Eilinen lauantai tuli vietettyä Gustavsbergissä – eli vanhassa posliinikaupungissa noin puolen tunnin bussimatkan päässä Tukholman keskustasta. Oli aivan täydellinen retkisää. Aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta ja vaikka tuuli välillä pureskelikin poskipäitä tämänpäiväistä lumisadetta aavistellen, saattoi ulkona istuskella kaffen ajan ihan mainiosti.

Retken pääjuttu oli osallistua posliininmaalaukseen, jota järjestetään yhä toiminnassa olevan posliinitehtaan yhteydessä olevassa museossa. Maalaushommiin ei tarvitse varata aikaa – tilaa vaikuttaisi olevan hyvinkin runsaasti – ja opastus annetaan aina kaikille ryhmille erikseen.

Itse posliininmaalaus ei maksa periaatteessa mitään, mutta maalausta varten pitää ostaa jokin tarjolla olevista Gustavsbergin tai Villeroy & Bochin astioista. Valikoimaa ei ole kovin runsaasti, pari-kolme eri kokoista matalaa lautasta, syvä lautanen, muki ja kuppi. Hinnat ovat normaaleissa ko. merkkien hinnoissa – eli noin 150,- – 250,- kruunua. Astian ostamisen jälkeen värien käyttö on vapaata ja hinta sisältää luonnollisesti myös polttamisen.

Vanha tehdasalue on tosi kaunis! Posliininmaalauksen jälkeen kiertelimme pitkään alueella…

Camilla maalaa.

Olin miettinyt etukäteen vähän millaista tyyliä haluaisin kokeilla. Voin kertoa, että todellisuudessa on ihan hillittömästi paljon hankalampaa saada käsi tottelemaan ajatuksia. Eikä ne omat suunnitelmat välttämättä näytä kupin pinnassa ihan täysin yhtä tyylikkäältä kuin mielikuvissa…

Tästä se lähtee! Posliininmaalauksen ohjaaja sanoi, että pitää antaa vaan tulla sisimmästä sen, mikä tuntuu kaikkein parhaimmalta. Minttu on näköjään kaivannut aika runsaasti auringonpaistetta elämäänsä. Suorastaan himoan keltaista! Tosin en kyllä vaatteissa kuitenkaan.

Homma alkaa hahmottua vähitellen.

Kupin täydeltä auringonpaistetta. Mietin, että koska tuossa ei ole korvaa, sitä voisi käyttää myös pienenä maljakkona. Ensin kyllä ajattelin, että siitä tulee säilytyspaikka meikkisiveltimilleni.

Polttomerkintä.

Polttamisen jälkeen taiteelliset kipposet sopivat mainiosti ihan normaaliin “astiakäyttöön” ja kuviot kestävät myös konepesun. En voinut olla ihailematta polttohyllylle jätettyjä aikaisempien maalareitten tuotoksia:

Gustavsbergin posliinimuseo on loistava retkikohde myös (tai etenkin?) lapsiperheille. Ainakin, jos lapset tykkäävät taiteilusta. Ohjaajan mukaan aika monet tulevat myös pienen vauvan kanssa ja painavat lautaseen muistoksi pienten jalkojen tai käsien kuvat. Ihan päiväristeilyn yhteyteen maalausretkeä ei kuitenkaan kannata suunnitella, sillä polttouuni ei ole päällä joka päivä ja pahimmassa tapauksessa omaa taideastiastoaan joutuu odottamaan jopa muutaman päivän.

Vaikka tämä onkin olevinaan enemmän sellainen kultturelli diy-postaus, on ihan pakko kuitenkin mainita, että posliinitehtaan ja -museon välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös astiahullun taivas. Gustavsbergin tehtaanmyymälä sijaitsee itse tehtaan yhteydessä. Valikoimaa on aika paljon ja kakkoslaatu irtoaa melko edullisesti. Ehdittiin käydä tehtaanmyymälässä ennen posliininmaalausta ja tuumasin, että tältä reissulta taitaa selvitä shoppailematta kotiin. Mutta. Sitten Camilla mainitsi ohimennen, että tehdasrakennuksen toisella puolella oli muutama muukin outlet-tyyppinen astiakauppa ja minähän siihen, että käydäänpä katsomassa. Ohnoes – siellähän on kaikki Iittala-outletit ja Villeroy & Boch ja Kosta Boda ja mitä lie vielä!

