Author: Minna Paakkulainen

Toivottavasti ei kuitenkaan aivan kirjaimellisesti lumessa… Katselin juuri viime vuoden kevätkuvia – ja silloin oltiin jo tähän aikaan paljon kesemmässä, mutta kyllä se kohta taas rehottaa!

Astrologisesti eletään turbulenssia aikaa. Tosin kaikki hässäkkä ei suinkaan ole pelkkiä vastoinkäymisiä. Välillä puuskatuuli osuu selkäpuolelle – ja silloin se on menoa. Etenkin viime lauantain auringonpimennyksen aikaan tulleet oivallukset, selvänäköisyyden hetket ja sitä kautta suunnitelmiksi kiteytyneet ajatukset ovat nyt voimakkaassa myötätuulessa.

Muuten yksilöllisyys ja omintakeisuuden korostaminen – ehkä jopa yhteisöllisyyden kustannuksella – korostuu. Ja tietty tiistaina alkava Merkuriuksen peruutus alkaa jo pikkuhiljaa tuntua. Jos ei muuta puuhaa viikonlopulle ole suunnitelmissa, niin kannattaa ainakin tsekata tarvittavat varmuuskopioinnit, laittaa keskeneräiset sopimusasiat kuntoon ja mikäli tiedossa on matkoja peruutusajanjaksolle, varata riittävästi aikaa mahdollisiin viivästyksiin ja sekaannuksiin matkan aikana. (Itselläni on tiedossa yksi Tampereen reissu ja pikkuisen arveluttaa, kun aikatauluni on aika napakka, eikä vaihtoväleissä ole kovinkaan paljon jouston varaa yllättäville sattumuksille).

Katsotaanpa myös, mitä korteilla on sanottavana. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Malakiitti

Malakiitti on voimakas metafyysinen kivi, joka auttaa suodattamaan energiatukoksia ja tasapainon löytymistä. Se lisää itseymmärrystä ja tasapainottaa tunne-elämää.

Malakiitti on kehon ja mielen hoitaja, joka auttaa kohtaamaan menneisyyden nostamalla pintaan muistoja, jotka olemme kieltäneet tai halunneet jättää käsittelemättä. Se on myös yksi merkittävimmistä terapeuttisista kivistä.

Malakiittia voi käyttää apuna hengitys- ja univaikeuksiin, sekä lempeänä kanssakulkijana synnytyksessä.

Vuorikristalli

Vahvistaa harmoniaa ja tasapainoa, auttaa ajattelemaan johdonmukaisesti. Kirkastaa mieltä ja rauhoittaa tunteiden myllerryksessä. Noitien käyttämä kivi, jonka avulla on mahdollista muuttaa negatiivisia energioita positiiviseksi. Kiviterapiassa vuorikristalli on mestariparantaja.

Lepidoliitti

Rauhoittaa ja tyynnyttää yliaktiivista mieltä. Helpottaa stressiä, tasapainottaa ja vahvistaa keskittymiskykyä. Vahvistaa oman tilan ottamista, itsenäisyyttä, ja vähentää muiden ihmisten mielipiteiden vaikutuksen alla olemista. Auttaa pääsemään eroon päässä kehää kiertävistä hyödyttömistä ajatuksista.

1. Miekkojen 4 – Aselepo

Kortti viittaa vastausten löytymiseen huolellisen harkinnan jälkeen ja väliaikaista rauhan tunnetta. Nyt kannattaa kerätä voimia ja levätä, sillä vaikka asiat näyttäisikin olevan sovittu, kysymys ei todennäköisesti ole pysyvästä tilanteesta.

Vinkki viikonlopuksi: Nyt kannattaa järjestää aikaa rentoutua ja vetää henkeä. Parasta olisi välttää turhanaikaisiin kissanristiäisiin osallistumista. Tilannetta on hyvä seurata valppaana, mutta kuitenkin rentona. Stressaaminen tai vatvominen ei auta, koska juuri nyt on voimien keräämisen aika.

