Vahvoille naisille on onneksi ollut aina tilaa fashion-busineksessa. Siskokset Kate ja Laura Mulleavy perustivat Rodarte-merkin vuonna 2005 – tai silloin he ainakin esittelivät julkisesti ensimmäisen mallistonsa. Alusta asti Rodartella on ollut aivan oma tapansa tulkita muotia – ja onpa jotkut olleet jopa sitä mieltä, että New Yorkin muotiviikoilla Mulleavyn siskokset ovat ainoita, jotka onnistuvat näyttämään jotain ihan oikeasti uutta ja freesiä. No, itselleni kaupallisuus ei ole mikään kirosana ja parhaimmillaan se tuo meidän tavallisella keskivertobudjetilla vaatehankintoja tekevien ulottuville aivan ihania helmiä.
Kuten esimerkiksi ensi torstaina lanseerattavan Rodarten & Other Storiesille tekemän malliston! Verkkokauppa toimittaa tietääkseni Suomeen, joten ajattelin, että malliston esittely saattaisi tuntua relevantilta siellä lahden toisella puolella myös.

 
Te tiedätte jo kaikki, että Minttu on ihan sucker mitä yhteistyömallistoihin tulee. Eli yritän pitää superlatiivit kuosissa tämän kanssa. Tai ehkä aloitetaan siitä, että mielestäni käytännöllisesti kaikki, mistä olen nähnyt kuvia, on aivan tosi mahtavan hienoja juttuja. Tykkään tosi paljon seitkytlukuisesta tilkkutyylistä ja pusakkamaisista nahkarotseista. Toinen asia on tietenkin se, mitä oikeasti haluaisin käyttää omassa arjessani. Siinä pisimmän korren vetää ehdottomasti kaikki hameet. Erikoisempikin nahkatilkkuhame toimisi niin ihanasti toimistolla hiukan klassisemman, simppelin yläosan kanssa.

Yhteistyömallisto in action. Onhan tuo hame ihan hillittömän magee!

Crushed Velvet vaikuttaisi olevan seuraavien sesonkien merkittävin trendi-materiaali ihan riippumatta muotitalosta. Itse olen selvinnyt hengissä ajanjaksoista, jolloin samaista kauhistusta kutsuttiin antiikkisametiksi tai loimusametiksi. Eli näiden kohdalla (vaikka malli molemmissa on mielestäni tosi kiva!) kommenttini on klassinen I say no more.

En osa yhtään sanoa, että millainen menekki Rodarte x & Other Stories -tuotteilla on – tai miten paljon tuotteita ylipäätään on tulossa myyntiin. Riittääkö vaatteita vielä seuraaville päiville vai pitääkö sitä olla painamassa tietokoneen refresh-painiketta taukoamatta koko lanseerauspäivän aamun.
Mallisto lanseerataan siis ensi torstaina 17.3. ja itse kyllä taidan olla sormi liipasimella ainakin kimallussandaalit ja nahkapalahame tähtäimessäni.
Kuvat: & Other Stories, Vogue.com

Yksi ruotsalaisista suosikkimerkeistäni järjestää ensi viikkonloppuna ystiksen. Myynnissä on mallikappaleita ja edellisten sesonkien häntiä. Meidän perhe on yleensä tehnyt hyviä ja aktiiviseen käyttöön päätyneitä ostoksia erityisesti juuri Minimarketin Sample Sale -häppeningeistä. Vaikuttaa vähän siltä, että tuonnekin on ihan pakko mennä katsastamaan tilanne, vaikka budjetti kyllä kieltämättä huutaa vähän hoosiannaa New Yorkin reissun jäljiltä.
Aukioloajat: la, 12.3. klo 11 – 17 ja su 13.3. klo 11 – 16.
Osoite: Hornsgatan 116 (lähin t-bana-asema: Zinkensdamm)

• Rakastan ruusuja (ja oikeastaan kaikkia muitakin kukkia sekä kukkakimppuja)
• Rakastan herkuttelua
• Rakastan saada lahjoja
• Rakastan hemmottelua ja olla huomion keskipisteenä
• Inhoan olla ilonpilaaja

