Muotiviikoille pukeutuminen on aina ihan oma lukunsa. Siis tottakai sitä yrittää näyttää omissa silmissään kivalta ja sopivasti ajan linjassa olevalta muutenkin, mutta tällaisien merkittävien fashion-tapahtumien kohdalla on syytä katsoa peiliin toisenkin kerran. Vaikka siis ei olisi ollenkaan tavoitteena päätyä katumuotikuvaajien muistikortin täytteeksi.
Kaikissa sosiaalisissa kuvioissa on omat pikku sääntönsä, jotka saattaa ulkopuolisen silmissä vaikuttaa täysin kajahtaneilta. Yksi muotiviikkopukeutumisen perusideoita on se, että silloin ensisijaisesti stailaudutaan muiden katseita varten – sillä vaikka miten muuta yrittäisi väittää, kaikkien outfitit siellä kyllä tulee tsekatuksi. Nyrkkisääntö on se, että päällä pitäisi olla ainakin jotain siltä suunnittelijalta, jonka näytöstä on menossa katsomaan. Vähän samaan tapaan kuin bändipaita tai Ilves-huppari… Pukeutumisella osoitetaan kannatusta ja tukea myös muotiympyröissä.

Suuressa maailmassa ne isoimmat fashion-hahmot vaihtavat vaatteita ennen jokaista näytöstä. Täällä rationaalisessa Pohjolassa korkeintaan iltabileisiin varataan eri asu kuin päiväksi. Hankala sitä olisi ehtiäkään, kun näytösten välillä ehtii tuskin puuteroida nenänsä!
Pääsääntö ainakin Tukholmassa näyttäisi olevan, että ainakin jonkin saman päivän näytöksen designerin tuotannosta pitäisi olla asun osana.
Eilen oli Fifth Avenue Shoe Repair -parivaljakon uuden merkin “By the No” (by the number – ei “no”, niinkuin “ei”) upea ja vaikuttava performanssi heti aamulla ja siksipä päätin, että tämän päivän “joukkuepaitana” saa toimia V Ave Shoe Repairin liuhuteeppari.

Paita on edestä ohutta satiinia, johon kuvio on osittain aplikoitu ja osittain painettu. Hihat ja selkäosa on pumpulinpehmoista puuvillatrikoota.
Tässä on Mintun “no onko siellä kamerassa yhtään siedettävää kuvaa” -face.. 😀

 

• paita, V Ave Shoe Repair
• hame, H&M
• tennarit, Adidas
• laukku, Michael Kors
• aurinkolasit, Ray Ban

Lämpimät fashion-terkut Tukholman muotiviikoilta!
Jotenkin taas kerran kuvittelin, että ehdin postailemaan näytösten väleissä – kun nyt kerran omistan oikein hienon iPadinkin ja kaikkee. Mutta ei, kyllä se vaan niin on, että jos yrittää vähänkään nähdä about kaikki näytökset, niin eihän siihen väliin juuri mitään bloggausaikaa jää.
Toisaalta on kyllä ihan hauskaakin, että nämä muotiviikkopäivät on niin intensiivisiä. Tuntuu ihan kuin olisi lomalla “fashion maailmassa” ja eläisi siinä ihanassa kuplassa nämä muutamat päivät. Vaikka kyllähän sitä tietää, että se tavallinen arki siellä taas odottaa, mutta nämä muutamat päivät inspiraatiota, luovuutta, ja muotia isolla F:llä on kyllä aina tervetullut breikki suolakaivoshommiin.
Mutta nyt pieni katsaus eilisen maanantain huippuhetkiin.

Ida Sjöstedtin näytös avasi muotiviikon. Ei oikeastaan mikään ihme, kun kuluneen vuoden aikana hän on pukenut nykyään prinsessaksi tituleerattavan prinssinpuoliskon Sofian sekä Nobel-illallisille että – mikä tärkeintä – toteuttanut hänen hääpukunsa. Kyllähän siinä on jo aika runsaasti meriittiä avajaisnäytöstä varten.
Olen ollut tinkimätön Ida Sjöstedt -fani siitä lähtien, kun näin suunnittelijan ensimmäisen kitch-glamour meets rock’n’roll -näytöksen Tukholman muotiviikolla vajaat kymmenen vuotta sitten. (Valitettavasti henkilökohtainen tägäys-systeemini ei ole ollut ihan vedenpitävä, mutta vanhimmat jutut löytynevät tägin SFW -alta).