2. Miekkojen Kuningatar

Nyt on korkea aika luopua vanhoista rooleista ja kaavamaisesta ajattelusta. Luota omaan sisäiseen voimaasi. Kirkas looginen ajattelu ja päätöksenteko ei sulje pois sitä, etteikö tunteillakin ole oma paikkansa päätöksiä tehtäessä. Tärkeintä on se, että kaikki elementit ovat tasapainossa eikä lopputokseen päästä vain tunteiden tai ainoastaan järjen varassa.

Vinkki viikonlopuksi: Joskus toimintatapojen muuttaminen on selkein tie tasapainoon ja hyvään oloon. Kannattaa uskaltaa luottaa oman elämänkokemuksen tuomaan viisauteen – siihen, joka kumpuaa syvältä mahan pohjasta. Joskus sitä vain tietää nopeasti ja intuitiivisesti, miten pitää toimia.

3. Lanttien Kuningatar

Viikonlopun avainsana on lepo. Sisäinen kauneus on tärkeintä, mutta se ei pääse säteilemään läpi, jos ei pidä kehostaan hyvää huolta. Takana on erittäin raskas ja koettelemuksia täynnä oleva ajanjakso. Nyt on aika pitää huolta itsestä, kerätä voimia ja levätä.

Vinkki viikonlopuksi: Olet täynnä elämänkokemuksien tuomaa viisautta, vahvuutta ja energiaa. Luottamus omaan itseen on vahva sekä henkisellä että fyysisellä ja aistillisella puolella. Kuitenkin ihan ensinnä on pidettävä huolta, että keho voi hyvin. Vasta silloin kaikki upea energia pystyy virtaamaan vapaasti.

Olen aina pitänyt Miekkojen nelosta vähä tylsänä korttina. Aselevon lupaama välirauha on tosiaankin vain sitä – ei mikään lupaus muutoksesta tai asioiden loppuunsaattamisesta vaan vain pieni paussi kaiken hässäkän keskellä. Juuri nyt olen kuitenkin erittäin onnellinen ja tyytyväinen juuri tästä viestistä viikonlopulle. Että voin hyvillä mielin antaa asioiden muhia ja marinoitua, kaikki voi nyt edetä hetken omalla painollaan. Tai olla etenemättä. Juuri nyt ei kuitenkaan ole minun aikani toimia, joten parempi levätä ja elpyä kuin sinkoilla hulluna sinne tänne.

Ihanaa viikonloppua! ❤️

Pääsiäinen toi kauniit ja lämpimät kelit (eikä vappunakaan tullut kuin pieni takaisku…) ja vihdoinkin voi taas hiukan helpommin tehdä pukeutumisvalintoja sen perusteella, mikä tuntuu kivalta – eikä ensisijaisesti miettiä hengissäsäilymistä arktisissa olosuhteissa. Tai talvisessa sekakelin kaupungissa, mikä mielestäni on vielä vaikeampaa. Pitäisi näyttää sivistyneeltä – ainakin mahdollisuuksien mukaan – ja lämpimämmälläkin kelillä saattaa olla paikoin yllättävän liukasta.

Sattuneesta syystä erityisesti tuo viimeinen – liukastelu – aiheuttaa pientä paniikkia. Siksi esimerkiksi tämän asun ihanat, ihanat pitkävartiset hiukan cowboy-henkiset bootsit ovat jääneet luvattoman vähäiselle käytölle. No, onneksi keveästi asustamalla saapikkaat ei välttämättä anna aivan täysin läpeensä talvista fiilistä – eli sopivat aivan ookoo tällaiseen keväiseenkin kokonaisuuteen. Lisäksi nuo ovat niin läpeensä minun tyyliseni, että käyttökertoja tulee varmasti aivan kiitettävä määrä tulevina sesonkeina. En siis suostu julistamaan niitä huonoksi hankinnaksi!

