Month: August 2012

Eilinen muotiviikkopäivä tarjosi monia hienoja hetkiä.

Odotin kovasti The Local Firmin näytöstä ja suureksi ilokseni mallisto – ja koko meininki – jätti oikein hyvän maun suuhun. Yleisilme oli taattua kerrostettua harmaan, grafiitin, hiekan ja armeijanvihreän sävyissä toteutettua urbaani heimo -tyyliä. Vaikka vaikutteita olikin haettu grungesta, 90-luvun rave-kulttuurista ja stailauksessa viittauksia safari-tyyliin (!!), oli yleisvaikutelma positiivinen ja energinen. En tiedä miten paljon omiin fiiliksiini vaikutti, että yksi 90-luvun suurista supermalleista, ihana Emma Wiklund, marssi pitkästä aikaa catwalkilla.

 

Ei kyllä ikinä uskoisi, että ollaan Emma Wiklundin kanssa käytännössä saman ikäiset! Wau!! Virallisista pressikuvista ei löytynyt yhtään kuvaa Wiklundista, joten nämä kaksi kuvaa on lainattu Rodeolta

Toinen suuresti ilahduttanut jälleennäkeminen oli Diana Orvingin näytöksessä. Hän ei ole mukana muotiviikoilla joka sesonki – ja täytyy tunnustaa, että niin kovasti kuin haluaisinkin hänen mallistoistaan tykätä, pari-kolme viimeistä näytöstä ovat jättäneet aika viileäksi. Eilen esitelty mallisto toi tunteen, että Diana Orving on ottanut pari askelta taaksepäin. Tai oikeastaan paremminkin – ja positiivisemmin – palannut takaisin juurilleen.

 

 

Diana Orving nostettiin aikoinaan yhdeksi ruotsalaisen muotisuunnittelun superlahjakkaista ihmelapsista. En tiedä, miten hän siihen suhtautui, mutta nyt tuntuu, että nyt kriitikkosuosikin paineet alkavat helpottaa: SS 2013 mallisto hengittää kevyesti ja ilmavasti. Leikkaukset ovat kauniita, naisen vartaloa hyväileviä. Jopa printtikuoseissa voi aistia sen syvyyden ja helppouden, jota ei ole pitkään aikaan nähty.

Ei kai tarvitse sanoa, että huolisin noin jokaikisen vaatteen Diana Orvingin uudesta mallistosta omaan garderobiini?? 🙂

Illan päätteeksi painuttiin vielä Råliksen skeittiparkkiin Cheap Mondayn näytökseen. 

Cheap Monday on aina kekseliäs näytöspaikkojen valinnan suhteen. Pimeässä elokuun yössä pitkin skeittirataa valospottien loisteessa kiertelevät mallit olivat varsin vaikuttava näky. Kokonaiselämyksestähän tässä on kyse…

Tänään onkin SS2013- muotinäytösviikon viimeinen päivä. Iloiset jälleennäkemiset toivottavasti jatkuvat, sillä Camilla Norrback (joka on näköjään lyhentänyt brändinsä nimen muotoon “Norrback”) on mukana todella pitkästä aikaa. Muotiviikon päätösnäytöksestä vastaa nyt jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan Tiger of Sweden. Pikkuisen hykerryttää myös nähdä uunituore tulokas Mes Dames, joka on onnistunut luomaan aikamoisen mediakuhinan ympärilleen ihan tässä viimeaikoina.

Diana Orving & Cheap Monday photographs are property of ASFB and copyright Kristian Löveborg

Tässä vielä eilisen asu. Oikeastaan suunnitelmat olivat vähän toisenlaiset… Aamusella oli kuitenkin niin järkky sää, että oli pikkupakko fiilata kokonaisuutta hiukan lämmittävämmäksi. Mm. sandaalit vaihtuivat nyt jo viimeisiään veteleviin nauhakenkiin. Iltapäivällä sää muuttui hyvinkin aurinkoiseksi ja aika lämpimäksikin. Toppisiltani en kyllä oikeastaan hillunut ollenkaan – paitsi mitä nyt tuossa kuvassa… 🙂

 

 

 

  • takki, Roberto Cavalli for H&M
  • housut, Marni for H&M
  • toppi (Peetun), Cheap Monday
  • kengät, Pertti Palmroth

Parasta muotiviikolla on:

TUNNELMA

Sitä kihisevän jännittävää, inspiroitunutta tunnelmaa, mikä muotiviikoilla vallitsee, ei oikein voi verrata mihinkään muuhun. Kuhina näytöslavojen ulkopuolella, lyhyet keskustelut edellisistä näytöksistä ja seuraavien odotus, ovat ihan olennainen osa koko fiilistä. Kaikkein hekumallisin on kuitenkin mielestäni se hetki, kun catwalkia peittävä suojamuovi otetaan pois, valot sammuvat, musiikki alkaa ja vielä on sekuntti siihen, kun ensimmäinen outfit marssii esiin…