Onneksi olimme bussilla liikkeellä, Iittala-outlet oli jo koitua kohtalokseni. Iittalan (aivan virheettömän näköistä) kakkoslaatua saa tuolta hyvin edulliseen hintaan ja poistuvia värejä puoli ilmaiseksi. Aivan pakko tehdä retki pelkästään shoppailumielessä tuonne, kunhan saan inventoitua, mitä astiakaapistani kipeimmin puuttuu.

Silläkin uhalla, että joku rohkenee olla sitä mieltä, että Mintun ompeluhommien kanssa on vähän niin ja näin, paljastan lempparikaavani tuoreimmasta 1/2013 Burdasta. Kieltämättä sitä tulee suunniteltua aika oleellisesti paljon enemmän juttuja kuin mitä sitten lopulta syntyy valmista. Keskeneräisiäkin projekteja kasaantuu hyllyille, kun aikaoptimisti ehtii aloittaa jotain, mutta homman loppuunviemiseen ei tilaisuutta sitten ihan heti olekaan.

Ostelen silti säännöllisesti lempparikaavalehteäni Burdaa. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä vastustamattoman hienoja kaavoja lehdestä löytyy!

Juttuhan on siis niin, että osaan (todennäköisesti edelleen…) kaavoittaa kaikkea perushameesta suureen hääpukuun ihan alusta asti itsekin. Jotenkin sitä vaan pääsee niin kovin paljon helpommalla, vähemmällä mittailulla ja etenkin hommaan ryhtymisen aloituskynnys on huomattavasti matalammalla, kun lähtökohtana on valmis kaava. Yleensä en malta olla muuttelematta kaavaa hiukan sieltä ja vähäsen täältä, mutta vain erikoistapauksissa enää nykyään piirtelen kaavoja ilman valmista pohjaa.

Juuri tästä syystä meinaa iskeä pienenpieni kärähdys aina, kun olen lehtikiskalla ja punnitsen, että olisko tämä nyt se Burda, jonka olisi syytä päätyä kaavalehtipinon jatkeeksi vai ei. Kaikissa numeroissa ei todellakaan ole sellaisia kaavoja, joita edes teoreettisesti haluaisin koskaan valmistaa vaatteeksi asti. Mutta kun ne kirotut lehdet on (ihan ymmärrettävistä syistä toki!) muovitettu – eikä kansikuvan perusteella voi todellakaan päätellä, mitä sisältä löytyy.

Tässä on päällimmäiset suosikkini tämän vuoden ensimmäisestä Burdasta, joka siis löytyy nykyään myös suomeksi ja on myynnissä reilut pari viikkoa tästä eteenpäin.

Hyvä perushameen/suoran hameen kaava on aina hyvä hankinta! Suosittelen piirtämään kunnolliselle kaavapaperille, joka on hiukan kestävämpää kuin tavallinen silkkipaperi – ja merkitsemään kaavaan omat muutokset. Burdassa tuo malli on toteutettu nahasta, mutta sama kaava käy ohjeita soveltaen myös tavalliselle kankaalle.

Tiedän aivan hyvin, että ompeluhommiin käytettävissä oleva aikani on hyvin minimaalinen ja siksi valitsen mielelläni nopeasti toteutettavissa olevia malleja. Edellisen kuvan toppi ja tämän kuvan tunika ovat tehty samalla kaavalla – vain eri pituisina. Tämän aion testata käytännössä as soon as possible. Varastoistani löytyy muutama silkkikangas, jotka olisivat parhaimmillaan juuri tuollaisena äärimmäisen simppelinä, valuvan oloisena toteutuksena.

En nyt ole aivan varma puhuuko tässä nyt sisäinen harakkani vai mitä, mutta tosi kivaltahan tuokin kaava näyttää. Vähän paksummasta napakasta jerseystä toteutettuna tuloksena olisi mukava lisä office-vaatetukseen.

