Kyllä ennenvanhaan oli helppoa, kun kalenterista saattoi katsoa, mitkä värit on in juuri nyt. Syksyllä terrakottaa ja viininpunaista, talvella mustaa ja smaragdia, keväällä puuteripastelleja ja merihenkeä, keskikesällä kirkkaita perusvärejä ja oranssia. Vielä sitäkin aikaisemmin oli vielä helpompaa; muodin saattoi tsekata hameen helman pituudesta.

Nykyään on toisin. Kaikkia värejä käytetään kaikkina vuodenaikoina ja helman pituudella on ollut viimeisten noin ziljoonan sesongin aikana merkitystä vain teinityttöjen äideille – jos edes heillekään. Yhdistelmät, kokonaisuus ja etenkin siluetti on se, mikä ratkaisee, tuntuuko asu trendikkäältä vai ei. (Ja nyt täytyy sanoa, että “tuntuu”-verbin valinta ei ollut mikään sattuma. “Näyttää” -olisi ollut ehkä ilmiselvempi vaihtoehto, mutta siinä vaiheessa, kun jokin asia pukeutumisessa “tuntuu” oikealta tai väärältä, aletaan olla perustrendien ytimessä.)

Tänään tuntui ihan oikealta pukeutua kesäisen hedelmäiseen oranssinpunaiseen neulepaitaan. Asun syksyistämisestä huolehti H&M:n mid-season salesta hankkimani harmaa-musta perushame, mustat sukkikset ja samaisesta alesta hankkimani mustat nilkkurit. Vetskariyksityiskohdilla pimpattu &Other Stories -kauluspaita on oikeastaan ihan superlemppari. Jostain syystä kuitenkaan se tyyppi, joka meillä silittää kauluspaidat (and that will be me…) ei ole yleensä kovinkaan reipas palauttamaan ihanuuskauluspaitoja pesun jälkeen takaisin käyttöpaitojen tangolle…

Ihan normaalin työpäivän ja ilman varikkopysähdystä hoidettu Filippa K:n 20 v. juhlien asun kulmakivi oli tietty oranssinpunainen, punaisenoranssi Filippa K:n neulepaita. Huomenna lisää kuvia itse tapahtumasta! Ja hei, kannattaa tagata Instagramissa kaikki Filippa K -aiheiset kuvat tagilla #fk20yers – paras kuva voittaa ikoniset 90-luvun Filippa K -farkut!

• neule, Filippa K
• kauluspaita, & Other Stories
• hame, H&M
• nilkkurit, H&M

Mitä ihmettä on tapahtunut? Onko kasvihuoneilmiö sittenkin täällä?

Tänään ennen töihin lähtöä, kun katsoin ikkunasta ulos, sieltä tuijotti takaisin mustanharmaa syysaamu – ihan niinkuin niin monena aamuna tätä ennenkin. Kiskoin päälle normi päällysvaatteet, kevyen villakangastakin ja ison merinovillahuivin. Ei tullut mieleenkään vilkaista lämpömittaria. Olisi ehkä pitänyt, sillä ulko-ovella tervehti niin lämmin ulkoilma, että tuntui melkein kuin olisi astunut ihan toiselle leveysasteelle.

En missään tapauksessa valita, mutta että 14 astetta, kun kalenterissa lukee melkein marraskuu??

Töissä oli tosi kiva päivä! Yhdet meidän tosi tärkeät asiakkaat tulivat koko päivän mittaiseen tuotekoulutukseen ja sain kunnian toimia yhtenä kouluttajista. Aamulla olin tietty aavistuksen jänskänä, mutta heti, kun päästiin vauhtiin, oli tosi mahtavaa. Tosiaan tykkään aivan mielettömästi tällaisista päivistä! Eikä asiaa ollenkaan huonontanut se, että koulutettavana olleet asiakkaat olivat tosi tyytyväisiä juuri heille räätälöityyn päivään. Lisäksi lounas (bouillabaisse, valkoviinissä höyrytettyjä sinisimpukoita ja fenkolileipää…) oli aivan taivaallinen.

