Author: Minna Paakkulainen

Tänä viikonloppuna on juhlittu messeviä julkkishäitä sekä Monacossa että Iso-Britanniassa. Monacon raikuliprinssinäkin tunnettu ruhtinas Albert päätyi vihdoin alttarille etelä-afrikkalaisen ex-kilpauimarin Charlenen kanssa ja Kate Moss nai rokkaribf:nsä Jamie Hincen. Yksi viikonlopun ahkerimpia oli Naomi Campbell, joka teki visiitin molempiin häihin.

Monacon häissä Naomilla oli Alexander McQueenin PreAW09 malliston mekko. Väriä, mallia, materiaalia myöten aivan täydellinen asu! Myös päähärpäke on todella kaunis ja sopii hyvin kokonaisuuteen – vaikka yleensä en juuri moisista piittaa…

Charlene oli erittäin viisaasti valinnut olla jäljittelemättä edellisen ruhtinattaren legendaariseksi muodostunutta hääeleganssia. Armani Privén Swarovski-kristallein koristeltu puku on silkkaa mannaa käsityötaiteen ihailijoille.

On todella huikea nähdä, mihin couture-ompelijat pystyvät, kun työtunteja tai vaivaa ei tarvitse säästellä. Lopputulos on laadukkaan – ei – täydellisen käsityön juhlaa. Se, että lopputos fiilikseltään muistuttaa viileää jääprinsessaa on sitten eri asia.

En tiedä vaikuttaako häiden tunnelmaan jotenkin se, että Charlene tuntee koko Monacon kohtalon lepäävän harteillaan. Mikäli ruhtinas Albert ei onnistu saamaan poikajälkeläistä, liitetään maa Ranskaan ruhtinaan kuoleman jälkeen.

Etenkin ylhäältäpäin otetuista kuvista tulee kuitenkin aavistuksen sellainen olo, että Charlenen puku olisi pikkuriikkisen liian iso.  Kyseessä on aivan varmasti optinen harha – tai jotain – eihän Armani Privé tekisi moista mokaa. Eihän?

Kaikkein ihanin kaikista oli kuitenkin fashion royal Kate Moss. Ja verrattuna  Monacon häähäppeningiin Brittein saarilla näyttää pariskunta aidosti onnelliselta ja kuplivan kepeältä.

Kate Moss on täydellisen kaunis upeassa John Gallianon suunnittelemassa hääpuvussa. Rakastan erityisesti helman kultakirjailuja! Ja nyt kun katselen hurmaavan Jamie Hincen tyylikkään kyyhkysenharmaata pukua, voinkin pyörtää vain pari päivää sitten antamani tuomion ja todeta, että kyllä kaksirivinapitus vaan on särmä juttu ja aika veikeällä tavalla ryhdikäs. Parhaimmillaan kuitenkin yhdistettynä kapealinjaisiin täyspitkiin housuihin.

J.Lindeberg esitteli viime keskiviikkona tulevan kevät-kesäsesonkinsa miesten ja naisten päämallistot. Näytös pidettiin Slussenin satama-alueella vanhassa makasiinissa, samassa historiallisesti arvokkaassa rakennuksessa, missä sijaitsee myös reilu vuosi sitten avattu valokuvamuseo Fotografiska.

Tilaisuus oli sikäli poikkeuksellinen, että J.Lindebergin edellisestä catwalk-näytöksestä on ehtinyt kulua jo neljä vuotta. Ensi keväänä on myös naisten vaatteet mukana päämallistossa pitkästä aikaa. Viime sesonkeina J.Lindeberg on tehnyt naisille vain pääosin urheilukäyttöön tarkoitettua golf-linjaa.

J.Lindebergin pääsuunnittelija Jessy Heuvelink kertoi, että sekä miesten että naisten malliston pääinspiraation lähteenä on ollut Gotlanti. Tällä on haluttu nostaa esiin merkin ruotsalaisia juuria, mutta samalla ammentaa alueen korkealaatuista käsityötä arvostavasta kulttuuriperinnöstä. J.Lindebergin oma tarina on ollut aika poukkoileva, mutta laadukkaat materiaalit ja tasokkaasti räätälöidyt puvut ovat olleet aina keskeinen osa menestystä.

Ensi keväänä J.Lindeberg haluaa yhdistää kaksi vahvuusaluettaan: hyvin istuvat puvut ja smartin sporttipukeutumisen. Vähän vaihtelevalla menestyksellä mielestäni…

Väkeä oli saapunut paikalle erittäin kiitettävästi, vaikka näytöksen ajankohta juuri tässä kesälomakauden kynnyksellä olikin aikas epäortodoksinen.

J.Lindebergin naistemallisto tuntui varsin ajatellulta, yhtenäiseltä ja onnistuneelta läpikotaisin. Tykkään oikein kovasti valuvien materiaalien ja kuivapintaisten neuleiden yhdistelmästä. Preppy minussa nauttii valkoisista kauluksista ja naisellisesti leikatuista jakiusta.

