Tuntuu siltä, että Suomessa alkaa taas maahanmuuttokeskustelun sävy koventua. En ehdi enkä etenkään jaksa seurata enää sikäläläistä keskustelua niin tarkkaan, että voisin sanoa mitään ehdottomia mielipiteitä tai väittää tietäväni asioista jotenkin paremmin. Välillä toki täällä meilläkin sävy tiukkenee, mutta kysymyksenasettelu tuntuu olevan aivan toinen. Tulee ihan mieleen, että pitäisiköhän Suomen maahanmuutosta vastaavien tehdä täysin käytännön tasolla yhteistyötä Ruotsin kanssa? Täällä luulisi tietoa, taitoa ja rutiinia olevan paljon suurempienkin maahanmuuttajamäärien vastaanottamiseen. Enkä muista, että koskaan olisi ollut mitään rettelöitä ruuan tasoon tai muihin sivuseikkoihin liittyen. Lisäksi ihan kokemuksesta voin sanoa, että suomalainen tavallinen kouluruoka on kyllä aivan erinomaista verrattuna täkäläisten koulujen falukorv-virityksiin.
Ruuasta sun muista detaljeista valittavista pakolaisista haluan sanoa vielä sen verran, että kusipäitä on varmasti avuntarvitsijoiden joukossakin. Niitä on valitettavasti ihan joka paikassa. Se ei silti tarkoita etteikö meidän, inhimillisyyden nimessä, pitäisi auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. Riippumatta siitä, ymmärtävätkö apua saavat olla nöyriä, hiljaisia ja kiitollisia saamastaan avusta – vai eivät. (Maan lakeja pitää toki maahanmuuttajienkin noudattaa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että maahanmuutto on Suomessa lisännyt vain kantasuomalaisiksi itseään kutsuvien rikoksia ja naisten kokemaa uhkaa samasta suunnasta).
Yksi lempparipaikoistani Tukholmassa on valokuvamuseo Fotografiska – eikä pelkästään siksi, että se sijaitsee kivasti reippaan kävelymatkan päässä tästä meiltä. Valokuvanäyttelyiden katsominen on ylipäätään jotenkin vapautavan helppoa ja iisillä tavalla sivistävää. Olen ehkä kasvanut juuri sellaisessa sopivassa visuaalisessa ympäristössä, elokuvakerhoissa sun muissa, koska valokuvataide ei mielestäni vaadi mitään tekotaiteellista päkistämistä – vaan kuvat voi puhutella, koskettaa, viihdyttää, tuottaa nautintoa, hivellä aisteja – ihan ilman varsinaista väkinäistä tulkinnan tai “taiteen kokemisen” tarvetta.
Yleensä siis suosittelen sekä itselleni että kaikille, jotka haluavat kuunnella, visiittiä Slussenin rannassa sijaitsevaan Fotografiskaan. Nyt on kuitenkin poikkeus. Tai menkää te, jotka tämän kestätte, itse tuskin kykenen katsomaan kuvia edes tässä koneella. Kysymyksessä on juuri avattu näyttely: Marcus Wennmanin kuvareportaasi Syyrian sotaa pakenevista lapsista: Där barnen sover.
Ajankohtainen ja vaikea asia, joka koskettaa kymmeniätuhansia lapsia. Heidän kohtalo ei saa jäädä sen varjoon että parisenkymmentä kloppia ei tykännyt ohrasuurimoista.


Näyttely on avoinna 24. tammikuuta asti. Suosittelen erityisesti niille, jotka ihmettelevät, miksi ensimmäiseksi pakomatkalle lähetetään perheen nuoret miehet ja voimakkaat isät. Kuka haluaa, että yhtään kenenkään lapsi joutuu kokemaan jotain tällaista?
Kuvat: Fotografiska/Marcus Wennman