Sovimme kouluttajaporukan kanssa, että päivän dress code on valkoinen kauluspaita ja mustat housut. Venytin rajoja sen verran, että laitoin tummansininet housut ja mustan jakun. Tummansiniset housut oli yhdellä toisellakin, enkä saanut moitteita jakusta, joten olen ihan tyytyväinen. Tyyliin olisi ehkä paremmin sopinut toisenlaiset kengät, mutta oli ihan pakko ajatella sitä, että jaksaa seistä ja olla liikkeellä koko päivän, joten creeperseillä mentiin.

• kauluspaita, Cheap Monday
• jakku, H&M
• chinot, COS
• kengät, Vagabond

Yhä vain pimeämpiä syysaamuja ei yhtään kevennä se, että kesäinen päivetys alkaa olla jo muisto vain. Aamulla peilistä katsoo takaisin sen verran haalistuneet kasvot, että lähestyvä Halloween tuntuu lähinnä huonolta pilalta.

Vaikkei olisikaan mikään himoauringonottaja kyllä se vaan niin on, että pieni kesäinen päivetys tekee ihmeitä. Sitä näyttää iloisemmalta, reippaammalta, raikkaammalta… niin, yksinkertaisesti paremmalta.

Onneksi ihana kosmetiikkateollisuus tarjoaa erilaisia pakoteitä haamunvalkoisesta ihosta. Monet vannovat itseruskettavien nimeen – meillä ei niitten makuun olla oikein koskaan päästy. Kasvoille tarkoitettua rusketusainetta ei tietääkseni ole kokeillut Peetu eikä Karkkikaan. Itse en ainakaan. Mielummin turvaudun pariin hyvään luottotuotteeseen, joiden avulla kesäisen hehkun saa viipymään kasvoilla pahimman kaamoksenkin aikana.

Hyväntuuliseen kesä-lookiin ei oikeastaan tarvitse kuin hyvän aurinkopuuterin. Ja hyvällä tarkoitan sellaista, joka on riittävän keveä koostumukseltaan, jolloin se on helppo levittää huomaamattomasti ja tasaisesti. Liian paljon pigmenttiä ja homma mene aivan nysväämiseksi. Aurinkopuuteri saisi mielellään olla myös täysin ilman mitään kimalletta ja kultahileitä. Oikea sävy löytyy parhaiten kokeilemalla. Itse tykkään lämpimän puhtaan ruskeista sävyistä, jotka eivät taita liikaa keltaiseen.

Lumenelta löytyy todella hyvät, pohjoismaiselle iholle ja täkäläiseen sävymaailmaan sopivat kesänpidennystuotteet.

Saimme Lumenen aurinkopuuterin ja hohtovoiteen testiin jo joskus kesällä. Peetu on käyttänyt molempia tuotteita ihan arkisinkin. Itse olen pitäytynyt pelkässä aurinkopuuterissa työpäivinä ja hohtovoide on päässyt käyttöön lähinnä iltamenoissa.

Aurinkopuuterin paikka on poskiluun alla “lommoposkien” kohdalla. Ihan liian tiukkaa aurinkopuuterikolmiota kannattaa vältellä, jos ei halua näyttää tukholmalais-fjortikselta. Pehmeät vedot ovat parhaat. Yleensä pyöräytän vielä paksun puuterisudin koko kasvojen ympäri hiusrajaa pitkin alas leukaluihin.

Ennenkuin saimme Lumenelta testiin heidän hohtovoiteensa, en ollut moisesta kuullutkaan. Toki käytin vaaleita luomivärejä ja valokynää tarpeen vaatiessa korostamaan silmänurkkia ja tuomaan valoa kulmiin.

Lumenen hohtovoide on ihanan ohutta ja luonnollisesti kuultavaa. Sen kanssa on vaikea saada liian räväkkää jälkeä aikaiseksi – siinä mielessä hyvin turvallinen korostustuote siis.

Hohtovoidetta voi laittaa kaikkiin kasvojen korkeisiin kohtiin ja paikkoihin, joita halaa korostaa. Itse sivelen sitä yleensä vain ohimoille ja silmien ulkonurkkien alle.

Jälki on tasaista ilman ylenpalttista työstämistäkin – mikä on aivan loistojuttu tällaisille kokeilunhaluisille, mutta vähän kärsimättömille meikkaajille. Kuvasta tuota ei edes mitenkää hurjan selkeästi erota, mutta Peetu on laittanut hohtovoidetta ohuelti koko poskipäälle tuomaan valoa.

