Month: December 2008

Onko tullut vietettyä joulunpyhät ja välipäivät pyjamassa? Tuntuuko paluu arkeen ja oikeisiin vaatteisiin liian ankaralta? Eipä hätää, pienellä fiksauksella pyjamasta kuoriutuu dekadentin elegantti edustusasu.
Dolce & Gabbana tarjoilee silkinkiiltäviä pyjama-asuja keväälle 2009. Korkeat korot, näyttävät korut ja pikkuinen bleiseri vähentää makuuhuonetunnelmaa. Aistikasta feminiinimachoilua 40-luvun mustavalkoisten leffojen tyyliin.
Miesten ei tarvitse vaivautua sitäkään vähää. Nukkumisesta ryppyinen puuvilapyjama saa peitokseen pikkutakin, jalkaan tennarit ja päiväasu on valmis! Mallia voi ottaa Bottega Venetan kevätmallistosta.

Muotiblogosfääriä kiertänyt Syksyn Suosikit -meemi innosti tsuumailemaan omia asuvalintoja ja garderobin sisältöä sillä silmällä. Lempparivaatteiden löytäminen oli oikeastaan aika helppoa – vain paidat/topit ja hameet -kategoriat tuottivat päänvaivaa. Tosin eri syistä. Paitaosastossa oikein mikään ei tuntunut miltään, kaikki vaihtoehdot olivat ihan yhtä tylsiä. Hamepuolella tilanne oli täysin päinvastainen, ykkössuosikiksi olisi ollut tyrkyllä montakin eri vaihtoehtoa.

Farkut/housut
Sen jälkeen, kun kesällä lakkasin tykkänään käymästä ns. oikeissa töissä, ei jalassani ole juuri perinteiset viksut housut viihtyneet. Farkkuja on tullut hankittua parit lisää ja Acnen siistit suorat (tummansininen HEX) ovat olleet varsin ahkerassa käytössä. Ykköslempparit ovat kuitenkin jo muutaman vuoden vanhat Replayn bf-farkut. Ihanan rennot, toimivat sekä matalien että korkeitten kenkien kanssa ja käytännöllisesti katsoen jokaikisen omistamani topin tai t-paidan alaosana.

Mekot
Monkin hauskasti rypytetty vetskarimekko vei mekko-osaston voiton aivan kirkkaasti. En muista, milloin jokin yksittäinen vaate olisi ollut niin ahkerasti käytössä. Välillä on tullut suorastaan kinaa siitä, saako Minttu käyttää omaa mekkoaan, vai onko Karkin vuoro saada lainata sitä! Vetskarimekkoa voi tilata Go 4 it vol. 2 putiikin kautta, mutta montaa kappaletta ei ole enää jäljellä. Violettia tosin hiukan enemmän kuin mustaa…

Hameet
Hame + teeppari/neule on ollut ihan ehdoton perusunivormu koko syksyn. Lähes aina, kun on ollut aika laittaa jotain muuta kuin kotiverkkarit päälle, hame on tuntunut juuri sopivan siistiltä/rennolta/bilehileeltä/mukavalta päällä. Suosikkihameen valinta oli aika vaikeaa, sillä tykkään kovasti oikeastaan kaikista juuri nyt käytössä olevista hameistani. Päätin kuitenkin antaa syksyn suosikki -leiman ihan itse omin kätösin ompelemalleni nahkahamoselle. Rok, rok.

Takit/jakut
Tukholman talvi on lyhyt, lämmin ja vähäluminen. Acnen nahkarotsi on kasvanut kiinni ihooni. I say no more.

Kengät
Whyredin ihanat nilkkurit eivät tosiaankaan ole ne, joita käytän useimmiten, mutta en mitenkään voisi valita valkoisia Puman tennareita suosikeiksi… Se olisi sama kuin sanoisi mikrossa lämmitetyn pastan suosikkiruuakseen vain siksi, että sitä tulee useimmiten syötyä. Whyredin mustat pinta- ja mokkanahkaa yhdistelevät nahkapohjaiset nilkkurit ovat suosikit, jotka sujahtavat jalkaan aina, kun kaipaan sitä jotain. Pientä ekstraa, joka tekee asusta kuin asusta nautinnollisen.

