Eilinen sunnuntai meni lähinnä lauantaisen grillijuhlamme jälkiä siivoillessa, tulevaan viikkoon valmistautuessa ja illemmalla Netflixin ääressä chillaillen. Olin poikkeuksellisesti pois jopa somesta käytännöllisesti katsoen koko päivän. Vasta aamulla työmatkalla kauheat uutiset maailmalta iskivät tajuntaani.
Kyyneliä nieleskellen istuin t-banassa ja en voinut ajatella muuta kuin, että Orlandon ammuskeluissa kuolleet oli kaikki jonkun lapsia. Vähintään 50 perhettä on saanut kauheimman mahdollisen viestin. Suurin osa uhreista on Karkin ja Peetun ikäisiä nuoria aikuisia, jotka halusivat pitää hauskaa, tanssia ja olla yhdessä. Sitten joku sairas idiootti tulee ja alkaa ammuskella. Vatsaa kääntää, kun vain ajattelenkin.
Ei ole minun asiani puuttua USA:n politiikkaan, mutta on se nyt hemmetin kumma, ettei tajuta, että ilman aseita olisi huomattavasti vaikeampi ammuskella. Kun kuka tahansa häiriintynyt idiootti voi tuosta vaan mennä pyssykaupoille ja tulla kotiin konekiväärin kanssa, niin tuntuuhan se nyt melkein ongelmien kerjäämiseltä. Asioihin ei tietenkään koskaan ole yksinkertaisia ratkaisuja, mutta juuri tässä kohtaa menee meikäläisen ymmärryksen raja.

Jotenkin tällaisten kauheuksien vyöryessä päälle sisäinen leijonaemoni virkistyy kummasti. En haluaisi päästää lapsukaisiani pois silmistäni tai käden ulottuvilta – niin aikuisia kuin ovatkin. Vilpitöntä iloa tuottaa se, että Peetukin on nyt kotosalla, joten meidän likkajengin kokoaminen kasaan onnistuu ihan helposti.
Ja mikä parasta – nyt saadaan taas nauttia myös Peetun päivän asuista!

Keltaista on perinteisesti pidetty aika vaikeana vaatevärinä ja jotkut puritanistit ovat jpa sitä mieltä, että vaaleaihoisten tulisi skipata se kokonaan. No, meillä ei muutenkaan juuri välitetä ahdasmielisistä pukeutumissäännöistä ja ainakin omasta mielestäni ei ole juuri aurinkoisempaa vaatetta kuin kesänkeltainen mekko!
Mustavalkoisen jacquard-jakun, hiuspannan ja herrainkenkien kanssa asusta tulee jotenkin ihanasti kuuskytlukuisen henkinen. Ehkä se on tuo jakku – ja erityisesti jakun mittasuhteet.

Niinkuin huomaatte – perinteinen “lainailemme-toistemme-vaatteita” -periaate on palautunut samantien käyttöön! Ja hyvä niin, sillä tavoitteena on nyt ja aina mahdollisimman hpk-lukema (hinta per käyttökerta).

• mekko, Forever21
• jakku (Mintun), H&M
• kengät (Mintun), Vagabond

[mittaustagi]
[conversionpixel campaign=’Two Oceans’ title=’Kun kesä alkaa oikeasti!’]

Milloin kesä virallisesti alkaa? Onko se silloin, kun lauletaan suvivirsi (vaikka ulkona sataisi räntää)? Onko se silloin, kun kalenterissa lukee “kesäkuu”? Vai onko se silloin, kun lämpömittari näyttää yli 20 asteen lämpötilaa?
Aikaisemmin suvivirsi oli itselleni se juttu  – ja muistan itkeneeni kuin vesiputous tyttöjen viimeisessä Suomi-koulun kevätjuhlassa täällä. Ja osittain juuri siksi, että tiesin sen olevan viimeinen momentum laatuaan. Nykyisin kesän alkua merkkaa muut jutut ja niistä ajattelin nyt kertoa tässä Indiedaysin ja Two Oceansin kampanjan yhteydessä.
Ihan nyt viimeisenä parina vuotena tärkein ja selkein merkki kesän alkamisesta on se, että Peetu lennähtää Uumajasta kotiin. Se tarkoittaa myös sitä, että kotona nautittavien aterioiden taso nousee noin ziljoona prosenttia.
Ei ehkä ole kovinkaan yllättävää, että muutenkin vuodenaikoihin liittyvät merkkipaalut on meillä varsin selkeästi kytköksissä ruokailuun. Mikä voisi olla tärkeämpää? Ei ole selkeämpää talven loppumisen merkkiä kuin kevään ensimmäinen parvekkeella lounaaksi nautittu fetasalaatti. Olkoonkin, että kesken lounaan piti hakea se toinen kashmir-huivi hartioille.

