30 juttua musta

Bongasin Nelliinalta kivan kyselyn. Tässä tulee 30 random hömppäjuttua Mintusta:

1. Kuinka kauan tarvitset aamulla aikaa laittautumiseen?

Herätyskello soi yleensä noin tuntia ennen kuin pitäisi olla ovesta ulkona. Tosin suurin osa ajasta menee kyllä johonkin muuhun kuin laittautumiseen. Meikkaan etc. sujuvasti kaiken muun lomassa, joten vaikea sanoa, miten kauan siihen itteensä menee.

2. Tyttömäisin tapasi?

Tää oli aika vaikea – en tunne olevani kovinkaan tyttömäinen. Mutta joo, itken elokuvissa, jos vain hiukankin juoni antaa siihen mahdollisuuden. Ja rakastun televisiosarjan hahmoihin… ;D (no eihän tää ollut yhtään vaikea!)

3. Lempihajuvesi?

Burberry The Beat

Ostin Burberryn The Beat -tuoksun about vuosi sitten ja se on edelleen ihan ehdoton lemppari. Pullossa ei ole enää kuin tilkka jäljellä ja vaikuttaa vakavasti siltä, että tavoistani poiketen ostan samaa hajuvettä uudelleen.

4. Monetko kengät omistat?

En ole laskenut, mutta noin niinkuin muotibloggari-mittakaavassa omistan todella hämmästyttävän vähän kenkiä.

5. Käytkö kirpputoreilla?

Yritän. Mutta en ilmeisesti tarpeeksi lujasti, koska en kyllä käytännössä pääse paikanpäälle kuin kerran, kaksi vuodessa.

6. Ajatko isin ostamalla autolla?

Aina Tampereella ollessani ajelen hyvin mielelläni isin ostamalla autolla!

7. Nauhoitatko Salatut Elämät?

Salatut Elämät? Ché??

8. Päivittäiset kauneusrutiinisi?

Suihku (ööö, ei taida ihan olla kauneusrutiini…) on varmaan ainoa mitä teen päivittäin ja hampaidenpesu… Ha ha! En meikkaa läheskään joka päivä, hiuksen pesen korkeintaan joka toinen päivä ja muita rutiineja kuten kuivaharjausta, lenkkeilyä, kynsien lakkaamista etc. harrastan vieläkin harvemmin. Siinä se nyt sitten on. Karu totuus.

9. Kuinka usein ostat uusia vaatteita?

Harvoin. Ehkä kerran kuussa? En aina edes niin usein.

10. Hesari, Seiska vai Cosmopolitan?

Hesari noista kolmesta, vaikka ei sitäkään kyllä tule enää nykyisin luettua kuin Suomen lomilla. Hesarin Kuukausiliitettä on välillä oikein ikävä.

11. Onko seinälläsi yhtään miespuolisen henkilön kuvaa?

Miehet

Ha ha! Vanhoista LP-levynkansista kyhätyssä kollaasissa on mieskomeutta Elviksestä Joe Strummeriin.

12. Millainen on vaatekaapisi?

Liian pieni ja siivouksen tarpeessa. Niinkuin kai niin monella muullakin. 🙂

13. Entä karkkihyllysi?

Karkkihylly

Karkkihyllyltä löytyy ihania lahjaksi saatuja luksus-suklaita ja hapankorppuja (löytyi meidän lähikaupasta – juhlaa!!!). Kaikki arkisemmat namit häviävät salaperäisesti jonnekin ilman, että ne varsinaisesti ehtivät hyllylle.

14. Panostatko sisustukseen?

En oikeastaan. Panostan mukavuuteen ja viihtyvyyteen.

15. Oletko porukassa yksi pojista vai kikattava huomionhakuinen tyttö?

Auts… Olen kyllä kieltämättä erinomaisen mielelläni kutsujen keskipiste… Mutta en kai sentään huomionhakuinen kikattava tyttö. En kai??

16. Alusvaatemakusi?

Oivoi. Ihan liian kallis tämänhetkiseen budjettiini! ;P

17. Onko mätsäys tärkeää?

Ei lainkaan. Tärkeintä on, että lopputulos miellyttää omaa silmää. Ylimatsaus on ehkä karsein yksittäinen “tyylimoka” mun mielestäni.

18. Millainen on ystäväpiirisi?

Laaja kirjava ja ihana! Luv u guys big time!!

19. Vietättekö tyttöjeniltoja?

Ehdottomasti! (mikä ihmeen nollakysymys tää oli??)