Neuleet
ArelaLizzan pehmoisenlämpöinen kashmirneule on ollut niin ahkerassa käytössä, että jossain vaiheessa piti alkaa pitää pientä rajaa. Kun on kolmatta kertaa tapaamassa samoja ihmisiä lyhyen ajan sisällä ja päälle on eksymässä sama paita, pitäisi hälytyskellojen antaa ainakin pienoinen merkkiääni. Onneksi neule on hyvin sulautuvainen ja toisaalta – jos jokin vaate saa voimaan hyvin, mitä se kenellekään kuuluu, miten usein sitä käyttää!

Laukut
Hmmm. Tässä kategoriassa ei oikeastaan ylipäätään ole olemassa muita vaihtoehtoja kuin trotjänare Marc by Marc Jacobs.

Topit/paidat

Olipas yllättävän vaikeaa löytää yhtäkään toppia tai paitaa, joka olisi noussut edes hitusen muiden yläpuolelle. Kivoja ja hyviä perusteeppareita on vuoden aikana kertynyt garderobiin ihan mukavasti, mutta syksyn suosikki -titteli vaatii kuitenkin hiukan enemmän sykettä. Lopulta päätin valita ykköslemppariksi ikivanhan farkkupaitani, joka Alexander Wangin innoittamana teki vahvan come backin tänä syksynä.

Korut
Mahdetaanko kelloa laskea koruksi? No, hursomhelst kombo macho-rannekello + perusrannehilut on ihan ehdoton suosikkini. Toinen ranne täyttyy tilanteen mukaan erilaisista remmeistä, ketjuista ja pantamaisista rannekoruista. Muuten koruosastolla on aikas hiljaista.

Suosikkien syväluotaus toimii hyvänä kompassina alennusmyyntihuumassa. Garderobini kaipaa selvästi sykähdyttäviä toppeja ja paitoja, laukkuosastolla on hyvin tilaa pienelle kilpailulle (oi vieläköhän Nathalie Schutermannilla on Lanvinin Pise bagia jäljellä…). Koruosasto ei välttämättä kaipaa lisäystä, mutta jo olemassa olevia hiluja voisi kyllä opetella käyttämään.

Muuten jatketaan samalla linjalla.

Paitsi pitäisköhän leikata hiukset lyhyiksi??

Jotenkin kroppa on niin tottunut pyjamassa ja kotiverkkareissa löhöämiseen, että kapeiden, vartalonmyötäisten vaatteiden päälle kiskominen tuntuu sulalta mahdottomuudelta. Tänään käytiin tapaamassa ystäväpariskuntaa, jota ei oltu nähty pariin vuoteen. Sitten viimenäkemän heidän perheensä oli lisääntynyt yhdellä pienellä ihmisellä. Vierailulle piti löytää päälle kiristämättömät mukavat vaatteet, jotka olisivat riittävän sivistyneet joulun välipäivien fikahetkeen.
Vanha palvelija, Helsingistä pikkuputiikista vuonna zero hankittu mekko, sopi tilaisuuteen kuin manteli hampaankoloon. Pikkukukallinen vinoon leikattu viskoosimekko antoi riittävästi liikkumavaraa myös vauvan kanssa lattialla konttailuun.

Tsekkasimme eilen miähen kanssa lähes kolme tuntia kestävän spektaakkeli-leffan Australia. Elokuvan tuotanto on yksi Australian historian kalleimmista ja sen kyllä huomaa. Elokuvan ohjaaja Baz Luhrmann ei ole säästellyt sen paremmin pyro-efekteissä kuin eeppisissä maisemakuvauksissakaan.
Juoneltaan Australia on vähän sitä sun tätä. Rakkauselokuva, joka kääntyy sotaleffaksi, petturimainen bisnestarina sekä aboriginaali-kultturin ja valkoisen miehen maailman törmäyksen kuvaus. Jo tekovaiheessa suurelokuvaksi suunnitelluilla tarinoilla on hiukan tuollaista lapamatotaipumusta. Toisaalta se kuuluu genreen – eihän sitä mitenkään jaksaisi pelkästään pohdiskelevia indie-leffoja, joiden tapahtumien kulissina on yksi rähjäinen hotellihuone, jossain kulloinkin katu-uskottavuutta nauttivassa karussa suurkaupungissa.
Nicole Kidman on uskottava roolissaan hemmoteltuna britti-aristokraattina, josta kuoriutuu jämäkkä ja periksiantamaton tilallinen. Ei kai voida syyttää taitavaa näyttelijää siitä, että roolihahmo Lady Sarah Ashleynä on ladattu täyteen ziljoonaan kertaan nähtyjä kliseitä? Elokuvan aikana Kidmanin roolisuoritusta kuitenkin katselee ihan mielikseen ja liekö sitten syynä juorulehdistön syytökset botox-riippuvuudesta, mutta mielestäni juuri ilmeet tekevät tunteista tosia.
Jos Kidmanin rooli on hiukan kliseinen, on australialaisen Hugh Jackmanin esittämä The Drover niin stereotyyppinen macho-hunk kuin vain voi olla! Mua ei omista kukaan, pakko kulkee omia polkujani, vapaus on mulle kaikkein tärkeintä, miehen on tehtävä mitä miehen on tehtävä… etcetera. No, miehen karisma (ja six-pack) antaa kaiken anteeksi ja olen valmis tapetoimaan virtuaalisen huoneeni seinät Hugh Jackmanin kuvilla.
Elokuvan parasta antia on ehdottomasti kaunis kuvaus, maisemat ja tunnelma. Tätä leffaa ei kannata vuokrata DVD:nä vaan se pitää ehdottomasti katsoa isolta valkokankaalta. Mitä isompi kuva sen parempi ja hyvä äänentoisto myös!
Annan pisteitä myös elokuvan puvustukselle. Kauniit yksityiskohdat ja huolellinen taustatyö näkyy joka kohtauksessa.