Mutta nyt tulee jo niin kertakaikkiaan korvista kaikenmaailman hömppäsöpöstelyä ja naisiin kohdistuvaa pinkinkimalteista ihkuttelua, että en enää kykene pitämään suutani kiinni. Siis että ihanko oikeasti kaikki nyt ovat yhtä mieltä siitä, että Kansainvälinen naistenpäivä on yksi päivä lisää ystävänpäivien, äitienpäivien, ja mitä näitä nyt on, muodostamaan pinnallisten oot-niin-ihana -juhlapäivien jatkumoon, jolloin nainen pienenee höpsötteleväksi hormoonihermokimpuksi, jonka saa sädehtimään, kun vain antaa sille suklaata?
Yleensä olen sitä mieltä, että mikään asia ei ole liian vähäpätöinen, etteikö sitä voisi vähän samppanjalla ja kermavaahdolla juhlistaa. Ja jos totta puhutaan, odotan aivan vilpittömän innokkaana sitä päivää, kun voin ihan oikeasti juhlia naistenpäivää. Ja se on sitten, kun naisen euro Suomessa on euron – eikä 83 senttiä. Tai sitten, kun ympäri maailmaa on aivan yhtä itsestäänselvää, että tytöt menevät kouluun kuin että pojatkin menevät. Samppanjat on mielestäni ehdottomasti aika poksauttaa, kun yhdenkään tytön ei tarvitse pelätä joutuvansa alaikäisenä naimisiin. Siinä vaiheessa, kun kasvohoito ja kermakakku on yhtä itsestäänselvä naistenpäivän juhlistamisen vaihtoehto kaikille, jotka sitä haluavat, siinä vaiheessa lupaan sietää kevyesti infantiililta tuntuvaa naisten virtuaalipusuttelua.
En oikein jaksa uskoa, että Mintun elinaikana laskeutuisi niin globaali tasa-arvo, että naistenpäivä menettäisi merkityksensä. Tai että maaliskuun kahdeksannen voisi käyttää kaikkien niiden vahvojen ja upeiden naisten muistamiseen ja kunnioittamiseen, jotka ovat taistelleet ja näyttäneet tietä kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Työtä ja epäkohtia on edelleen aivan liian paljon ja muutokset hitaita. Siksi on tärkeää, että Kansainvälinen naistenpäivä pysyy agendalla. Että edes kerran vuodessa voisi hyvällä syyllä täyttää kaikki mahdolliset mediat faktatiedolla naisten asemasta.
Enkä väitä ollenkaan, etteikö tänäänkin olisi jo aihetta juhlaan, mutta valitettavasti saan ihottumaa kaikista romanttisensuloisista ihanainen nainen -toivotuksista. Kyllähän sitä täällä Pohjoismaissa saa elää poikkeuksellisen tasa-arvoisissa yhteiskunnissa ja on aivan täysin paikallaan kerran vuodessa muistuttaa itseään siitä, että esimerkiksi sellainen pikkuasia kuin äänioikeus ei ole aina ollut itsestäänselvyys. Tai että siitä ei ole mitenkään järjettömän kauaa, kun ihan laki piti säätää siitä, että yli 25 vuotias naimaton nainen saa omistaa oman omaisuutensa. Ei ole mitenkään automaattista evoluutiota, että tasa-arvo on edistynyt – ja edistyy edelleen. Siihen on tarvittu ihmisiä, feministejä, joilla näkemystä, tahtoa ja taitoa saada asiat muuttumaan.
Siinä, että tasa-arvo etenee, on mielestäni syytä juhlaan ja erittäin mielelläni lähetän ihanan naistenpäivän toivotuksen jokaiselle feministille, naiselle tai miehelle, jotka tätä kehitystä tukevat.
EDIT 9.3.2016: hiukan epävarmaa, tuleeko enää kukaan klikkaamaan tätä vanhaan postaukseen lisäämääni linkkiä, mutta tänään yksi suosikkikauneusbloggareistani Fifty Scents, kirjoitti nasevan jutun samasta aiheesta (på svenska): Damernas dag – dra åt helvete alla gratulerande dudes. Suosittelen!! Sekä juttua että blogia muutenkin.

Kun aikaa New Yorkin kaltaisessa matkakohteessa on vain äärimmäisen rajallisesti ja koko porukan päätoiveena tehdä ensisijaisesti muuta kuin vain randomisti shoppailla, on hyvin tärkeää suunnitella kaupoissa kiertelyyn tarkoitettu aika hyvin. Tarjontaa on niin paljon, että jos ei ole tehnyt sen kummempaa suunnitelmaa, sitä huomaa yhtäkkiä viettäneensä yhden kokonaisen päivän Macy’sillä. Mikä siis periaatteessa on mielestäni aivan yhtä hyvä matkasuunnitelma kuin mikä tahansa muukin, jos se on se mitä halutaan. Ongelma on se, että New Yorkin shoppailutarjonta on sellaisissa mittasuhteissa, että ei ole ollenkaan vaikea hukata vahingossa yhtä kokonaista päivää johonkin, mihin ei ollenkaan ollut tarkoitus.
Meidän NYC:in reissun päätavoite ei ollut shoppailu ja rajallisesta matkabudjetista korvamerkittiin mielummin budjetti muutamiin ihaniin illallisiin viinien ja drinksujen kanssa kuin vain ostamisen ilosta shoppailuun.
Mutta pitihän sitä nyt kuitenkin hiukan jotain kivaa hankkia! Toiset meistä (lue: Peetu) uudistivat garderobiaan ihan reilusti, toiset tekivät harkittuja ja laadukkaita täsmähankintoja (lue: Karkki) ja jotkut taas shoppailivat vähän jotain hyödyllistä, vähän jotain hölmöä, vähän jotain kivaa ja vähän jotain aivan ihanaa (lue: Minttu). Tässä siis shoppailuvinkkejä New Yorkiin lähinnä Mintun näkökulmasta, mutta mukana on tottakai Karkin ja Peetun parhaat myös!
Ja ihan niinkuin muutkin NYC-vinkit, nämäkin on suunnattu kaltaisillemme ekakertalaisille; konkarit varmasti haukottelevat hihaansa näiden vinkkien kanssa. 🙂