Jos bootsit toimiikin näin keväällä, niin yksi asia, mistä en voi joustaa, on sukkahousujen sävy. Syksyllä ja talvella perussukkiseni ovat mustia – ja jonain tarkemmin määrittelemättömänä hetkenä keväällä, on aivan pakko siirtyä vaaleisiin. Tämä tapahtuu joka vuosi, enkä voi sille mitään. Jos varastoista ei löydy sesonkiin sopivia sukkiksia, pukeudun housuihin.

Keväällä siirrytään kevätsukkahousuihin tiesi jo Sinikka Nopolakin!

Juhlasukkahousut on tietty asia erikseen. Siis pilkulliset, pitsiset, muuten kuviolliset – tai esmes verkkosukkikset – voi olla (ja mielellään ovatkin!) mustat myös kesäkaudella, mutta edes juhlavaatteiden kaverina on itselläni vaikea sulattaa sileänä versiona muita kuin nuden sävyjä. Siis jos on pakko pitää sukkahousuja – mieluiten tietenkin ilman.

Näin sitä meikäläisestäkin näköjään löytyi puritanisti, vaikka mielelläni olen sitä mieltä, etten juuri pukeutumissäännöistä perusta. Tai sitten tämä uhoaminen johtaa siihen, että kuljen koko ensi kesän mustissa sukkiksissa! Olisi kyllä aivan tyypillistä. Haha!

No voi äly – tämähän meni nyt aivan sukkahousuista jauhamiseksi. Saa nähdä millaista porukkaa tänne päätyy Google-hakujen perusteella!

Asu on toimisto-outfit parin viikon takaa. Tosi kiva, että iltaisin on vielä sen verran valoisaa, että pystyy ottamaan kuvia. Hiukan alkaa jo loppupäässä hämärtää, mutta onhan tää valon määrä kertakaikkiaan aivan mahtavaa. Tummanpunaisen talon seinästä hohkaa kyllä aika voimakas punaisuus kasvoille, mutta sitä en huomannut ennen kuin aloin purkaa kuvia kamerasta.

T-paitani on herättänyt hilpeyttä toimistolla ja nuoremmat milleniaalit nimeävät nostalgiapuuskissaan kaikki printin Pokémonit. Paita on peräisin Uniqlosta, niinkuin kaikki tuoreimmat printtipaitani. Nyt olen laittanut Uniqlo-appin kieltoon itseltäni, koska siellä on aina menossa joku kiehtova limited edition –collection t-paitajuttu, enkä todellakaan saa täydentää varastoani enää yhdelläkään uudella! Käytän toki erittäin paljon printtipaitoja, mutta joku roti sentään.

Tuosta tämän asun paidasta tykkään ihan hulluna. Se on lastenosaston isoin koko (muistaakseni 140 cm, lapun olen leikannut pois) ja tuo ajatus Pokémonien ”levlaamisesta” on mielestäni jotenkin hieno. Siis kaikki Poket on mun mielestäni superhienoja kaikissa muodoissaan, mutta se, että ne voivat kehittyä, muuttua, vahvistua etsetera on jotenkin ihana viesti itsellekin. Jos Pokémonit, niin miksen minäkin?

“The Road to Be the Champion”

Harmaa-musta Jokapoika-paita on aika uusi sekin. Vaihteeksi tällainenkin asu, missä kaikki osat ei ole kymmenen vuotta vanhoja. Hassu juttu muuten, että tuo paita vaatii aina kaverikseen Kalevalan korvikset.

Asun vanhin osa on varmaan musta hame – aikoinaan 2nd handinä kaupunginosamarkkinoilta hankittu. En nyt ole ihan täysin varma, tykkäänkö sen mallista ihan hurjasti, mutta se on vuoritettu ja siinä on taskut, joten siitä on muodostunut kaikesta huolimatta aivan suosikki toimistovaate.

  • paita, Marimekko
  • t-paita, Uniqlo
  • hame, Twist ‘n’ Tango
  • bootsit, & Other Stories

Mainitsin viime viikolla jo, että tulossa on pimennyssesonki – ja suosittelin suorittamaan merkittävämmät manifestointirituaalit ennen sitä. Syy siihen on yksinkertaisesti se, että kosmiset energiat ovat pimennyssesongilla hyrskyn myrskyn eikä viestin perillemenosta – tai että se menee perille oikeassa muodossa – voi olla kovinkaan varma.

