Month: November 2020


Merkurius on lopettanut peruuttamisen, mikä on periaatteessa hyvä uutinen. Ihan täysin ei voi kuitenkaan huokaista helpotuksesta sillä Mars peruuttaa edelleen ja Merkurius on häilyvän Vaa’an tähtimerkissä. Eikä pidä unohtaa, että eletään intensiivistä Skorpionin aikaa. Kaikki tämä aiheuttaa sen, että tunteet voivat olla hyvin äärimmäisiä, “all over the place”, ja sisäinen drama queen pukkaa esiin yhdellä jos toisellakin.
Sunnuntaina, kun kuu poistuu Leijonan tähtimerkistä, korostuu tarve päästä eroon vanhoista kangistuneista käsityksistä, irtautua vahingollisista tai hyödyttömistä kuvioista ja jättää taakse rajoittavat tuntemukset. Se voi tuntua hetkellisesti raskaalta ja vaikealta, mutta kun on päästänyt irti, olo on kuin olisi riisunut kiviä täynnä olevan repun selästään.
Korteilla on tietty myös sanansa sanottavana viikonlopun meiningeistä. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Rubiinifuksiitti
Rubiinin intohimo ja elämänilo yhdistettynä fuksiitin ehdottomaan ja epäitsekkääseen rakkausenergiaan tekee rubiinifuksiitista voimallisen sydämen kiven. Se hoitaa särkynyttä tai muutoin kovia kokenutta sydäntä ja virrattaa tilalle hellivää rakkautta. Kivi luo kantajalleen turvallisen olotilan sekä fyysisesti, että emotionaalisesti, samalla kun se innostaa tavoittelemaan rohkeasti omia haaveita.
Rubiinifuksiitti yhdistää mielen viisauden sydämen intohimon kanssa ja auttaa siten luottamaan omiin kykyihin ja tekemään viisaita päätöksiä. Tämän kiven avulla on mahdollista juurtua rohkeasti takaisin maahan avoimella sydämellä, joka on alkanut parantua ja vahvistua.
Malakiitti
Malakiitti on voimakas metafyysinen kivi, joka auttaa suodattamaan energiatukoksia ja tasapainon löytymistä. Se lisää itseymmärrystä ja tasapainottaa tunne-elämää. Malakiitti on kehon ja mielen hoitaja, joka auttaa kohtaamaan menneisyyden nostamalla pintaan muistoja, jotka olemme kieltäneet tai halunneet jättää käsittelemättä. Se on myös yksi merkittävimmistä terapeuttisista kivistä.
Malakiittia voi käyttää apuna hengitys- ja univaikeuksiin, sekä lempeänä kanssakulkijana synnytyksessä.
Haukansilmä (sininen tiikerinsilmä)
Sininen tiikerinsilmä, joka myös haukansilmänä tunnetaan, on rauhoittava kivi, joka sopii hyvin stressin ja ahdistuksen lievitykseen. Se tuo selkeyttä ja auttaa keskittymään syvällisemmin omiin tuntemuksiin, jonka vuoksi se voi tuoda pintaan menneisyydestä asioita, jotka ovat jääneet käsittelemättä.
Kaikki “silmäkivet” (tiikerinsilmä, haukansilmä ja häränsilmä) ovat vaaroilta suojelevia voimakiviä, jotka vahvistavat itseluottamusta. Haukansilmä auttaa pitämään jalat maassa ja antaa uuden perspektiivin asioiden tarkasteluun. Se myös opettaa tervettä harkintaa ja kirkastaa oivalluksia sekä auttaa hyväksymään itsensä.

