Olen nyt viettänyt kaksi iltaa väsäten postausta parhaimmista Berliini-vinkeistäni. Aina sitä tällainen konkari-bloggaajakin hämmästyy, miten tuhottomasti aikaa menee, kun haluaa, että kaikki linkit ja muut tärkeät yksityiskohdat on kunnossa. Puhumattakaan oikeiden kuvien löytämisestä kaikkien ziljoonan matkakuvan keskeltä…
Berliini-juttu on siis tulossa, toivottavasti ehkä jo huomisiltana. Tämän illan iloksi on tarjolla Peetun toimisto-asu noin kolmen viikon takaa.

Ihanan mintunvihreän ja tummansinisen sävyisen sifonkimaisen kerrostetun huitulahameen tilasin alunperin itselleni Nelly.comin kesäalesta. Katselin toki jo kuvasta, että aikas lyhyeltähän se näyttää, mutta tuumasin, että malli on varmasti hurjan pitkä ja itselleni on kuitenkin tulossa isompi koko. Hamosen saavuttua totesin, että ei, en todellakaan, hyvällä tahdollakaan, voi sitä käyttää. Vaikka miten hilasin vyötäröä alemmaksi ja asensin läpinäkymättömiä sukkiksia jalkaani, näytin kuin olisin unohtanut pukea päälleni jotain olennaista. Kuten esimerkiksi sen hameen.
Peetu sen sijaan tykkää kulkea lyhyissä helmoissa – ja kyllähän se nuorelle koipeliinille hyvin sopiikin. Niinpä hame vaihtoi omistajaa molempien suureksi riemuksi.

Hameen kangas on ihanan kevyttä viskoosisifonkia ja se on kerrostettu nätisti. Tykkään myös kuosista ja erityisesti vesivärimäisistä sinisen ja mintunvihreän sävyistä. Helma olisi kuitenkin tarvinnut vähintään yhden kerroksen verran lisää pituutta, että olisin voinut edes kuvitella lähteväni ihmisten ilmoille alelöytöhameessani.

Tässä kuvassa pyydän saada kiinnittää huomion vasemman hihan kalvosimessa olevaan nimikirjailuun! Kysymyksessä on siis Peetun Tailor Storesta mittatilauksena tilaama kauluspaita. Pientä korvausta vastaan paitaansa voi myös saada nimikirjaimet – tosi kiva ja hauska tapa lisätä persoonallisuutta asuun. Ja lisäksi myös tosi ajankohtainen juttu – onhan catwalkillakin nähty mallien nimikirjaimilla koristeltuja asuja.

 

• paita, Tailor Store
• hame, Vero Moda
• tennarit, Converse

Syksy on väistämättä täällä, vaikka miten yrittäisi roikkua kynsin hampain kesäfiiliksissä. Se tarkoittaa käytännössä myös sitä, että koko kesäkauden erinomaisesti palvellut Kate Spaden karamellikorallinpunainen shopperi on pikapuoliin aika siirtää hyvin ansaitulle talvilomalle. Rakas musta Botkierini hajosi viime syksynä ja sen jälkeen en ole omistanut mustaa arkilaukkua. Sellaiselle olisi nyt armoton tarve!
Ankaran nettiharavoinnin jälkeen mieleni on jäänyt jumiin mustaan Tory Burch Robinson Triple Zip Satchel:iin. Vastaavan tyylisiä on kyllä tosi monella valmistajalla, mutta viehätyin tässä erityisesti kolmeen vetoketjutaskuun ja pehmeälinjaiseen mummo Ankka -tyyliin. En mitenkään hillittömästi fanita niitä Tory Burch -juttuja, joissa logo on tosi isolla ja kultakruusailu nousee kurkkuun asti, mutta tässä laukussa on jotenkin kiva, vähän simppelimpi ote.

Aika monet bloggarit vaikuttavat käyttävän ainakin Tory Burch -merkkisiä kenkiä, ballerinat on (oli?) miltei blogi-ilmiö. Laukuista en niin ole kuullut puhuttavan, mutta oletettavasti ovat laadultaan ihan ookoo. Tai siis luulisi ainakin, että osaavat valmistaa kestäviä laukkuja, jos kerran kenkiäkin.
Itselleni tyypillisesti mietin varmasti asiaa vielä hetken. En tosiaankaan ole mikään herätysostosten tekijä… Ehkä on syytä tehdä (vielä yksi) varmistuskierros nettiputiikeissa, että voi olla varma valinnasta.

 
Mutta onhan tuo aikas suloinen! Varmasti tulisimme hyvin toimeen keskenämme, vaikka koskaan ei ollakaan oikeassa elämässä tavattu!
Kuvista kiitos: Tory Burch

Olen päättänyt nauttia kesäisistä asuista niin kauan kuin näitä ihanan aurinkoisia ja yllättävän lempeän lämpimiä syyspäiviä riittää. Vaikka onhan se ihmisen pää hassusti niin rakennettu, että jotenkin esmes tänään tuntui hassulta kulkea kaupungilla turkoosissa mekossa ja paljain säärin, kun on kerta syksy. Ei ollut missään tapauksessa lainkaan viileä olo, mutta mieli tuntuu vain kääntyneen villaisempien ja peittävämpien asujen suuntaan. Puhumattakaan siitä, että lämpimänpehmeät syyssävyt olisivat ehkä alitajuisesti paremmin paikallaan.
Ehkä pikkuhiljaa on aika antaa periksi ja pakata kesäiset vetimet talvisäilöön seuraavaa sesonkikautta odottamaan.