”Pimennyssesongilla” tarkoitetaan siis ajanjaksoa, johon osuu sekä kuun että auringon täydellinen tai osittainen pimennys. Esimerkiksi nyt päällä oleva jakso alkoi astrologisessa mielessä eilen (27.4.) ja päättyy 30.5. Siihen osuu vappuaaton osittainen auringonpimennys Härän tähtimerkissä ja täydellinen kuunpimennys Skorpionin tähtimerkissä 16.5. Kumpikaan pimennyt ei kylläkään oikeastaan näy täällä meidän leveysasteilla, kuunpimennys ehkä juuri ennen laskuaan maanantaina 16. päivä aamulla. Se, että emme niitä näe, ei luonnollisestikaan vaikuta kokemiimme kosmisiin energiatasoihin.

Manifestointi ei siis ole suositeltavaa (erityisesti rituaalinomainen järjestelmällinen manifestointi), mutta mitä on odotettavissa noin muuten? Pimennysten aikaan universumi on myllerryksessä ja se tuo tullessaan myös meille äkkinäisiä muutoksia – niin hyviä kuin niitä vähemmän toivottujakin – ja monet kokevat, että aikaisemmat manifestoinnit nyt aivan yhtäkkiä materialisoituvat. Usein vieläpä hyvin nopeaan tahtiin (vrt. kosminen “ketsuppi-ilmiö).

Toisaalta pimennysajan energia on varsin arvaamatonta ja tuloksena on monesti myös asioiden yllättävää kirkastumista, ymmärryksen avautumista odottamattomalla, mutta selkeällä tavalla. Ja sehän on sitten vähän itsestä kiinni, onko se hyvä vai paha.

Katsotaanpas seuraavaksi, mitä korteilla on sanottavana. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Lapis latsuli

Voimistaa tietoisuutta ja tuo syvän rauhan. Auttaa irtautumaan kielteisestä emotionaalisesta sitoutumisesta, lisää itsevarmuutta ja voimistaa itseilmaisua. Se vahvistaa rehellisyyttä ja objektiivisuutta sekä voimistaa myötätuntoa. Lisäksi se helpottaa stressiä tuomalla järjestystä sekä elämään että kiireiseen mieleen. Auttaa oman tien ja ”mission” löytämisestä.

Seleniitti

Seleniitti on hyvin voimakas kivi, joka puhdistaa energioita, vahvistaa selkeää ajattelua sekä tukee henkistä kehitystä. Se on monien suosikkivoimakivi, sillä se puhdistaa energioista pois kaiken sen, mikä jarruttaa kasvua.

Seleniitti rauhoittaa levotonta kroppaa ja tasapainottaa mieltä. Siitä syystä se on erinomainen kivi yöpöydälle, joogaharjoituksiin tai meditaation tueksi.

Granaatti

Granaatti parantaa terveyttä, lisää uskollisuutta ja mielikuvitusta sekä tasapainottaa energiavirtoja. Tummanpunainen (toisinaan lähes musta) granaatti suojelee painajaisilta, stimuloi alkuvoimaa ja antaa uskallusta ja rohkeutta. Vahvistaa itsetuntoa ja selkärankaa.

 1. X – Kohtalo

”Vain muutos on pysyvää” muistuttaa kohtalon kortti. Perusvire on onnekas ja klassisesti kohtalonpyörä enteilee odottamatonta onnenpotkua, mutta myös läpimurtoa pidemmän aikaa työn alla olleeseen tilanteeseen tai konkreettista uutta alkua. Toisaalta pyörän pyörähdys noudattaa universumin kiertokulkua ja kaikki elämään tuleva hyvä kannattaa ottaa avoimin ja kiitollisin mielin vastaan. Epäileväinen vastahakoisuus ja negatiivinen epäily pistää kirjaimellisesti kapuloita rattaisiin ja saat havaita jämähtäneesi epätyydyttävään elämäntilanteeseen.

