Sain juuri katsottua loppuun “How I met your mother” -sarjan ja haluaisin sanoa pari sanaa. Jos et halua spoilereita, suosittelen skrollaamaan seuraavaan kuvaan – siitä lähtien puhutaan taas vain vaatteista.
Mutta siis HIMYM. Sarjan päätösjakso lähetettiin viime keväänä ja muistan, miten facebook-feedini täyttyi pettyneistä, suorastaan vihaisista statuspäivityksistä ja kommenteista. Nyt täytyy sanoa, että en todellakaan ymmärrä miksi. Siis kyllähän ehdimme tutustua ja ihastua “äitiin” vain niiden muutamien jaksojen aikana, joissa hänen tarinansa kerrottiin, ja tietenkin on surullista – etenkin lasten kannalta – että hän sitten menehtyi sairauteensa, mutta silti? Mistä ihmeestä johtui se suorastaan agressiivisen pettyneiden reaktioiden tulva?
Mielestäni sarjan loppu oli aivan briljantti! Siis että koko HIMYM, yhdeksän tuotantokautta, oli oikeastaan vain noin vartti, maksimissaan 20 minuuttia “oikeassa elämässä”. Eli koko jutun idea on se, että Ted selostaa lapsilleen jotain, minkä hän varmasti itse on tarkoittanut olevan “miten tapasin äitinne”, mutta käytännössä nyt, kuusi vuotta lasten äidin poismenon jälkeen, haluaakin ehkä eniten tietää, onko lasten mielestä ookoo, mikäli hän alkaa deittailla Robin-tädin kanssa. Siis miksi ihmeessä muuten olisi tarpeen piinata lapsiparkoja kaikilla niillä tarinoilla?
Itsekin saatan ehkä joskus silloin tällöin sortua kertomaan juttuja, jotka polveilevat (päämärättömästi? liikaa?) melko runsaasti, mutta ajatuksenani on aina, että haluan kuulijan ymmärtävän kontekstin ja omat sekä ympäristön motiivit. Sikäli olen hyvin samoilla linjoilla Tedin kanssa, että tottakai lasten on saatava kuulla koko tarina, että he ymmärtävät, miksi iskä nyt haluaakin ehkä mennä ihan aikuisten deiteille sen henkilön, joihin lapset ovat tutustuneet vain Robin-tätinä, kanssa.
No, ei tästä aiheesta enempää. Pikkuisen on nyt tyhjä olo, kun sarja on katsottu – vähän samanlainen fiilis itseasiassa, kun on lopettanut jonkun intensiivisen romaanin lukemisen. Tuntuu hassulta, että ei enää tapaa niitä tyyppejä, joihin on ehtinyt tutustua, niin fiktiivisiä kuin ne ovatkin. Ihan heti en kyllä halua aloittaa mitään uutta sarjaa. Ensi viikko pitää käyttää univelkojen parsimiseen. Hetken aikaa pitää siis odottaa, että uskallan heittäytyä taas ihanaan “vain yksi jakso vielä” -kierteeseen.
No, televisiosarjat ja fiktiiviset tuttavuudet sikseen. Tämän perjantaisen toimistoasuni hovihankkijana on toiminut lähes ainoastaan H&M. Vetoketjukauluksin ja -hihansuin varustettua & Other Stories -kauluspaitaa lukuunottamatta kokonaisuuden kaikki muut osat on peräisin sieltä.
Hame on alunperin Peetun, mutta muutaman lainakerran jälkeen se taisi muuttaa vähän pysyvämmin garderobiini. Jakku on viimesyksyinen hankinta samoin keinonupukkiset nilkkurit. Sekä hametta että jakkua olen käyttänyt tosi paljon, mutta tänään ensimmäistä kertaa yhdessä. Molemmissa on saman oloinen, hiukan kolmiulotteinen struktuuri ja kuosiin kudottu kuvio. Mielestäni ne toimii tosi kivasti yhdessä juuri materiaalityypin samankaltaisuuden ansiosta.
Mustavalkoisuudesta huolimatta tämä on mielestäni aika pirteä ja valoisa yhdistelmä. Kuosin lisäksi yhdistävänä tekijänä on myös rouheat metallivetoketjut sekä kauluspaidassa että jakussa. Hameessakin olisi ollut, mutta ne nyt jäi näkymättömiin jakun alle.
- jakku, H&M
- hame, H&M
- kauluspaita, & Other Stories
- nilkkurit, H&M
