Kevään ja kesän aikana blogeissa on kiertänyt hauska haaste otsikolla “Näin valehtelen netissä”. Nelliinan juttua lukiessani päätin, että nappaan sen itsellenikin, vaikka suoranaista haastetta ei tulisikaan. Aihe on sikäli mielenkiintoinen, että yhä edelleen, vaikka elän nykyään suurimman osan aikaani “siviilinä”, varsinkin uudet tuttavuudet kuvittelevat kaikenlaisia ihmeellisyyksiä bloggarin elämästäni.
Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olla some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.
No en todellakaan! Mikä älytön peruste valita tekemisiään tai menemisiään!!
Mutta jos nyt ollaan ihan tarkkoja, niin harva hotelli, ravintola tai tapahtuma on sellainen, etteikö sieltä saisi some-ystävällisiä ja kauniita kuvia. Jotenkin lähtökohtaisesti kaikki nuo ovat poikkeuksetta myös visuaalisia juttuja ja hotellin pitäjä, ravintolan omistaja tai tapahtuman järjestäjä kiinnittää huomiota varmasti myös siihen – oli somea tai ei.
Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.
Jälleen vastaus on, että en todellakaan! Tosin sisustuskuvia tällä tontilla on aniharvoin ja silloin, kun niitä otan, pyrin tietty raivaamaan eilisiltaiset pizzakartongit ja silitystä odottavat pyykkikasat kuvan ulkopuolelle. Kattauksiakaan en juuri esittele, mutta lunchlåda-kuvissa yritän toki saada annoksen näyttämään herkulliselta. Vaihtelevalla menestyksellä. Pukeutumisen kanssa on niin, että en varsinaisesti pukeudu niin, että asusta saa hyviä kuvia, mutta otan kuvia vain niistä asuista, joissa omasta mielestäni on jokin kiva juttu. Eli en läheskään jokaisesta tylsästä arkisesta paita ja hame -combosta.
En ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.
Siis mitä!?! Haasteen otsikko on “Näin valehtelen netissä”. Yrittääkö tämä kysymys nyt ihan pokkana väittää, että meikkaaminen on yhtä kuin valehteleminen?? Kieltäydyn vastaamasta! Tai okei, vastaan niin, että en väitä olevani kuvissa tai IG-videoissa ilman meikkiä silloin, kun olen meikannut.
Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.
Brändiäni?? Haha! Vastaus: en!
Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle.
Voi osaisinkin! Kuvankäsittelytaitoni riittää kuvien croppaamiseen, valkotasapainon säätöön (huonosti) ja valon/kontrastin säätöön. Eli se siitä. Sen sijaan käytän kyllä tuhottomasti aikaa seuloakseni ziljardista kuvasta ne, missä näytän ihmismäiseltä ja pyrin valikoimaan kuvauspaikan niin, että valaistus on mahdollisimman lempeä. Ja Instassa osaan tietty käyttää filttereitä ja joskus niiden avulla saa kyllä petrattua muuten så där -tasoista kuvaa.
Silottelen elämääni somessa.
Siloittelen ja siloittelen… En varsinaisesti, mutta olen alusta asti avoimesti kertonut, että kaikki elämäni yksityiskohdat eivät kuulu blogiin. Ensimmäisinä vuosina olin vieläkin tarkempi siitä, että täältä löytyi ainoastaan ja vain hyvän tuulen asioita, hömppää ja muotijuttuja. Nyt viime vuosina olen halunnut puhua tietyistä henkilökohtaisista ja vaikeistakin asioista, kuten äitini sairastumisesta, omasta äitiydestäni, sinkkuudestani ja nyt viimeksi jopa siitä kaikkein mustimmasta – avioerostani.
Tavoitteena on ollut löytää universaali ihmisyys saada sekä antaa se tunne, että kukaan ei oikeastaan ole yksin murheidensa ja vaikeiden kokemustensa kanssa. Silti edelleen on asioita, joita en vatvo blogissa. Onko se nyt sitten siloittelua vai itsesuojeluvaistoa (ja lukijoiden kunnioitusta – eihän sitä nyt ihan kaikkea voi teillekään niskaan kaataa!)?
Kadun joitakin blogiyhteistöitäni.
Mnjoo… Mutta en nyt siinä mielessä, että olisin tehnyt arvojeni vastaisia yhteistöitä, mutta jotkut kampanjat ovat kieltämättä olleet poskettoman työläitä ja raskassoutuisia verrattuna niistä saatuun korvaukseen. Toisaalta niistä tuli ainakin se oppi, että valitsen nykyään tarkasti, mihin lähden mukaan enkä suostu epämääräisiin tai epätarkkoihin sopimuksiin.
Bloggaajien elämä on glamourista.
Voin tietty vastata vain omalta kohdaltani, vaikka kysymyksessä puhutaankin bloggaajista monikossa. Rehellinen vastaus on: kyllä ja ei. Totuus on se, että olen bloggarina päässyt niin upeisiin paikkoihin, tapahtumiin ja reissuille, tavannut niin mielettömiä ihmisiä, että tavallisena toimistorotta-Minttuna siihen ei olisi ollut ikinä mahdollisuutta. Saanut kokea sellaisia elämyksiä, joita ei voi ostaa rahalla.
Toisaalta kaikki tuo on bloggarin työtä, jossa työtunteja ei lasketa, kilpailu on äärimmäisen kovaa ja vaatimustaso jatkuvasti kasvava. Kun soppaan vielä lisää sen, että bloggarina työvälineenä on myös oma minuus toisin kuin esim. toimittajalla, joka voi aina suojautua toimittajan roolinsa taakse. Menestyäkseen on bloggarin pantava koko persoonansa (ja mielellään myös perheensä ja parisuhteensa) peliin. Voin kertoa, että se on aivan älyttömän kovaa, kuluttavaa ja vaativaa duunia, josta on glamour kaukana.
Ajattelen hetket Instagram-kuvina.
No en. Välillä tuntuu, että pitäisi edes vähän… Monet Instagram-hetket on jo ohitse, kun tajuan, että vitsit olisi pitänyt ottaa kuva!! Haha!
Eli yhteenvetona sanoisin, että en valehtele netissä, en vääristele asioita, en väitä mustaa valkoiseksi enkä muutenkaan kirjoita mitään, minkä takana en omalla nimelläni voisi seistä. Sen sijaan rajaan edelleen aiheita blogin ulkopuolelle ihan jo pelkästään siitä syystä, että itsekin toivon tämän olevan sellainen realistisella tavalla positiivinen ja maanläheisesti optimistinen nurkkaus blogimaailmassa, jonne jokaisella ärripurrilla ei ole asiaa. Niinkuin se on ollut tähänkin asti.