Jos edelliset olivat tyyppiesimerkkejä nopeasti valmistuvista persuvaatteista, joita laiska ompelija ei jaksa kaavottaa itse, on tämä ihana retrohenkinen mekko hiukan toista maata. Tai mekko sinänsä ei ole niin kummonen tai erityisesti tavallista kotelomekkoa mutkikkaampi toteutettava, mutta tuo irroitettava, helmin koristeltu, pääntiekaarroke hiukan kiinnostaa. Projektiosastolle menee, mutta onhan se hyvä, että sielläkin aina jotain uutta pyörii.

Tämän lisäksi tammikuun Burdasta löytyy kivan näköinen villakangastakin kaava ja parikin muuta ihan ookoo mekon kaavaa. Eli jos olet kuin minä, että hankit vain joitakin kaavalehtiä vuodessa ja toivot, että juuri niistä löytyisi sopivassa suhteessa käyttökelpoista peruskauraa ja kivan näköisiä inspiraatiojuttuja (eikä niinkään niitä, ylityöstettyjä saksalaishärpäkkeitä…), tässä on tosi hyvä numero, jonka hankkimisesta ainakin itse olen tosi tyytyväinen!

Viime Suomen reissulla huomasin, että Burdaa saa vihdoinkin myös suomenkielisenä! Varsinkin joidenkin kinkkisempien ohjeitten kanssa on kyllä ihan loistavaa, että voi lukea omalla äidinkielellään.

Ainakin tuo 13/2012 numero oli jo saatavana suomenkielisenä. Taisi olla ihan ensimmäinen laatuaan. Tosin mun lehteni on ruotsiksi… En kyllä taida jaksaa alkaa kantaa lehtiä Suomesta. 🙂

Vuoden viimeinen numero on aina täynnä juhlavaatteita, mutta monesti niistä löytää hyviä mekon kaavoja, jotka on helppo muuttaa arkikäyttöön sopiviksi vähän vähemmän kiiltävillä kankailla.

Kiepsautussolmumekko alkoi heti syyhyttää sormia… Valitettavasti varastoistani ei löydy tuohon malliin soveltuvaa kangasta ja kangasostolakko jatkuu edelleen. Täytyy nyt harkita, jos tekisi tämän kohdalla yhden poikkeuksen kuitenkin…

Tykkään hurjasti mekoista, jotka antaa sellaisen vaikutelman kuin olisi pukeutunut paitaan ja hameeseen. Lisäksi kietaisumalli on mielestäni aina kiva, joten tämä pääsi ensimmäisenä toteutukseen.

Joulukuusiaiheiset stailaukset ei jotenkin enää iske, mutta harmaa villahame kylläkin. Tavallinen melko tylsä puolihame herää kummasti henkiin toispuoleisen liuhulipareen ansiosta.

Tosi hyvä valikoima eri tyylisiä mekkoja. Tekisi mieleni toteuttaa useampikin!

Ensimmäisenä listalla on siis kuitenkin tämä kietaisupaitamekko. Olen jo aloitellut vähän projektia. Kaavat on piirretty ja kangas silputtu, mutta varsinaisiin ompeluhommiin asti en ole vielä päässyt.

Yritin kuvata kangasyhdistelmän, josta mekko on tulossa, mutta sävyt eivät oikein halunneet tallentua luonnollisina. Hameosa on hyvin tummaa, lähes mustaa, tummansinistä villasekoitekangasta ja yläosa raikkaan vaaleanvihertävää viskoosia. Kuullostaa ehkä vähän oudolta – ja eikös jotkut tiukkapipot ole sitä mieltä, että sinistä ja vihreää ei saisi yhdistää ollenkaan – mutta tykkään kokonaisuudesta oikein kovasti. Täytyy vaan toivoa, että lopputuloskin on sitten aikanaan onnistunut.

Irrallisilla kauluksilla saa helposti ajankohtaista ilmettä klassisiin asukokonaisuuksiin ja asennetta väsähtäneeseen neulepaitaan. Statement-kauluksia saa toki kaupastakin, mutta näpräilysormiani alkoi syyhyttää ja tuumasin, että eihän tuollaisen toteuttaminen voi kaksinen homma olla.

Niittien kiinnittämiseen meni ehdottomasti eniten aikaa, muuten kaulukset valmistuvat yhdessä hujauksessa.

Lopputoloksesta ei tietenkään tullut ihan sellainen kuin olin ajatellut, mutta aika hauskat kaulukset kuitenkin. Olen mallaillut noita muutamien asujen kanssa ja uskon, että niille tulee vielä hyvinkin käyttöä.