Ykkösvinkkini on Victorias Secret – ja melkein suosittelisin nimenomaan Times Squarella sijaitsevaa flag ship storea.
Olin suoraan sanottuna aika yllättynyt itsekin siitä, että koko New Yorkin reissuni paras shoppailuvinkkini on mainstream Victoria’s Secret. Muistan, kun aikoinaan oli älytön kohu ja haloo siitä, että Tukholmaan avataan oma VS. Ja mikä pettymys, että se oli vain kosmetiikkaa, laukkuja ja joitain peruspikkareita valikoimissaan pitävä “tax free -mallinen” konsepti. Innostukseni lässähti ja vaikka olenkin ollut tosi tyytyväinen kaikkiin VS:n super invisible -pikkuhousuihin, en tuntenut mitään hinkua päästä itse putiikkiin New Yorkissa. Tuntui, että olin saanut jo ihan riittävän suuren annokset ätläkän teini-ikäiseltä tuoksuvia body splashejä ja muovisia pinkkejä nesessäärejä.
Hiukan kieltämättä takaraivossa kuumotteli kuitenkin se, että niin monet kaltaiseni aikuiset naiset, jotka mielellään haluavat söpöjä, kivasti seksyjä, kauniita ja ei-tylsiä rintsikoita, joissa olo on mukava ja toimiva, vannovat VS:n nimeen.

Ensimmäinen havainto New Yorkin Victoria’s Secretissä oli se, että rintsikat on kaiken keskipiste – se tärkein asia koko putiikissa. Vartalosuihkeet ja pinkkiraitaiset meikkipussit etsetera, mitä täällä meillä on totuttu pitämään myymälän normaalina valikoimana, oli tuolla vain sitä kassajonon karamellikamaa, jonka oletetaan eksyvän ostoskassiin, kun odotusaika venyy ja aika käy tylsäksi tai jos yhtäkkiä muistaa, että suihkusaippua on loppu, sisko tarvitsee nimpparilahjan tms. (Itse en esimerkiksi pääse milloinkaan ulos H&M:ltä ilman, että olen ostanut aikomieni ostosten lisäksi nipun hiuskumilenksuja ja sen kahden sormikasparin paketin, joka on aina kassalla tyrkyllä).
Olimme olleet VS:llä sisällä ehkä noin 15 sekuntia, kun ensimmäinen myyjä, Stacey, tuli kysymään a) tiedämmekö oman VS-kokomme ja b) haluammeko, että meidät mitataan. Joku kielitaitoisista ja ihanista lapsistani sai selostettua, että oltiin siellä ja koko New Yorkissa ihan ekaa kertaa ja että ehkä eka haluttaisiin vain katsella ja vasta sitten miettiä muuta. Stacey, samanlaiseen fashion professional -tyyppiseen virka-asuun (=mustat farkut, musta printti-t-paita) pukeutunut, suunnilleen ikäiseni ja ehdottomasti XS-kokoa suurempi, ihastuttava myyjä kertoi meille perusteellisesti, mitä kaikkea putiikin kolmesta kerroksesta löytyy, mitä kampanjoita on menossa ja antoi muutenkin kaiken toivomamme infon.
Yleensä en puutu puolella sanalla tapaamieni ihmisten oletettuun ikään tai mahdolliseen ulkomuotoon. Se on mielestäni täysin toissijaista. Paitsi, kun on kysymyksessä Victoria’s Secretin kaltainen instituutio spektaakkelimaisine muotinäytöksineen ja “enkeli”-kultteineen. Kuuleman mukaan jokainen jo valmiiksi huippumallimitoissa oleva VS-näytökseen mukaan valittu malli noudattaa todella tiukkaa treeniohjelmaa ja ruokavaliota jopa useamman kuukauden ennen näytöstä. Tällaisessa tilanteessa on mielestäni ihan ookoo todeta, että varsin pitkäksi venähtäneen visiittimme aikana (rintsikoitten sovittaminen ei ole mitään pikapuuhaa, jos sen haluaa tehdä hyvin) tapasimme kaiken kokoisia, kaiken ikäisiä, kaiken näköisiä ja todella moneen etniseen viiteryhmään kuuluvia myyjiä, joilla kaikilla oli kaksi yhteistä piirrettä: aivan mielettömän ihana, aidosti ystävälliseltä ja auttavaiselta tuntuva palveluasenne sekä se, että he olivat naisia.
Olen ollut niin älyttömän tyytyväinen minulle sovitusprosessin kautta löytyneisiin rintsikoihin, että tekisi mieleni varata matka vain siksi, että pääsisi uudestaan  VS:lle sovittelemaan kaikkia ihanuuksia ja vaikka pistämään koko alusvaategarderobin uusiksi!

Urban Outfittersia en odottanut niin kovasti – se kun on täällä Tukholmassakin. No, brändivalikoima on New Yorkin myymälöissä ihan toinen, vaikka peruskonsepti onkin ihan sama. Jänniä independent-meikkituottajien valikoimia haikaileville Times Squaren Urban Outfitters on ihan mekka. Kaikenlaisia erikoisia ja mielenkiintoisia meikkibrändejä, joiden nimet toivat lähinnä mieleen Mintun punk-nuoruuden 80-luvun alun Tampereella! Ja lisäksi aivan törkimysmäisen ihana paperi- ja lahjatavaraosasto. Samantien kehittyvät Polaroid-kuvat (& kamerat) vei puolet osastosta, mikä ei ollenkaan lieventänyt jo joulusta asti potemaani instant-kamera -kuumetta.
Dollarin kurssi ei sattunut olemaan matkamme aikaan mitenkään erityisen edullinen. Shoppailuajankohtana helmikuun toinen ja kolmas viikko on muutenkin varmasti vuoden kalleimpia. Talvialet on loppunut, mutta edes epätoivoisimmat eivät vielä ole aloittaneet “midseason sale” -kampanjoitaan. Jenkkimerkit ovat kuitenkin aina siellä paikanpäällä vähintään biljardi kertaa edullisempia kuin täällä rapakon tällä puolella.

