäsin aivan ihanaan, upean Gisele Bündchenin tähdittämään, Chanel 5 -promofilmiin:
 

Pitää ainakin käydä tuoksuttelemassa, miten voimakkaita ja miten paljon mielikuvia Chanel 5 on hajualitajuntaani tallentanut. Nyt tuntuu siltä, että voisin kyllä palata klassikkoon…
Kuva & video: Chanel

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Odd Molly esitteli viime viikolla ensi kesä-/kevätsesongin mallistonsa. Tapahtuman aurinkoisen rento, suolaisille surffilaineille tuoksuva henki huokui jo polaroid-kuvin koristellusta kutsusta. Kysymyksessä oli vanhaan ihanaan viime vuosisadan vaihteen talossa Östermalmilla sijaitsevaan asuntoon pystytetty näyttely perinteisen muotinäytöksen sijaan.
Suuri Odd Molly -uutuus SS15 -sesongille on uima- ja ranta-asujen sekä sisustustekstiilien lanseeraus.
Odd Molly SS15 2
Tapahtuman aluksi tarjottiin ihana, salaatti- ja dippikasvispainotteinen lounasbuffét. Siinä tuorepuristettua vihermehua maistellessani en voinut olla ajattelematta, että varmaankin jossain Kaliforniassa on juuri tällaista. Elegantti, perinteikäs asunto oli sisustettu boheemin tyylikkäästi; etno- ja retrohenkiset tekstiilit toimivat vastakohtana rennoille sisustuselementeille, kupariputkille, paljaille hehkulampuille, suurille viherkasveille, 2nd hand huonekaluille, kitaroille, skeitti- ja surffilaudoille.
Orgaaninen, suurimmalta osalta vegaani, luomulounas tuoreine kasviksineen vahvisti mielikuvaani kaliforniamaisesta terveyshippimeiningistä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Jotenkin olen aina ajatellut, että en ole varsinaisesti Odd Molly -tyyppi. Tuntuu, että heidän koristeellinen ja folkloristinen tyyli jakaa porukan todella selkeästi kyllä tai ei -leireihin. Periaatteessa olen aina tykännyt Odd Mollyn tatuointimaisesta logosta ja kivasti käsintehdyn oloisista neuleista. Joitakin (valtavan ihania) silkkisiä alusvaatteita lukuunottamatta en ole kuitenkaan koskaan omistanut mitään ko. merkiltä, enkä varsinaisesti ole ollut kiinnostunutkaan. Vaikken mikään virtaviivaisen tai progressiivisen skandinaavisen suunnittelun lähettiläs olekaan, Odd Molly on tuntunut aina turhan näperrellyltä ja koristeelliselta.
En voi väittää, että vieläkään lämpenisin kaikille Odd Molly -luomuksille, mutta pressitilaisuus aukasi kieltämättä silmäni näkemään monia ihanuuksia, jotka aikaisemmin on korvieni välissä hautautunut kaikkien folklore-paituleitten alle. Rakastuin yli kaiken erityisesti sisustustekstiileihin ja koko tyyliin, miten ne oli pressitilaisuudessa stailattu. Tuon ylläolevan kuvan lisäksi napsin noin ziljoona fiiliskuvaa vain sisustuksesta – jotain tuon tapaista haluaisin toteuttaa myös meillä kotona…
Odd Molly SS15 4
Odd Mollyn toinen uusi aluevaltaus, sisustustekstiilien lisäksi, on uima-asut. Ei kovin yllättäen täälläkin voimakkaimpana nousee esiin bohochic-henkiset surffihippivibat. Ja kyllä, mielestäni sekä bikinit, uikkarit ja muutkin ranta-asut ovat todella ihania!
Oma bikinivarastoni kaipaa kipeästi päivitystä ja tällä hetkellä tuntuu varsin todennäköiseltä, että nuo huippusuloiset korallinpunaiset biksut vasemmalla muuttavat luokseni heti, kun tulevat myyntiin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Viimeisteltyjä yksityiskohtia myös uikkareissa. Me likes!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pressitilaisuudessa ei ollut varsinaista näytöstä, mutta paikalla oli liuta Odd Mollyihin puettuja malleja, jotka hengailivat tunnelmaan sopivasti korttia pelaten, kirjoja lueskellen ja polaroid-kuvia toisistaan näpsien. Mielestäni tosi ihastuttava – ja erittäin tehokas – tapa kommunikoida brändin syvin olemus vierailijoille. Kuvassa mallin päällä silkkinen rantaponcho, johon rakastuin ihan täysillä. Ensi kevään ostoslistalla alkaa olla jo tungosta…
Odd Molly SS15 7
Kaikkein eniten viehätyin tosiaan Odd Mollyn uusista aluevaltauksiin, sisustustekstiileihin ja ranta-asuihin, mutta muutakin kivaa löytyi. Kuvan niiten koristeltu nahkatakki sopisi täydellisesti toimistokäyttöön. Siro leikkaus ja unelmanpehmeä nappanahka pehmentää perinteistä rotsi-fiilistä. Kävisi oikein mainiosti osaksi Mintun työpukeutumispalapeliä. Oikealla jälleen unelmien silkkiponcho.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Odd Molly SS15 9
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tähän loppuun vielä ihan ammattilaisen (Mattias Nordgren) ottama kuva inspiroivasta Odd Molly -makuuhuoneesta. Täytyy tunnustaa, että vaikka vähän itsellenikin yllätykseksi ihastuin tulisesti useampaankin vaatteeseen, sisustus teki kaikkein suurimman vaikutuksen. Ihan sormia syyhyttää ainakin pienten muutosten tekeminen kotiin. Tekstiilien avulla tekee jo ihmeitä… Matonkin voisi uusia.
Odd Molly SS15 11
Viimeinen kuva: Mattias Nordgren – muut Mintun omia

