Day: April 27, 2018


Torstaiterkut  Tukholmasta!
Ihan ensimmäiseksi on pakko päivitellä vähän säätä. Siis eihän se oikeastaan ole mikään yllätys, että keväisin keli voi vaihdella yhden vuorokauden sisällä kesähelteestä talvipakkasiin, tuivertavaan syysmyrskyyn ja leppoisan raikkaaseen kevätmeininkiin. Eikä sikäli kai pitäisi hämmästyä sitä, että säätiedotusten ennusteet ovat aivan pihalla ja tiedot muuttuvat niin usein, kuin käy sivustolla katsomassa. Silti tuntuu, että nyt on ollut ihan poikkeuksellisen sekavaa ja ennalta-arvaamatonta kelien suhteen.
Oikeastaan on siis ihan oletusarvon mukaista, että näin vapun korvilla sään mukainen pukeutuminen on ihan täysin mahdotonta, mutta ei se silti tee siitä yhtään helpompaa!


Olen viettänyt koko alkuviikon Krägga Herrgårdissa (aivan iiihana paikka!!) työpaikkani tarjoamassa, uusille esimiehille tarkoitetussa leadership-koulutuksessa. Kolmen superintensiivisen päivän jälkeen pää on edelleenkin hiukan pyörällä, mutta olo on onneksi sellainen, että sain mukaani valtavasti hyviä oppeja, joita on suht. helppo soveltaa myös käytäntöön.
Todella helposti tuollaiset koulutukset on ennemminkin virkistäytymistilaisuuksia ja mahdollinen anti jää käytännön työn suhteen varsin ohueksi. Eikä se toisaalta ole mikään ihme. Olin tänään ensimmäisen päivän kurssin jälkeen toimistolla ja aika automaattisesti sitä on solahtamassa takaisin vanhoihin toimintamalleihinsa.
Sinänsä hyvä, että pääsin koulutukseen näin pian ylennyksen jälkeen. Ihan vielä en ole onnistunut kehittämään kovin vahvoja selviytymiskeinoja hankaliin tilanteisiin, joten sikäli uusille toimintatavoille on ihan selkeästi tilausta ja hyvinkin tilaa niiden soveltamiselle.

Kartanossa vaihtelevan kevätsään aikaan vietetty kolmen päivän kurssi oli varsinainen pähkinä pukeutumisen kannalta. Toisaalta ollaan esimieskoulutuksessa, joka edellyttää ainakin jossain määrin fiksua pukeutumista, mutta toisaalta ympäristö ja toimistolta pois oleminen vaatii epämuodollisempaa lähestymistapaa.
Mukaan ei myöskään voinut kuljetusteknisistä syistä ottaa ihan älytöntä määrää kampetta ja toisaalta matkalaukkuun oli pakko mahduttaa lenkkarit, trikoot etc. aamu- ja iltalenkkejä varten. Päädyin siis rakentelemaan keskenään yhdisteltävissä olevista palasista koostuvia semi-asiallisia asukokonaisuuksia.
Elloksen kaulukseton jakku ja nuden keskiruskeat nilkkurit olivat käytännössä seminaaripukeutumiseni tärkeimmät kulmakivet. Farkut tuovat puolestaan sopivasti terapeuttista rentoutta yhdessä t-paitamaisen viskoosipaidan kanssa. Alaosaa ja paitaa vaihdellen selvisin suhteellisen pienellä vaatevarastolla, mutta tunsin kuitenkin olevani asianmukaisesti pukeutunut.

  • paita, Lindex
  • jakku, Ellos
  • farkut, Lidl – Heidi Klum
  • nilkkurit, Ellos
Old stuff