Tervettä sävyä kevyesti aurinkopuuterilla ja häivähdys auringon hehkua hohtovoiteella. Parilla pienellä asialla saadaan kesä viipymään vielä hetken pidempään kasvoilla.

Yksi kollega sanoi tänään iltapäivällä töistä kotiin lähtiessään, vähän niinkuin hyvän illan toivotukseksi, että nyt on about pisin mahdollinen aika seuraavaan maanantai-aamuun. Vaikka miten yritän olla vastaan stereotyyppistä “I hate Mondays” -ajattelua, en voi sille mitään, että maanantaisin yleensä on jotenkin mäntti olo. Siis silloinkin, kun takana on elvyttävä, ihana viikonloppu ensin Suomityttöringin saunaillassa ja sitten lauantai ja sunnuntai Karkin ja Peetun kanssa leppoisasti hengatessa. (Sekä samalla raivokkaasti kotitöitä tehden, mikä ei ehkä kuullosta niin ihanalta, mutta puhdas koti ja pyykätyt vaatteet & puhtaat lakanat = zen).

Maanantainen työpäiväkin meni ihan mukavasti, eikä tuleva viikko stressaa millään lailla. Kaikenlaista kivaa on tulossa, saan mm. viettää taas keskiviikon koulutushommissa ja niistä päivistä tykkään aina ihan erityisesti.

Pieniä kulkuteknisiä ongelmia on tosin ollut. Aamulla Peetu missasi oman asemansa, kun keskustelimme jostain niin tiiviisti, mutta tyttö on aina niin hyvissä ajoin matkalla töihin, että mitään vaaraa myöhästymisestä ei ole, vaikka joutuikin palaamaan aseman verran takaisin. Itselläni taas kotimatka venähti melkein parituntiseksi, koska sinisen linjan tunnelbana-liikenne oli täysin pysähdyksissä. Sekään ei oikeastaan haitannut, koska päätin heti, että tämä on maailmankaikkeuden merkki siitä, että nyt on aika lukea pari kappaletta enemmän nyt työn alla olevaa kirjaa (John Green: An Abundance of Katherine).

Siitä huolimatta maanantai tuntui mäntiltä ja rasittavalta. Ilman mitään syytä. Eikä ollut ensimmäinen kerta.

Maanantaihin maastoutumista helpotti H&M:n mid-season salesta mukaan tarttunut lähestulkoon camo-kuosinen vekkihame ja metsänvihreä vanha COS-neuletakki. Neuletakki lämmittävässä villaisuudessaan auttaa kyllä sulattamaan pahemmankin angstin kuin täysin randomin maanantai-masiksen. Hame puolestaan on mukavuudessaan verrattavissa kotiverkkareihin. Mitä sitä muuta oikeastaan voi maanantaiselta toimistoasulta toivoa?

• neuletakki, COS
• hame, H&M
• kengät, Vagabond

Aika harvoin törmää vaatemerkkiin, joka osuu niin täydellisesti yksiin omien mieltymysten kanssa, että haluaisi omistaa käytännöllisesti katsoen jokaikisen vaatteen nykyisestä, edellisestä ja mahdollisesti vielä tulevistakin mallistoista. Yksi tällaisista merkeistä on ruotsalaisen suunnittelijan, Ulrika Lundgrenin, luotsaama Rika.

Rikan tyyli on uskomattoman hieno yhdistelmä urbaania, modernia tyylikkyttä, rokkaavaa käytännöllisyyttä ja sensuellia naisellisuutta. Rrrakastan löysiä nahkahousuja, skarpisti leikattuja jakkuja, tiukasti ylös asti napitettuja valkoisia kauluksia, mummomittaista nahkahametta ja tietty nyt jo lähes ikoniseen asemaan noussutta Iron Girl -printtiä.

Mitään ihan ilmaisia nuo eivät ole, joten koko garderobin laittaminen uusiksi ei tule kysymykseen. Asokselta löytyy kyllä onneksi ihan kohtuullinen Rika-valikoima ja Helsingissä tietääkseni ainakin Gaudetella on jotain malleja.

Rika valittiin tänä vuonna Ruotsin yhden arvostetuimman muotialan palkinnon, Guldknappenin, saajaksi. Lisää aiheesta kirjoittelin Indiedaysin toimituksen puolelle, jutun löytää täältä.

Kuvat: Rika