Kevään ja kesän rajapinnassa on yksi asia ylitse muiden – ja se on parsa. On vaikea keksiä mitään, joka olisi niin leimallisesti alkukesän juttu. Kun kotimaiset mansikat ja uudet perunat tulee kauppoihin, sitä on jo jotenkin tottunut kesän ajatukseen. Parsa-aika on eri asia – silloin (eli juuri nyt!) tietää, että kesä on todellakin alkanut.
Parsa on hiukan mutkikas kaveri siinä mielessä, että sen kanssa ei ihan mikä tahansa viini sovi. Parhaiten parsan luonteeseen taipuu raikkaat, ehkä jopa hiukan pirskahtelevat valkoviinit. Rypäleistä suosittelisin skippamaan ainakin chardonneyn ja suosimaan sauvignon blanc tai riesling -viinejä. Raikas ja maultaan “vihreä” Two Oceans sauvignon blanc sopii erinomaisesti parsan kanssa – ja boksista riittää isommallekin porukalle.

Kesän ensimmäiset grillijuhlat tarkoittaa Mintun kalenterissa sitä, että nyt se odotettu vuodenaika on vihdoin taas täällä! Meidän grilli ei ole suurensuuri, mutta kyllä siinä neljälle hengelle herkut valmistuu helposti. Ja jos hiukan tiivistetään, niin kyllä vähän suuremmallekin seurueelle. Se täytyy sanoa, että on kyllä ihan hurjan mahtavaa, että meidän taloyhtiössä on sallittua grillata omilla parvekkeilla!
Grilliruuan kanssa sopii yleensä parhaiten keskitäyteläinen ja melko marjainen punaviini. Riippuu tietenkin paljon siitä, mitä grillaa, mutta jos hiilille on matkalla random valikoima vihanneksia, juustoa ja makkaroita, paras valinta viiniksi on pehmeä ja puolivahva punaviini, kuten esimerkiksi Two Oceans shiraz.

Meillä oli eilen viralliset kesäkauden avajaiset grillauksen ja yhdessäolon merkeissä. Hiukan kesäkelit pettivät ja alkupalojen (parsa) jälkeen oli pakko siirtyä sisälle nauttimaan grilliherkuista. Rakastan grilliruokaa noin niinkuin ihan riippumatta siitä, mitä milloinkin hiilillä on kypsennetty. (Olen aivan vakuuttunut siitä, että tämä on joku primitiivinen juttu, että “tulella” kypsennetty ruoka tuntuu vain jotenkin erityisen hyvältä!)
Kesäkurpitsa on yksi vakiojutuista, joita aina päätyy grilliin, mutta tällä kertaa Peetu teki hiukan päivitetyn version aiheesta. Sitruuna- ja persiljamarinoiduista kesäkurpitsoista tuli niin poskettoman hyviä, että haluan jakaa reseptin näin grillaussesongin alussa myös teille.

SITRUUNAN JA PERSILJAN KANSSA GRILLATTU KESÄKURPITSA
Ainekset:

• 1 valkosipulin kynsi
• 1/2 sitruuna
• 1/2 ruukku persiljaa
• 1 dl oliiviöljyä
• suolaa
• pippuria myllystä
• 1 kesäkurpitsa

Valmistus:
Puserra valkosipuli, raasta sitruunan kuoren keltainen osa ja purista mehu. Sekoita kaikki marinadin ainekset ja pyörittele noin sentin paksuisiksi viipaleiksi leikatut kesäkurpitsat siinä. Grillaa siivut molemmin puolin kunnes ne saavat kivan värin. Kaada loput marinadista valmiiksi grillattujen kesäkurpitsojen päälle.
Koska tämä on alkoholia maahantuovan yrityksen kanssa tehty yhteistyö, olen poikkeuksellisesti laittanut kommenttien valvonnan päälle. Kommentointi on siitä huolimatta oikein tervetullutta – kiinnostaisi kovastikin tietää, mitkä asiat siellä ruudun toisella puolella merkkaa kesän alkamista. Lomat? Talviturkin heittäminen? Helsingin puolimaratoni? Vai joku muu..

