Day: May 8, 2013

Yksi ruotsalaisen työelämän kummallisuuksia on suhtautuminen ylimääräisiin pyhiin. Ensinnäkin niistä puhutaan yleisesti punaisina päivinä (“röd dag”) – viitaten tietty aikaan, jolloin old school -kalentereissa pyhät oli merkattu punaisella tekstillä. Punaista päivää edeltävä päivä on todella monilla työpaikoilla ns. puolikas päivä (“halv dag”), poikkeuksena varmaankin vain palvelualan, hoitoalan ja turvallisuushommien työntekijät. Heillä kun on normaalistikin vähän eri meininki työaikojen kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koska huomenna on punainen päivä, tänään oli siis konttorirotilla puolikas päivä. Eri firmoissa käytäntöä sovelletaan varmaan vähän eri tavoin, mutta esimerkiksi jo keskisuurissa yrityksissä homma on merkattu jo työaika-policyihin tai työajan seurantaan, kuten meillä. Sinänsä kivaa, että ei tarvitse olla mitenkään nääs, nääs ja koskahan sitä kehtais lähteä, kun portaali sanoo, että klo 12.00 loppuu työaika.

Puolikas päivä -sääntö on voimassa aina, kun punaista päivää edeltävä päivä on työpäivä. Eli, jos lauantai on pyhä, lakkaa sorvit laulamasta perjantaina klo 12. Vielä näin 13 Tukholma-vuoden jälkeenkin se tuntuu edelleen ihan uskomattomalta! Melkein kuin olisi ollut jo tänäänkin vapaapäivä, varsinkin, kun monet päättävät tehdä ne muutamat vaadittavat tunnit kotoa käsin, on toimistolla yleensä todella rauhallista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puolikas päivä ennen punaista ei ole ainoa ruotsalaisen työelämän erikoinen hienous. Toinen hyvin yleinen sääntö on, että jos keskellä viikkoa olevan pyhän ja viikonlopun välissä on vain yksi päivä – eli ns. klämdag – on tuo päivä palkallinen vapaa! Fantastista!

Kaikki varmasti ymmärsivät jo jutun juonen, mutta kun tämä on vaan niin kivaa, väännän sen kuitenkin rautalangasta: sen jälkeen, kun olin tänään neljä tuntia töissä, minulla on koko loppuviikko vapaata! Ahhh!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämän päivän halv dag toimistolla meni leppoisasti Karkilta saadussa Forever21 mekossa. Onnistuin rikkomaan viimeiset mustat siistit sukkikseni aamulla kiskoessani niitä jalkaan. Ensin harmittelin asiaa, mutta nyt kyllä tuntuu, että asukokonaisuus rimmaa paremmin ulkona vallitsevaan +21 asteen (!!) lämpötilaan ja auringonpaisteeseen vaaleiden sukkisten kanssa.

Kuvassa myös ripaus realismia, sillä töihin pinkoessani jonglööraan aina vähintään aivan liian täyteen ahdetun käsilaukun (tuttujen kesken vain matkalaukku) ja matkakahvimukin kanssa. Yleensä kaiken jatkona on vielä vapaavalintainen setti treenikassia, tietokonelaukkua (kangaskassi..) ja/tai lounaspussukkaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laitoin tähän loppuun vielä yhden lähärin, vaikka tukka on kyllä aika karsee. Perjantaina pitäisi päästä kampaajalle, joten toimikoon tämän nyt sellaisena kylmänväreitä aiheuttavana “ennen” -kuvana! Haha!

  • mekko, Forever21
  • jakku, H&M
  • kengät, Vagabond
  • laukku, Marc by Marc Jacobs

Nyt kiskon juoksukamppeet niskaan ja lähden katsomaan maisemia Hammarbybackenin päältä! Karkki lähti käymään kaupassa ja lupasi tuoda tullessaan ainekset fetasalaattiin. Om nom nom nom! Sitäpaitsi tuntuu, että kesä alkaa kunnolla vasta sitten, kun on ensimmäisen kerran syönyt fetasalaattia parvekkeella.

Old stuff