Lindexiltä hätäpäissäni hankkimani culottesit tässä nyt oikein in action. Ostohetki oli tosiaankin aivan pakon sanelema – ja päätös piti tehdä nopeasti. Eli ei missään tapauksessa itselleni tyypillinen shoppailutilanne. No, mustat housut on aina mustat housut, kyllä niille yleensä käyttöä tulee. Ihan ahkerasti olenkin niitä käyttänyt, vaikka täytyy sanoa, että vyötärö laskoksineen ei ole omalle pötkyläiselle vartalomuodolleni mikään kaikkein edullisin…
Ja tosiaan culottesin nimellä pöksyt myytiin – oikein kuitissakin luki hienosti niin. Omasta mielestäni nuo ovat kuitenkin enemmän ihan tavalliset high water -housut. Culottes on vielä lyhyemmät, pohjepituiset tai juuri polven alle, ja vielä leveämmät. Mitoitukseltaan ne ovat lähempänä housuhametta kuin housuja. Eipä tuolla nyt niin hurjasti väliä ole – en kuitenkaan ostanut housuja nimen vuoksi vaan siksi, että tarvitsin jotain päällepantavaa.

Mutta hei – mitäs sanotte, onko ollut aivan mielettömän upea syksy!? No on, on! Jopa kaltaiseni syksyn kammoaja on voinut olla ihan lunkisti – lyhyet syysmyrskyt ja harmaat hetket on kestänyt maksimissaan puoli päivää. Muuten ollaan saatu nauttia auringosta ja lämmöstä, joka vetää hyvin vertoja tämän kesän keskilämpötiloille. Syyskuu on loppumassa ja vielä vaan tarkenee sandaaleilla!
Jos säätiedotuksiin on uskominen, kesävetimiä ei kannata roudata kellariin talvisäilöön vielä tänäkään viikonloppuna. Ainakin perjantaille on luvattu yli 18 lämpöastetta, niin uskomattomalta kuin se kuullostaakin. Lokakuun ensimmäinen perjantai olisi siinä tapauksessa lämpimämpi kuin random perjantai viime heinäkuussa!
Aamut ja auringon laskun jälkeen illat on kuitenkin sen verran jo viileitä, että töihin ei sandaalein ja paljain varpain enää viitsi lähteä. Viikonloppuna päiväsaikaan tarkeni kuitenkin aivan mainiosti.

 

• paita, Rodebjer
• housut, Lindex
• sandaalit, Clark’s

Kävin sunnuntaina lounaalla aivan ihastuttavassa Meatballs For the People -nimisessä pikku ravintolassa Södermalmilla. Nimensä mukaisesti paikka on keskittynyt ruotsalaisten kansallisruokaan, lihapulliin. Ja täytyy kyllä sanoa, että jos Peetun tekemiä palleroita ei lasketa, en ole varmasti ikinä missään syönyt yhtä hyviä!
Ravintolan menu on lyhyt ja ytimekäs: muutama alkupala/snacks, muutama perinteinen jälkiruoka ja yhden pastan lisäksi pääruuaksi on tarjolla vain lihapulla-annoksia. Arvostan suuresti tällaista omanarvontuntoa! Jos kerran ollaan lihapullapaikka, niin sitten ollaan. Toki “liha”pullia on saatavana myös kala- ja kasvisversioina, ollaanhan Tukholmassa ja Söderillä, mutta perusajatus on kuitenkin sama.
Fisupullia en ole maistanut, mutta seuralaiseni otti kasvislihapullat – ja nekin maistuivat aivan erinomaiselle. Muistuttivat käsin tehtyjä falafel-pullia ja intensiivisen täyteläinen tomaattikastike oli kerrassaan taivaallista. Eipä tullut kysyttyä, mitä rasvaa kasvisannoksen tekemiseen käytetään, mutta äkkiseltään veikkaisin, että tuo sopii myös vegaanille.
Kivasti skandinaavisella designilla ja kirpputorilöytö-tyyppisillä elementeillä sisustettu Meatballs For the People ei ole kooltaan mitenkään älyttömän iso. Arvioisin, että sisälle mahtuu syömään noin viitisenkymmentä henkeä. Sunnuntaina lounasaikaan ravintola oli melkein täysi – ja lopuissakin pöydissä oli “varattu” lappu. Meille kyllä järjestyi paikat pitkän pöydän päästä ihan odottelematta, mutta ikiomaa pöytää olisi joutunut odottelemaan.
Asiakaskunta oli pääasiassa sen näköistä, että he asuvat parin korttelin päässä ravintolasta. Leppoisaa meidän ruokasali -fiilistä sekoitti muutamat paikalle eksyneet (tai vartavasten tulleet ehkä paremminkin) turistit. Oikeastaan ihme, että turisteja ei ollut enempää – kyllähän sitä nyt lihapullia pitää syödä, kun ollaan Ruotsissa käymässä!
Itse söin klassisen lihapulla-annoksen – enkä voisi olla tyytyväisempi! Luomutuotetusta vasikanlihasta tehdyt pallerot olivat mehevän herkullisia, sopivan miedosti pippurilla maustettu – ja riittävän suolaisia. Kermakastike, perunamuusi, etikkakurkut ja puolukkasurvos toimivat täydellisesti lisukkeena. Ensin katsoin, että puolukkaa oli annoksessa aika niukasti, mutta hyvin se riitti. Varmasti sitä olisi saanut myös lisää, jos olisi pyytänyt. Lisäksi tarjolla oli extra-lisukkeena melko hotteja chili-etikkakurkkuja, pikkelöityjä sipulirenkaita ja kurpitsan siivuja. Niin hyvää!
Eli kannattaa pistää muistiin kiva – ja suht edullinen – lihapullaravintola Meatballs For the People seuraavaa Tukholman reissua varten ja Södermalmin kierrosta varten! Osoite: Nytorgsgatan 30, pöytävärauksen voi tehdä esim. täällä!
 

