En oikein tiedä, mitä ihmettä on tapahtunut. Saattaa olla, että tämä on jokin ohimenevä vaihe, mutta tunnustettava se on: olen täydellisesti rakastunut väreihin! Aikaisemmin koin revitteleväni ihan totaalisesti, jos asussa oli esmes sinistä muuallakin kuin farkuissa. Sittemmin olen toki oppinut käyttämään kokonaisia vaatekappaleita, jotka ovat ihan selkeästi kirkasvärisiä. Asusteet – etenkin kegät ja laukut – ovat sen sijaan olleet käytännössä yhtä sitruunankeltaista Marc by Marc Jacobs -poikkeusta lukuunottamatta – aina mustia tai luonnonruskeita.
Nyt hulluus on edennyt niin pitkälle, että hankin syvän korallinpinkin Kate Spade New York -toten ihan arkilaukuksi. Päätöksenteossa avitti toki hiukan Shopbopista bongaamani ale (kolmen päivän ajan koko valikoimasta -25 %), mutta olin kyllä kaunokaista väijynyt jo talvesta alkaen.

Olen itse ensimmäisenä myöntämässä, että laukku ei ole varsinaisesti “tyyliseni”. En voi selittää ostopäätöstä millään muulla kuin, että alitajunta yrittää nyt kertoa, että on uuden, kepeämmän suunnan aika. Olen edelleenkin ihan rakastunut kaunokaiseen, joten mistään ohimenevästä netti-ihastuksesta ei ole kysymys.
Aavistuksen olen tosin joutunut miettimään pukeutumisjuttuja uudelleen. Aikaisemmin kun vakiona oli se, että käytössäni on yksi perusvärinen, kaikkeen sopiva arkilaukku ja vain vapaalla vaihtelen niitä muutamia varastosta löytyviä pikkulaukkuja. Ihana Kate Spade on sen verran heleä jännässä pinkin ja korallin sävyisessä punaisuudessaan, että pikkuisen enemmän on tarvinnut käyttää ajatusenergiaa siihen, ettei nyt ihan älytöntä ristiriitaa pukisi työaamuinakaan päällensä.

Tiedän, ettei Kate Spade ole niitä kaikkein ihkuttavimpia superluksusbrändeja. Paremminkin sanoisin, että se kuuluu hyvälaatuiseen ylempään keskiluokkaan Rebecca Minkoffin, Karen Millenin ja muutaman muun kanssa. Varsinaisesti tämä laukkuhankinta ei siis sammuttanut sitä takaraivossa vaanivaa Chanelin, Pradan, Saint Laurentin tai Célinen himoa, mutta niitä aikoja odotellessa en panisi vastaan, vaikka yhä vieläkin varsin vaatimaton laukkuvarastoni kasvaisi vielä joillakin tarkkaan harkituilla Kate Spade -yksilöillä. Jo pelkästään dust bag on niin suloinen, että tekee mieli olla vaan ihan, että awwww.

Kesälaukkukaunokainen! 
Laukun värin lisäksi myös tote-malli on käytössäni uusi. Täytyy kyllä tunnustaa, että tunnen itseni aika neitimäiseksi ja paljon naisellisemmaksi tuon laukkumallin kanssa kuin aikaisempien reilujen hobojen kanssa. Jostain syystä tunnen oloni kuitenkin ihan kotoisaksi – ja siitähän ei tingitä, että koko elämä matkustaa mukana myös uudessa laukussa. Oli miten neitimäinen hyvänsä, varustelutasosta ei tingitä!