 1. Sauvojen 10 – Torjunta
Ensimmäiseksi kysymys: jos olet ihan rehellinen itsellesi, niin saattaisiko nyt käsillä oleva ongelma tai haaste johtua omasta sitoutumiskammostasi tai siitä, että lopulta arvostat omaa vapauttasi eniten? On erittäin tärkeä kunnioittaa omia visiotaan, mutta toisaalta välillä on hyvä pysähtyä ja nähdä kaikki ne mahdollisuudet, jotka on itse sulkenut pois päämäärää kohti kulkiessaan.
Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen 10 on hyvin energinen kortti ja jotta olisi helpompi katsoa omien tavoitteiden, visioiden ja haasteiden läpi, nähdäkseen myös ne kaikki muut mahdollisuudet, suosittelen lämpimästi jotain suht rankkaa fyysistä aktiviteettiä. Kunnon hikeen asti tanssiminen on kortin kanssa eniten linjassa, mutta mikä tahansa pulssia selkeästi kohottava treeni ajaa kyllä saman asian. Saat huomata, että ajattelu selkeytyy kummasti huhkimisen jälkeen!
 2. Maljojen 4 – Ylellisyys
Joskus on hyvä pysähtyä hetkeksi ja kaikessa katsoa asioita – sekä konkreettisia että sisäisiä – objektiivisesti ja hätäilemättä. Todennäköisesti erittäin moni toiveesi ja haaveesi on jo toteutunut, mutta ehkä olet unohtanut iloita kaikesta, mitä olet saavuttanut. Kaikki on tasapainossa ja sopusoinnussa, kun vain maltat rauhoittua ja pysähtyä kaiken elämässäsi jo olevan yltäkylläisyyden äärelle.
Vinkki viikonlopuksi: Huomaa kaikki se hyvä, mitä muut ihmiset ovat valmiita tarjoamaan, mutta varo tulemasta riippuvaiseksi muiden rakkaudenosoituksista. Yksi merkki siitä on jatkuva vaatimusten esittäminen. Kysymys on, uskallatko luottaa rakkauteen ilman, että yrität hallita sitä.
 3. Lanttien Prinssi
Nyt on hyvä hetki asettaa selkeitä ja konkreettisia tavoitteita sille, mitä haluat saavuttaa. Luvassa on energiaa, näkemystä ja vanhaa kunnon sisukkuutta, kunhan vain tiedät, mitä kohti haluat työskennellä. Kortti neuvoo tekemään yhden asian kerrallaan ja kunnolla – sinne tänne sinkoileminen ei vie eteenpäin eikä ainakaan lähemmäksi tavoitetta.
Vinkki viikonlopuksi: Ehkä ajattelet, että se, mitä kohti haluat työskennellä, on oma asiasi, mutta vaikka tykkäisitkin puurtaa itseksesi, kannattaa kysyä asiantuntijan tai kokeneen ihmisen neuvoa. Lisäksi energinen lanttien prinssi sanoo, että juuri nyt on oikea hetki aloittaa se liikkumismuoto tai treeni, jota olet pyöritellyt päässäsi, mutta et ole saanut aikaiseksi.
Ai että, nyt tuli kyllä niiin osuva kortti, ettei voisi olla parempaa! Nostin itselleni kolmosen – eli lanttien prinssin – ja tunnen todellakin olevani juuri sen antamien neuvojen tarpeessa. Ensinnäkin tuo sinne tänne miljoonan eri idean kanssa sinkoilu on muutenkin peruspaheeni, mutta nyt, kun ihan fyysisesti olen ollut kykenemätön ryhtymään tuumasta toimeen, tilanne on karannut aivan käsistä.
Ja sitten se liikkuminen… olen miettinyt pääni puhki, mitä kivaa liikuntaa haluaisin harrastaa nyt, kun käsihommat vielä rajoittaa vaihtoehtoja. Löysin jo kivoja, koronaturvallisia online-vaihtoehtoja, mutta vielä en ole päässyt tuumasta toimeen. Kortin kannustamana ryhdyn toimeen samantien!
Ihanaa viikonloppua!! Ajatella, että on jo marraskuu!


Esittelyssä koronapää!!
Edelliseen postaukseen tuli niin paljon positiivisia kommentteja luonnonharmaaseen hiusväriini liittyen, että aloin ihan tosissani miettiä, josko hyppäisin ikuisesta hiustenvärjäyskierteestä pois. Harmaannuin jo reilusti alle parikymppisenä. Olin 26, kun aloin odottaa Peetua ja raskaudenaikaisen tyvivärjäystauon aikana havaitsin, että olen käytännössä täysin harmaahapsi. Yksittäiset harmaat karvat olisi voinut vaikka nyppiä pois, mutta tilanteessani en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin hypätä 4 – 5 viikon välein kampaajalla.
Hiusten värjäämisestä tuli rutiini, joka vasta nyt koronan vaikutuksesta katkesi. Kävin edellisen kerran kampaajalla viime helmikuun puolivälissä. Sen jälkeen sekä turvavälivaatimukset että kotitoimistolla työskentely ovat edesauttaneet antaa-sen-nyt-olla-vaan -asenteen ylläpitoa.