Tänään kuitenkin mentiin näillä. Filippa K:n turkoosi mekko on ollut yksi tämän kesän luottovaatteistani. Tykkään kovasti sen väristä – joka on ehkä luonnossa vielä aavistuksen turkoosimpi kuin mitä kuvissa näyttää. Lisäksi se on napakasti joustavaa, urheiluvaatemaista materiaalia (viskoosinsukuista tenceliä), joka tuntuu tosi miellyttävältä iholla. Rento malli antaa kivasti anteeksi kesäiset grilliherkuttelut.
Kiiltonahkaiset teräväkärkiset lipokkaat eivät sen sijaan ole olleet ennustuksistani huolimatta mikään nappiostos. Nahka on toki oikein laadukasta ja mallikin mielestäni oikein kivan näköinen. Edellisestä suippokenkien valtakaudesta oli kuitenkin sen verran aikaa, että olin jo ehtinyt unohtaa, miten tuon mallisilla jalkineilla on pikkuisen hankala kävellä. Kärki tuntuu olevan aina tiellä. Asiaa ei myöskään mitenkään erityisesti auta se, että taisin haksahtaa hankkimaan kengät yhtä kokoa liian isoina. Oh well.

Tänä kesänä tuli tehtyä useampikin aurinkolasihankinta – ja niihin olen kaikkiin enemmän kuin tyytyväinen. Kokoelman viimeisin tulokas on Ray Banin klassikko-Aviatoreiden aavistuksen peilipintainen “flat metal” -versio. Kysymyksessä on siis muuten ihan normi Aviator, mutta kehys on “litteä” ja näyttää siksi normaalia leveämmältä.
En ehkä olisi enää toisia Aviatoreita tarvinnut, mutta kaipasin kovasti yksiä aurinkolaseja, joissa olisi hopeaan menevät metallisävyt. Kaikki muut arskani ovat joko mustia, ruskeita tai kullan sävyisiä. (seli, seli…) No, nyt on aurinkolasigarderobi aikas hyvällä mallilla ja klassikoiden käyttöikä on kuitenkin pitkä.

Muuten olen tänään miettinyt paljon karmaa. Miten sitä onkaan vaikea karistaa harteilta sitä nahkeaa, mieltä painavaa tunnetta, kun on tullut epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, vaikka itse asia olisikin ihan pikkujuttu. Haluaisin vain ajatella, että toisella on paha olla ja se sattui nyt purkautumaan niin, että se kohdistui minuun. Että on vain hyväksi maailmankaikkeuden energiatasapainoille, kun annan asian olla ja toivon, että purkaus antaa sen esittäjälle rauhan sieluun. Mutta sitten tulin ajatelleeksi, että ehkä olenkin itse aiheuttanut jollekin pahaa mieltä ja nyt karman tasapainon vuoksi saan sitten vuorostani itse ryöpyn niskaani.
No, niin tai näin, toivon, että tämän tänään kokemani ukkoskuuron jälkeen energia voi taas virrata vapaasti ja kaikilla on ainakin vähän parempi olo. Ei sitä voi niinkään elämäänsä elää, että koko ajan harmistuisi pikkuasioista, taukoamatta pahastuisi ja näkisi vääryyksiä oikealla ja vasemmalla.

 

• mekko, Filippa K
• jakku, Monki
• kengät, minimarket
• aurinkolasit, Ray Ban

Kaikki siellä varmaan jo malttamattomana odottelee kuulumisia, että mitenkäs se paljon säädetty Uumajan reissu meni. Lyhyesti sanottuna: meni oikein mainiosti! Hiukan naurattaa, että hermoilin, mahtaako Peetun kamppeet mahtua vuokraamaani “liten lastbil”-kategorian autoon. Voin kertoa, että tavaratila oli hädin tuskin puolillaan, vaikka otimme mukaan myös yhden ylimääräisen piirongin.
Kahdeksan ja puoli tuntia meni menomatkaan. Laitoin kännykkään hälytyksen, että tajuan pitää parin tunnin välein pienen jalottelupaussin. Kai sitä olisi pidempäänkin voinut yhteen putkeen ajaa, mutta ajattelin, että otan varman päälle, kun en ollut aikaisemmin yhtä pitkää matkaa yksin tehnyt. Keli oli kuiva ja liikennettäkin varsin inhimillisesti. Muutamassa paikassa tietyöt hidastutti matkantekoa ja kerrytti jonoa, mutta muuten oli itseasiassa varsin mukava ajella.