Niitit kävin ostamassa askartelukaupasta (hinta yhteensä noin 5 euroa), mutta muuten kaikki materiaalit löytyi kotoa. Kauluksiin ei mene kovin paljon kangasta, joten niihin on helppo saada vihdoinkin käytettyä niitä muista projekteista yli jääneitä tilkkuja, joita ei ole hennonnut heittää pois.

Kaulusten kaavoina voi käyttää minkä tahansa kauluspaidan kaavoja – kunhan vain malli miellyttää silmää. Itse en uskaltanut riskeerata kaulusprojektin etenemistä kaavojen etsiskelyllä. Ei olisi nimittäin ensimmäinen kerta, kun unohdun puoleksi päiväksi selailemaan kaavalehtiä. Päätin siis piirtää kaavat itse.

Pääntien kaareen otin mallia vanhasta neulepaidasta. Suurensin kuitenkin ympärysmittaa hieman, koska kaulus näyttää kauniimmalta, jos se istahtaa pikkuisen pääntien ulkopuolelle.

Itse kaulus muodostui vapaalla kädellä täysin fiiliksen mukaan.  Käytän kaavojen piirtämiseen ohutta silkkipaperia kunnon kaavapaperin sijaan. Siksi puolitylsälläkin lyijykynällä saa helposti reikiä paperiin. Jos nyt joku sattui ihmettelemään. 

Työn tässä vaiheessa on tärkeää tarkistaa, että assistentti on tehtäviensä tasalla! 

Silkkipaperikaavan avulla on helppo testata miellyttääkö kauluksen malli ja koko ennenkuin hyökkää saksien kanssa kankaan kimppuun. 

Piirretty kaulus on siis puolikas (daaa!), joten kappaleita pitää leikata yhteensä 4 (2 x kaksinkerroin taitetulta kankaalta). Kauluksenpuolikkaisiin kannattaa silittää suhteellisen jämäkkää tukikangasta – vähän tietty käytetystä materiaalista riippuen. Nyrkkisääntö on kuitenkin se, että irtokaulukset saavat mielellään olla aavistuksen tukevammat kuin vastaavat paidassa.

Kaulusten ompelu on ihan superhelppoa. Kappaleet laitetaan oikeat puolet vastakkain ja ommellaan pussiksi. Suurin haaste on muistaa jättää sopivan kokoinen kääntöaukko.

Valmiit kauluksenpuolikkaat kannattaa silittää tässä vaiheessa huolellisesti. Silitysraudan avulla voi vielä hiukan muokata kaulusten mallia – jos nimittäin tuntuu siltä, että symmetrisyydessä on toivomisen varaa.. 

Valmiit kauluspalat kiinnitetään yhteen joko edestä tai takaa – ja avattava kiinnityssysteemi laitetaan vastaavasti toiselle puolelle. Niittikaulukset on ommeltu yhteen takaa ja etupuolelle ompelin leveän satiininauhan kaulan ympärille solmiamista varten. Kaulukset voisi  ihan yhtä hyvin ommella yhteen edestä ja laittaa taakse vaikka hakasen tai lenksun ja napin.

Valmiit kaulukset voi koristella haluamallaan tavalla. Niinkuin kuvan valaistuksestakin näkee – tässä vaiheessa oli jo ehtinyt tulla iltapäivä.

Ihan alunperin ajatuksenani oli laitella niitit säännöllisesti kiertämään kauluksen reunaa symmetrisesti ja hillitysti. Tekovaiheessa niitit halusivat välttämättä  asettua tuolla tavalla toispuoleisesti – eikä minusta ollut väittämään vastaan.

Kyllähän niistä aika hienot kaulukset tuli! Tykkään kovasti tuosta muhkean mustan satiinirusetin dekadenttiudesta yhdistettynä klassisten (joskin aika pienikokoisten) pyramidiniittien kovuuteen.

Yksi uudenvuodenlupauksistani taisi olla, että ryhdistäydyn vihdoinkin ompelimon puolella. Tavoite oli toteuttaa jokaisesta ilmestyneestä Burda Style -lehdestä ainakin jokin malli. Reipasta alkua kesti noin kuukauden tai kaksi – eli aika normisuoritus uudenvuodenlupaukselle, eikö vaan?