Peetu investoi klassiseen harmaameleerattuun cK-logo -swetariin ja samaisella logolla varustettuun valkoiseen t-paitaan. Molempien hinnat oli about puolet siitä, mitä olen nähnyt tänne toimittavissa nettikaupoissa. Ja tosiaan siis ilman mitään alennusmyyntiä.
Älkää kysykö, miksi en hankkinut samoja paitoja – vaikka mustana, jos olisi tullut tekstiilikaksosahdistus. En hankkinut, koska en hankkinut ja koska olen tyhmä. Nyt olen yrittänyt vannottaa Peetua ottamaan paidat kesäksi kotiin. Ehkä lainaamalla Adidaksen Originals -tennareitani voisin lunastaa parit käyttöpäivät cK-paidoille..

Missään maailmassa en ole toistaiseksi nähnyt yhtä fantastisen ihania paperikauppoja kuin New Yorkissa! (pikkuisen pitää pitää “maailman parhaan paperikaupan” -akkunaa raollaan – voin kuvitella, että Hong Kongin – tai vaikka Tokion paperikauppaskene on aika mean! Sinne kun vielä pääsisi :D)
Voisin helposti upottaa pienoisen omaisuuden ihaniin kortteihin. Siksipä yritin ottaa aika iisisti. 100 erilaista Pantone-värisävykorttia sisältävän paketin lisäksi en ostanut kuin ihan pari-kolme muuta korttia. Ja ihan vähän jotain muuta paperitavarahommaa (mutta en niitä viiksekkäitä pupulaseja!).
Seuraavalle NYC:n matkalle otan ehdottomasti mukaan julisteputkiloni, että voin täydentää tarkkaan valittujen lahjapapereitten valikoimaani! Eli shoppailuvinkki paperikauppafaneille: muista laittaa budjettia myös kortti- ja lahjapaperishoppailuun.

MoMAn museokaupan pitäisi kuulua jokaikiselle NYC-shoppailulistalle! Aivan mielettömän laaja taidekirjallisuuskauppa leviää pitkälle seuraavaan kerrokseen. Alakerrassa on kaikkea ihanaa lahjatavaraa, designia, käyttöesineitä, koruja ja superhurmaavaa krääsää. Museokauppaan pääsee sisään ilman sisäänpääsymaksua. Kantsii kuitenkin vältellä perjantain iltapäiviä. Silloin MoMAan on ilmainen sisäänpääsy ja meininki muistuttaa melkein jotain festareita. Ihmisiä on todella tungokseen asti!
Itse ostin tällä kertaa vain MoMA:n perusnäyttelyn teoksia, nykytaiteen helmiä, esittelevän kirjan. Tykkäsin ajatuksesta, että taideteoksia voisi “googlata” ihan perinteisen analogisesti kirjan avulla.

Karkki taisi olla hieman epäileväinen sen suhteen, tulenko ikinä edes avaamaan koko kirjaa. No, tässä kuvatodiste, että kylläpä vain! 🙂
MoMAn museokaupan lisäksi kaikkien muidenkin isompien museoiden putiikit on mielenkiintoisia ja hyviä paikkoja tehdä persoonallisia löytöjä.

“Shoppailu” on mielestäni laajempi käsite kuin ostaminen. Sitä voi shoppailla vaikka kuinka, milloinkaan oikeastaan tekemättä varsinaista ostopäätöstä.
Tämä asenne on hyvin käyttökelpoinen Fifth Avenuen yläpäässä (Central Parkista alkaen) käpsytellessä. Luksusmerkkien kaupat kihnuttavat siellä kylkiä toisiinsa. Ehdottomasti pienen promenadin arvoinen kaikille meille materialisteille ja esteetikoille.
Tekniikkafanin ei kantsi missata Apple Storen flagship storen sisäänkäyntiä – se on näky sinänsä. Ja Tiffanyllakin olivat superystävällisiä, kun kävimme pällistelemässä toinen toistaan karaatimpia dimangeja. (Vaikka nyt kyllä tuntuu siltä, että seuraavaksi haluan mieluiten Harry Winstonin).

Kaikki parhaimmat ennen matkaa saamamme shoppailuvinkit tuli ehdottomasti blogin kautta. Kiitos siitä tuhannesti kaikille teille ihanille!
Alunperin ajatus oli, että olisin hankkinut vähän enemmänkin kosmetiikkaa. Yksi jos toinenkin perustuote on alkanut vilautella purkin pohjaa, joten täydennykselle olisi ihan oikeasti tarvettakin – eikä vain halua.
Se tuli nyt huomattua, että jos olen muutenkin tosi huono spontaani heräteshoppailija, niin kosmetiikan kohdalla tilanne on vielä pahempi! Minun täytyy saada miettiä ja vertailla ja rauhassa testailla tuotteita, ennenkuin voin tehdä ostopäätöksen. Eikä kysymys ole ollenkaan siitä, että olisi taloudellinen katastrofi hankkia väärän sävyinen tuote ja sitten seuraavana päivänä joku toinen, paremmin sopiva.
En vain kertakaikkiaan pysty tekemään kosmetiikkaan liittyvää ostopäätöstä, enkä etenkään meikkituotteiden kohdalla, jos en ole ensin saanut vatvoa sen sopivuutta erilaisissa tilanteissa ja valaistuksissa riittävästi. Meikeistä kun harvoin on saatavilla testereitä, lopputulos on se, että ramppaan meikkiosastolla ja pyydän myyjää laittamaan testausvaiheessa olevaa tuotetta kasvoilleni  kunnes olen edes suhteellisen varma, että olen löytänyt haluamani. Eli ei, en osaa ostaa kosmetiikkaa spontaanisti.
Olinkin aivan superhämmästynyt ja iloinen, että löysin aivan täydellisen peitevoiteen ja vielä oikein edulliseen hintaan. Vinkki oli tullut blogin kautta (kiitos!) ja heti, kun DuaneReaden myyjä laittoi tuota the Balmin peitevoidetta silmien alusilleni, tiesin, että se on saatava! Olen aika noviisi ylipäätään peitevoiteiden kanssa, mutta en tietänyt, että kombinaatio hyvin peittävä ja silti ihan luonnollisen näköinen ja oloinen, on ylipäätään mahdollinen.

