Month: March 2010

Olin eilen studiovieraana ruotsinsuomalaisen radion MäntysoopaShoW -ohjelmassa. Aiheena oli perjantain kunniaksi kuinkas muuten kuin perjantai. Yleisen perjantai-fiilistelyn lisäksi sain tehtäväkseni “stailata” yhden ohjelman tekijöistä niin sanotusti menokuntoon… Lisähaastetta antoivat tarkemmat speksit: aikaa hankintojen tekemiseen oli 15 minuuttia ja rahaa käytössä kokonaiset 100 kruunua – noin 10 euroa.

Jarmo oli aamulla lähtenyt töihin farkuissa ja raitapaidassa. Unohtanut, että töistä oli tarkoitus lähteä suoraan ulos. Lounastuntia oli jäljellä vartti ja lompakossa poltteli tosiaan kokonaiset sata kruunua. Lähtötilanne:

jarmo före

Ja tulos vartin shoppailun jälkeen:

jarmo efter

No, mitäs sanotte?? Aika vetävä ilmestys vai kuinka? :DD

Mikäli perjantaihöpinät ja stailauspohdinnat kiinnostavat, koko ohjelman voi kuunnella täällä: Mäntysoopa ShoW (stailaushaastattelu alkaa vasta toisen tunnin kohdalta).

Radiossahan on ihan erityisen tärkeää olla edustava… Uutukainen hame ja valkoinen kauluspaita toimivat yhdessä juuri niin kivasti kuin toivoinkin. Sen sijaan Beyond Retrosta hankitut mokkabootsit ovat todella kärsineet keväisestä rospuuttokelistä. Edes mokkaharja ei enää tuo uutta eloa kenkien loskavesissä uineeseen kärkiosaan. Olen enemmän kuin onnellinen, jos jollakulla olisi hyviä vinkkejä, miten nuo kaunokaiset voisi vielä pelasta!

2603d 2603c 2603b 2603a

  • paita, Hope
  • hame, Mintun ompelimosta
  • bootsit, 2nd hand
  • vyö, ikivanha…

Päivän soundtrack:

Meillä on tänään vietetty vohvelipäivää. Ei kyllä harmaintakaan hajua minkä kunniaksi, mutta kun kalenterissa kerran lukee våffeldagen niin pitäähän sitä silloin. Suolaiset versiot sisälsivät mozzarella-juustoa, tomaattihakkelusta, basilikasilppua ja hippusen rouhittua mustapippuria ja merisuolaa. Makeat vohvelit kuorrutettiin sokerilla, kermavaahdolla ja banaaninsiivuilla! Nom nom nom!! Onneksi rantakauteen on vielä aikaa… Ha ha!

Muutenkin aika kivaa, kun ulkona tarkenee mainiosti nahkatakilla.

Peetun vetimet3 Peetun vetimet2 Peetun vetimet1

  • paita, American Apparel
  • hame, Toven ompelema
  • legginsit, Lindex
  • kengät, DinSko
  • nahkatakki, Mintun ompelimosta
  • kangaskassi, Carin Wester
  • huivi, Indiska

Vastaus on “ei tietenkään”! Siinä missä jollekulle pukeutumisen peruskivi on tunikat ja legginsit ja jollekin toiselle farkut ja toppi, Mintun garderobiin kuuluu ehdottomasti pikkuiset simppelit hamoset. Paras käyttöhame on erittäin pelkistetty, ilman hörsöjä tai yksityiskohtia. Silloin sen kykenee vetämään päällensä niinäkin päivinä, kun vähän kaiken kanssa tekee tiukkaa eikä asukokonaisuuksien miettimiseen ole yhtä ainoata ylimääräistä energiahippusta.

Tuuletin talven tomut ompelimon puolelta ja aloittelin varovaisesti ompelukevään kahdella superperushameella.

Ompelu

Toiveissa olisi rakennella näistä selkeitä asukokonaisuuksia celinemäiseen henkeen. Voisko joku tulla silittämään mun puuvillaiset valkoiset kauluspaitani?

Postaukset on mennyt viimepäivinä aika vinkkipainotteisiksi, mutta minkäs sille voi, kun täällä tapahtuu kaikkea kivaa! Tässä muutama mukava juttu niille, jotka sattuvat olemaan täällä kulmilla loppuviikosta tai viikonloppuna.

Vintagemässan

Aikaisemmin Bakåt:Framåt -nimellä tunnettu vintage-tapahtuma on palannut hetken hiljaiselon jälkeen. Nimi on vaihtunut selkeämmäksi – Vintagemässan kertoo täsmällisemmin, mistä on kysymys. Todennäköisesti konseptia on muutenkin tuuletettu – tosin mistään Helsinki Vintagen kaltaisesta täysipainoisesta vintage-häppeningistä esityksineen, näyttelyineen ja iltaklubeineen ei tosiaankaan voi puhua. No, myyjälista on kuitenkin erinomaisen kiinnostava. Ja sehän nyt on melkein tärkeintä.

Aukioloajat: la 27 .3. – su 28.7. klo 12.00 – 18.00
Osoite: Strand (ravintola & näyttelysali), Hornstulls Strand 4
Pääsymaksu: 50 kr

Whyred

Whyred järkkää ystiksen – tarjolla on vanhoja mallistoja edulliseen hintaan!

Avoinna:

ke  24.3. klo 07:00-21:00
to 25.3. klo 08:00-20:00
pe 26.3. klo 08:00 – 20:00
la 27.3. klo 11:00-16:00
su 28.3. klo 12:00-16:00

Osoite: Hudiksvallagatan 6

hanky_panky_tin

Lievään kulttimaineeseen päätyneitä Hanky Panky pikkareita voi käydä hamuamassa torstaista lauantaihin järkättävästä ystiksestä. Huom! Maksuvälineenä käy vain käteinen!

Aukioloajat:

to 25.3. klo 10.00 – 19.00
pe 26.3. klo 08.00 – 19.00
la 27.3. klo 11.00 – 15.00

Osoite: Wallingatan 12

FASR ystis

Fifth Avenue Shoe Repair pistää myös vanhat varastot sileäksi – ja samassa syssyssä menee kuulemma tuoreempiakin mallikappaleita pilkkahinnalla. Ystispaikka on vanha leffateatteri ihan Östermalmin ytimessä.

Avoinna: to 25.3. klo 07.00 – 19.00, pe & la klo 10.00 – 19.00 ja su 28.3. klo 10.00 – 17.00

Osoite: Nybrogatan 11

Old stuff