20. Mikä biisi soi tällä hetkellä?

Tällä hetkellä “levylautasella” on ollut kulutuksessa kaksi biisilistaa:

21. Otatko aurinkoa, käytkö solariumissa, tyydytkö itseruskettaviin vai menetkö valkoisena kesät talvet?

Rrrrakastan auringonottamista! Tosin en ole niin kovasti varsinaisesti rusketuksen perään. Tykkään vain loikoilla paisteessa ja lämmössä… 🙂

22. Unelmasi olisi työskennellä vaate- tai kenkäkaupassa, sisustussuunnittelijana, muotisuunnittelijana, lentoemäntänä tai pr-hommissa?

No mikä ettei! Musta tulis varmaan ihan timangi lentoemäntä! ;D

23. Tykkäätkö timanttikorvaisista näteistä pojista, epäsiisteistä rokkareista vai maailmaa mielenosoituksilla parantavista hipeistä?

Saako tähän vastata viikinkivampyyri? Saako, saako, saako?? No okei, noista kolmesta valitsen tylsästi rokkarin, vaikka kyllä sitä muistakin kategorioista helmiä löytyy…

24. Kuinka paljon omistat vaatteita?

Kuinka paljon?? Välillä liikaa ja monesti liian vähän. (Olipas tosi mäntti kysymys)

25. Käytkö manikyyrissä/pedikyyrissä?

Kaverini tekee jalkahoitoja ja hänen käsittelyssään kävisin vaikka viikottain! Välimatkaa sattuu olemaan sen verran paljon, että eipä niistä nyt niin kovin usein valitettavasti pääse nauttimaan.

26. Käytätkö koruja?

Mintun korut

Peruskorut on päällä aina ja tilanteen mukaan sitten jotain muuta. Ehkä.

27. Onko suklaa apu ongelmaan kuin ongelmaan?

Ei. Ei se kyllä ole, vaikka joskus (monesti) niin toivoisikin. Harmi.

28. Jutteletko parhaalle ystävällesi päivittäin?

En ihan päivittäin, mutta skypen ja chattien myötä kuitenkin useammin kuin aikaisemmin.

29. Teetkö heräteostoksi?

Aika harvoin. Olen tosi huono heräteostelemaan, mutta yleensä löydöt ovat sitten sitäkin rakkaampia.

30. Oletko koskaan ollut seksikutsuilla?

Whaaat!? Onko sellasiakin?? Laittakaa kutsua tulemaan – meiliosoite löytyy sivupalkista! ;D

11 Comments

  1. Nanna

    Uii, toi beat on kans mun ihan ykkössuossikki! mut sitä saa olla jatkuvasti lisäämässä, tuntuu ettei toi tuoksu säily kovinkaan pitkään iholla edes häivähdyksenä vaikka kuinka parfyymi ois 🙂

    Reply
    • Minttu

      Nanna, omaan hajuveteen tottuu aika helposti… Vaikka voihan se olla, että tuo Beat haihtuu jotenkin tavallista nopeammin. 🙂

      Reply
  2. Malou

    Siis täytyy sanoa, että olet väärässä tuon suklaan suhteen. Etenkin Mignon-munat auttavat ongelmaan kuin ongelmaan.

    Reply
    • Minttu

      Malou, hehe! Taisin unohtaa Mignon-munat kyselyä täyttäessäni! ;D

      Reply
  3. Frida the Fairy

    Sinä kyllä vaikutat ihan hemmetin hyvältä tyypiltä! 😀

    Reply
    • tuike

      Niin se onkin 🙂

      Reply
    • Minttu

      Frida the Fairy, ooo, mitähän tohon nyt osasisi vastata?? (*punastuu*)

      Reply
  4. Lotte

    Tuo the Beat on kyllä munkin ihan yks lemppari! Tälläisiä postauksia on aina vaihtelun vuoksi kiva lueskella 🙂
    Mulla tuli mieleen, että asusteletteko Peetun kanssa kahdestaan.. vai asuuko Peetu enää kotosalla?

    Reply
    • Minttu

      Lotte, kiva jos tällainen vaihtelu virkistää!
      Just nyt asustellaan kahdestaan Peetun kanssa – tai kolmistaan jos Sunshine-kisu lasketaan myös. Karkki palaa kuukauden päästä maailmanmatkaltaan. 🙂

      Reply
  5. Jonna

    En keksi mitään järkevää sanottavaa, mut pakko piikata, että sulla menee sit ihan pirusti aikaa ennen kuin saat kaikki hiukset pestyä, kun peset yhden joka toinen päivä. 🙂 Vitsi vitsi. Mullakin on Burberryn parfyymi, mut ei just tuo tuoksu (en muista mikä) ja sekin on sellainen, että halusin heti uuden samanlaisen, kun edellinen loppui.

    Reply
    • Minttu

      Jonna, ha ha! Kiva, että en osaa kirjoittaa ENKÄ oikolukea! :DD

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *