Month: June 2010

Muutaman katastrofaalisesti päättyneen ompeluprojektin jälkeen olen päättänyt, että en ikinä ompele mitään ilman kaavoja. Tiedättehän niitä hetkiä, kun on tulossa juhlat tai muuta menoa ja samana päivänä tajuaa, että kaapista ei löydy kertakaikkiaan mitään kivaa. Sitten mieleen pongahtaa jokin kiva kangas, joka lojuu kaapissa odottamassa ompeluinspiraation heräämistä. Jossain nerokkuuden puuskassa sitä sitten tuumaa, että äkkiäkös tuosta surautan jotain kivaa illaksi. Yleensä nuo projektit päättyvät pilalle silvotuksi kangaskasaksi ja hermojen menetykseen. Edelleenkään ei ole mitään päällepantavaa, mutta sen lisäksi on jo tajuton kiire.

Peetulla on yksi musta, jo pari vuotta sitten TopShopista hankittu, mekko, joka on ollut suunnattoman rakas ja paljon käytetty. Sisäiset varotuskellot olivat varmaan jo kesälomilla, kun havaitsin leppoisasti lupaavani, että kyllähän tuollaisen mekon voin ommella. no problemos

Pallomekko 6

TopShop-mekko on aika simppeli malliltaan. Yläosa on suora, vain laskokset vyötäröllä tuovat muotoa. Hihatkin ovat yksinkertaiset holkkihihat, joten varsinaisia mittaongelmia ei ollut odotettavissa. Kaikken helpointa “kopion” tekeminen olisi, jos mallin voisi ratkoa palasiksi ja käyttää kaavoina. Musta mekko on kuitenkin edelleen käytössä, joten palastelu ei tullut kysymykseen.

Pallomekko 5

Ihan yksyhteen esikuvansa kanssa uutukaismekko ei tietenkään ole. Pallokangas on paksumpaa ja jäykempää – jo se muuttaa yleisilmettä. Saattaa olla, että mittausvaiheessakin ompelija teki joitakin “omia ratkaisuja”. Lopputulos on kuitenkin raikas ja kiva, eikö vaan?

Pallomekko 4

Tavoitteena oli saada aikaiseksi helppo arkimekko, joka sopii monenlaiseen menoon. Helmaan oli tarkoitus tulla pieni valkoinen tyllireunus – vähän niinkuin alla olisi tyllialushame muhkeutta tuomassa. Helma näytti tyllin kanssa todella kivalta (harmi etten tajunnut napata kuvaa siinä vaiheessa!!), mutta lisäsi niin paljon juhlavuutta kokonaisuuteen, että se ratkottiin pois. Monet käyttävät tyllivirityksiä ihan arkisinkin eikä se sinänsä olisi ollut hassumpi, mutta Peetun mielestä mekko on parempi ilman. Itseasissa luulen, että olisin itse päätynyt samaan ratkaisuun, jos kysymyksessä olisi ollut oma mekkoni.

Pallomekko 3

Ilman kaavoja ompelu onnistuu siis aivan mainiosti! Nyt yritän pitää näppini kurissa, etten tästä innostuneena silvo koko kangasvarastoani piloille. Ha ha! Aika monta projektia on itsellekin edelleen jonossa ja täytyy sanoa, että homma sujuu kieltämättä tuhannesti noileemmin, kun skippaa kaavojen piirtämisen.

Pallomekko 2

Mitä mieltä olette – aikas kiva mekko vai kuinka?

Muotiblogien lähes pakollista kauraa – sponsoribileissä hillumista – ei täällä ole paljoa nähty. Tässä nyt poikkeus-vahvistaa-säännön -tyylisesti muutama kostea kuva viikonlopun hässäköistä, jotka siis sponssasi Rodeo ja Absolut. Tilat tarjosi vasta-avattu Fotografiska valokuvamuseo, jossa suosittelen erinomaisen lämpimästi pistäytymään.

Rodeo 6

Illan aikana väki johdatettiin kolmeen erilaisilla teemoilla sisustettuun tilaan. Ensimmäiseksi juhlittiin peilipallojen välkkeessä ihan pinkkeinä, sitten trendikkään vampyyrihenkisesti ja lopuksi meidät johdatettiin vielä “green room” -maailmaan.