Aika paljon hiukset vajaassa yhdeksässä kuukaudessa kasvaa. Kiitollista sinänsä, että jos joskus tällaisen luonnollisuustestin haluaa tehdä, niin juuri nyt siihen on erinomainen tilaisuus.
Täällä meillä kiristettiin taas sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä suosituksia – jälleen pitäisi välttää jopa ystävien tapaamista muualla kuin ulkoilmassa ja silloinkin turvavälein. Eli ei tule siitäkään syystä paineita ulkonäön suhteen. (Tästä tuli mieleeni bongaamani hauska ja ajankohtainen mainos, jossa todettiin, että nyt maskisuositusten aikana on ihan paras hetki hoitaa hampaiden oikominen raudoilla! Hyvää positiivista asennetta!)

Hiukseni on oikeasti siis edestä kasvojen ympäriltä aivan valkoiset ja muualta teräksenharmaat. Omalla mummullani, sitkeällä karjalaisella emännällä, oli aivan samanlaiset. Hänellä oli vielä kuollessaan 98-vuotiaana ranteen paksuinen teräksenharmaa palmikko, joka kiertyi kruunuksi pään ympärille. Jos käy hyvä tsägä, voi olla, että saan itsekin välttää iän myötä tulevan hiusten harvenemisen. Jää nähtäväksi.
Mietiskelin tuossa, että jos päätän pitää – tai ainakin yrittää – nämä luonnonharmaani, niin varmasti jossain vaiheessa pitää leikata tuo lämpimänvaalea latva pois. Mikään pixie cut ei tule kysymykseenkään, mutta ehtiihän tuo kasvaa vielä, kun ei tässä nyt hetkeen olla vielä toimistolle palaamassa kuitenkaan. Toisaalta hyvä kampaaja osaa varmasti tehdä myös jonkun sävyhuuhtelun niin, että latvan ja tyven sävyero ei ole niin suuri.

Mutta on ihan pakko tunnustaa, että hiukan kieltämättä pelottaa, miten paljon harmaat hiukset vanhentaa ulkonäköä. En mitenkään ihannoi ikuista nuoruutta tai pakonomaisesti yritä näyttää ikäistäni nuoremmalta. Olen ihan hyvässä paikassa elämäni kanssa enkä kaipaa mitään keinotekoista teatteria.
Toisaalta en myöskään missään tapauksessa halua näyttää ikäistäni vanhemmalta. Nuorilla harmaat hiukset on tyylikkäät, edgyt ja coolit. Itselläni – niin pelkään – vain huolimattoman, jopa suttuisen, ja vanhuksen näköiset. Niin, se se sana on – olen täysin sinut ikäni kanssa ja sen, että en ole enää pari-kolmekymppinen, mutta en halua olla vanhus.
Jos totta puhutaan, olin ihan vähällä jättää nuo edelliset kuvat julkaisematta, kun tajusin, miten selkeästi harmaat hiukseni siinä erottuu. Olin aivan totaalisesti ällikällä lyöty kaikista ihanista ja kehuvista kommenteista, joita sain tänne blogiin, facebookiin ja instaan. Jotenkin tuntuu, että näissä kuvissa, joissa tuo jälleen yllättävän pitkäksi venähtänyt lämpimänvaalea latva on vapaana, harmaat erottuu hiukan hillitymmin… Vai onko vain oma silmäni tottunut?

Koko loppuiäksi päätöstä ei tietty tarvitse tehdä – ainahan voin mennä värjäämään hiukset uudelleen, jos harmaa alkaa ahdistaa. Toisaalta olisi kyllä ihana päästä värjäämisen riesasta, puhumattakaan kaikista niistä kemikaaleista. Nääs, nääs.. pitää nyt pohtia ja antaa yhdistetyn saikun & koronakaranteenin hoitaa hommansa.
Olisi kyllä superihana kuulla kommentteja tähän! Oletko itse tai onko joku tuttusi/sukulaisesi lopettanut värjäyksen ja antanut harmaiden näkyä? Mikä on ollut ihmisten reaktio? Onko mitään neuvoja Mintulle??

Old stuff