Vinkki viikonlopuksi: nyt jos koskaan kannattaa avata silmästä näkemään kaikki elämän tarjoamat upeat kokemukset ja ihanat elämykset. Myönteinen ja valoisa asenne auttaa havaitsemaan kaiken sen rikkauden, mitä olet tähän mennessä saavuttanut. Ripaus uskallusta ja leikkimielistä kapinallisuutta, totuttujen kaavojen rikkomista ja luottavaista heittäytymistä palkitsee!

2. Maljojen Kuningatar

Kortin lootuksenkukat symboloivat rakkautta ja anteliaisuutta, haikara uuden alkua. Koti joko fyysisenä paikkana tai mielentilana on tänä viikonloppuna tärkeässä asemassa. Turvallisessa mielentilassa myös alitajunnasta tuleva tieto virtaa vapaasti ja uskallat myös kuunnella näitä viestejä avoimesti ja tuomitsematta. Mielikuvituksessasi on todella virtaa tänä viikonloppuna, mutta liiallista alitajunnassa pyöriskelyä ja asioiden turhaa vatvomista kannattaa välttää.

Vinkki viikonlopuksi: Kaikki eivät nyt välttämättä pysy ihan mukana, kun ideoit uutta ja näet visioita. Omiin tunteisiin kannattaa kuitenkin luottaa ja kun paketoit asiasi rakkauden ja lämmön täyttämäksi viestiksi, muiden on myös helpompi pysyä mukana ja hyväksyä ajatuksesi.

 3. Lanttien Kuningatar

Viikonlopun avainsana on lepo. Sisäinen kauneus on tärkeintä, mutta se ei pääse säteilemään läpi, jos ei pidä kehostaan hyvää huolta. Takana on erittäin raskas ja koettelemuksia täynnä oleva ajanjakso. Nyt on aika pitää huolta itsestä, kerätä voimia ja levätä.

Vinkki viikonlopuksi: Olet täynnä elämänkokemuksien tuomaa viisautta, vahvuutta ja energiaa. Luottamus omaan itseen on vahva sekä henkisellä että fyysisellä ja aistillisella puolella. Kuitenkin ihan ensinnä on pidettävä huolta, että keho voi hyvin. Vasta silloin kaikki upea energia pystyy virtaamaan vapaasti.

Mielenkiintoiset kortit tulikin vappuviikonlopulle! Olinkin muute jo aivan unohtaa tuon entisen suosikkijuhlapyhäni. Täällä Svennelässä ei juurikaan vappua vietetä jotain satunnaisia vappukokkoja lukuunottamatta. Sinänsä hyvä, sillä nostin itselleni kolmosen – ja lepo saatika voimien kerääminen ei muistaakseni kuulunut varsinaisesti suomalaisiin vappuperinteisiin. Haha!

Ihanaa viikonloppua ja kivaa vappua! Muistakaa pitää itsenne lämpimänä – eikös räntäsade kuulu perinteisesti vappuun!?

 

Oh boy… perjantaissa mennään taas – mutta viikonloppua on vielä kovasti jäljellä, joten mennään asiaan!

Aurinko on siirtynyt Härän tähtimerkkiin ja jo pelkästään se tarkoittaa, että Oinaan jakson energinen voima hiukan tasaantuu. Olosuhteet ovat erityisen otolliset tasaiselle, ahkeralle työnteolle, luonnossa liikkumiselle ja hyvästä ruuasta ja juomasta nauttimiselle. Vakaa ja luotettava Härkä arvostaa myös kaikenlaista itsestä huolehtimista, saunarituaaleja ja miksei kylpyläreissuakin johonkin rauhaisaan SPA-kohteeseen.