Miesten malliston puolella pikkutakit ja koservatiivisempaa linjaa edustavat puvut ovat ehdottomasti parasta antia. Ymmärrän, että risojen farkkujen ja cargo-shortsien yhdistäminen puvun takkiin on tarkoitus näyttää sekä rennolta että ironiselta. Minusta stailaus on vain kummallinen… Enkä ole ollenkaan varma, että olen vielä henkisesti valmis kaksirivinapituksen paluuseen.

Venepääntie saa sen sijaan minun puolestani tehdä paluun ihan milloin vain! Eikä rentojen kaupunkishortsien tarvitsisi hävitä trendikartalta ikuna.

Jatkan niuhottamista miesten mallistosta. Kapoiset vajaamittaiset housut voi olla ihan ältsi södet, kun ne on puettu päälle siihen tyyliin kuin degeneroitunut kantaja olisi juuri karannut jostakin törkeän kalliista brittiläisestä yksityiskoulusta. Eli ei näin. Molemmat takit ovat mielestäni erittäin okei, mutta muuten tämä ei kyllä putoa Mintulle.

Kun ottaa huomioon, että J.Lindeberg ei tosiaankaan ole vähään aikaan tehnyt varsinaista naistenmallistoa, tuntuu suorastaan hämmästyttävältä, että bongaan näytöksestä niin monta läpeensä kivaa asua. Ei mitään suuria wow-elämyksiä – mutta pingottamattomalla tavalla eleganttia käyttömuotia. Vaatteita, joita haluaisi oikeasti löytävänsä vaatekaapista aamulla, kun taas kerran on ihan järjetön kiire töihin ja pukeutumisinspiraatio nollissa.

Ettei nyt menisi ihan mollaamiseksi niin pitää ilman muuta lisätä, että miesten mallistossa oli mukavia, hyvin raikkaita raitaneuleita. Ja tosiaan – puvut + pikkutakit saavat ihan kiitettävän arvosanan.

Juhlavampaa osastoa naisten mallistossa edustavat mm. suloinen – suorastaan tyttömäinen – silkkinen shortsiasu ja pintaa nuoleva valuvastilaskeutuva viskoosijerseymekko.

Näytös sai raikuvat aplodit. Ehkä olen yksinäni miesten mallistoa koskevine kriittisine mielipiteineni….

Vierailin näytöksessä Diana Orvingin haalean kanervanpunaisessa luomuksessa. Olalla Lontoon reissulta hankittu ihana uusio-vintage-laukku, jonka tarkempi esittely on ihan täysin unohtunut…

  • mekko, Diana Orving
  • sandaalit, Moheda
  • laukku, “vintage” Lontoosta

Aikamoisen arpajaisurakan jälkeen on aika paljastaa Aussie-arvonnan onnelliset voittajat!

Ensinnä kiitos kaikille osallistuneille – ja erityiskiitos kaikille kivoja kommentteja jättäneille. Sitten itse asiaan:

…. tättärää (jännitysrummutusta) VIISI onnellista Aussie-paketin voittajaa ovat…

(juu – sama kuva jälleen.. sorry! ;D)

… nimimerkit:

  1. Sazu
  2. Lauratus
  3. Jonna Pennanen
  4. Hanna-Mari
  5. Jarmo

Onneksi olkoon voittajille!!

Jotta voitot saataisiin mahdollisimman noileesti perille toivon, että voittajat ilmoittaisivat postitusosoitteensa mahdollisimman pian sähköpostiin: go4itvol2@indiedays.com. Voittajille ei ole ilmoitettu asiasta erikseen.

Kivaa kesää kaikille – ja parempaa arpaonnea ensi kerralla kaikille, joita ei tällä kertaa onnistanut!

Mistä on Mintun kesäloma tehty?

Ystävistä, kikatuksesta, auringonpaisteesta, kajakki-retkistä, aamukahveista torilla, saunomisesta, kutkuttavista korviksista, pikkutunneille venyvistä keskusteluista, musiikista, rillauksesta (sateessa :)), autoilusta, ylisuurista jätskiannoksista, uintiretkistä aamu-usvassa, mansikoista, dekkareista riippumatossa, hiekasta varpaiden välissä, pehmeistä pusuista, hattarapilvistä, kärpäsestä pöhkööntyvästä kissasta, parvekkeella kypsyvistä tomaateista ja kalenterista, joka antaa tilaa unelmille…

I’m a lucky girl!!

Päivän soundtrack:

Muistattehan ihanan Aussie-arvonnan?

Vielä tänään ehtii osallistua  arvontaan, jossa palkintona on peräti viisi Aussie-muotoilutuotepakettia! Palkintopaketit sisältävät:

Aussie Dual Personality Hi-Hold + Hi-Shine Spray -hiuslakka sisältää merileväuutetta, joka hoitaa hiuksia. Samalla luvataan pitkää kestoa ja kiiltoa tyvestä latvaan.

Aussie Dual Personality Volume + Conditioning Mousse -muotovaahto nostetta ja ryhtiä kampaukselle antava hyväntuoksuinen vaahto sisältää villikirsikkapuun kuorta.

Osallistu kommentoimalla postausta: Aussie-arvonta tänään puoleen yöhön mennessä!

Old stuff