DuaneReade on, jos ymmärsin oikein, alunperin se, mitä täällä meilläpäin kutsutaan apteekiksi. Sinänsä aavistuksen koomista, että kun marssittiin ensimmäiseen putiikkiin sisälle, vastaan tuli kalja- ja tupakkahyllyt! Että sellainen apteekki! 😀
Heillä on kuitenkin todella laajat valikoimat kosmetiikkaa ja meikkejä, yleensä tunnetusti edulliseen hintaan. Ainakin keskustan kaupoissa sai myös todella nopeasti ystävällistä ja asiantuntevan oloista palvelua.
Suosittelen siis DuaneReaden putiikkeja kosmetiikkashoppailuun, myös MACin putiikki ihan Times Squarella oli yllättävän seesteinen kokemus. Sephoran putiikit sen sijaan olivat valitettavasti järjestään sekaisen, jopa kaaottisen oloisia paikkoja, joista sotkuisten testeripöytien sekamelskasta ei olisi löytänyt haluamaansa, vaikka olisi kuinka etsinyt (2 x NARSin Orgasm jäi hankkimatta, vaikka etukäteen oli jo päätetty).

Tiedättekö sen tunteen, kun on lomilla ja sitä on tavallaan itsensä, mutta sitten ei ihan täysin kuitenkaan? Mielikuvat ja visiot omasta minäkuvasta taipuvat ja peilautuvat sen hetkiseen todellisuuteen, joka tuntuu yhtä käsinkosketeltavan realistiselta ja oikealta, kuin sekin mistä on väliaikaiseen viitekehykseensä matkustanut.
Yleensä tällainen loma-minän inkartoituminen tarkoittaa oranssia tie-dye-värjättyä maksisalsamekkoa (jolla ihan hyvin voisi mennä vaikka naapureitten rapujuhlille… Ai ei vai?) tai tunnelmallisen paikallissävyisesti paikkakunnan nimikkokasvein brodeerattua singoalla-paitaa.
Näköjään ei tarvittu kuin muutama päivä New Yorkissa ja näin jo itseni tosi terhakkaana valkoisessa tennishameessa ja harmaassa piké-paidassa, hiukset elegantisti kiharrettuna keskustelemassa illallispöytävarauksesta Ralph Laurenin Polo Bar -ravntolaan. No, olisin halunnut oikeasti maistaa Polo Barin hampurilaista ja kai tuota paitaakin tulee töissä käytettyä. Vähän kyllä pistää silti ihmetyttämään, että miten sitä matkoilla aina käsitys omasta tyylistä jotenkin himmenee!
Tämän enempää ei käytännöllisesti katsoen tullut koko reissulla ostiskeltua. Ainoa, mikä on jäänyt kokonaan mainitsematta on Karkin ja Peetun farkkushoppailut Leviksellä. Yhteensä kolmet farkut, yksi farkkutakki, yksi neule, ja varmaankin ainakin pari t-paitaa ja mitähän vielä? No, hyvin onnistuneet ja edulliselta tuntuneet ostokset tytöt mielestään tekivät. 170 euroa kolmista farkuista on aika ookoo kustannus.
Ihan kaikkialle, mihin oltais todella haluttu, ei nyt sitten tällä reissulla ehditty edes työntään nenää ovenraosta sisään. Uniqlo ja Nordstrom Rack harmittivat ehkä eniten, mutta ensi kerralla sitten!