Rodeo 5

Karkki julkkisseinällä… 🙂 Mekko on ostettu Australiasta.

Rodeo 4b Rodeo 3

Kattoon oli ripustettu noin ziljoona peilipalloa!

Rodeo 2

Mintulla oli päällä jo monta kertaa hyväksi havaittu Vilan mekko.

Rodeo 1

Tunnelmakuva bileitten kakkosvaiheesta. Green roomista ei sitten tullutkaan kuvia ollenkaan… 😀

Näitä syksyjuttuja nyt tulee, vaikka kesäkuu on vasta juuri alkanut. Lindex esitteli syysmallistojaan hetki sitten ja monenlaista budjettiystävällistä kivaa tuli taas nähtyä! Alusasuosastolla oli vaikka mitä ihanaa – ja burleski-vaikutteet ovat selkeästi saapuneet myös Lindexille, mikä on aivan mainiota meille, jotka emme nyt mitenkään ehdi/jaksa/pysty/osaa harrastaa sitä ihan oikeaa ja aitoa vintagea…

Lindex 4

Rip off or not?

Lindex 3
Lindex 2

Jostain syystä jumituin söpöihin linturinkulakorviksiin. Tuntuu siltä, että tuollaiset on “pakko saada”, vaikken yhtään edes keksi, minkä kanssa niitä käyttäisin…

Lindex 1

Taisin jo H&M:n kohdalla mainita, että näitä lentäjäntakkeja on tosiaan tulossa täyslaidallinen syksyllä… 🙂 Ei tämä Lindexinkään versio ole ollenkaan hassumpi. Kauluksen vetskari varsinkin on persoonallinen ja kiva.

Viimeviikolla oli vähän hiljaista täällä blogissa… En ilmoitellut erikseen mistään blogilomasta – ikuisena (aika)optimistina kuvittelin, että ihan helposti löydän aikaa nettikahviloissa istuskeluun. Nooo, eihän siinä ihan niin käynyt vaan bella Italia vei mennessään. Viikon reissu vietettiin puoliksi Roomassa ja puoliksi Assisissa.

Postikortteja en paljoa matkalta kirjoitellut, mutta leikitäänkö, että nämä reissukuvat olisivat kortti ja terveiset kaikille yhteisesti ja tietty myös jokaiselle erikseen?

Minttu kuvaa

En kyllä yhtään muista mitä tuossa noin keskittyneenä kuvasin – varmaan jotain kissaa… Muovipussissa pilkottaa matkan ainoa ostos: Italian jalkapallomaajoukkueen paita. Ha ha! Lupaan, että sitä ei esitellä tarkemmin blogissa!! ;D

Italia 6b

Assisi on ehkä tunnelmallisin vanha kaupunki, missä oon ikinä ollut! Ja mielettömien korkeuserojen ansiosta leppoisa iltakävelykin käy helposti vähintään keskinkertaisesta treenistä.

Italia 6

Roomassa käytiin tietty heittämässä kolikot Fontana di Treviin. Pitäähän sitä varmistaa kaikin keinoin, että tänne vielä palataan! 🙂

Italia 5

Italialainen jäätelö on jotain sanoinkuvaamattoman hyvää!! Kuvassa yksi noin ziljoonasta nauttimastani mansikka/tiramisu -setistä.

Italia 4

Pari kisua saattoi tulla kuvattua matkan aikana… Mutta aika mahtavaa, että toinen vetelee siestaa kaikessa rauhassa auton katolla keskellä kiivainta kaupunkihälinää!

Italia 3

Turistikuvii… Jotenkin harvinaisen tyylikkään säväyksen asulle kuin asulle antaa se paidan alla piilossa roikkuva turvapussi, joka kuulemma on pakollinen asuste kaikissa vaarallisissa suurkaupungeissa. ;D

Italia 2

Kauniita terasseja, kukkapaljouksia, romanttisia ikunasyvennyksiä ja kaikkea muuta suloista tarttui muistikortille melkein yhtä paljon kuin kissoja. Mutta hei, vähänkö ihanaa, kun on kaunista ja … no niin … ihanaa! ;D

Italia 1

Tämän virtuaalisen kortin myötä siis lämpimiä ja aurinkoisia terkkuja Italiasta! (kuvassa postiluukku – nokkelaa!)

Old stuff