Pikkuhiljaa kannattaa alkaa myös valmistautua seuraavaa, 10. toukokuuta alkavaa, Merkuriuksen peruutusta varten. Varsinkin kaikki neuvottelun alla olevat sopimukset kannattaa saattaa nyt valmiiksi – siihen Härän aika on juuri passeli. Kaikenlaiset mittavammat manifestointirituaalit on myös syytä hoitaa nyt, sillä 30.4. (kyllä, vappuaattona) alkaa ”pimennyssesonki” ja silloin on erittäin suositeltavaa välttää manifestointia.

Katsotaanpas nyt myös mitä pikimmin, mitä kortit sanoo viikonlopun meiningeistä. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Sitriini

Iloinen ja älyllinen kivi, joka karkoittaa alakuloisuutta. Lisää perheyhteyttä ja auttaa tiimityöskentelyssä. Puhdistaa auraa, lämmittää, hoitaa ja uudistaa ihoa.

Vihreä jade

Vähentää kielteisyyttä, edistää pitkäikäisyyttä ja auttaa unelmia toteutumaan. Voimakkaasti suojeleva kivi opettaa viisautta rauhassa ja houkuttelee hyvää onnea sekä ystäviä. Erityisesti nauravan buddhan muotoon hiotun vihreän jaden sanotaan tuovan mukanaan maallista menestystä ja vaurautta. Suojeleva kivi, joka opettaa viisautta, houkuttelee hyvää onnea ja ystäviä.

Tiikerinsilmä

Hyvin suojeleva kivi, joka opettaa pysähtymään, katselemaan ja kuuntelemaan ennen seuraavaa isoa loikkaa eteenpäin. Kivi on hyvä työasioille, se lisää itseluottamusta ja vapauttaa stressistä. Tiikerinsilmä auttaa tekemään vakaita päätöksiä työasioissa ja busineksessa.

 1. XX – Aikakausi

Tänä viikonloppuna sinulla on poikkeuksellisen tarkkanäköinen kyky havaita kaikenlainen elämässäsi oleva epätasapaino. Kortti edustaa selkeää ja pintaa syvemmälle menevää ymmärrystä sekä tuomitsematonta tasapainoista arvostelukykyä. Osaat yhdistellä objektiivisesti ja laajakatseisesti kaikki tilanteen vaatimat näkökohdat. Aikakausi edustaa myös porttia kahden eri todellisuuden välillä. Jokin vanha on jäämässä pysyvästi taakse ja jotain uutta on syntymässä.

Vinkki viikonlopuksi: Pikku Prinssin sanoin, “vain sydämellään näkee hyvin”. Juuri nyt on aika tarkastella asioita huolellisesti ja olla itselleen rehellinen. Varo tuomitsemasta ihmisiä tuntematta heidän koko tarinaansa tai syitään. Asiat ovat harvoin jos koskaan kovin mustavalkoisia.

 2. Sauvojen Prinssi

Päättäväisyys, avoimuus ja vapaus – siinä on viikonlopun tunnussanat. Synkät ja haastavat ajat alkavat olla takanapäin, vaikka ehkä vielä siintelevätkin horisontissa. Olosi on voimakas, energinen ja jopa peloton. Näet maailman uusin silmin ja tiedät selvinneesi niin kovista koetuksista, että pienet vastoinkäymiset eivät tunnu missään.

Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen Prinssi uhkuu energiaa ja pioneerihenkeä, joten tänä viikonloppuna on hyvä hetki ruksia todo-listalla roikkuneita asioita, niitä isompia ja hankalampiakin. Luovuus on myös korkealla ja toisaalta sentimentaalisuus alhaalla, joten esim. vaatekaapin siivous saattaisi onnistua juuri tänä viikonloppuna.

 3. IX – Erakko

Ratkaisut kaikkiin ongelmiin löytyy omasta sisimmästä. Erakko-kortti on erittäin selkeä viesti siitä, että nyt on korkea aika hiljentyä, antaa ulkoisen hälyn jäädä kauas pois ja todella kääntyä sisäänpäin. Niin raskaalta kuin se tuntuukin, menneisyys on ihan pakko kohdata ennen kuin voi oikeasti jatkaa matkaansa. Haasteena on löytää rauha omasta itsestään, olla yksin tuntematta oloaan yksinäiseksi.