Kaikesta huolimatta suosittelen Australia-leffaa lämpimästi kaikille, jotka haluavat viettää lähes kolme tuntia oikean tarinan parissa. Hetkeäkään en ollut pitkästynyt, vaikka elokuva onkin pitkä kuin mikä (eikä ollut miäskään – ei ainakaan tunnustanut). Erinomaisen hyvää viihdettä siis. Joskus se riittää.

Kun on kolme päivää hyssytellyt kotona vertseissä – korkeintaan vetänyt päällensä jotain vähän asiallisempaa illallisaikaan tai lenkkivetimet päivän juoksusessiolle – maistuikin kunnon kaupunkivaatteet pitkästä aikaa makoisalta.

Testailin ensimmäisen kerran uutta jalustaani ja ajastimella kuvaaminen tuntuu olevan ihan helppoa. Pikkuisen outoa vääntää hymyä pelkälle kameralle, mutta toisaalta eipähän tarvitse kiusata ketään ottamaan vielä yhtä kuvaa ja pikkuisen lähempään ja saisko kengistä myös…
Tänään ollaan ehditty tehdä jo pieni retki alennusmyynteihin. Mukaan ei tarttunut muuta kuin yksi J.Lindebergin teeppari – aika perusversio, mutta mahtavan pehmoista puuvillaa ja kaunis maitokaakaon väri viettelivät. Miehelle tosin löytyi kolmet farkut (Acnet ja kahdet J.Lindeberg) sekä Gore Tex -lasketteluasu (Peak Performance).

Omien löytöjen vähyys tänään on itseasiassa vain positiivista, sillä olen ajatellut säästellä budjettiani NK:n aleen. Kaverillani on NK:n platinakortti, jolla pääsee kaksi henkilöä VIP-ennakkoaleen. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi seuralaiseksi, mutta nyt sen mieskin taitaa haluta sinne, joten en tiedä kuinka mahtaa VIP-shoppailujen käydä. No, koittaa se ale sitten aikanaan rahvaallekin!
Tänään illalla ollaan menossa katsomaan täällä joulupäivänä ensi-illassa ollutta Australia-leffaa. En ole mikään ihan hurja spektaakkeli-fani, mutta kyllähän sitä kauniita kuvia katselee suurelta valkokankaalta. Jotenkin voisin myös kuvitella, että tuollainen suuria tunteita ja ihmiskohtaloita sisältävä elokuva sopii hyvin joulun ajan mahtipontiseen tunnelmaan.
Päivän asun lähtökohtana oli, että halusin ehdottomasti laittaa päälleni joulupaketista paljastuneen upean Acnen kashmir-neuleen. Koska neule on varsin lyhyt, pitää alla olla jotain korkeavyötäröistä. Joulun pyhinä sitä on ehtinyt tottua niin yltiömukaviin vetimiin, että minkään kovan tai kiristävän päälle kiskominen ei tullut kysymykseen.

Kaappia penkoessa käteen osui viime kevään ja kesän asujeni kulmakivi, vanha kunnon kynähame! Onhan tuo jo hiukan elämää nähneen oloinen – eikä mikään ihme – niin kovassa käytössä se on ollut. Pestykin varmasti 20 kertaa. Toimii kuitenkin edelleen mainiosti rentojen arkiasujen osana.

  • neule, Acne
  • hame, Monki
  • bootsit, Vagabond
Old stuff