Perillä Uumajassa onnistuin kääntymään kaupunkiin yhtä liittymää aikaisemmin kuin mitä olin kartan mukaan suunnitellut. Tajusin aika pian mokani, mutta tuumasin, että ei ole mitään järkeä kääntyä takaisin, koska olen jo kuitenkin ihan kulmilla. Vuokra-Mersu oli ihan mukava ajettava, automaatti vielä kaiken lisäksi, mutta navigaattoria siinä ei ollut.
Sen verran olin eksyksissä ja kysymysmerkkinä siitä, minne olen menossa, että päätin antaa Google Mapsin iPhone appsin navigaattorille mahdollisuuden. Aluksi ohjeistaminen sujui tosi hyvin ja kadunnimien perusteella tajusin olevani ihan lähellä. Sitten navi-rouva komensi kääntymään kiellettyyn ajosuuntaan (mitä en tietenkään tehnyt!), jonka jälkeen taisimme molemmat mennä vähän sekaisin, sillä seurasi mielenkiintoinen viisitoistaminuuttinen, jolloin navigaattori käski kääntymään täysin randomisti milloin oikelle, milloin vasemmalle.
Lopulta pysäytin auton, soitin Peetulle ja kerroin, missä olen. Sain ohjeen olla liikkumatta ja lopulta löysimme toisemme (tai siis Peetu löysi minut!).

Illan aikana saimme purettua Peetun tavarat, tiskattua sanomalehtipaperiin käärityt astiat ja laitettua suurimman osan paikoilleen. Karun oloinen solukämppä alkoi muuttua pikkuhiljaa kotoisamman näköiseksi. Ei siihen lopulta ihan hurjasti tarvita. Varsin ankea kylppärikin koki varsinaisen muodonmuutoksen, kun suihkuverho vaihtui puhtaaseen ja kauniiseen ja lattialle laitettiin sävyyn sopiva matto.
Sunnuntai-aamuna ilahdutimme Peetun naapureita aloittamalla poraushommat jo siinä kymmenen aikaan. Pyydän tässä erikseen anteeksi kaikilta, joiden sunnuntai-rauhaa häiritsimme. Valitettavasti ei ollut muuta vaihtoehtoa, koska muuttoauto piti vielä ajaa takaisin Tukholmaan ja palauttaa ennen ilta-kymmentä. No, ihan älytöntä porauskonserttia ei nyt yhden peilin, taulun ja hyllyn takia tarvinnut pitää.

Ehdittiin tekemään vielä reipas kävelylenkki ennenkuin Mintun piti lähteä takaisin kohti Tukholmaa. Tsekattiin yliopiston pääkampus ja erityisesti aivan ihanasti joen rannalla sijaitseva taiteellinen kampus, jossa myös Peetun koulu, Arkitekthögskolan, sijaitsee.
Koko Uumaja vaikuttaa tosi mukavalta, sievältä, hyvin hoidetulta ja leppoisalta kaupungilta. Kun melkein puolet asukkaista on opiskelijoita, voisin kuvitella, että tunnelma on yleensäkin aika rento ja nuorekas. Hyvin Peetu tuntuu näin parin viikon jälkeen viihtyvän. Saa nyt sitten nähdä, miten rankalta talven pimeys ja kylmyys tuntuu valoa ja lämpöä rakastavan tytön mielestä. Todennäköisesti kouluhommissa on niin paljon meininkiä, että moista tuskin ehtii edes havaita

 

• toppi, EDIT: kauniin ruskea neuletoppi on peräisin Asokselta, Asoksen omaa mallistoa, eikä Forever21:lta, niinkuin ensin ilmoitin!
• farkut, MTWTFSS
• tennarit, Vans
• kaulaketju, H&M

Ylihuomenna keskiviikkona on jälleen mahdollisuus osallistua Tukholman yliopiston Muotitieteen laitoksen järjestämään avoimeen luentoon. Tässä tarkemmat speksit:
Open lecture with Dr. Cecilia Belej from the National University of Tres de Febrero, Argentina
17 September 15.30-17.30 in F-salen, Filmhuset, Stockholm
The lecture is given as a collaboration between the Centre for Fashion Studies and the Section for Cinema Studies
The Centre for Fashion Studies and the Section for Cinema Studies welcomes you to the first open lecture this autumn which will set photographer Annemarie Heinrich’s work as a fashion and celebrity photographer under the limelight, and to explain the process of archival construction and preservation of her cultural legacy.
Cecilia Belej is a research fellow at the Institute of Research in Art and Culture “Dr. Norberto Griffa,” Universidad Nacional de Tres de Febrero in Argentina. She received an MA in Latin American Art History from IDAES-UNSAM, and a Ph.D in History from Universidad de Buenos Aires, in Argentina. Her research interest focuses on the political uses of mural painting in Argentina in the ´30s and ´40s. She currently teaches Social History at the Faculty of Social Sciences, Universidad de Buenos Aires.
The lecture will be given in English.
Warm welcome on September 17th!
Kuvat: Courtesy of the Annemarie Heinrich Archive