Jatkoin kuitenkin Burdan ostamista vielä aika monta kuukautta, kunnes se alkoi tuntua hullun hommalta. Peetun ylioppilaspuvun ompelu vei sen verran paljon aikaa, että mitään muita projekteja en siinä vaiheessa voinut edes ajatella.

Henkilökohtainen arkistointijärjestelmäni on vielä aika vaiheessa, joten kaavalehdet päätyvät helposti samoihin pinoihin kaiken muun “parempaa aikaa” odottavan luettavan kanssa. Onneksi hoksasin, että myös lähikirjastostani saa lainata Burdaa. Laina-aika on vain viikon, joten se kaikkein tylsin vaihe – kaavojen piirtäminen – pitää suorittaa varsin napakassa aikataulussa.

Tuorein Burda, joka meidän lähikirjastosta löytyi, on reilun kuukauden vanha numero 9. Pikkuisen kesäiseltähän tuo tavallaan vaikuttaa, mutta löysin lehdestä todella monta potentiaalisesti aivan mahtavan hyvää kaavaa.

Mutta kyllä vaan kirjasto on hieno asia! Joskus pentuna hengailtiin tosi paljon kirjastossa Tampereella. Monesti istuttiin siellä kaikessa hiljaisuudessa lukemassa kirjoja ja kotiin kannettiin aina hillittömät pinot luettavaa. Jossain vaiheessa kirjastojen loistavuus pääsi ainakin itseltäni unohtumaan, mutta nyt kun olen vihdoin sisäistänyt, että meillä on varsin hyvin varusteltu sivukirjasto ihan kulman takana, olen päättänyt ryhtyä jälleen kanta-asiakkaaksi!

Mutta takaisin Burdan mallivalikoimaan.

Olen edelleenkin kaikkein eniten vailla täydennystä toimistovaatevalikoimaani. Erityisesti kaipailen kivoja mekkoja, miellyttäviä (mutta fiksun näköisiä – vaikea yhtälö!) alaosia ja jokuselle kauniille paidallekin olisi tarvetta. Burdasta nro 9 löytyi parikin  hyvää hametta, yksi todella kivan oloinen mekko (materiaali ja stailaus on tuossa mekkokuvassa aika extreme, mutta tuo leikkaus tekee ihan ihmeitä muodoille!) ja moderni tulkinta klassisesta solmukepaidasta.

Lisäksi lehdessä on erittäin toimivan näköinen shift dress -kaava seikkaperäisten ohjeiden kanssa. Shift dress on siis vähän sama kuin suomen “kotelomekko”, mutta yleensä valjempi mitoitukseltaan ja joustavampi käyttötarkoitukseltaan. Kotelomekko on helposti tyköistuvampi ja juhlavampi kuin shift dress – joka tosin alunperin on ollut nimitys vain hihattomille mekoille.

Yksi ehdoton suosikkini Burdassa on vanhat vintage-kaavat. Esmes tämä kukkamekko, jota käytin Karkin lakkiaisissa on ommeltu juuri niillä. Tuosta jakusta en ole ihan varma… Tuliskohan sille oikeasti käyttöä? Kaunis se on kyllä – sitä ei voi kiistää. Ehkä kaivelen varastoistani lisää silkkipaperia ja otan talteen tuonkin kaavan!

Tässä ohjeet supersimppelin maksihameen ompelemista varten! Toteutukseen meni aika tasan tarkkaan tunti – ja tuo aika sisältää myös ompelukoneen kaivelemisen esiin vaatehuoneesta, silityskeskuksen pystyttämisen ja yleisen ompelutarvikelaatikoiden penkomisen (kyllä täällä jossain piti olla mustaa leveään kuminauhaa…).

Innostus hameeseen lähti oikeastaan tästä Balmainin mustasta samettisesta maksihameesta. Ihan esikuvan mukaiseen, ylös vesirajaan nousevaan halkioon en taipunut.  Sen sijaan virittelin muutamalla pistolla tuollaisen laskoshässäkän liikkumista helpottamaan.  Toinen inspiraatiokuva löytyi net-a-porterista.