Nyt on jo korkea aika tunnustaa viimeiset kesän aikana tekemäni muotiostokset.
Yritin vähäsen argumentoida Peetulle, että näinköhän myös tämän – lähinnä viikonloppumatkailuun tarkoitetun – laukun kuuluu olla tällä listalla, mutta tyttären mielestä asiassa ei ollut mitään keskustelun varaa. Eli vuoden kolmastoista muotiostos on Stella McCartneyn Adidakselle suunnittelema jooga-kassi. Itselläni ei tosin ollut joogat mielessä lainkaan, kun tuon hankin. Lähinnä olin jo pitkään etsinyt kivaa ja tilavaa laukkua, jota voisin helposti käyttää lukuisilla yhden yön reissuillani Suomessa. En siis tarvinnut mitään oikeaa matkalaukkua – vaan vetketjulla suljettavan reilun kokoisen olkalaukun.
Myöhemmin huomasin, että kroki-kurssia varten hankkimani lehtiö mahtuu juuri mainiosti tuohon laukkuun – eli käyttötarkoituksia on jo nyt tiedossa enemmän kuin alunperin ajattelin. Ja voihan se olla, että menen se kanssa vielä joogaan – niinkuin pitäisi. 😀

Lindexin loppualesta hankittujen “culottesien” tarina on hiukan nolo. Olimme loppukesällä yhdessä  Peetun kanssa matkalla töihin yhtenä ihan tavallisena torstai-aamuna. Juuri, kun oltiin astumassa junaan, Peetu totesi: “äiti, sun housuissa on reikä”. Nice. Ja juuri sinä aamuna oli luonnollisesti toimistolla aamupalaveri, joten en voinut vain hypätä ulos junasta ja rynnätä kotiin vaihtamaan housuja. Pakko siis jatkaa matkaa toimistolle ja yrittää minimoida mahdolliset katastrofit.
Onneksi säiden puolesta epävakainen kesä oli edelleen tuolloin kaikkea muuta kuin lämmin – ja siksi käsilaukustani löytyi varuiksi pakattu klassinen musta neulepaita, joka solmin vyötärölleni kunnon ysärityyliin. Neulepaidan helma peitti kutakuinkin hyvin housujen takasaumaan revähtäneen reijän, mutta tarvitsin kuitenkin paremman ratkaisun dilemmaan, koska olin tapaamassa hyvää ystävääni AW:n merkeissä heti töiden jälkeen.
Niinpä ryntäsin Sundbybergin keskustaan lounastunnillani ja parasta, mitä löysin, oli “culottes” – nimellä myydyt, 70 % alessa olevat mustat housut.
Näiden kahden ostoksen jälkeen olen ollut todella pidättyväinen – ja syytäkin on. Jos haluan pysyä tavoitteessani, kiintiössäni on jäljellä enää yksi ainokainen muotiostos tälle vuodelle!