Päätin tehdä voitavani manatakseni auringon ja lämmön takaisin. Mietin hetken, että mikähän olisi tehokkain – ja erityisesti toimivin – vastakohta sadetanssille. Päädyin siihen tulokseen, että sen on oltava aurinkotervehdys tai sinnikäs aurinkolasien käyttö.
Joogahommissa tuli jo tervehdittyä aurinkoa varsin perusteellisesti. Toivottavasti viesti meni perille tuon paksun harmaan pilvimuurin taakse!
Ihan ei pokka riitä sadesäällä arskat päässä julkisilla paikoilla liikuskeluun, vaikka kyllähän niitäkin oman elämänsä superstaroja tuolla tuntuu olevan vaikka miten paljon. Aurinkolasivaraston esittely ei ehkä riitä houkuttelemaan kaivattuja auringonsäteitä esiin, mutta ainakin tämä lievittää hiukan luuytimeen tunkevaa kadonneen kesäkelin kaipuuta.

Elikkä tässä esittelyssä kaikki nykyisin aktiivikäytössä olevat pleksini. Tai no, varsin usein tulee pidettyä myös Bollen urheilusanikoita, mutta esittelen nyt kuitenkin yleisen viihtyvyyden vuoksi vain varsinaisesti ihmisten ilmoille tarkoitetut aurinkolasini. Yllätyin vähän, kun tajusin, etten omista yksiäkään rehellisiä klassikkolaseja – tyyliin Wayfarerit tai Aviatorit. Toisaalta mitään kovin hurjaakaan ei näköjään kokoelmiin ole päätynyt, vaikka monenlaisia trendihypetettyjä peilivirityksiä ja täysympyröitä olenkin himoinnut.
Karl Lagerfeld

Karl Lagerfeldin maskuliiniset arskat on aktiivikäyttökokoelmani vanhimmat. Muistaakseni nyt lähtee kuudes, ellei jopa seitsemäs, yhteinen kesä. Tosin aika monta vuotta on mennyt, että nämä ovat olleet aika vähällä käytöllä. Nyt tunnen, että vanha suola janottaa ja KL-lasit taitavat päästä uuteen tehokäyttöön. Varma valinta silloin, kun haluan olla viileän etäinen ilman viittauksia feminiiniseen hempeilyyn.
Tom Ford

Aurinkolasivalikoimani naisellisimmat ja näköjään myös kissanaispaitaan matsaavimmat sanikat on signeerannut Tom Ford. Tykkään noista aivan hurjasti – etenkin tuo silmäkulmassa oleva pikkuinen aukko on kertakaikkiaan herkullinen. Välillä kuitenkin tuntuu, että malli on jopa vähän liiankin huomionkipeä ja aika usein käy niin, etten tunne oloani niin naiselliseksi kuin mitä lasit vaatisivat.
Dolce & Gabbana

Dolce & Gabbanan leveillä vaniljanvalkoisilla muovikehyksillä varustetut aurinkolasit on valikoimani vähiten käytetyt. En oikein ymmärrä, miksi malli tuntuu niin haastavalta. Lasit tuntuvat erittäin mukavilta ja pidän niiden värimaailmasta. Karkin ja Peetun mielestä nuo ovat kaikkein hienoimmat ja yksi työkaveri (miespuolinen jopa!) sanoi, että olen kuin Bonnie & Clyde -leffasta karannut. Itselleni tulee D&G:n aurinkolasien kanssa sellainen olo, että pitäisi olla Roomassa ajelemassa skootterilla kaupunkia ristiin rastiin. Ilmankos käyttökertoja ei ole kertynyt kovin montaa…
Tiger of Sweden

Tällä hetkellä käyttössä olevista aurinkolaiseistani ainoat, joissa on silmälasivahvuudet, on nämä Tiger of Swedenin neliskanttiset pokat. Vahvuuksien vuoksi käytän niitä tosi paljon ja ihan esteettisesti olen myös varsin tyytyväinen. Ainoa kohtuusuuri ongelma on se, että Tigerit eivät tahdo pysyä nenällä, vaan valuvat hermostuttavasti taukoamatta alas. Pari-kolme kertaa olen käyttänyt niitä optikolla säädettävänä, mutta mitään erityistä helpotusta siitä ei ole ollut. Melko rasittavaa, mutta minkäs teet.
Neljät aurinkolasit eivät ole vielä kovin monet, mutta ihan mukavasti jo niilläkin saa vaihtelua kesän asuihin. Kovasti on nyt kyllä kuumotellut klassiset Ray Banin Aviatori. Tekisi mieleni hankkia sellaiset ihan perusversiot ilman hypetettyjä peilejä tai muuta säätöä. Vaikka taidan kyllä vanhastaan muistaa, ettei pilottimalli ihan älyttömän hyvin meikäläisen neliskanttiseen nassuun sovi. Täytyy nyt sitten katsoa tilannetta, jos se aurinko nyt joskus suvaitsee palata takaisin näkösälle. Onhan tässä tätä sesonkia vielä.