Olen aina ajatellut, että minulla ei ole minkäänlaista itsekuria, mutta arvatkaapas, mitä tänään tapahtui!? Töiden jälkeen katsoin yhden jakson nelossesongin House of Cardia, joka on tullut tänään Netflixiin ja sen jälkeen aloin tehdä tätä postausta! Ennusteiden mukaisesti olisin tapittanut sarjaa, kunnes viimeisenkin jakson viimeinen tunnussävelen vinkaisu olisi hävinnyt, ennenkuin olisin voinut ajatella mitään muuta. No, ehkä yksi suuri syy tähän “itsekurin” löytymiseen on se, että New Yorkin matkavinkkejä kirjoittamalla saan loistavan syyn palata takaisin onnistuneen matkamme tunnelmiin.
Näistä vinkeistä on tuskin paljoakaan iloa rutinoituneille NYC:in kävijöille, mutta ekakertalaisille ehkä sitäkin enemmän. Jo matkaa suunnitellessamme tiesimme, että kaikkea, mitä halusimme tehdä ja nähdä ei ehdi mitenkään toteuttaa, vaikka olimmekin reissussa reilun viikon. Erilaisia ideoita piti tosin olla takataskussa aika paljon ihan vain siksikin, että helmikuun sää New Yorkissa voi olla ihan mitä vaan lumimyrskystä paukkupakkasiin ja toisaalta mitä ihanimpaan kevätfiilikseen.
Säiden puolesta meillä kävi niin älyttömän hyvä tsägä, että parikin matkasuunnitelmissa ollutta museota jäi ihan kokonaan koluamatta (MET ja FIT:in museo) ja varasijoille päätyneitä museoita ei edes harkittu. Toisaalta Brooklyn-päiväksi suunniteltu viimeinen kokonainen matkapäivämme oli niin sateinen ja myrskytuulinen, että tällä kertaa kävi sitten niin, että emme varsinaisesti poistuneet Manhattanilta kuin lentokentälle.
Mutta nyt niitä vinkkejä! Tässä Mintun top 5 – mitä ekakertalaisen kantsii tehdä New Yorkissa -vinkit. Sen lisäksi siis, että tulossa on vielä ravintolat ja shoppailu…
1. Manhattanilla on hyvä kävellä

Paria päivää pidemmälle reissulle kannattaa varata mukaan kahdet hyvät, lestiltään aavistuksen erilaiset kengät. Etäisyydet Manhattanilla on yllättävän pitkät verrattuna kartan antamaan mielikuvaan, mutta kävelemään tottuneelle keskiverto-pohjoismaalaiselle kuitenkin ihan piece of cake (vähän ameriikkaa tänne sekaan, kun puhutaan nyyjorkista!). Kävellen näkee kaikkia ihania, elokuvista ja tv-sarjoista tutun oloisia asioita oikeasti livenä ja olo on välillä kuin olisi statistina tai salaa hiipinyt suosikkisarjan kuvauksiin.
Voin kertoa, että ensimmäisenä päivänä Karkilta ja Peetulta meni melkein hermot, kun luin ääneen kaikki näkemäni kyltit ja tienviitat (oikeasti he vain nauroivat pimeälle äidilleen… :D). Tuntui vain niin uskomattomalta, että kaikki on ihan oikeasti!

Kävely kannattaa myös siksi, että pienellä suunnittelulla matkan varrelle osuu paljon loistavia nähtävyyksiä. Suosittelen erittäin lämpimästi poikkeamaan sekä Empire State Buildingin että erityisesti supekauniisti entisöidyn Chrysler Towerin aulassa. Sen upeampia Art Deco -arkkitehtuurin helmiä saa hakea.
Fun fact: suurin osa (kaikki?) Chrysler Towerin koristeet ja yksityiskohdat on saanut inspiraationsa 20-luvun lopun Chrysler-merkkisten autojen osista.
En oikein tiedä onko mahdollista kokea crush-tyyppistä ihastusta rakennukseen, mutta jos voi, niin Chrysler Tower on mun valittuni! <3

Meidän ensimmäisen päivän kävelyreitti kulki kämpiltä Lower East Sidelta China Townin läpi  (todella kokemisen arvoinen – ei mikään turisteille konservoitu markkinakaupunginosa!) Wall Streetille, härkää lääppimään (nyt Mintusta tulee rikas!) ja siitä ilmaiselle Staten Island -lautalle Vapaudenpatsasta ihmettelemään.
Sain vinkin Staten Island -lautasta useammaltakin taholta – myös täällä blogissa. Jos ei välttämättä hinkua itse saarelle, mikä varmasti on ihan omanlaisensa elämys, en todellakaan näe mitään syytä, miksi pitäisi maksaa kymmeniä euroja siitä, että pääsee laivalla muutamaa metriä lähemmäksi kuin ilmaisella lautalla. Tuosta selfie-stickillä otetusta alakuvasta saa helposti sellaisen kuvan, että lautalta ei näe juuri mitään, mutta se ei pidä paikkansa. Myös tämän jutun ensimmäinen kuva on otettu samaiselta lautalta.

Kävelyretkemme jatkui vielä Grand Centraliin ja Times Squarelle, jotka molemmat oli kaltaisillemme leffafriikeille ihan must-nähtävyyksiä.

Kävellen selvittää tosiaan isoja osia Manhattania, kun haluaa katsella maisemia ja fiilistellä kaupungin tunnelmaa. Tehokkaampaan liikkumiseen suosittelen 31 dollaria maksavaa 7 päivän metrokorttia, jolla voi matkustaa rajattomasti paikallisilla julkisilla liikennevälineillä. Keltaiset taksit ovat toki NY-romanttisia, mutta ainakaan niiden parin kerran jälkeen, kun me niitä käytimme, sanoisin, että hinnoittelu ei ole edes Ruotsin – vaan paremminkin Suomen tasolla. Eli aikas kallista lystiä.
Lisäksi tosi monilla (ei kaikilla) metroasemilla oli ilmainen, salasanaton wi-fi. Sekin ihan mukava yllätys kaupungissa, missä wi-fi ei todellakaan ole samanlainen itsestäänselvyys kuin täällä meillä.
2. Museum of Modern Arts MoMA

En nyt halua kuullostaa kurjalta ja niuholta kultturitantalta, mutta kyllä se nyt vain niin on, että MoMA on ihan pakollinen kohde kaikille ensimmäistä kertaa New Yorkissa visiitillä oleville. Jos aikaa on vain vähän, riittää pelkkä ylimmän kerroksen kiertäminen. Siellä on nähtävänä niin monta ikonista nykytaiteen teosta, että ei tarvitse olla mikään taidehippi nauttiakseen kokemuksesta.
Alakerran info-tiskiltä saa kuulokehässäkän, jonka avulla voi kuunnella lyhyet selostukset kaikista ylimmän kerroksen teoksista. Useimmista saa myös lapsille suunnatun version, mikä oli toisinaan oivaltavampi kuin aikuisille suunnattu faktapitoisempi esittely.