Vinkki viikonlopuksi: Jos vain mahdollista, niin nyt kannattaisi peruuttaa kaikki viikonlopun menot, vähentää todo-lista minimiin ja vain viettää aikaa ihan oman itsensä kanssa. Hiljaisuudessa ja toimettomuudessa nousee usein myös tosi raskaita tunteita pintaan, mutta niitä ei kannata pelästyä. Kun katsoo demoneitaan silmästä silmään ja sanoo niille ystävällisesti päivää ja hyvästi, niiden supervoimat häipyvät savuna ilmaan.

Nostinpa sitten itselleni ykkösen – ja Aikakausi-kortin sanoma osui ja upposi. Monella tapaa tuntuu, että olen uuden vaiheen kynnyksellä, mutta vielä ei ole täysin käsitystä, mitä kaikkea se tulee pitämään sisällään. Onneksi kaiken ei tarvitsekaan olla selvää heti, laajoja kaarteita vaan ja sydän paikallaan, niin kyllä siitä hyvä tulee!

Ihanaa viikonloppua ja paljon kevään aurinkoa! <3

Ei ole sattumaa, että pääsiäisen symboliikkaan kuuluu noidat, tarinat Kyöpelinvuoresta ja monin paikoin etenkin Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla poltetut pääsiäiskokot. Virpominenkin on alkujaan loitsumista, hyvän onnen ja terveyden taikomista loitsuttavalle. Pääsiäinen on nimittäin maagista aikaa.

Ei tietenkään ole sattumaa, että nämä perinteisesti voimakkaan energian hetket ovat modernissakin kalenterissa juhlapyhiä. Jotenkin aivan loogista, että Kristinuskonkin suurin ihme tapahtuu juuri pääsiäisenä. (Toinen – vähemmän maaginen selitys – on tietty se, että oli aikoinaan helpompi vain vaihtaa pakanauskontojen narratiivi toiseen ja jättää vanha pyhä omalle paikalleen. Mutta tässä, niinkuin niin monessa muussakin, voi mielestäni olla olemassa useampi totuus rinnakkain).

Tämän pääsiäisen voimakkaimmat planetaariset kuviot ovat ensinnäkin huominen poikkeuksellisen voimakas auringonpurkaus, joka tuo tullessaan odottamattomia käänteitä, jotka todennäköisesti muuttaa tapahtuminen kulkua ensivaikutelmaa enemmän. Toisekseen lauantainen täysikuu, joka on Vaa’an tähtimerkissä ja siten myötätuulessa on ihmissuhteet – erityisesti romanttiset sellaiset ja suhde omaan itseen. Lisäksi Marsin ja Venukset kuviot Kalojen tähtimerkissä kehottaa tutkiskelemaan syvästi ketä ja mitä haluamme elämäämme ja suuntaamaan oman energiamme sitä kohti.

Katsotaanpas seuraavaksi, mitä kortit sanoo pääsiäisen meiningeistä. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Ruusukvartsi

Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.

Lapis latsuli

Voimistaa tietoisuutta ja tuo syvän rauhan. Auttaa irtautumaan kielteisestä emotionaalisesta sitoutumisesta, lisää itsevarmuutta ja voimistaa itseilmaisua. Se vahvistaa rehellisyyttä ja objektiivisuutta sekä voimistaa myötätuntoa. Lisäksi se helpottaa stressiä tuomalla järjestystä sekä elämään että kiireiseen mieleen. Auttaa oman tien ja ”mission” löytämisestä.

Hematiitti

Lisää tervettä talonpoikaisjärkeä ja vahvistaa eloonjäämisviettiä. Auttaa näkemään ja poistamaan itse itselle asetettuja esteitä ja vahvistaa keskittymiskykyä. Rentouttaa ja helpottaa unen saantia.