Kate Moss
Syyspukeutumisinspiraatiota netistä kalastellessani törmäsin ikiaikaiseen girl crush -kohteeseeni: Kate Mossiin. Tajusin, että tarvitsen poolokauluksellisen jättineuleen, jonka hihat on niin pitkät, että hanskoja ei tarvita. Paidan kaveriksi vielä pari kauniisti kulunueita farkkuja ja elegantit aurinkolasit. Paritkin teknisistä syistä varsin vähälle käytölle jääneet korkonilkkurit varastoista kyllä jo löytyykin.
Zara
 
Pikaisen tutkimuksen jälkeen löysin ainakin Zaralta vastaavan neuleen. Materiaali vain on tuossa hiukan akryylinen, joten taidan vielä jatkaa haravointia.
Mistä tuli mieleen, että Shopbop.comissa on nyt kolmen päivän ajan kaikki – 25 % alessa. En taida uskaltaa klikata itseäni mestoille – palkkapäivä kun on vasta reilun viikon päästä…
Kuvat: Style.com & Zara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tämän syksyn väriskaala on nude. Tai jos saman sanoisi virallisella fäshion-kielellä: nude is the new black! Olen aivan rakastunut kaikkiin hiekan, beigen, luonnonvalkoisen ja saven väreihin. Kesän kirkkaiden värien jälkeen ne vaikuttavat jotenkin hyvin rauhoittavilta ja seesteisiltä. Perussuojaväriin mustaan yhdistettynä nudevärit toimivat mainiosti toimistopukeutumisen runkona.
Lisäksi olen ollut Dagmar-fani siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran pääsin kesällä 2007 tutustumaan heidän mallistoihinsa ja tapasin kaksi ihastuttavista suunnittelijasisaruksista. Ei siis kai mikään suuri ihme, että lankesin heidän klassikkoonsa, Dagmar Fortuna Classic -neuletakkiin, kun bongasin sen mukavalla alella heidän verkkokaupassaan.
Dagmar Fortune Classic 2
Tykkään hurjan paljon värin lisäksi myös neuletakin laatikkomaisesta mallista, söpöistä pikkutaskuista ja näyttävistä Dagmar-napeista. Materiaali on ihanan pehmeää, mutta kuitenkin hiukan ryhdikästä puuvillaa. Olen aivan varma, että käyttökertoja uutukaiselle tulee kertymään vaikka kuinka paljon. Pukeudun mielelläni toimistolle niin, että näytän asialliselta, mutta olo on kuitenkin mukava. Fortuna-jakussa yhdistyy molemmat ominaisuudet juuri passelisti!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Blogikuvien ottaminen ei ole ollut entisensä sen jälkeen kun Sailor Moon -niminen täystuho muutti perheeseemme! Tässä valokuvausassistenttina järjestelemässä kuvattavaa vaatetta vähän paremmin vinksalleen. 😀

Old stuff