Joskus tuumasin, että kuusi kuvaa yhdessä postauksessa on kohtuullinen maksimimäärä. Enempää ei juuri jaksa katsoa, vaikka kuvat olisivat kuinka hienoja. No, voin nyt heti alkajaisiksi kertoa, että tässä jutussa tuo sinänsä ihan hyvä periaate ei todellakaan pidä paikkansa. Kuvia on monta ja bonuksena vielä tajunnanräjäyttävä tyttöenergiavideo.

Eilen oli Peetun lukiouran viimeinen suuri koitos. Täällä Ruotsissa on sellainen tapa, että kolmoset toteuttavat viimeisenä vuonna kohtuullisen paljon aikaa ja vaivaa vaativan työn, jota kutsutaan projektiksi. Työn luonne vaihtelee hyvin paljon ja riippuu esimerkiksi siitä, missä koulussa ja millä linjalla on käynyt lukion. Useimmiten projekti toteutetaan ryhmätyönä, mutta esimerkiksi Karkki, joka valmistui ylioppilaaksi VRG:n “hienostokoulusta”, teki lopputyönsä yksin ja aiheena oli suomalaisten sotalapsien kokemukset.

Peetun lukio Rytmus on musiikkipainotteinen “muusikkokoulu”. En tiedä onko tämä jokavuotinen perinne, mutta ainakin tänä vuonna kolmosten yhteinen projektityö oli järjestää kaksipäiväiset rokkifestivaalit. Eli kaikki Rytmuksen kolme (neljä?) rinnakkaisluokkaa organisoivat kahden päivän tapahtuman. Bändejä oli yli 70 ja lavoja yhteensä neljä – eli ihan kunnioitettavan iso organisointiprojekti! Oppilaat huolehtivat itse kaikesta: markkinoinnista, lipunmyynnistä, tekniikasta, organisoinnista, roudauksesta – ja tietenkin esiintymisestä.

Vaikka Rytmus onkin muusikkolukio, kaikki oppilaat eivät luonnollisestikaan tähtää ammattimuusikon uralle. Jo ensimmäisessä vanhempainillassa noin kolme vuotta sitten, meitä vanhempia rauhoiteltiin, että viimeistään lukion tokan jouluna on kaksi kolmasosaa oppilaista todennut, että musiikki on rakas harrastus, mutta ei ehkä sitten kuitenkaan se tuleva ammatti. Niinpä Rytmus onkin onnistunut olemaan samanaikaisesti sekä erinomainen korkeakouluopintoihin johtava lukio, että luova, ammattitasoista muusikkokoulutusta tarjoava opinahjo.

Peetu kuuluu mitä todennäköisimmin siihen kahteen kolmasosaan, joka ei varmaankaan koskaan tule tekemään päätöikseen muusikon hommia. Siitä huolimatta oli aivan mielettömän hienoa nähdä eilen Live Night -tapahtumassa, kun tyttö soitti bassoa parissakin eri mahtavassa kokoonpanossa.

Kaikki Live Nightin bändit olivat cover-jotain. Peetun ensimmäinen bändi oli Runaways.  Ja nyt sitten seuraa se pakollinen äiskän nostalgiatrippikuvasarja. Tämä oli nyt ihan varmasti viimeinen kerta, kun olin missään omien lasteni koulun kevättapahtumassa. Pitkälle on päästy niistä Akonpuiston päiväkodin pupuesityksistä…

Tässä kuvassa näkyy koko Rytmus-Runaways. Kun katsoo kuvaa oikein tarkasti, voi tunnistaa bändissä Peetun  kavereita, jotka ovat muutenkin vilahdelleet blogissa. Ihania tyttöjä, nuoria naisia oikeastaan. 🙂

Basistin puukengät! Kaiken muun lisäksi myös esiintymisasut oli tietty mietitty huolella ja esikuvien habitusta tutkittu tarkoin. Tarkoitus ei ollut kuitenkaan kopioida vaan tehdä oma tulkinta, koskien siis koko esiintymistä, ja siksi puukengät toimivat mielestäni Peetun Runaways-asussa aivan täydellisesti.