Nyt ensimmäistä kertaa en oikein tiedä, mitä sanoisin. Näytös, kevään 2016 mallisto, näytti catwalkilla superkauniilta – suorastaan älyttömän ihanalta, hyvin ja laadukkaasti toteutetulta ja kaikin puolin suloiselta. Mutta samalla jotenkin niin hurjan konservatiiviselta. Vaikka tykkäsinkin oikeastaan ihan jokaikisestä Ida Sjöstedtin SS16 -malliston vaatteesta, jäin kyllä hiukan kaipaamaan sitä über-feminististä asennetta, jossa suloisuus ja feminiinisyys on anarkiaa ja oman tilan ottamista – eikä vain, no, sievää..

Tämän sesongin Tukholman muotiviikko on siitä poikkeuksellinen, että välillä ehtii jopa käydä haukkaamassa jotain lounaan tapaista ilman, että tarvitsee missata yhtään näytöstä. Muuten kyllä tuntuu vähän siltä, että muotiväki elää näytösviikkojen ajan vain samppanjalla ja proteiinipatukoilla..
Minimarket teki näyttävän paluun Tukholman muotiviikon catwalkille monen sesongin jälkeen.

Minimarket on aina ollut suosikkini – ja siksikin odotin tätä muotiviikkopaluuta tosi paljon.
Ehkä vähän liiankin paljon, sillä en voi kieltää, ettenkö olisi ollut hiukan pettynyt heidän SS16 mallistoonsa.. Leikkaukset on kyllä ihan mahtavia ja tykkään tosi paljon siitä, miten he käyttävät ohutta neopreeniä normikäyttöön tarkoitetuissa asuissa (vaikka se onkin hiukan 2010…) ja printitkin on jees.

Minimarketin parasta onkin varmasti hyvät printit yhdistettynä simppeliin, mutta oivaltavaan leikkaukseen. Tai no, parasta antia ihan oikeasti on heidän asusteet – erityisesti kengät – mutta niitä kävin katsomassa vasta tänään, joten niistä on tulossa tarkemmin juttua myöhemmin, kunhan ehdin taas kuvien editoimishommiin.

Virallinen muotinäytöksenkatsomisilme. 🙂

Maanantain positiivinen yllätys oli todella johdonmukaisen ja kauniin malliston esitellyt Stylein. Tässä heidän tulkintansa olkapäät paljastavasta singoalla-paidasta, jota ilman tuskin ensi kevät-/kesäsesongista voi selvitä – sen verran suosittu tuo malli on ollut eri suunnittelijoiden näytöksissä!

Ryhmä muotinäytösmalleja oli paussilla ulkona. Street-style -kuvaajat menivät siitä sitten ihan pähkinöiksi!
Eilen kruunattiin myös vuoden Swedish Fashion Talent of the Year.


Voiton vei SIMON EKRELIUS (hänen tuotantoa nuo asut tuon kukkapuskakuvan yllä). Monet muutkin olisi kyllä ansainnut voiton, mutta niinhän se on, että vain yhden voi valita kerrallaan.

Muotiviikon fiilikseen kuuluu hiukan se, että astutaan pois omalta mukavuusalueelta. En todellakaan, siis t o d e l l a k a a n, ole mikään hattu-ihminen. En edes pipa-ihminen. Vaikka molemmat niistä on kai tavalla tai toisella niin trendikkäitä juuri nyt. Ei, minä vaan en kestä mitään koristetyyppiseksi päähineeksi tarkoitettua asustetta.

Melkein olin kyllä muuttamassa mieleni eilen, kun kävin catwalk-näytösten välissä tsekkaamassa Horisaki-nimisten käsin luonnonmukaisin menetelmin valmistettujen hattujen esittelyn. Sisäinen materiaalinörttini hyrisi ihanan työstetyn huovan ja patinoidun nahan äärellä ja esteetikko minussa yritti tolkuttaa, miten kaunis asia hattu voi olla.
Testasin sitten yhtä, joka tuntui kuiskuttelevan nimeäni.

Ihan heti en luvannut ruveta kreisiksi hattutädiksi, mutta eihän sitä koskaan tiedä… Ei tuo nyt niin pahalta näytä!
Kuvailin eilen useammankin videon, mutta ainoa säällinen tallentui Whyredin loppukiitoksista. Aika merkillisen aikuismaisella linjalla ollaan täälläkin – eikö vaan?