Yläkerran kiinteän näyttelyn lisäksi MoMAssa on aina muutama ajankohtainen vaihtuva näyttely. Tällä kertaa yksi niistä sattui olemaan “Endless House: Intersections of Art and Achitecture”. Arkkitehtiopiskelija Paakkulainen luennoi.. 😀
Lisäksi täytyy mainita, että kolmoskerroksen lounasravintolatyyppisessä ravitsemusliikkeessä on erinomaisen hyvä ja yllättävän nopea palvelu (vaikka paikka oli aivan ammuttuna täynnä, kun sinne mentiin) ja todella mainiota ja hyvää ruokaa, joka oli ihan hyvin aavistuksen NY-tasoa kalliimman hintansa arvoista.
3. Broadway-musikaali

Broadway-musikaali on elämys ja kokemus vailla vertaa! Suosittelen ehdottomasti, vaikka ei näistä meidän täkäläisistä musikaaleista niin innostuisikaan. Broadwayllä tuotannot ovat jotain aivan ihan omaa luokkaansa!
Liput näytöksiin ovat tosi kalliita, mutta jos ei ole niin tarkkaa, mitä haluaa nähdä, voi saman päivän esityksiin päästä jopa puoleen hintaan. Time Squarella ja teattereitten ulkopuolella on puolivirallisen näköistä porukkaa joka myy lippuja alkaviin näytöksiin hyvinkin edullisesti, mutta kuulemma riski saada väärennetyt liput on silti aika suuri. Luotettava paikka ostaa edullisia lippuja on Tkts, jonka pääpaikka on Times Squarella. Lippuja on tosiaan saatavana vain saman päivän näytöksiin ja jonossa kantsii olla ajoissa. Me oltiin paikalla noin tuntia ennen lipunmyynnin alkua ja saatiin oikein kivat paikat juuri siihen näytökseen kuin haluttiin.
Kinky Boots kuullosti ensin nimen perusteella vähän epäilyttävältä. Ei niin, että minulla olisi mitään kinkyjä bootseja vastaan, mutta olen aivan yliallerginen seksiatribuutteja hyödyntävälle öhö-öhö -huumorille. Mutta mistään sellaisesta tuossa ei tosiaankaan ollut kyse! Esitys oli niin mahtava, hauska ja oivaltava, musiikki just ihanan musikaalimaista olematta itsensä klisee (ainakaan niin, että se olisi häirinnyt) ja näyttelijät/laulajat/esiintyjät niin mielettömän hyviä, että jouduin ihan uudelleen miettimään asennettani estraditaidetta kohtaan. Lavastus ja puvustus on myös niin omaa luokkaansa, että en edes viitsi alkaa… Näytös tarvitsisi melkein ihan  oman postauksensa. Mutta, jos olet menossa lähiaikoina New Yorkiin, suosittelen erittäin lämpimästi juuri Kinky Boots -musikaalia (vaikka ne on kyllä varmaan kaikki ihan yhtä hyviä..).
4. Central Park

Mieletön city-luonto ja klassikkopuisto keskellä suurkaupunkia. Ilma Central Parkissa tuntuu ihmeen raikkaalta, vaikka pilvenpiirtäjät saartaa ulkoilumekkaa joka suunnasta. Kunnon reippailija varaa lenkkivehkeet matkalaukkuun ja suuntaa aamun sarastuksessa juoksemaan pitkin Central Parkia muiden menestyjien kanssa.
Helmikuu ei nyt ollut mikään paras mahdollinen ajankohta Central Park -visiitille, mutta kaunista siellä on näin karunakin vuodenaikana. Ja oikeastaan kauneuden ohella itseäni ainakin kiehtoo se ajatus, että cooleimmallakin city-ihmisellä on kaipuu lähelle luontoa – tai ainakin jotain luonnon tapaista. Kauniina aurinkoisena lauantaina puistossa oli väkeä melkein tungokseen asti!

Awwww… Mahtoikohan Vionna sanoa: “yes, Yes, YES!!” ?