1. XXI – Maailmankaikkeus

Jatkuva muutos on tosiasia, joten sitä ei kannata pelätä. Luottamus elämän kantamiseen auttaa tasapainon saavuttamisessa. Keinotekoisia rajoituksia kannattaa välttää oli ne sitten ulkopuolelta tulevia tai oman sisäisen tuomarin sanelemia. Olet selkeästi saavuttanut nyt jonkin päämäärän. Nauti siitä ja anna itsellesi lupaa hengähtää hetkinen.

Vinkki viikonlopuksi: Nyt on eheytymisen aika. Elämä on tulvillaan täyttymystä ja iloa, keveyttä ja rauhaa. Nyt on todellakin aika onnitella itseä kaikista saavutuksista, juhlia ja korjata satoa. Älä anna sisäisen kriitikkosi lannistaa hyvää mieltäsi: olet päässyt päämäärään ja siitä pitää olla iloinen, sitä kannattaa juhlia.

2. Miekkojen 7 – Turhautuminen

Horjuttaako epäilykset ja pelot luottamustasi elämään? Useimmiten ne ovat vain kohinaa oman sisimmän pimeämmältä puolelta – ja täysin vailla todellisuuspohjaa. Miekkojen seiska edustaa toivoa ja läpimurtoa, joten luota sisäiseen näkemykseesi ja näe pelkojesi läpi.

Vinkki viikonlopuksi: Nyt kannattaa olla rohkea ja katsoa ahdistusta & pelkoja silmästä silmään. Kun vain on riittävän rohkea, löytyy myös ratkaisujen avaimet samasta osoitteesta – eli omasta sisimmästä. Neuvojen kuunteleminen ei tässä tilanteessa ole myöskään väärin. Kukaan ei voi tietää kaikkea ja intuitiollasi ja pelot unohtamalla tiedät kyllä, ovatko neuvot hyviä juuri sinulle tähän tilanteeseen.

3. Lanttien Prinssi

Nyt on hyvä hetki asettaa selkeitä ja konkreettisia tavoitteita sille, mitä haluat saavuttaa. Luvassa on energiaa, näkemystä ja vanhaa kunnon sisukkuutta, kunhan vain tiedät, mitä kohti haluat työskennellä. Kortti neuvoo tekemään yhden asian kerrallaan ja kunnolla – sinne tänne sinkoileminen ei vie eteenpäin eikä ainakaan lähemmäksi tavoitetta.

Vinkki viikonlopuksi: Ehkä ajattelet, että se, mitä kohti haluat työskennellä, on oma asiasi, mutta vaikka tykkäisitkin puurtaa itseksesi, kannattaa kysyä asiantuntijan tai kokeneen ihmisen neuvoa. Lisäksi energinen lanttien prinssi sanoo, että juuri nyt on oikea hetki aloittaa se liikkumismuoto tai treeni, jota olet pyöritellyt päässäsi, mutta et ole saanut aikaiseksi.

Nostin itselleni ykkösen ja taisin hiukan hämmästyä. Siis kaikenlaista muutosta on ympärillä sekä töissä että yksityiselämässä – mutta tosiaan vain ympärillä, ei juuri omalla kohdallani. Siksi onkin ollut aika rauhallinen, mutta samalla intensiivinen olo. “Myrskyn silmässä” on klisee kielikuva, mutta siltä on vähän tuntunut. Ehkä juuri siksi, että itse olen kokenut olevani aika staattinen ja paikallaan, kun ympärillä hulisee, tuo ajatus jonkin tavoitteen saavuttamisesta tuntuu vähän kaukaiselta. Mutta toisaalta – pääsiäinen tulee vietettyä lähinnä lastenlasten kanssa mummuhommia hommaillen, ja juuri sen suurempaa iloa (tai saavutusta, vaikkei olekaan omaa ansiotani!) en oikein pysty kuvittelemaan.

Ja Cissi löysi kaupasta mämmiä (Kymppi-mämmiä vielä kaiken lisäksi!), joten kaikki on täällä mallillaan!

Ihanaa viikonloppua ja maagista pääsiäisen aikaa! 💛

Old stuff