Toukokuun 16. – 17. järjestetään täällä Tukholmassa erittäin mielenkiintoiselta vaikuttava Muotitieteen symposium teemalla Fashion Issues: Critical Fashion Studies.
Kaikille avoin tapahtuma on maksuton, mikä on aivan huikeaa, sillä paikalla on käytännöllisesti kaikki merkittävät alan asiantuntijat. Puhujalistalla on mm. Patrizia Calefato (Associate Professor in Semiotics, Dipartimento dei Lettere, Lingue, Arti. Italianistica e Culture comparate, Bari University, Italy), Christopher Breward (Professor of Fashion History and Principal of Edinburgh College of Art, UK) ja Fiona Dieffenbacher (Assistant Professor of Fashion Design and Director of the BFA Programme in Fashion Design, Parsons the New School, USA). Tapahtuman järjestää oma ex-opinahjoni Tukholman yliopiston Centre for Fashion Studies yhdessä italialaisen University IUAV of Venice kanssa.

Itse aion ehdottomasti rynnätä paikalle viimeistään perjantaina töitten jälkeen, sen verran mielenkiintoisilta vaikuttavat myös puheenvuorojen aiheet ja kysymyksenasettelu. Symposiumissa käsitellään mm. aiheita: “FASHION DESIGN SCHOOLS & CRITICAL THINKING: PRACTICES & PROCESSES” ja “THE BUSINESS MODEL: FASHION DESIGN SCHOOLS & THE INDUSTRY”. Itseäni kiinnostaa erityisesti tuo teorian ja muotiteollisuuden välinen vuorovaikutus. Jotenkin tuntuu, että muodin teoria on onnistunut pölyttymään muutamassa vuodessa varsin kauaksi todellisesta tekemisestä.
Koko ohjelman voi tsekata täältä. Tapahtumapaikka on Nordiska museet.

Muotimaailman vuoden tärkein red carpet -häppening on MET gaala Metropolitan Museum of Artissa. Eilen juhlittu tapahtuma kerää paikalle muodin silmäätekevät – ja tietty varsin edustavan katsauksen fashion-henkisiä celebrityjä. MET gaalan dress code on sama kuin esim. Oscareitten – eli white tie – mutta yleensä MET tarjoaa vähän uskaliaampia ja kokeilevampia luomuksia.
Tänä vuonna mitään ihan posketonta mekkovirittelyä ei silmiini osunut. Silti en voi mitenkään väittää, että kaikki olisi mielestäni ollut onnistuneesti ja kauniisti pukeutuneina paikalla.
Vahvimmat juhlapukeutumistrendit MET gaalan perusteella ovat: metalliset materiaalit (edelleen), gobeliinikukkaset (metallinkiiltoa näissäkin monesti), isojen koristekivien käyttö puvun kankaassa ja materiaalien kolmiulotteisuus muutenkin, kapea kaistale paljasta ihoa ylävatsan kohdalla ja merenneitosiluetti.
Bongasin omat suosikkini punaiselta matolta. Koko kavalkadin voi käydä tsekkaamassa vaikka täältä.

Emma Stone toteutti “vilautan pikkuisen paljasta palleaani” -tyylin ehdottomasti raikkaiten. Pinkki toppi (Thakoon) on hiukan sporttihenkinen, mikä tunnetusti menee Mintulle himaan. Fuksia hulmuava helma (myöskin Thakoon, luonnollisesti) on upean elegantti ja metalliset asusteet yhdessä harkitun sotkuisen letin kanssa tekee kokonaisuudesta kertakaikkiaan nautittavan!

En ole mikään suunnittelija Vera Wangin suuri fani, mutta tämän Joan Smallsin kantaman puvun kohdalla olen valmis tekemään poikkeuksen. Ehdottomasti yksi illan kauneimpia tulkintoja merenneitosiluetista ja huikeilla violeteilla huulilla terävöitetty kokonaisuus on yhtäaikaa elegantti ja fashion.

Karolina Kurková ja Marchesan hengästyttävän upea puku. Täydellinen tulkinta klassisesta gaala-asusta huikein kukkaprintein ja korostetuin suurin aaltoilevin laskoksin vaatinee kantajaksi juuri Kurkován kaltaisen jääviileän pitkän kaunottaren. Upea timanttikaulakoru ja pelkistetty stailaus on täydellisessä tasapainossa. Ehdottomasti illan upein kokonaisuus!

Oma henkilökohtainen suosikkini on kuitenkin Margot Robbie ja Pradan älä mulle ala -cool kokonaisuus. Kivin ja metallirenkain koristeltu organza-toppi korkeine kauluksineen ja mosaiikkimainen hame eivät ehkä ole kaikkein pysäyttävin ilmestys MET gaalan tapaisessa tilausuudessa. Yhtäkaikki rakastuin kokonaisuuteen sen elegantin voimakkuuden ja tasapainoisen kompromisseja tekemättömän naisellisuuden vuoksi.

Voin kuvitella, että Stella McCartneyn Rihannalle suunnittelema asu jakaa varmasti mielipiteitä. Omasta mielestäni sen paikka on ehdottomasti top vitosessa. Kirkkaanvalkoinen, avomielisesti hyvin tuunattua vatsalihaksistoa paljastava, olkalinjaa markkeeraava mekko ei voisi sopia paremmin kantajalleen! Täydellinen esimerkki siitä, miten onnistunut kokonaisuus on paljon enemmän kuin osiensa summa.
Tähän lopuksi vielä bonuskuva. En itseasiassa pidä SJP:n muhkeaa Oscar de la Renta -mekkoa mitenkään erityisen onnistuneena. Etupuolelta otetuista kuvista saa sen vaikutelman, että parka pieni aivan hukkuu asun pöyheyteen.

 
Takaa puku on sen sijaan kuin tehty virallisille MET gaala -rappusille!
Kiitos kuvista: PopSugar

Kokkikoulusta terveisiä! Päätin pitkästä aikaa tarttua ruualaittohommiin ihan itse, kun virallinen keittiövastaavamme Peetu huiteli jossain maailmalla. Tosi vähän on tullut laitettua mitään voileipää tai pikamunakasta monimutkaisempaa sen jälkeen, kun tyttö palasi Australiasta kotiin viime kesänä. Osittain syynä on ollut se, että Peetu on lähes poikkeuksetta aina ihan mielellään kauhan varressa ja niin varakokkia ei juuri tarvita. Lisäksi taisin kyllä kuluttaa aika loppuun ne muutamat haltsaamani reseptit viime vuoden aikana.
Ajattelin, että innostus (kyllä – ehdin jopa oikein hiukan innostua ruuanlaitosta!) palaisi, kun hankin aivan tuoreeltaan Safkaa-keitto kirjan kakkososan Safkaa maanantaista sunnuntaihin. Niin ei kuitenkaan käynyt. Jotenkin tuntuu, että siinä missä ykkösosa oli tällaiselle harjaantumattomalle noviisillekin oikein helposti lähestyttävä ja löysin heti useammankin reseptin, jonka testaaminen tuntui houkuttelevalta, kakkosossa on ohjeita, joiden ainesosien hankintakin tuntuu hankalalta ajatukselta – saatika sitten itse valmistus. Olisi varmaan pitänyt hankkia keittokirja ruotsinkielisenä, niin olisi ollut helpompi mennä kauppaan raaka-ainemetsälle.