Ihan valtavasti kiitoksia kaikille VR Allegron matkalahjakortin arvontaan osallistuneille! Vastauksia oli todella kiva lukea – ja täytyy sanoa, että vaikka muutenkin on sellainen olo, että haluaisin pian uudelleen Pietariin, kilpailuvastaukset vain yllyttivät matkakuumetta.
Verikirkon näimme vain ulkopuolelta ja ruokakulttuuria vähän lipaista pinnalta. Haluaisin chillailla Nevan rannalla, katsella kun suuria siltoja avataan yöksi ja jokilaivaristeilykin kaikessa perinteisessä turistimaisuudessaan tuntuu houkuttelevalta. Baletissa olisi mahtava käydä ja Eremitasia varten voisin varata ihan oman viikonlopun.
Mutta nyt ei ollut tarkoitus kertailla allekirjoittaneen matkahaaveita, vaan kertoa kuka teistä siellä ruudun toisella puolella saa alkaa tehdä ihan konkreettisia reissusuunnitelmia.
Virallinen onnettaremme, satunnaislukugeneraattori random.org on puhunut ja 240 euron VR Allegro -matkalahjakortin onnellinen voittaja on nimimerkki:
Hanna H
Vastauksellaan:
“Ehdottomasti osallistun! En ole koskaan ollut Pietarissa, mutta kaupunki kiinnostaa kovasti! Erityisesti kiinnostaisi Venäläiseen kosmetiikkaan tutustuminen, näin kosmetiikka-alan opiskelijana, sekä tietysti myös monet nähtävyydet!”
Superlämpimät onnitteluhalaukset ja ihanaa matkaa!!
Kiitos vielä kerran kaikille muillekin osallistumisesta! Kantsii muuten seurata ID:n blogeja, sillä ainakin pari samanlaista lahjakorttia on tulossa eri blogeihin arvottavaksi.
Voittajalle on lähtenyt tieto voitosta myös sähköpostilla.

Michelin-tähtiä kahmineessa ravintolassa syöminen maksaa helposti yhden etelän matkan verran. Aika monissa on onneksi kuitenkin myös vähän tavallisemmalle budjetille sopiva sivuravintola, bakfickan. Eihän se nyt tietysti elämyksenä ole aivan sama piipahtaa takataskussa kuin nauttia harkiten rakennettua maistelumenytä tähtien loisteessa. Ruoka tulee kuitenkin samasta keittiöstä ja valmistetaan samoista raaka-aineista – eikä millään arvostetulla ravintolalla ole varaa pilata mainettaan polkemalla sivuravintolankaan laatua.
Yksi tällaisista helmipaikoista Tukholmassa on kahden Michelin-tähden ravintolan Oaxenin takatasku Oaxen Slip.

Tällä hetkellä lähellä Tukholman keskustaa Djurgårdenissa sijaitsevan Oaxen-ravintolan tarina on kiinnostava. Paikka nimittäin avattiin jo 21 vuotta sitten kaukana landella, keskellä ei-mitään, Mörkö-nimisellä saarella. Sijainnistaan huolimatta ravintola ansaitsi pian ensimmäisen Michelin tähtensä ja lukuisia muita kansainvälisiä kunnianosoituksia.
(Ja siis ihan pakko kertoa tähän fun fact, joka ei liity ravintolaan mitenkään. Moottoriliikennetiellä Tukholmasta noin sata kilsaa etelään on päällekäin kaksi tienviittaa: Mörkö ja Hölö. Pitkään olin sitä mieltä, että jos ikinä saan hankittua omia kissoja, niiden nimet on ehdottomasti Mörkö ja Hölö. No, Sunshine ja Sailor Moon ovat varmasti hyvin tyytyväisiä, että ehdin muuttaa mieleni, ennen kuin he muuttivat meille asumaan. “Ö” on ruotsia ja tarkoittaa saarta, eli ihan niin vinkeät paikannimet nuo eivät kuitenkaan oikeasti ole, vaikka siltä suomenkielisen silmään näyttääkin).
Muutama vuosi sitten Oaxen muutti nykyiselle paikalleen Djurgårdenille ja samaan syssyyn avattiin myös rennompaan ruokailuun tarkoitettu Oaxen Slip. Vuonna 2015 Oaxen sai toisen Michelin tähden.

Olen jahdannut pöytävarausta Slip-puolelle vaikka miten kauan ja vihdoin viime huhtikuun alussa onnistuin ujuttamaan itseni ja Suomesta vierailulla olevan kaverini sinne syömään. Kuvat on tosiaan huhtikuun alusta ja sen takia ympäristö näyttää nyt jo kesävehreyteen tottuneisiin silmiin vähän karulta. Mutta sijainti on todella aivan ihana ja näkymät nyt kesällä varmasti vielä viehättävämmät.
Oaxen Slip -ravintolan puolella meno on rentoa ja välitöntä. Drinkkilista on yksinkertainen: tarjolla on muuta erilainen, itse ravintolassa valmistettu limonadi ja siihen saa valita haluamansa alkoholin (tai jättää pois – tietenkin!). Simppeliä ja herkullista!