Ensimmäinen keikka takana. Onnellinen ja adrenaliinihuuruinen Peetu. Dun on saanut kunnian (tai “kunnian”) pitää staran bassoa…

Karkki oli kirjoittanut samana päivänä aikaisin aamulla kevätlukukauden päätöstenttinsä. Ainakin Uppsalan yliopiston lakiopinnoissa on se tapa, että vuodessa on vain kaksi tenttiä, yksi keväällä ja yksi syksyllä. Jos et pääse tentistä läpi, et saa jatkaa opintojasi. Aika raaka meninki, mutta selittää osaltaan sen, miksi täällä ei ole pääsykokeita ja aloitusmäärät ovat aika valtavia. Tentti oli kuulemma mennyt ihan hyvin ja helpotushysteriaa lievitettiin pikkusiskon tapahtumassa.

Peetulla oli pieni tauko ensimmäisen ja toisen esiintymisen välissä. Tässä jonotamme yhdessä Spice Girlsin keikalle, joka muuten oli yksinkertaisesti mielettömän mahtava! Aivan käsittämätöntä, miten hyviä nuoret ihmiset voivatkaan olla!

Nojuu. Mietin kyllä, että tämähän on blogi eikä perhealbumi, mutta kuva Peetun valloittavan ihanasta tyttöremmistä (vasemmalta ylhäältä: Peetu, Liz, Dun, Becks, Greta ja Karkki) on vaan niin ihana, että eiköhän se tähän nostalgiapostaukseen sovi ihan hyvin…

Spice Girls! Otin pienen pätkän videotakin esiintymisestä. Tuntui kuitenkin, että olemme niin kaukana, että filmistä tulee vain ihan kauheaa suttua. Kotona sitten totesin, että iPhone on parempi kuin osasin odottaa. Eli olisi kannattanut filmata enemmän, puolen minuutin hätäpätkää en kehtaa tänne laittaa. Mutta uskokaa, kun sanon, että tytöt olivat kyllä ihan mielettömän hyviä!

Peetun toinen bändi oli Salem Al Fakir.

Aivan mielettömät tilat, noin niinkuin tällaista kaupunkifestivaalia ajatellen, rytmuslaisilla oli käytössään. Jo koulussa on kaksi hyvää, kiinteää esiintymislavaa ja sen lisäksi kaksi erinomaista lavaa noin 50 metrin päässä Dieselverkstadenissa.

Nyt kyllä harmittaa taas, että en jaksanut luottaa iPhonen videonkuvauskapasiteettiin. Valaistusolosuhteet Dieselverkstadenin pienemmällä lavalla olivat aika haasteelliset. Kuvasin pienen pätkän, mutta ajattelin siellä pimeässä, että eihän tässä ole mitään järkeä, kun muistikortille jää pelkkää mustaa söhryä. Kuitenkin kotona näin, että ihan hyvää ja tunnelmallista kamaahan siitä olisi tullut.

Jäi sitten tallentamatta, kun Peetu heitti ehkä maailmanhistorian eleganteimman bassosoolon. Damn!

Keikan jälkeinen adrenaliini-euforia vol. 2. Ja Karkki tietty pikkusiskon fiiliksissä mukana. (paita on muuten Whyred, housut Monki ja rusetti Dr. Denim, jos joku sattuu ihmettelemään…)

Peetu ja bändikaveri Eric.

Illan päätteeksi piti vielä napata virallinen posterikuva Peetusta. <3 <3 <3

Ja ettei tämä postaus nyt vahingossakaan jäisi alamittaiseksi, tässä vielä nautittavaksi Runaways-tyttöenergiaa á la Peetu & co..