Halusin maksihameeseen aavistuksen kiiltoa, joten (loppumattoman tuntuisesta) kangasvarastostani löytynyt musta, kiiltävänmustin kuvioraidoin koristeltu kangas sopi tarkoitukseen oikein hyvin. Oikeastaan raidat ovat vaakasuunnassa, mutta leikkasin hameen kuitenkin niin, että kuviot tulevat pystyyn.

Kankaan materiaalista en osaa varmaksi sanoa, koska tuo on niin vanha palanen, että en muista – ja mitään lappuja ei tietenkään ole kiinni missään. Laskeutuvuuden ja “tunnun” perusteella uskoisin kuitenkin, että kysymyksessä on 100 % viskoosi.

Maksihametta varten tarvitaan kankaanpala, jonka pituus on haluttu hameen pituus + noin 15 cm kuminauhakujaa ja helman käännettä varten. Laitoin omaan hameeseeni 4,5 cm leveän kuminauhan vyötärölle – se tuntuu jotenkin “vaatteemmalta” kuin kapea. Jos käytät kapeampaa kuminauhaa, pituusvaraa ei tarvita yhtä paljon.

Hameen leveys on hiukan makuasia. Itse halusin aika kapean hameen ilman, että kysymyksessä on varsinaisesti kapea hame. Nyrkkisääntö on se, että mitataan levein kohta lantion/pepun ympäriltä ja lisätään siihen noin 10 – 15 cm. Tämä on yhtäkuin hameen leveys. Tosin etenkin hyvin kapealanteisten kannattaa muistaa, että kovin kapean maksihameen kanssa käveleminen voi muuttua aika haasteelliseksi.

Leikkuun jälkeen ommellaan ensin pystysauma ja huolitellaan se saumurilla tai siksakilla.

Seuraavaksi ommellaan vyötärökuminauha sopivan mittaiseksi rinkulaksi. Sopiva mitta vaihtelee sen mukaan, miten napakkaa nauha on. Eli kannattaa mitata sopiva pituus oman vyötärön ympärillä. 

Kapealle kuminauhalle voi ommella ensin oman kujan hameputkilon yläpäähän. Muista jättää aukko kuminauhan pujotusta varten!

Leveä kuminauha istahtaa helpoiten paikoilleen, kun sen ompelee suoraan kuminauhakujan sisään. 

Sormilla kyllä tuntee, missä kuminauha kulkee, joten ei pitäisi olla pelkoa siitä, että sen ompelee vahingossa kiinni kankaaseen. Loppuvaiheessa rypytystä pitää vähän pyörittää, että nauhakujan saa ommeltua loppuun asti, mutta ainakaan tällaisten maksihameeseen sopivien ohuiden materiaalien kanssa ei pitäisi tulla ongelmia.  

Lopuksi ommellaan vielä päärme helmaan.

 Tadaa! Maksihame on pientä tuunausta vaille valmis! Jos olisi halunnut hameeseen Balmain-tyylisen halkion, sen olisi voinut tehdä helposti jättämällä osa (taka-)saumasta ompelematta ja tikkaamalla halkion reunat.

Itse päädyin halkion sijasta luovaan laskosteluratkaisuun.

Kolmen poikittaislaskoksen on tarkoitus ensinnäkin vähän rikkoa putkilomaista yleisvaikutelmaa ja toisekseen helpottaa liikkumista. Ensimmäinen laskos on noin 10 cm  helmasta. Laskosten syvyys on noin 2 cm ja etäisyys toisistaan n. 8 cm.

Laskokset on kiinnitetty käsin vain parilla hassulla pistolla – eli ne saa helposti myös auki, jos alkaa tuntua, että tämä ei nyt ollutkaan ihan niin hyvä ratkaisu.

Valmis hame näyttää tältä! Yritän vielä tällä viikolla rakennella kunnon asun maksihelmojen ympärille. Täytyy nyt pikkuisen makustella noita laskoksia… Jotenkin olin livenä niihin ihan tyytyväinen, mutta kuvissa ratkaisu näyttää oikeastaan vähän erikoiselta.

Muuten olen kyllä tosi tyytyväinen hameeseen! Kerrankin ei ole pelkoa, että homma jää ajan puutteen vuoksi kesken – sen verran nopeasti tuo valmistui. Taidanpa lähteä tästä penkomaan kangasvarastoja, jos vaikka löytyisi joku toinenkin maksimekoksi muuntautumishalukas kangas.