Suomen eduskuntavaalien tulosten jälkipuintia seuratessani huomaan, että olen vieraantunut aika kauas vanhan kotimaani arjesta. En oikein edes ymmärrä, minkälainen tilanne ja ilmapiiri on maassa, jonka yhteiskunnallinen kello näyttää pompahtaneen takaisin 70-luvulle. Ainakin näin kauempaa – ja rehellisesti sanottuna varsin pinnallisesti – vaalitulosta tarkastellessani, tuntuu siltä, että äijät, konservatiivit ja “vanhojen hyvien aikojen” puolestapuhujat pääsivät valtaan.
Toisaalta positiivista on se, että Vihreiden kannatus on selkeästi vakiintunutta ja vahvaa nykyään muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla. Omakin ehdokkaani Pirkanmaalta pääsi läpi. Äänestin tosin samaa henkilöä kuin parissa edellisissäkin vaaleissa – ja täysin tutustumatta muihin vaihtoehtoihin. Tuntui melkein epäreilulta, että saan äänestää Suomen eduskuntavaaleissa, koska en enää asu siellä, eikä ole myöskään minkäänlaisia aikomuksia palata. Miksi minulla on oikeus olla mukana päättämässä?

Demokratian hyvä puoli on se, että äärimmäisten mielipiteiden yleinen vaikutus pienenee. Päätöksentekosysteeminä se ei ole missään tapauksessa se tehokkain, mutta kun kukaan ei pääse yksinään määräilemään kaapin paikkaa, lopputulos on useimmiten hyvä tai ainakin kelvokas useimpien kannalta. Sikäli ihan hyvä, että Persujen junttilauma pääsee hallitsemaan maata. Hallituksesta on huonompi huudella populistisia kannanottoja. Miinuspuolena on tietty tunne, että mikään ei muutu.
Aikalailla paikallaan tarpoo Mintun maanantainen toimistoasukin. Vanhoja palasia, Henkan haalean roosan värisestä neuleliuhusta mustaan jersey-hameeseen ja Nellyn korutoppiin, yhdistellen mentiin tänäänkin. Jos nyt jotain uutta, niin ihan tismalleen näin en ole asun osasia vielä koskaan yhdistänyt.

 

• neule, H&M
• toppi, Nelly.com (oma mallisto)
• hame, H&M
• kengät, Vagabond