Central Parkissa tuntikausia vaeltaneet pikkutiput pienessä verensokerivajeessa. Vasemmalla näkyy taustalla MET, jonka rappusilla kävimme syömässä hot dogit (ei löytynyt frozen yoghurt mistään). Peetu istui ylimmällä rappusella, mutta emme nähneet yhtään eliittikoulupukuista teinityttöä vahtimassa reviiriään.
METissä kävimme vain aulassa (ja vessassa) samoin muutaman korttelin päässä sijaitsevassa Guggenheim-museossa, jonka Peetu halusi nähdä pääasiassa rakennuksen arkkitehtuurin takia. Kummassakaan emme ehtineet tsekata itse näyttelyitä, sillä olimme varanneet samalle illalle liput Rockefeller Centerin näköalatasanteelle.
5. Top of the Rock

Kun on ekakertalainen New Yorkissa, on ihan pakko nähdä koko upeus myös yläilmoista. Satojen pilvenpiirtäjien kaupunki suorastaan vaati sen! Kiitos kaikille blogiini vinkkejä jättäneille – lähinnä teidän ansiosta tein oikean ratkaisun ja päätin, että Gossip Girl & Sleepless in Seattle -romanttinen Empire State Building on kauniimpi kuvissa, joten parempi tehdä näköalareissu Rockefeller Centerin katolle.
Niinikään blogivinkin ansiosta älysin bookata meidän liput juuri ennen auringonlaskua niin, että näimme New Yorkin sekä auringonpaisteessa että pimenevässä illassa.
Fun fact: tuo palikkapelin näköinen piilvenpiirtäjä yllä olevassa kuvassa on maailman korkein yksityisasuntoja täynnä oleva rakennus. Talon penthouse-asunto (ylin kerros) myytiin vain vähän aikaa sitten ja hinta oli vaatimattomat 8,6 miljoonaa dollaria. Ei ihan Ässä-arvan voitto riittäisi moiseen..

En nyt mitenkään haluaisi yhtään leuhkia, mutta katsokaa nyt, mikä näköala!!
Elämys oli todella maaginen ja tunne siitä, että ollaan ulkona satoja metrejä maan pinnan yläpuolella, ihmisten joskus 30-luvulla rakentaman rakennuksen katolla, suorastaan vähän huimaava.
Liput (tännekin) on aika kalliit, mutta, kun ostaa yhteislipun MoMAan ja Top of the Rockiin säästää pitkän pennin. Molempia nähtävyyksiä ei ole mikään pakko sovittaa samaan päivään, ja jos sattuu huono ilma tai muita esteitä, Top of the Rockin lipun ajankohtaa voi siirtää vaikka miten monta kertaa ilman kustannuksia.

Mikäli näköalatasanne ei huimannut riittävästi, suosittelen ehdottomasti helikopterikierrosta Manhattanin yllä! Kokemus on todella ainutlaatuinen ja fiilis ihan kuin olisi jossain elokuvassa. Niinkuin jo aikaisemmin sanoin, matkapahoinvointisille ja korkeanpaikankammoisille helikopteri ei ehkä ole se mukavin matkasuunnitelma, mutta muille kokemus on kyllä ihan ainutkertainen!
Bonusvinkit:

New Museum – edgympi kuin MoMA, yleensä todella kiinnostavia näyttelyitä ohjelmassa. Myös pelkästään rakennus on näkemisen arvoinen (kulman takana on New Yorkin ehkä paras muffinssi-/kakkukahvila, mutta siitä lisää ensi postauksessa) ja ylimmässä kerroksessa on (kuulemma) upea panoraamahuone, mutta se on auki vain lauantaisin ja sunnuntaisin, joten sitä emme nähneet.

9/11 -muistomerkki. Yllättävän vaikuttava ja liikuttava. En ole niin aina kaiken mahtipontisuuden ystävä, mutta mustaan aukkoon taukoamatta valuva vesi ja monumenttia kiertävään kaiteeseen stanssatut uhrien nimet. Ei, kyllä tuo oli pysäyttävä hetki.
Vieressä on myös 9/11 -museo, mutta siellä emme käyneet (ja kamalan pitkä oli jonokin, vaikka satoi ja oli ihan tavallinen tiistai turistisesongin ulkopuolella).
Muistomerkki on myös helposti sisällytettävissä Etelä-Manhattanin kävelykierrokselle. Samalla voi tsekata maailman kalleimman, vain 8 vuotta aikataulusta myöhässä valmistuneen paikallisjuna-aseman rakennuksen. Peetu piti siitä mielenkiintoisen fun fact -luennon, mutta en nyt muista juuri muuta kuin, että tuon pikkuisen viivästymisen lisäksi rakennuksen kustannukset karkasivat menemään noin muutaman miljardin dollarin verran. Pikku juttu.. 😀

High Lane Park ei ehkä ole ihan täysin parhaimmillaan helmikuisessa harmaudessaan. Jotain erityistä siinä kuitenkin on, että hylätylle junaradalle on päätetty perustaa yleinen puisto. Alapuolella vilisee liikenne, mutta High Lanen raiteilla on rauhallista. Ihana paikka ja jotenkin hyvältä tuntuva ratkaisu kokonaisuudessaan – kaupunkilaisille on tehty jotain mukavaa ja kivaa asiasta, joka olisi helposti voinut olla vain kieltotaulujen täyttämä hitaasti rappioituva kaupunkisuunnittelun katastrofi.
Ennen matkaa emme tosiaankaan ajatelleet, että olisimme viettäneet koko melko pitkältä tuntuneen matkan Manhattanilla. No toisin kävi – ja Manhattanillekin jäi vielä monta paikka katsastettavaksi.

Tämä meidän reissumme oli varsin tyypillinen ekakertalaisten matka. Halusimme fiilistellä New Yorkia, mutta myös olla ihan häpeilemättä turisteja ja käydä katsomassa kaikki ne kuuluisat paikat, joita olemme rakastamissamme elokuvissa ja tv-sarjoissa nähneet.
Seuraavasta matkasta tulee varmasti ihan toisenlainen, mutta jos jokin asia on varmaa se on se, että seuraava on aivan varmasti tulossa!