No, mutta Peetu oli siis poissa ja me Karkin kanssa kahdestaan kotosalla. Päätin testata Safkaa 2 -kirjan helpoimmalta vaikuttavaa ohjetta, Peruna-tomaattivuoka Provencale. Uuniruoat on yleensä aika helppoja, tykkäämme tomaatista ja perunasta, kala-allergikko Peetu ei ollut paikalla ja muutenkin tunsin olevani valmis tarttumaan pitkästä aikaa keittiöveitseen.

PERUNA-TOMAATTIVUOKA PROVENCALE (ohje kirjasta: Safkaa maanantaista perjantaihin, sovellukset kokkikoululaisen omat)
Ainekset: (neljälle sanoo kirja, kahdelle ja puolelle sanoo Minttu)

• 3 isoa perunaa (meillä oli sellaisia kuusivuotiaan tytön nyrkin kokoisia, laitoin viisi)
• 3 isoa kiinteää tomaattia (meillä oli tavallisen kokoisia, laitoin kuusi, olisi voinut olla yksi enemmänkin)
• 3 valkosipulinkynttä (meidän valkosipulissa oli aivan järjettömän isot kynnet, laitoin kaksi, mutta vähempikin olisi riittänyt, vaikkei olla mitään valkosipulikammoisia)
• 2 timjaminoksaa (kaupan timjamipuska oli niin heiveröinen, että riivin menemään varmaan ainakin kuusi “oksaa”)
• 1/2 dl laadukasta oliiviöljyä (en mitannut, näin retee musta on tullut!!)
• 12 aitoa Välimeren anjovisfilettä (laitoin tuon koko pienen lasipurkillisen, joka näkyy kuvassa. En laskenut montako ruipeloa purkissa oli. Valmistusvaiheessa vaikutti, että kalaa on liian vähän, mutta kyllä se ihan tarpeeksi maistui)
• suolaa
• mustapippuria

Valmistus:
Kuori ja leikkaa perunat (ei tarvitse keittää!) ohuiksi siivuiksi, samoin tomaatit. Hienonna valkosipulinkynnet ja timjamit (itse kyllä vain riivin ne pienet timjamilehdet pois varresta, enkä mitenkään erityisesti “hienontanut”). Voitele uunivuoka ruokalusikallisella oliiviöljyä ja ripottele kolmannes valkosipulista vuoan pohjalle. Laita perunansiivut ja tomaatit kerroksittain vuokaan niin, että joka kerroksen väliin tulee muutama anjovis, vähän suolaa ja pippuria sekä loraus oliiviöljyä.
Paista vuokaa 200 asteisessa uunissa 40-45 min, kunnes perunat ovat pehmeitä.

 
Valmistus oli siis helppoa ja suht nopeaa jopa allekirjoittaneelle ja lopputulos palkitsi vaivan. Aika monet uuniruuat tuntuu jotenkin syksyisiltä ja talvisilta. Peruna-tomaattivuoka on sen sijaan hyvin kevyt ja kesäinen. Tykkäsin kovasti valkosipulisesta raikkaudesta, yrttisestä mausta, tomaatin ja perunan mehevästä liitosta, jota kivan suolainen anjovis sopivasti syventää. Karkkikin äityi oikein kehumaan, että hyvää on!
Voisin hyvin kuvitella, että tämä sopisi myös kivaksi lisukkeeksi esim kesän mutkattomien juhlien buffet-pöytään tai varsinkin valoisien öiden maukkaaksi yöpalaksi eikä vain kevyeksi illalliseksi, kuten meillä. Ihan hurjan suurta annosta kirjan ohjeilla ei tosin tule, mutta tämä vaikuttaa reseptiltä, jossa varsin huoletta voi suurentaa raaka-ainemääriä.
Ehkä tästä menestyksestä rohkaistuneena yritän seuraavaksi selvittää, mitä ne kaikki vaikeita asioita (kuten karitsaa) sisältävät reseptit oikein yrittävät tarkoittaa.