Päivän suuri uutinen: varasimme Karkin ja Peetun kanssa tänään aamupäivällä matkan New Yorkiin!!! JEIII!
En tiedä miten älyttömän monta vuotta olen halunnut matkustaa juuri New Yorkiin. Jotenkin se vaan on silti aina ollut liian kaukana, kallis ja ties vaikka mitä. Mutta nyt, nyt on matka varattu! Ajankohta on ensi helmikuu – mikä nyt varmasti säiden puolesta ei ole ihan maailman paras, mutta kaupunkikohteissa yleensä riittää tekemistä, vaikka kelit olisivatkin ulkoilmaelämän kannalta haasteelliset.
Suurin syy siihen, että tällainen lähes ex tempore -päätös tehtiin – ja juuri tuona ajankohtana – on se, että Mintulla on helmikuussa “The Syntymäpäivä”. Rakastan juhlia yli kaiken ja juhlien suunnittelemista ja järkkäämistä, jos mahdollista, vielä enemmän. Mutta tulossa olevat synttärit ei nyt vaan jotenkin herättänyt muuta kuin vastenmielisiä puistatuksia, ja niinpä oman, yli seiskakymppisen äiskäni innostamana, päätin juhlia klassisesti “matkoilla”.
Puhuin äidin kanssa puhelimessa viime maanantaina, Karkin ja Peetun kanssa innostuttiin New Yorkista torstaina ja tänään lauantaina ostettiin aamulla lentoliput. Hiukkasen kyllä huimaa näin nopeat päätökset, mutta ihan New York -hurmiossa on mennyt koko päivä. Lauantain todo-listalla oli vaikka mitä, mutta en ole saanut riivittyä itseäni pois NYC-saiteilta, Airbnb:stä etsetera. Pitkällä lenkillä sentään kävin, kun oli niin ihanaa ja aurinkoista taas tänäänkin, mutta muuten on kyllä kotihommat jäänyt New Yorkin varjoon.
Tämä on ihka ensimmäinen kerta New Yorkissa meille kaikille kolmelle, siksi kaikki tuntuu niin hurjan jännittävältä ja uudelta. Jo nyt vaikuttaa selkeästi siltä, että viikon reissu ei riitä kuin murto-osaan siitä, mitä kaikkea sitä haluaisi nähdä ja tehdä. Toisaalta on onni, että mennään helmikuussa, niin voidaan rauhassa skipata iso osa ulkoilma-must-nähtävyyksistä.
Mutta koska ollaan tosiaan ekaa kertaa matkalla meidän kaikkien unelmien kaupunkiin – ja ollaan hiukan pihalla kaikesta – olisi tosi mielettömän kiva saada vähän vinkkejä teiltä, jotka olette siellä jo käyneet. Ekakertalaisina me varmasti halutaan rampata kaikki perusnähtävyydet, vapaudenpatsaat, satc-kiertoajelut ja groundzerot, mutta erityisesti toivoisin vinkkejä:

• hyvät, kivat ravintolat (mellan tai budjet)
• erityisesti kiva ja mysigt ravintola “The Synttäri” -illaksi
• brunssipaikat
• majoittuminen, missä, miten
• vinkkejä kivoista Airbnb -asunnoista

Onhan tuohon reissuun vielä aikaa (sitä yritin tolkuttaa itselleni jo päivällä, kun olisi pitänyt tarttua imuriin…), mutta suunnittelu on aina mielestäni yksi ihana ja olennainen osa matkustamista. Lisäksi New Yorkin kaltaisessa paikassa sitä aivan varmasti päätyy pyörimään kaikkein pahimmissa turistiansoissa, jos ei yhtään suunnittele etukäteen.
Toisin sanoen: kaikki vinkit ja linkit hyville sivustoille otetaan erittäin mielellään vastaan! Myös kaikki ihan basic käytännön asiat, kuten esimerkiksi, että miten subway-lippuja ostetaan ja miten Newarkilta pääsee Manhattanille ja onko kaikki paikat suljettu sunnuntaisin etc. on täällä toistaiseksi aivan hämärän peitossa… 🙂