LUOVUUS

Jokainen näytös on vaatinut kymmenien ihmisten luovaa työtä. Tottakai itse suunnittelija ja hänen luomuksensa ovat tärkeimmät, mutta juuri näytökset ovat mielestäni aivan fantastinen elämys, koska silloin vaatteet pääsevät välittämään koko sen fiiliksen, mitä mallistolla halutaan antaa. Nautin suuresti hyvin tehdystä showsta, missä meikki, asusteet, musiikki ja koko stailaus muodostaa ehjän kokonaisuuden malliston kanssa, vaikka näytöksen vaatteet eivät kuuluisikaan kategoriaan “haluaisin itsekin käyttää”.

IHMISET

Kanssakävijöiden tiirailu on melkein yhtä hauskaa kuin itse näytösten. Niin paljon huikeita asuja ja rohkeita pukeutujia ei varmasti ole koolla missään muualla kuin maailman muotiviikoilla. Lisäksi on aina hauska tavata vanhoja tuttuja – monien kanssa ei nähdä kuin kaksi kertaa vuodessa Bernsin kulmilla. Eikä pidä unohtaa uusiakaan tuttavuuksia! Eilen törmäsin mm. naapuritontin viehättävään Veeraan. Aina yhtä mukava tavata bloggarikollegoita IRL.

Eilisen näytöksistä päällimmäiseksi jäi mieleen tapahtuman avannut Fadi el Khoury ja ikisuosikkini Ida Sjöstedt.

Fadi el Khoury on ns. hautu couture-designer. Minttu on sen verran perinteinen niuho, että jättää Haute Couture nimityksen sen ansainneille syndikaatin jäsenille. Se ei kuitenkaan estä huokailemasta huimaavan kauniin, käsittämättömiä työtunteja vaatineen unenomaisen kauniin malliston vuoksi.

 

 

 Ida Sjöstedt onnistuu olemaan tyylilleen uskollinen, vaikka samanaikaisesti vaikutelma on hillitympi kuin aikaisemmin. Vaaleanpunaisiin hiuksiin sonnustautuneet mallit muodostivat herkullisen (ja tarvittavan) ristiriidan söpöjen asujen kanssa.

 

 

Myös Ida Sjöstedt on laajentanut huomattavasti “haute couture” asujen osuutta mallistoissaan. Liekö tämän tyyppiselle pukeutumiselle suurikin kysyntä?

Tänään on vielä ohjelmassa aika monta näytöstä. Ehkä eniten odotan The Local Firmiä, vaikka he eivät kyllä ole olleet mitenkään tasaisen kiinnostavia uransa varrella. Jotain lukkarinrakkautta varmaan, koska suunnittelijaparivaljakko on niin läpeensä mukavia ja viehättäviä ihmisiä! 

All photographs from the shows are property of ASFB and copyright Kristian Löveborg.

Terkut iPhonen kautta täältä fäshion-hässäkän keskeltä! Kivaa on ollut niinkuin aina. Monta hauskaa, mielenkiintoista, kaunista ja kivaa näytöstä on takana. Seuraavaksi olisi ohjelmassa Carin Wester.

Joka vuosi tapahtuma muuttuu aina hiukan, mutta monet asiat ovat ihan kuten ennenkin.

20120827-183016.jpg

Bernsissä tarjottavat wrapsit ovat aina yhtä herkullisia! Söin kaksi…

20120827-183201.jpg

Sponsori-kassit odottavat noutajiaan.

20120827-183345.jpg

Muotibisnes on kuulemma yksi Ruotsin nopeimmin kasvava vientiala. Lukuja en tietenkään muista, mutta muoti on viimeisten vuosien aikana kirinyt perinteisen teollisuuden rinnalle! Think about that.

20120827-183706.jpg

Kruunuprinsessa Victoria avasi muotinäytösviikon virallisesti. Toisin kuin sisarensa muutama sesonki sitten, hän piti oikein puheen. Myös nauhan leikkaaminen sujui mallikkaasti.

20120827-184017.jpg

Aina yhtä mukavaa löytää oma nimensä penkistä…

20120827-184126.jpg

Perinteitä kunnioittaen, myös muutama himmeä näytökuva on tullut napsittua. Haha! Parempia kuvia on toki luvassa, kunhan pääsen kotiin purkamaan nuo tuohon oikeaan kameraan tallentuneet otokset…

Mutta seuraavaksi siis Carin Wester!!

Old stuff