Ruoka-annokset on trendikkäästi keskisuuria, niitä on tarkoitus tilata 2 – 3 per ruokailija ja mielellään myös niin, että annokset jaetaan keskenään. Aivan loistava konsepti silloin, kun haluaa maistella mahdollisimman monia eri makuja. Annokset on hinnoiteltu niin, että kahdesta tulee yhteensä aika keskiverto normaali tukholmalaisen keskihintaisen ravintolan annoksen hinta. Eli ei mitään superhyperhalpaa, mutta kovastikin hintansa väärtiä!

Ikimuistoisesta illallisestamme alkaa olla jo sen verran aikaa, etten ihan tarkkaan muista, mitä annoksia söimme. Eipä siitä enää olisi paljon apuakaan, sillä meny vaihtuu aina sesongin mukaan. Kaikki oli kuitenkin aivan mahtavan hyvää! Annokset ja makuyhdistelmät olivat kekseliäitä, mutta konstailemattomia. Tykkäsin itse erityisesti kaikista kasvisannoksista, mutta myös tilaamamme liha oli mureaa ja maukasta.

Djurgården on ihana retkikohde muutenkin – ja varsinkin näin kesällä – ja varsinkin, jos ohjelmaan voi yhdistää hyvää ruokaa kivassa ravintolassa. Oaxen Slip on siis todellakin vaivan väärti lähteä vähän kauemmaksi keskustasta!

En muista, milloin viimeksi olisin tullut niin vilpittömän iloiseksi näytöskuvia katsellessani kuin tänään, kun vihdoin netistä löytyi Marc Jacobsin 2017 resort -malliston kuvat! Instagramista oli saanut jo eilen hyvää esimakua värikkäästä, rokkihenkisestä tyylistä, joka melkein pisti otsikoimaan tämän jutun: “Hanoi Rocks -tytön paluu”.
Resort-mallistot ovat aina nimensä mukaisesti vähän sellaisia välimallistoja. Usein toteutus on melko laimeaa ja pahimmillaan esitellään vain vesitettyjä versioita varsinaisista päämallistoista. Rivien välissä saattaa paistaa sekä rahastamisen maku että muotibusineksen epätoivoinen hinku puristaa uutuuksia silloinkin, kun niitä ei oikein luonnollisesti syntyisi.

En oikeastaan hämmästele yhtään, miksi rakastuin Marc Jacobsin Resort 2017 -mallistoon aivan välittömästi ensimmäiset Instagram-kuvat maestron omalta tililtä bongattuani. Kyllähän vanhan Hanoi Rocks -fanin, joka on viettänyt puolet nuoruuttaan silloin vielä musikkikanavana tunnettua MTV:tä kuunnellen, sydämessä läikähtää, kun näkee kaikki hehkuvat neonvärit, glitteriset rihkamakorut, röyhkeät leopardi- ja seepraprintit, pasifisti-merkein peitellyt army-kuosit ja niin edelleen.
Aikaa on ilmeisesti kulunut jo riittävästi, että nostalgia ei tunnu enää lainkaan kiusalliselta. Vanhat atribuutit tarjoillaan myös sen verran päivitetyssä muodossa, että flash back ei pistä hikoilemaan – vaan tekee mielen iloiseksi.
Uskon, että osa tyylin raikkaasta keveydestä johtuu juuri siitä, että kysymyksessä on resort-mallisto. En väitä, että toteutuksesta paistaisi mikään kieli poskessa -meininki, mutta päämallistoihin liittyvä pinkeä täydellisyyden tavoittelun fiilinki puuttuu.

Näytös on stailattu – tietenkin – niin, että mieleen ei tulisikaan lähteä tismalleen tuon näköisenä ihmisten ilmoille. Silti olen aivan vakuuttunut, että tällaista tyyliä tullaan näkemään yllättävän pian ja yllättävän paljon ihan katukuvassa. Itse en ainakaan pidä mahdottomana shakkiruutua tai seeprakuosia yhdistettynä perinteisempiin asikokonaisuuksiin. Toisaalta paljettiaplikaatiot, ballerinahelmat ja smokkitakit ovat kestosuosikkejani jo valmiiksi.
Ja hei, miten i h a n a on tuo MTV-paita!!
Kuvat: aboutmarcjacobs.com, vogue.com